Minkälainen ihminen ei tervehdi takaisin? ov
Ihmettelen semmoista, että minkälainen ihminen kykenee kävelemään päin katsomatta ohitse kun toinen tervehtii? Ajatellaan nyt vaikkapa naapureita tai esimerkiksi päiväkodissa toisten lasten vanhempia, joita näkee joka aamu. Meillä on tämmöinen naapuri. Miehen kanssa molemmat sanotaan "hei" tai "moi" hänelle aina, mutta koskaan ei vastaa. Joskus saattaa katsoa päin ja ehkä nyökätä, mutta ei läheskään aina. Muuten hän on ihan normaali perheellinen ihminen ja todistettavasti kuulee ja osaa puhua.
Onko joillekin tylynä oleminen tavaramerkki?
Kommentit (9)
Usein eivät tervehdi itse eikä reagoi toisen tervehdykseen. Ilmeisesti kuuluu kulttuuriin
mutta koska en ole vähään aikaan puhunut kenellekään, varsinkin aamuisin, niin ääni ei kulje ja kurkusta kuuluu vain pihinää tai korinaa.
Meillä kans naapurustossa yksi nainen, joka ei tervehdi, ei ole edes huomaavinaan kun vaikka ohi kävellään, kääntää vain katseen muualle. Mun mielestä toi on niiiiin junttia! Etenkin kun meidän molempien lapset leikkii yhdessä talonyhtiön pihalla, mun mielestä siinäkin olisi jo vähän "perustetta" että voisi edes hei sanoa.
Meillä kans naapurustossa yksi nainen, joka ei tervehdi, ei ole edes huomaavinaan kun vaikka ohi kävellään, kääntää vain katseen muualle. Mun mielestä toi on niiiiin junttia! Etenkin kun meidän molempien lapset leikkii yhdessä talonyhtiön pihalla, mun mielestä siinäkin olisi jo vähän "perustetta" että voisi edes hei sanoa.
Me olemme myös olleet pari kertaa samaan aikaan leikkipaikalla ja silloin hänen oli pakko tervehtiä. Mitään hän ei olisi sanonut, jos en olisi itse häntä tervehtinyt. Musta on todella outoa, että lapset siinä mutkattomasti leikkivät yhdessä ja tutustuvat, mutta aikuinen ihminen hädintuskin edes tervehtii.
Toivon joka päivä, etten tapaisi hississä naapureita. En tunnista heidän kasvojaan, enkä tiedä, ketä kuuluu tervehtiä. Jos alkaa tervehtiä rappukäytävässä, ihmetellään entistä enemmän, miksi en tunnista ja tervehdi rappukäytävän ulkopuolella.
Tuleeko siinä joku elinikäinen vamma, jos sattuu tervehtimään "väärää henkilöä"?? ;)
Sanonko kaikille kadulla ja bussissa hei siltä varalta, että he ovat naapureita, vai sanonko vasta siinä kohtaa, kun molemmat kääntyvät samaan pihaan tai samaan rappuun? Turhaa kiusaa koko tuntemattomien tervehtiminen. 9
Musliminaiset eivät tervehdi miestäni vaikka tapaavat koulun pihalla 200 kertaa vuodessa. Ne on niin helvetin sekaisin.
Omissa ajatuksissaan oleva joka ei huomaa? epäsosiaalinen? Pahantuulinen? Huonotapainen?