Onkohan tää Apulan ilmoitus vitsi? Melkoiset vaatimukset ja hinta maatiaiskissasta vaatimaton 150 €
"tyttö maatiainen
Myydään rakas lemmikki mieluiten kotiin jossa joko pieni koirakaveri (pentu tai tottunut leikkimään kissojen kanssa, ei metsästysrotuinen) tai sosiaalinen kissa.
Ehdottomasti koti/sisäkissaksi! Jos ulkoilua, sen tulee tapahtua tarhassa ja ikkunat on oltava myös kissan tullessa verkotetut (hypännyt kerrostalossa asuessa, ihmeenkaupalla vahingoittumaton!) + kaulakillingin oltava valmiina omalla puhelinnumerolla varustettuna kissoille tarkoitetussa pannassa mukana.
Kissan mukana tulee kaikki tarvittava ja kissa on nuori. Hinnassa huomioitu tavaroiden käypä jälleenmyyntiarvo siten että myös kissalle jää vähän hintaa (emme ole sitä navetan takaa ilmaiseksi saaneet!) hintaa en alenna.
Tarkistathan vähintään prick-testein ennen yhteydenottoasi, ettei kukaan kotonasi ole likalle allerginen tai esim.koivusiitepölyallergikko, jonka oireita kissa voisi lisätä olematta itse allergeeni. Onhan myös niin että teille ei ole syntymässä kissan elinaikana perheenlisäystä, ette haaveile sen elinaikana muista eläimistä eikä elämässänne ole odotettavissa ulkomaillemuuttoa tai opiskelujen alkamista tms. Isoja elämänmuutoksia, jolloin kissasta ehkä joutuisi luopumaan.
Opiskeleville, nuoren kissaksi tai yli kuusikymppiselle en kissan eliniän odotteen takia sitä luovuta. (Kyseeseen tulevat siis lähinnä lapsiperheet jne.?)
Tarkistan kodin ja taustat. Kesäkissaksi en anna!
Lapsemme haluavat varmasti kuulla likan kuulumiset aika ajoin, joten "Olen Taru (tai Jussi) ja ostan kissanne"-tyyliset ostoilmoituukset eivät ole tätä kissaa varten. Myös lyhyet vierailumahdollisuudet joskus olisivat toivottuja.
Ostajan on varauduttava antamaan siis oikea nimensä viimeistään varausvaiheessa. Varausmaksu 50e, jota ei palauteta mikäli et kissaa haluakkaan tai mikäli paljastut esim.eläinrääkkääjäksi.
Tuon kissan henkilökohtaisesti isomman porukan kanssa kotiisi ihmisen aikoihin, joka tulee olla pysyvä asuntosi ei kesämökkisi tai tuttavasi koti. Jos puutteita löytyy, kauppa purkaantuu. Kissasta ja sen tavaroista saa kuvia etukäteen. Bensat kotiisi meiltä maksat sinä, myös siinä tapauksessa että et ole verkottanut ikkunoitasi ja kissa lähtee takaisin kotiimme.
Ethän tupakoi tai käytä päihteitä (kahvia ei lasketa :)).
Kerrothan itsestäsi, mahdollisesta lemmikkitaustastasi ja perheestäsi jos sinulla se on kattavasti sähköpostitse.
Kissa käyttää puupohjaista pellettiä vessassaan ja ostaja sitoutuu jatkamaan sillä myös tulevaisuudessa mahdollisesti pysyvien sisäsiisteysongelmien ehkäisemiseksi.
Ruoka sinulla on laadukasta market/eläinkauppamuonaa, sinulla on mahdollisuus hoitaa kissan terveydenhoito sinulla on sijaa perheesi kaikkien jäsenten tavoin hiotulle timantille jollainen tämä kissa epäilemättä on.
Älä ota yhteyttä, jollet ole yli 18v. Ja todella ole harkinnut eläimen ottoa/valmis sijoittamaan siihen myös lomahoidon muodossa.
Seulomme sopivat kodit epäsopivista mutta vastaamme kaikille, emme kuitenkaan vain kuvan kyselijöille.
hp.150 tavaroineen. Päijät-Häme, Rovaniemelle täältä vaikea tulla, mutta kun matkan maksat sinä, sekään ei liene mahdottomuus."
Kommentit (81)
Ihailtavaa että yrittää varmistaa kissalle hyvän ja turvallisen tulevaisuuden, mutta vaikuttaa tosiaan vähän hysteeriseltä tyypiltä.
varausmaksu jota ei palauteta kuulostaa lähinnä siltä että käydään katsomassa monta kotia ja hups kun mikään ei ollut sopiva. Eli pidetään varausmaksu + bensat ja pian onkin jo useempi satanen koossa.
Ja omistaj antoi kaikki kissatavarat, laukut yms ihan ilmaiseksi. Toki halusi kuulla kissastaan, mutta nykyäänb ei enää niin usein ( normaalia) Ja laihasta, ehkä masentuneesta kissasta on kasvanut roteva kissarouva. Toki sisraeni on tehnyt paljon muutoksia kotiin, raapimispuineen, raapimispuu-tikassysteimineen (jolla jo vanheneva kissa pääsee uunin pankolle) jaloittelutarhoineen (asuu maalla, iso piha, josta osa kissalle. Mutta omistaj oli kiitollinen, että kissa sai hyvän kodin jossa pystyi ulkoilemaan.
Kaikki oleellinen info puuttuu, kuten kissan ikä, väritys, luonne, onko leikattu, terve jne.
tuo myyjä tekee kissalle täyden karhunpalveluksen. Ei helvetti...mikähän jumala tuo myyjä kuvittelee olevansa? vai vielä prick testit ja lapsia ei saa tehdä. Kuvitteleeko se tosiaan, että joku laskee kotiinsa tuollaisen idiootin tekemään tupatarkastusta? Voi kissaraukka...ei mene kaupaksi.
Miksi valittaa? Kerrankin on asiallinen kissanmyyjä, vaikka kyseessä on "vain" maatiaiskissa, se ei sitä kissan arvoa vähennä. Jospa kissanostaja harkitsee pari ylimääräistä kertaa vielä,mitä on oikeasti ostamassa ja mitä varten. Elävää eläintä moneksi vuodeksi seurakseen, ei pehmolelua, eikä kertakäyttötavaraa. Miksi rutistaan vaatimuksista, juuri näin pitää vastuullisen myyjän toimiakin. Ja toivottavasti ilmoitus karsii nimenomaan ne "kesäkissan" ostajat ym. jotka heittävät kissansa pellolle kun loma loppuu, tai muuten vaan ostavat kissan, joka on vapaana 24/7, loukkaantuu autotiellä tai kuolee, häiritsee naapureita pissaamalla nurkkiin, pihakaluisteisiin, kakkaamalla kukkapenkit täyteen ja repimällä istutuksia siinä samalla. Eläinmen pitoon kuuluu vastuullisuus ja eläimen ostaja ottaa eläimen nimenomaan vastuulleen, hoivotakseen ja rakastaakseen kissaansa, eikä jätä heitteille. Vapaan oleva kissa, jonka omistaja ei ole mukana ulkoilemassa = heitteillä oleva kissa.
niin kuin myyjä tuntuu luulevan.
Kuka haluaa kissan ja kaupan päälle kajahtaneen ex-omistajan tupatarkastuksineen.
Kuinka kukaan voisi taata että elämässä ei tapahdu mitään suuria odottamattomia muutoksia?
Minusta on outoa, että vaaditaan olemaan lisääntymättä, tai vaaditaan allergiatestejä. Eihän testejä tehdä julkisella puolella vain varmuuden vuoksi:-). Sitäpaitsi prick.-testi on vain suuntaa antava ja sen arvo on aika vähäinen.
että kissa pääsee hyvään kotiin, mutta rajansa kaikella.
Minä en ostaessani kissaa aio laittaa itseäni ja kotiani jonkun tuntemattoman arvioitavaksi, jonka armoilla sitten on, olenko tarpeeksi hyvä kissanomistajaksi. Minä en verkota kaikkia ikkunoitamme kissan takia. Osaamme pitää ne puolilukituksessakin. En aio maksaa varausmaksua ilman takuita kissan saamisesta. Käytämme ihan juuri sitä kissanhiekkaa (pellettejä paremmaksi todettua) jos haluamme. :)
Ja silti meillä asuu tyytyväisiä kissoja.
toi lause,että tullaan tuomaan isommalla porukalla on oikeasti jo hieman uhkaava.
Toisekseen se ettei saa noutaa vaan joutuu maksamaan myyjälle kotiin tuonnista on väärin.
Pelletit vessassa on ok,mekin olemme käyttäneet vain niitä kissoilla.
Verkot joka ikkunaan on turhat.
Keskustelut
« Takaisin keskustelujen etusivulle Viestiketju
Onkohan tää Apulan ilmoitus vitsi? Melkoiset vaatimukset ja hinta maatiaiskissasta vaatimaton 150 €
Vierailija - 26.06.12 10:58 (ID 15099466)
"tyttö maatiainen Myydään rakas lemmikki mieluiten kotiin jossa joko pieni koirakaveri (pentu tai tottunut leikkimään kissojen kanssa, ei metsästysrotuinen) tai sosiaalinen kissa. Ehdottomasti koti/sisäkissaksi! Jos ulkoilua, sen tulee tapahtua tarhassa ja ikkunat on oltava myös kissan tullessa verkotetut (hypännyt kerrostalossa asuessa, ihmeenkaupalla vahingoittumaton!) + kaulakillingin oltava valmiina omalla puhelinnumerolla varustettuna kissoille tarkoitetussa pannassa mukana. Kissan mukana tulee kaikki tarvittava ja kissa on nuori. Hinnassa huomioitu tavaroiden käypä jälleenmyyntiarvo siten että myös kissalle jää vähän hintaa (emme ole sitä navetan takaa ilmaiseksi saaneet!) hintaa en alenna. Tarkistathan vähintään prick-testein ennen yhteydenottoasi, ettei kukaan kotonasi ole likalle allerginen tai esim.koivusiitepölyallergikko, jonka oireita kissa voisi lisätä olematta itse allergeeni. Onhan myös niin että teille ei ole syntymässä kissan elinaikana perheenlisäystä, ette haaveile sen elinaikana muista eläimistä eikä elämässänne ole odotettavissa ulkomaillemuuttoa tai opiskelujen alkamista tms. Isoja elämänmuutoksia, jolloin kissasta ehkä joutuisi luopumaan. Opiskeleville, nuoren kissaksi tai yli kuusikymppiselle en kissan eliniän odotteen takia sitä luovuta. (Kyseeseen tulevat siis lähinnä lapsiperheet jne.?) Tarkistan kodin ja taustat. Kesäkissaksi en anna! Lapsemme haluavat varmasti kuulla likan kuulumiset aika ajoin, joten "Olen Taru (tai Jussi) ja ostan kissanne"-tyyliset ostoilmoituukset eivät ole tätä kissaa varten. Myös lyhyet vierailumahdollisuudet joskus olisivat toivottuja. Ostajan on varauduttava antamaan siis oikea nimensä viimeistään varausvaiheessa. Varausmaksu 50e, jota ei palauteta mikäli et kissaa haluakkaan tai mikäli paljastut esim.eläinrääkkääjäksi. Tuon kissan henkilökohtaisesti isomman porukan kanssa kotiisi ihmisen aikoihin, joka tulee olla pysyvä asuntosi ei kesämökkisi tai tuttavasi koti. Jos puutteita löytyy, kauppa purkaantuu. Kissasta ja sen tavaroista saa kuvia etukäteen. Bensat kotiisi meiltä maksat sinä, myös siinä tapauksessa että et ole verkottanut ikkunoitasi ja kissa lähtee takaisin kotiimme. Ethän tupakoi tai käytä päihteitä (kahvia ei lasketa :)). Kerrothan itsestäsi, mahdollisesta lemmikkitaustastasi ja perheestäsi jos sinulla se on kattavasti sähköpostitse. Kissa käyttää puupohjaista pellettiä vessassaan ja ostaja sitoutuu jatkamaan sillä myös tulevaisuudessa mahdollisesti pysyvien sisäsiisteysongelmien ehkäisemiseksi. Ruoka sinulla on laadukasta market/eläinkauppamuonaa, sinulla on mahdollisuus hoitaa kissan terveydenhoito sinulla on sijaa perheesi kaikkien jäsenten tavoin hiotulle timantille jollainen tämä kissa epäilemättä on. Älä ota yhteyttä, jollet ole yli 18v. Ja todella ole harkinnut eläimen ottoa/valmis sijoittamaan siihen myös lomahoidon muodossa. Seulomme sopivat kodit epäsopivista mutta vastaamme kaikille, emme kuitenkaan vain kuvan kyselijöille. hp.150 tavaroineen. Päijät-Häme, Rovaniemelle täältä vaikea tulla, mutta kun matkan maksat sinä, sekään ei liene mahdottomuus
LAHJOITETAAN: Siiriltä se sujuu! Superemolla taas kaunis kissanpentue. Kotia haikailevat jne.(värit,sukupuolet)
Vaatii varmaan lääkärintodistuksetkin? Kuka ihme haluaisi juuri tuon maatiaiskissan kun samalla saa riesakseen jonkun höyrypään?
Tai muuten on eläinrääkkääjä.
Miksiköhän itse luopuu kissasta?
"Tarkistan kodin ja taustat."
- luottotiedot, rikosrekisteri..?
"Varausmaksu 50e, jota ei palauteta mikäli et kissaa haluakkaan tai mikäli paljastut esim.eläinrääkkääjäksi. "
- millä tapaa paljastutaan eläinrääkkääjäksi ensi tapaamisella :-)?
"Tuon kissan henkilökohtaisesti isomman porukan kanssa kotiisi"
-tämä on todellakin jo vähän pelottavan kuuloista
"Myös lyhyet vierailumahdollisuudet joskus olisivat toivottuja."
- se sama iso porukka, kuinka usein, montako päivää, täysihoito? Pitääkö ostajan maksaa bensat myös vierailuista?
Tuskin saa yhtäkään vastausta.
Ai ettei saa tupakoidakaan :D Mitenkäs se kissa siitä kärsii jos käy ulkona tupakalla? Päihteidenkäyttö? Kissa annetaan ilmeisesti siis vaan täysin absolutistille, ei saa
ottaa ruoankaan kanssa viiniä eikä yhtäkään saunaolutta.
Kas kun eivät vaadi vielä terveystodistuksia ja verokorttia todisteeksi siitä ettei ole köyhä eikä sairas.
"Matkan maksat sinä". Ei jumalauta :D
Sitten ei saa haaveilla muista eläimistä kissan elinaikana. Siis hulluhan tuo on. Kuvitteleeko se tosiaan voivansa kytätä ja säädellä jonkun perheen elämää seuraavat 15 vuotta vaan siksi, että myi heille kissan?
Mä en tienny itkeäkö vai nauraa kun luin tämän. Joku raja nyt oikeesti.. " Sitoudut kertomaan mitä hammastahnaa käytät, auton on oltava vähintään minibussi jotta kissa mahtuu matkustamaan mukavasti, Ruotsinristeilylle ette saa mennä ettei kisu saa ruåttalaisia basilleja tuliaisena, ja joka joulu lähetät meille videon kissan kuluneesta vuodesta".
Terve. Kevyt kilipää.
Ja itse ovat päästäneet kissan hyppäämään kerrostaloasunnon ikkunasta?
Ei saisi lisääntyä wtf :D?! Pakko olla vitsi!
What a fuck? Tuostahan saa jo vaikutelman, et tuolla idiootilla on venäjän mafia mukana tupatarkastusta tekemässä!
tuo pelletti vaatimus,minusta pelletit ovat huonointa kissanvessa tavaraa mitä myydään.