Kun oma elämä on hukassa..

Tuntuu et elän aivan toisten elämää..kuuntelen toisten murheita ja autan toisia jos voin. Tuntuu ettei omista murheista ole edes oikeutta murehtia ku toisilla on vielä pahempia murheita..Sekavaa tekstiä, tiedän..Nyt vaan alkaa tuntuu ettei enään jaksa..Ja tänne kirjoitin vaan ku ei ole muuta paikkaa mihin purkautua. Miehelle oon yrittäny puhua,mutta asiat menee entistä enemmän solmuun sen jälkee, mies alkaa vain syyllistään itteään..eikä sen jälkeen voi ymmärtää miltä musta tuntuu. Helpompi olla hiljaa kaikesta..Oon toisia varten, itelle ei niin väliä..niin säälittävältä kuin se kuulostaaki.