Narttukoiran sterilisaatiosta kysymyksiä
Että, minkä ikäisenä saksanpaimenkoiran kokoisen tyttökoiran voi aikaisintaan leikkauttaa?
Olen saanut kahdenlaista tietoa. Yhden mielipiteen mukaan koiran pitää olla fyysisesti ja henkisesti kysynyt ja aikuinen, sen voi leikkauttaa vasta kun kaksi juoksua on ollut.
Toisen mukaan, koiran voi leikkauttaa kun se ei ole enää kasvuiässä, eli noin vuoden ikäisenä.
Sitten, kauankohan koira toipuu sterilisaatioleikkauksesta? Sehän on kuitenkin aika iso leikkaus.
Kommentit (3)
Ainakin yksi juoksu olisi hyvä olla, se nyt on inakin minimi. Jos asialla ei tosiaan ole kiire, ei ainakaan haittaa että 2-vuotiaaksikin odottelisi.
Aika nopsasti siitä pitäisi parantua, pari päivää varovasti, sitten koiran tahtiin vaan liikkeelle.
Useimmat suosittavat tällä hetkellä leikkausta ensimmäisen juoksun jälkeen. Kuitenkin paras hyöty mm. nisäkasvaimien ehkäisyssä saataisiin nykytiedon mukaan leikkaamalla jo ennen sitä. Omasta eläinlääkäristäsi ja hänen näkemyksestään kiinni.
Paranemisessa menee parisen viikkoa. Toiset voivat olla kovinkin pirteitä jo muutaman päivän päästä, mutta koska kyseessä on kuitenkin vatsaonteloon ulottuva leikkaus, olisi paranemisaika viettää rauhallisissa merkeissä.
mut luulisin siihen pätevän samat jutut kuin mein staffiin.. Eli kasvattaja sanoi, että olisi voinut aikaisintaan leikata 2-vuotiaana, mutta meillä oli koiralla kolmet juoksut vuodessa joten siinä ehti olla kuudet juoksut.
Toipuminen oli nopeaa.. Sen leikkauspäivän illan koira oli ulalla ja törmäili seiniin jos ei vahtinut ja puolen viikon ajan sai ainoastaan kantaa pihalle pissalle ja kakalle. Sen jälkeen helpotti, vaikka sitä kauluria piti pitää pari viikkoa kunnes tikit poistettiin ja haava tarkistettiin.