Lue keskustelun säännöt.
Kun ei ole varma haluaako lapsia…
05.07.2012 |
Lasten hankinnasta pitäisi päättää, koska avomies 4 vuoden ajalta haluaa lapsia ja luultavasti ero tulee, jos minä en hänen kanssaan niitä halua tehdä. Molemmilla olisi iän puolesta hyvä hetki lapsia hankkia, olemme hieman päälle kolmekymppisiä. Mies on rakas, ihana ja kunnollinen sekä aikoo osallistua lapsiensa kasvatukseen täysillä esim voisi jäädä pientä lasta hoitamaan kotiin.
Mutta koko ajatus lapsen hankinnasta on erittäin vastenmielinen. Koko fyysinen puoli (kivut, säryt, eritteet, muutokset kehossa, valvomiset), henkinen (hormonimyrskyt, muiden (oma?) suhtautuminen ”pelkkänä” äitinä ja tällä ei ole tarkoitus ketään loukata), oman itsemääräämisoikeuden menettäminen ja yms. perinteiset ovat päällimmäisenä huolina/pelkoina. Lähinnä koen siis ongelmallisina raskausajan, synnytyksen ja muutaman ensimmäisen vuoden. Adoptio ei ole miehelleni vaihtoehto. Lisäksi ura ja työnteko ovat minulle tärkeitä ja hyvässä vauhdissa.
Rakastan ja tykkään lähisukulaislapsista, kavereiden lapset ovat ok, mutta jo aika yhdentekeviä ja muut tuntemattomammat lapset koen aika rasittavina.
Toisaalta olen ymmärtänyt, että voi vain päättää tehdä lapsia ja luonto hoitaa muut asiat kuntoon. Onko jollain käynyt, ettei äitivietti olekaan tullut ja lasten teko on ollut väärä ratkaisu?
Pelkään, että katkeroidun miehelle ja itselle, jos esim raskaudessa käy jotain, koska onhan se silloin erittäin loogisesti mieheni vika, kun kerran hän lapsia halusi.. Itselle lähinnä siitä, että tein jotain, jota en kuitenkaan halunnut.
Kommentit (7)
Minulla on kerran ollut elämässäni vauvakuume. Olimme juuri tavanneet mieheni kanssa ja se yllätti kyllä minutkin.
Olen siis näitä tapauksia, jotka ovat olleet 15-vuotiaasta asti sitä mieltä, että ei lapsia.
Tunteet menee aivan ylös ja alas, keskustelut päällä kotona ja taas tuntuu, että ehkä sitten kuitenkin.
Onko lasten hankinta vain vauvakuumeisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko palstalla ketään, jolla on ollut samanlaisia ajatuksia ja nyt olisi "etukäteen pahin" jo takana? Lapsi esim yli kaksi vuotias..
Mulla ei ole ikinä ollut vauvakuumetta, mutta niinpä vain olen lapsiperheellinen ihminen. Harrastakaa löperöä ehkäisyä ja lemmenlomailkaa ja antakaa kohtalon päättää puolestanne. Ei sitä vauvaa välttämättä edes tule.
Olen 35-vuotias nainen, enkä ole ikinä tuntenut erityistä halua saada lapsia ja tulla äidiksi. Miestäni sen sijaan vaivaa sitkeä vauvakuume. Meillä hankala tilanne ja erilaiset toiveet ratkaistiin niin, että jätin vuosi sitten pillerit pois ja annamme asian luonnon haltuun. Näköjään tässä iässä ei noin vain tärppää. Jos lapsi ilmoittaisi tulostaan, olisin varmasti onnellinen ja miehestä tulisi vastuullinen isä. Siitä huolimatta olen joka kuukausi salaa tyytyväinen siitä, että elämämme jatkuu ennallaan.
Kiitos kommenteistanne! Olen pakoillut ja väistellyt aihetta ehkä liiankin onnistuneesti nämä vuodet, mikä ei ole reilua miestä kohtaan. Ehkä tässä pitää osata heittäytyä ja antaa kohtalon päättää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos parisuhde on niin tärkeä, ettei halua erota, voi kompromissiratkaisu olla yhden lapsen yrittäminen. Ei ole pakko perustaa suurperhettä ja voihan olla, ettei koko homma iän vuoksi edes onnistu tuosta vain.
Olisi varmaan parempi kuulostella omia tuntemuksia kuin murehtia siitä, mikä on "reilua". Kysehän on kahden ihmisen toiveista, jotka ovat kovin erilaiset mutta yhtä oikeutetut. Ei tässä asiassa ole oikeaa tai väärää, kyse on lähinnä siitä, miten suhteen saa toimimaan jos molemmat haluavat eri asioita.
On nyt raskaana ja ei oikein ole innoissaan raskaudesta. Odottaa koko ajan että lapsi syntyisi. Saas nähdä miten on kun lapsi syntyy. Kaverilla on vielä noin 30 viikkoa aikaa sopeutua :).
Kaverillani ei ole koskaan ollut vauvakuumetta ja ei ole muutenkaan ollut kiinnostunut lapsista.