Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mitähän mahtoi tarkoittaa?

Vierailija
16.07.2012 |

Olen nuori aikuinen nainen jolla on oppimisvaikeuksia ja muitakin sairauksia, mutta en ole kuitenkaan niin sairas ettenkö pystyisi tuetusti asumaan yksin. Pidän vauvoista ja pienistä lapsista jne ja minulla niistä paljon hoitokokemusta, olenhan sukulaistenkin muksuja saanut hoitaa. Ihmettelen vaan erästä entistä tuttuani, josta en ole aikoihin kuullut mitään mutta silloin kun oltiin tekemisissä, hänellä tuntui olevan kielteinen asenne tätä asiaa kohtaan, vaikka monet joilla itsellään on lapsia, suhtautuvat myönteisesti siihen kun hoidan vauvoja ja sanovat minun olevan hyvä lastenhoitaja. Tuo entinen tuttu oli lapseton nuori nainen ja hän kun keskusteltiin vauvoista, tuntui olevan huolissaan siitä kun minä hoidan vauvaa. Toisaalta hän oli iloinen siitä kun olen tuttujen tai sukulaisten vauvoja hoitanut, mutta hän alkoi kauheasti varoittelemaan ja neuvomaan asioissa, joita tiedän jo vauvanhoidosta ja jotka minä ihan kokemukseni perusteella jo tiedän. rupesi mm sanomaan että "sillä vauvalla on oltava sitten turvallinen olo" ja että "sinusta voi levitä vauvaan bakteereita. parempi jos vauvan oma perhe sitä hoitaa. ihan vaan bakteerien takia"(vaikka toisaalta itse on epähygieeninen. esim toiselle ihmiselle ruokaa laittaessa saattaa omalla lusikallaan syödä suoraan padasta ja laittaa lusikan takas suuhunsa ja työntää sen taas pataan jne) ja kerran sanoi että "vastasyntyneiden kanssa on oltava tosi varovainen" ja kerran sanoi että hänelle voi kertoa mitä vain, paitsi silloin hän huolestuisi jos sanoisin että olen tappanut jonkun ihmisen 2 viikkoa sitten jne. Hän ei ole koskaan aiemmin nähnyt minua vauvan kanssa eikä kuullut keneltäkään miten vauvaa olen hoitanut. Toisaalta sanoi minusta tulevan erinomainen äiti ja minun olevan erinomainen lastenhoitaja ja että hän ei minua henk.koht ttarkoita vaan noin yleensä. mitä luulette, yrittikö hän vain tuolla käytöksellä peittää omaa epävarmuuttaan vai luuleeko hän oikeasti että minä en selviä esim tutun ihmisen vauvan hoitamisesta? kun en todellakaan ole niitä ihmisiä ketkä suin päin tuosta vaan ryntäävät jotakin vierasta vauvaa hoitamaan vaan tottakai ensin tutustun vauvaan ja katson tilannetta ja sitten vasta hoidan enkä todellakaan hoida vastasyntyneitä vaan annan vastasyntyneen olla äitinsä kanssa ihan rauhassa. mietin että onkohan tuolla henkilöllä taustalla mahdollisesti itsellään huono kokemus ttä olisi joskus halunnut hoitaa esim sukulaisensa vauvaa, mutta hänen ei annettu hoitaa ja siksi luulee etten minä osaa ja on ennakoluuloinen asiassa minua kohtaan vaikka itsellään ei ole lapsia eikä koskaan ole nähnyt minua hoitamassa vauvaa? mutta toisaalta ne joilla on lapsia itsellään ja jotka ovat minut vauvaa hoitamassa nähneet, ovat suhtautuneet myönteisesti siihen että minäkin hoidan vauvoja. En tietenkään hoida vauvoja yksin vaan sillä että "hoidan vauvaa" tarkoitsn useimmiten sitä että saan jonkun tutun ihmisen vauvaa juottaa pullosta tai auttaa vaipanvaihdossa tuttua ihmistä joka hoitaa vauvaansa tai esim pukea vauvaa tai syöttää vauvaa jne ja sen vauvan oman äidin ollessa läsnä. Ja yleensä nämä tilanteet on menneet hyvin ja vauvat on tykänneet minusta. Uskaltaako tässä kohta kertoa kenellekään hoitavansa vauvoja, ilman että joku luulee minun vahingossa tappavan jonkun vauvan ja olemassa melkein poliisille kohta soittamassa? vai onko käsite "hoitaa vauvaa" yleensä se että ihminen hoitaa sitä yksin vaikka sitä en todellakaan tarkoittanut?

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 |
18.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

ihmettelen tuota ristiriitaa että toisaalta sanoo minun olevan varmasti hyvä äiti tai lastenhoitaja mut noin kuitenkin sanoo... ja ymmärrän hyvin jos joku ei anna hoitaa OMAA lastaan mutta se ketuttaa kun haluaa määräillä ja puuttua siihen jos minä tykkäisin hoitaa esim jonkun kaverin lasta. toki hän puhui alle puolivuotiaista lähinnä varmaan. mutta mitä se sille ihmiselle kuuluu jos joku haluaa antaa minun hoitaa vauvaansa yhdessä hänen kanssa? hän ei ole edes mikään lääkäri koulutukseltaan jne. kumma kun sitten näppäytti tästä asiasta? varmaan hän on kateellinen ja halus kiusata

kun sillä itellään on sisko jonka vauvoihin hän ei oo saanu koskea ennen kun lapset olleet puolivuotiaita, ei ainakaan yksin hoitaa alle puolvuotiaita. Hän on kateellinen minulle kun sain hoitaa mummon kanssa serkkuani silloin kun serkku oli 3kk ikäinen.

Vierailija
2/11 |
18.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinkuin sanoit HOITAA VAUVAA tarkoittaa monelle sitä et olet ollut yksin ehkäpä öitäkin vauvan kanssa.MInäkin luulin niin kunnes kuin tarinasi loppuun.

Älä välitä muiden sanoista vaan hoida jatkossakin niinkuin tähänkin asti.

Ehkäpä sanoja haluaisi oman vauvan ja alitajuisesti kadehtii muita.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/11 |
18.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

se tarkoittaakin yleensä aikuisille se vauvanhoito että hoitaa vauvaa, sitä että todella vauva majailee ihan yöhoidossa jonkun luona. en tullut ajatelleeksi tätä asiaa. Luulin että muutkin ihmiset ymmärtää sen että kun sanon että "hoidan vauvaa" niin hoidan joko yhdessä vauvan äidin kanssa tai vauvan äidin luvalla ja läsnäollessa. mutta kaikki ei miellä asiaa niin. kun aivan pieni lapsi sanoo "hoitaneensa vauvaa" niin kaikki ymmärtää että hän hoiti yhdessä äitinsä kanssa esim pikkusisarustaan tai serkkuaan jne ja kaikki ihastelee että "olitpas sinä reipas!" mutta kun aikuinen sanoo hoitavansa vauvaa niin luullaan aina että hoiti yksin. eli tässä tulee sekin ilmi että asia ymmärretään aina lapsen kohdalla eri tavoin kuin aikuisen kohdalla. jos esim Veera 5v hoitaa yhdessä melko iäkkään äitinsä kanssa täysi-ikäisen siskonsa vauvaa, niin kun Veera on saanut vauvan syliin valvotusti ja ehkä juottaa pullosta vauvaa ja kylvettää vauvan yhdessä äitinsä kanssa jne ja sanoo siskolleen sitten topakasti, että "minäkin hoidin vauvaa kun sinä olit siellä reissussa!" ja Veeraa kehutaan, että "voi miten olit reipas tyttö!" koska ei oletetakaan Veeran hoitaneen vauvaa yksin. mutta jos 29v ikäinen aikuinen nainen sanoo hoitaneensa vauvaa niin oletetaan ilman muuta hoitaneen yksin.

Vierailija
4/11 |
20.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onhan niitä suomalaisia vähän alle 50v naisiakin joilla on alkoholisoituneita veljiä venäjällä ja menevät petroskoihin niitä tapaamaan petroskoilaiseen kerrostaloon jossa on likainen ja sottainen asunto ja haisevat ukot viinoissaan örisee ja kun se suomalainen rikas serkku käy masennuksensa ja työpaikkakiusaamisen uhrina olemisensa vuoksi terapiassa ja kertoo siitä noille veli veikko venäläisille niin jo siitä ilo syntyy heillekin siitä asiasta ja kun seuraavan kerran serkuilleen menee yökylään ränsistyneen venäläiskerrostalon likaiseen huoneistoon jossa ne vähän päälle 50v ikäiset kaksoset majailevat, niin Terapeutti saa kohta puhelun niiltä jossa puhuvat puhelimeet ainoat suomeksi osaamansa sanat ja niitäkin joutuneet harjoittelemaan serkkutyttönsä kanssa jo kauan ja sanat ovat "Tuletko käymään?" ja senkin sanovat huonolla Suomen kielellä. Ja taustalta kuuluu kuinka se serkku siellä neuvoo niille ukoille muita suomenkielisiä lauseita ja sanoja. Ja kun terapeutti suomeksi tiedustelee että mistä on kyse, niin ukot sanovat vaan serkkunsa opettamalla huonolla suomella:" en ymmärrä" ja antavat puhelimen serkulle ja serkku sanoo että nämä Sergei ja Vladimir haluavat terapeutin tulevan heti huomenna tänne Petroskoihin. Ja terapeutti tulee ja siellä se potilas kertoo, että on monta vuotta ja vuosikymmeniä katsonut näitten serkkujensa perään ja kun serkut juovat niin paljon, niin on hän koska sairaanhoitaja ammatiltaan on ja nähnyt sairaalassa monia viinalla itsensä pilanneita ihmisiä, niin on hän sanonut näille serkkupojillekin että jonakin päivänä he juovat vielä maksansa pellolle. Mutta eivät ota kuuleviin korviinsa eivätkä huolehdi itsestään ja serkku on joutunut perään katsomaan ja patistanut ja vaatinut peseytymään ja siivoamaan asuntoa ja serkku on isot kassilliset tuonut Suomen kaupoista kuten Joensuun Prismasta ja Lidlistä useinkin isot kassit suomen kaupan ruokia noille serkkupojille. Sitä serkku siellä päivittelee ja tuskailee ja sanoo, että nyt tälle asialle täytyisi tehdä jotakin ja vaikuttaa asiaan eikä vain valittaa siitä miten asia on huonosti. onhan tuota serkkupoikain ryyppäilyä jo riittämiin katseltu. Työttömiä ja vanhan ukon näköisiä ja resuisissa vaatteissa kulkevia ja vanhukselta näyttäviä hampaattomia miehiä joilla on iso maha ja joille viina maistuu ja joskus myös lääkkeet viinan seassa kyytipoikana. Sellaisia serkkuja joutui kaitsemaan usein suomalainen sairaanhoitaja ja venäjällä käymään, serkkujaan kaitsemassa ja holhoamassa. Se että toine isovanhemmista oli venäläinen, oli tuonut hänelle venäläisetkin sukulaiset joiden luona viikonloppua vietti ja siivosi ja pyykkäsi ja osti serkkupojille uudet vaatteet ja ruokaa Joensuun prismasta ja laittoi serkkujen kodin siistiin kuntoon ja vaati serkkupojat peseytymään ja puhtaat vaatteet laittamaan. sitten oli taas vähän aikaa serkuilla siistiä ja puhdasta ja serkkutyttö lähti jälleen hyvällä omallatunnolla autollaan ajamaan Petroskoista takaisin Itä-Suomeen. Mutta usein kun hän palasi serkkujen luokse takaisin hän joutui jälleen kaiken urakan alusta saakka aloittamaan ja siivoamaan asunnon ja pesemään pyykit ja laittamaan ruuat ja vaatimaan serkkupojat pesulle ja vaatteiden vaihtoon. Hän alkoi jo aika tavalla väsyä siihen kun oli jatkuva huoli serkuista ja siitä kun ei tullut koskaan serkkujen käytökseen pysyvää muutosta ja oikeastaan oli hyvä kun oli mahdollisuus terapeutin apuun serkkujen asioissa turvautua. Venäjältä ei sellaisia terapeutteja löytynyt ja kovin on laitoskeskeistä se venäjän mielenterveyshuolto. ei serkkutyttö laitokseenkaan halunnut serkkupoikiaan. Mutta terapeutin kanssa suunniteltiin serkkujen asioita ja sitä, miten serkkuja voi vastuuttaa itse itsestään huolehtimaan. ei serkkutyttökään aina voi käydä, hän on raskaana ja odottaa kolmatta lastaan epätavallisen korkeassa iässä, hieman alle viisikymppisenä ja töissä on paineita ja vapaa-ajan harrastuksissa ja luottamustoimissa myös on paineita ja mielialat on usein matalana kun työilmapiiri työpaikalla on huono. Näiden asioiden vuoksi oli pakko koettaa saada serkkupojille apua. Mutta kuinka saada niin kovat juopot lopettamaan juopottelu ja huolehtimaan itsestään? Niinpä! Se on helpommin sanottu kuin tehty varsinkin venäjällä missä köyhille kansalaisille annettava sosiaaliapu on niin huono ja riittämätön.

Vierailija
5/11 |
20.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Serkkutyttö edelleen tunnollisesti ajeli autollaan Petroskoihin säännöllisesti ja usein hänen silmistään oli nähtävissä murheellinen, uupunut ilme. Häntä painoi huoli syntymättömästä tyttövauvasta jota hän kantoi kohdussaan, ultraäänessä oli todettu että siellä vatsassa kasvaa tyttö ja hän oli huolissaan että miten voi sovittaa pikkutytön hoidon ja Venäjällä elävien venäläisten serkkupoikien hoito yhteen. Ja vielä poliittiset luottamustoimetkin sen lisäksi. Hän ajoi eräänä sateisena perjantai-iltana töittensä jälkeen autolla kohti Venäjää. Rajalla oli hirmuinen rekkajono jälleen ja kesti 2 tuntia päästä siitä läpi ja siitä vielä Petroskoihin saakka ajellen matka oli pitkä. Sitä ennen hän oli hakenut ruokaa monta kassillista Prismasta ja Lidlistä serkkupojille. Kasseissa oli makkaraa, perunoita, purjoa, sipulia, salaattia, kurkkua, tomaattia, makaronia, jauhelihaa, kananmunia, maitoa, piimää, porkkanoita, ketsuppia, sinappia, tuoremehua, vessapaperia, banaaneita, ruisleipää, paahtoleipää, margariiniä, sokeria, suolaa, voita, vehnäjauhoja, hiivaa, voileipäkinkkua, juustoa, lohifileitä, jogurtteja, viilejä, suklaata, omenia, pakastesekavihanneksia, kuivattuja herneitä, suklaavanukkaita, mannasuurimoita, kaakaojauhetta, kaurahiutaleita, neljän viljan hiutaleita, perunamuusijauhetta, keksejä, kahvia, teetä, lanttua, maissintähkiä, coca-colaa, parit maksalaatikkorasiat, puolukoita, ruisjauhoa, riisiä, broilerinkoipia, rahkaa, mansikoita, tiskiainetta, tiskiharjoja, pyykkipulveria, jätesäkkejä, lattialuuttu, vessanpesuainetta, lattianpesuainetta, shampoota ja suihkugeeliä ja myös partavaahtoa ja partakoneen teriä. Valtavat kantamukset oli ja ne piti ostoskärryjen kanssa kuljettaa autolle. Ja kassit takakontissa autollaan Venäjällä ajellessa serkkutyttö ajatteli, että pojat saavat itse tulla ainakin osan kasseista kantamaan sisään asuntoonsa kun ei hän, raskaana oleva nainen jaksa kaikkia itse sinne kantaa. Sade piiskasi auton tuulilasia ja oli kaatosade ja ukkonen jyrähteli ja taivas salamoi. Ja hän itki. Hän itki kun oli niin kova huoli rakkaista serkuista. Huoli painoi siitä, että juoko ne rakkaat serkkupojat kohta maksansa pellolle kun on usean vuosikymmenen ajan työttöminä siellä elelleet likaisessa asunnossa josta kerran löytyi rottiakin kun rotatkin oli kiivenneet sinne ylös likaiseen asuntoon ja siellä tiskipöydällä vilistäneet ja ukot oli vaan rauhassa juoneet pirtua ja vodkaa ja laulelleet Saarenmaan valssia ja Moskovan valoja välillä Venäjän ja välillä Karjalan kielellä. Kun serkkutyttö oli perillä, hän tööttäsi torvella siellä parkkipaikalla heti kun oli pysäköinyt. Se torvella tööttääminen oli serkkupoikien kanssa aiemmin sovittu merkki siitä, että heidän pitää tulla kantamaan kassit hänen apuna sisään. Mitään ei kuulunut ja hän tööttäsi toisen kerran. Taaskaan ei kuulunut mitään ja serkkutyttö arveli, että nyt ne pojat on varmaan sammuneet sen viinansa kanssa. Hän odotti ja odotti 15 minuuttia eikä kuulunut mitään. Mutta kohta avautui poikien asunnon ikkuna ja Vladimir siellä jo vilkutti ja huuteli venäjänkielisiä tervehdyksiä ja serkkutyttö avasi auton ikkunan ja huusi venäjäksi, että tulkaahan pojat auttamaan kassien kantamisessa! Ja kohta kaksi harvahampaista, vanhuksen näköistä ukkoa joilla oli viinan pöhöittämät ja punoittavat kasvot tulivat jälleen repaleisissa vaatteissaan ja oksennukselle ja ulosteelle ja vanhalle hielle ja virtsalle haisevina ja löntystelevinä horjuen ja hoiperrellen kassinkantoavuksi. Samalla he laulelivat Saarenmaan valssia venäjän kielellä ja naureskelivat iloisina ja heidän hengitys haisi viinalle. Serkkutyttö huokaisi raskaasti ja ajatteli, että voi ei, TAASKO pitää kaikki aloittaa alusta? ja että ei tule yhtään mitään asiasta ja vastahan se terapeuttikin kävi vierailulla ja eikö terapeuttikaan saanut noille pojille mitään tolkkua? Kun kassit oli kannettu sisään, serkkutyttö huomasi jo sisälle tullessa sen tutun, hirvittävän lemun ja viinapullot pitkin lattioita ja likaisen kämpän ja pari kuollutta rottaa ja yhden puolikuolleen, kituvan rotan nurkassa ja homeisia ja puoliksi syötyjä ruokia pitkin asunnon lattioita. Kituvan rotan serkkutyttö lopetti ja keräsi rottien raadot ja homehtuneet ruuat ja kaikki roskat isoon jätesäkkiin ja lysähti sohvalle(joka sekin oli likainen) makaamaan ja sanoi serkkupojille venäjäksi: "NYT EN JAKSA ENÄÄ YHTÄÄN! Olen väsynyt, lasta odottava nainen. Pyydän kauniisti, että voisitteko te pojat nyt viedä itse nuo roskapussinne ja antaa minun levähtää? on pitkä työpäiväkin takana päin ja te olette aikuisia ihmisiä jo ja teidän on opittava ottamaan vastuu itsestänne." Serkkupojat menivät hiljaisiksi, mutta kun serkkutyttö laittoi silmänsä kiinni ja alkoi maata sohvalle, Sergei toi vanhan villapeiton ja peitteli serkkutytön nukkumaan siihen sohvalle ja molemmat serkkupojat lauloivat komealla äänellä laulun nimeltä "Karjalan kunnailla". He lauloivat sen ensin Venäjän kielellä ja sitten Karjalan kielellä. Ja roskat mitkä serkkutyttö oli roskapusseihin kerännyt, he veivät ulkona olevaan sekajäteroskikseen ja itse, omatoimisesti tyhjensivät kassit jotka oli serkkutyttö Suomesta tuonut ja laittoivat ruuat jääkaappiin ja alkoivat putsata pöytätasoja ja lattiaa siivousaineilla ja mopata ja luututa lattian ihan itse ja oma-aloitteisesti. Serkkutyttö nukkui koko ajan kun he sen tekivät ja sitten he myös laittoivat pyykkikoneensa pyörimään ja siellä ne likaiset ja haisevat pyykitkin tulivat pian puhtaaksi jälleen. ja itse he ripustivat ne pyykit naruille. Sergei ja Vladimir ovat molemmat pohjimmiltaan hyvin tarkkoja, järjestelmällisiä, älykkäitä ja viisaita miehiä, olipa toisella heistä yliopistopaperitkin ja oli työskennellyt hammaslääkärinä Petroskoissa ja toinen heistä oli tehnyt metsätöitä. Mutta viina sai yliotteen ja kaksoset saivat kumpikin töistään potkut juopottelun vuoksi ja olivat jo kauan eläneet juoppoina asunnossaan ja viinalla eläneet ja syöneet kuolleita rottia ruuaksi nälkäänsä kun rotat oli kiivenneet ylös kolmanteen kerrokseen. Niitä olivat tappaneet ja pannulla paistaneet ja viinaa pannulle kaataneet sekaan ja serkkutyttöä oli hirvittänyt tuollainen elämänmeno ja oli pakko puuttua siihen ja pakko käydä säännöllisesti serkkupoikia katsomassa. Nyt kun serkkutyttö nukkui, niin serkkupojat olivat tehneet hommansa ja oli siistiä taas ja koti tuoksui raikkaalta ja puhtaalta. Myös makaronilaatikonkin he tekivät ja keittivät kattilassa suomesta tuotua makaronia ja paistoivat Suomesta tuotua jauhelihaa pannulla ja sipulia sen seassa ja sekoittivat kananmunat suomesta tuodun maidon sekaan ja suolaa laittoivat vähän ja voideltuun vuokaan laittoivat kaikki ainekset sekaisin ja uuniin paistumaan. Kodissa tuoksui puhtaalta ja raikkaalta ja uunissa kypsyvältä makaronilaatikolta. Serkkutyttö heräsi eikä ollut uskoa silmiään: puhdasta ja siistiä ja uunissa tuoksuu makaronilaatikko! Hän oli todella iloinen ja yllättynyt eikä muuta voinut kuin halata molempia serkkupoikiaan ja ihmetellä miten he onnistuivatkin noin hyvin tekemään kaiken ilman häntä ja yksin! Vladimir sanoi, että serkkutyttö oli nukkuessaan ollut kaunis kuin enkeli. Ja Sergei totesi siihen, että kuin se enkeli siinä Hugo Simbergin taulussa nimeltä "Haavoittunut enkeli." Ja heille tuli se kuva mieleen kun serkkutyttö uupuneena makasi sohvalla ja he halusivat olla kuin niitä sen kortin poikia jotka auttoivat haavoittunutta enkeliä. Ja niin serkkutyttö pääsi valmiiseen ruokapöytään syömään makaronilaatikkoa puhtaassa kodissa. Ja serkkupojat kävivät myös pesulla ihan käskemättä ja vaihtoivat puhtaat vaatteet päällensä. Serkkutyttö mietti että voiko tämä olla todellistakaan ja oli sohvalle käpertynyt istumaan kun tunsi takapuolessaan märän läntin ja vettä alkoi valumaan ja supistuksia jotka voimistuivat ja voimistuivat ja hän huomasi, että vauva on syntymäisillään. Hän huusi serkkupojille, että auttakaa nyt kun tämä lapsi syntyy! ja Vladimir joka on lääkäri koulutukseltaan, tiesi jotakin synnytyksessä avustmisesta ja avusti serkkutyttöä synnytyksessä ja pieni verinen ja limainen ja huutava ja parkuva tyttövauva tuli mahasta ulos ja Vladimir ja Sergei pesivät tytön ja laittoivat sen johonkin liinaan kapaloon kun parempaa ei ollut ja antoivat tytön serkkunsa syliin ja tyttövauva alkoi pian imemään maitoa äitinsä rinnasta. Niin oli Veera syntynyt. Se oli todella hyvä että koti oli saatu siistiksi ennen sitä ja Veera sai siistiin kotiin syntyä. Sergei ja Vladimir lähtivät kauppaan ja ostivat vaippoja ja vauvanvaatteita ja pikkutytölle laitettiin puhdas vaippa ja nätit vaaleanpunaiset potkuhousui joissa oli punaisia sydämiä. Veera oli todella kaunis lapsi ja lapsesta otettiin myös kuva ja kun se kuva on valmis, niin serkkutyttö lähettää kuvan venäjälle noille serkkupojille ja saavat kehystää sen seinälleen. Siellä viikonlopun aikana uutta vauvaa yhdessä hoidettiin ja Vladimir ja Sergeikin halusivat pukea ja riisua vauvaa ja vaihtaa sille vaippoja. He olivat niin innokkaita siinä, että serkkutyttö joutui vähän toppuuttelemaan ja sanomaan, että Veera on vielä vastasyntynyt ja Veeraa pitää 1-2 päivän ikäisenä ollessa lähinnä vain serkkutytön itse hoitaa koska hän on Veeran äiti. Ja kunhan muutama kuukausi kuluu niin sitten parin kuukauden päästä kun serkkutyttö taas tulee käymään, hän ottaa Veeran mukaan ja sittemn saavat serkkupojatkin sitä hoitaa. Veeralla oli kauniit tummat hiukset ja se oli nätti tyttö. Onneksi löytyi myös pahvilaatikko johon lapsi voitiin laittaa auton kyytiin siksi aikaa kun serkkutyttö autolla huristi takaisin Suomeen uuden pienen iltatähtensä kanssa ja kaikki oli jälleen hyvin.

Vierailija
6/11 |
16.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

välität siitä mitä joku ulkopuolinen, lapseton nuori nainen sanoo? Jos lapsen äiti luottaa lapsen sinun hoitoosi niin ei sinun tarvitse ulkopuolisista mitään välittää.



Ihan varmasti monella on ennakkoluuloja sellaista ihmistä kohtaan jolla on vaikeuksia ja sairauksia, ja joka pystyy elämään yksin vain tuetusti. Mutta ei niistä kannata paineita ottaa eikä miettiä kauheasti näiden ennakkoluulojen taustoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/11 |
16.07.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet varmasti hyvä lastenhoitaja, koska otat asian sen verran vakavasti ja olet huolellinen.

Vierailija
8/11 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

minä en antas hoitaa edes yhdessä minun kanssani jos on kyseessä 1. alkoholisti joka sillä hetkellä kännissä tai huumeidenkäyttäjä joka on huumehöyryissään sillä hetkellä. tai 2. vaikeasti mielisairas, esim psykoottinen ja väkivaltainen henkilö ja/tai pedofiili tai muu sellainen.





Mutta jos ihminen on kuin kuka tahansa muukin ehkä pieniä poikkeamia lukuunottamatta niin kyllä yhdessä minun kanssani antaisin hoitaa :) esim lievästi kehitysvammainen, asperger, adhd jne ihan hyvin jos tunnen henkilön voi auttaa vauvanhoidossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/11 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kerroit että sulla on oppimisvaikeuksia ja muuta. Ihmiset ovat valitettavan ennakkoluuloisia ja kaikki pienetkin vaikeudet ym. otetaan helposti merkkeinäjostain yleisemmistä vaikeuksista hallita asioita.



Sun tekstistä kuulsi vastuunotto ja kyky huolehtia. Älä välitä ystävästäsi. Hän se on sosiaalisesti kömpelö kun tuolla tavalla sinua dissaa. Jos asia tuntuu oikein pahalta, niin onko sulla ketään läheistä, äitiä tai siskoa tms. jonka kanssa jutella?



Olet kyllä onneksi saanut täälläkin kannustavia viestejä, mutta jos tää av-kannustus ei riitä, nin jutskaile tosiaan jonkun kanssa. Pääasia että luotat jatkossakin itseesi etkä rupea epäröimään, että uskallatko hoitaa tai puhua hoitamisesta. Susta välittyi kuva ihmisestä, joka tosiaan tykkää vauvoista ja niiden huolehtimisesta.



Tsemppiä sulle!

Vierailija
10/11 |
29.08.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

jotkut ihmiset haluavat aina puuttua toisten asioihin. Ehkä tämä nainen oli näitä ihmisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/11 |
12.09.2012 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihmettelen, että miksi kyseinen henkilö sitten mielellään haluaisi Downin oireyhtymää sairastavan antaa hoitaa vauvoja, tosiaan niin, että ensin yhdessä vauvan oman äidin kanssa ja sitten yksin jos hyvin sujuu? Ja jo vastasyntynyttä pikkuvauvaa ihan yksin vaikkei edes down-ihmisen oma vauvakaan olisi kyseessä. Tuo on aika nurinkurista kun minulla on Aspergerin oireyhtymä ja kuitenkin as-äitejä on vaikka kuinka paljon ja as-naisia jotka hoitaneet omia pikkusisaruksiaan ja sukulaistensa lapsia, mutta Down-äitejä on vähemmän ja usein tyypillisesti downin annetaan korkeintaan pitää vauvaa sylissä mutta ei uskalleta antaa hoitaa ja pelätään ettei hoida huolellisesti. Merkillistä, kun minä en ole läheskään niin pahasti sairas kuin Down, mutta minulle sanottiin että pitää muistaa ettei vauva saa bakteereita ja oman äidin on hoidettava kun omassa perheessä omat bakteerit. Eikö sitten Downistakin muka voi bakteereita saada? Heillähän on usein infektioita hengitysteissä ja jotkut ei muista pestä käsiään jos ei käske pestä. Asperger sentään joko normaaliälyinen tai jos onkin pieni kehitysvamma, niin se on aspergerilla lievä, ei esim keskivaikea. Mielestäni olisi ollut järkeenkäyvää sanoa siitä downista että jos down meinaa hoitaa niin vauvalla oltava turvallinen olo eikä saa tulla bakteereita, mutta aspergerista että saa hoitaa esim ystävän tai sukulaisen vauvaa ensin yhdessä vauvan äidin kanssa ja jos sujuu niin yksin. minusta on erittäin arveluttavaa jättää Downin vastuulle vastasyntynyttä lasta kun ottaa huomioon että downeilla hypotoniaa käsissä ja esim sydänvika tai epilepsia on monella ja kuka ottaa vastuun jos Down-henkilö saa sydänkohtauksen tai epilepsiakohtauksen ja vauva jää yksin ilman hoitoa? ja kun ottaa huomioon että yhdessä hoidettaessa Asperger-henkilö usein tunnollisesti noudattaa vauvan oman äidin antamia ohjeita, mutta Down voi olla jukurapää ja itsepäinen ja oman päänsä mukaan toimia ja olla noudattamatta ohjeita? Kyseinen henkilö joka noin sanoi, vieläpä opiskelee sosionomiksi. Ja puhui kehitysvammaisten oikeudesta äitiyteen. Minusta silloin on kehitysvammaisellakin oikeus äitiyteen jos kyseessä joku esim dysfaatikko, aspergeri, ADHD jne tai oppimisvaikeuksia omaava jolla lisänä pieni kehitysvamma mutta muuten normaalin toimintakyvyn omaava. Vai johtuneeko tuo että mieluummin antaisi downille siitä, kun down osaa paremmin tulkita toisen henkilön ilmeitä ja eleitä ja kommunikoida nonverbaalisesti? Asperger-henkilökin oppii myös esim vauvan viestejä tulkitsemaan jos joku vaan opettaa ja hoitotoimetkin voivat sujua hyvin. Kyseinen henkilö on tehnyt työtä kehitysvammaisten parissa ja asperger-aikuisista hän ei oikeastaan ole aiemmin tiennyt mutta down-aikuisista hän kyllä tietää ja hänellä niistä kokemusta. Minua hirvittää ajatus jättää Down-henkilö tai muu vaikeammin kehitysvammainen yksin vauvan kanssa, mutta yhdessä vauvan oman äidin kanssa saa hoitaa niin down kuin asperger-henkilökin. Kummallisia mielipiteitä ihmisillä! :(

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kuusi yksi kolme