Erityislapsi ahdistaa

...onko lapsella isoa nallea, jota voi halailla. Myös koira on tässä hyvä:-) Luo itsellesi mielikuva, että saat voimahalin joka kerran kuin lapsi halaa. Ja ajattele, että ihanaa, ettei hän pure tai lyö.

Ja onko lapsella muita hoitajia, pääsetkö välillä tuulettumaan?

Kyllä hän lyö muita lapsia myös, pureminen oli ongelma nuorempana. Vieläkin osa tavaroista eksyy suuhun, vaikka siirtyy syksyllä eskariin...



Lapsen saa välillä hoitoon, onneksi. Kesälomat tuntuvat vaikeilta.



ap

Meillä erityislapsi myös. Erittäin haastava.

Halaa ja halaa. EI tykkää kevyestä kosketuksesta. On sellainen rajusti halaaja.

Tästä kiittäen aistiongelmia.

Unohtelee, jää asioita kesken, muistihäiriöitä, agressiivisuutta. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

Olen onnekas siinä, että ymmärsin oman jaksamisen ja lapsen jaksamisen rajat. Ja meille oli tarjolla vaihtoehto.

Minä kieltäisin halaamisen, en siis kokonaan mutta näin. "Nyt ei ole halaamisen aika, kun on tehty ne ja ne päivän asiat ensiksi niin sitten halataan. Eli alkaisin osoittaa lapselle ne tilanteet milloin me halaamme. Kun olemme syöneet ja lukeneet kirjan niin sitten me halaamme. Kun olet syönyt omenan ja pessyt kätesi niin sitten me halaamme jne.



Lapsi voi hyvinkin häiritä vanhemman puuhia ihan tahalleen halaamalla. Se ei ole hyvä juttu vaan lapsi saa sitä vaaltaa itselleen näin. Äidillä on oikeus tehdä omia asioitaan ilman häirintää. Lapsen täytyy oppia anatmaan toisille ihmisille rauhaa.

Täytyykin olla tiukempana tuon kanssa, siis että halailla saa mutta minua ei häiritä turhaan tai yritetä luistaa tekemisistä. Äsken laitoin lapsen levolle ja yritti kesken riisumisen halata, käskin riisumaan loppuun ja sitten vasta antaa halin. Toimi!



Joskus käy mielessä, että jaksanko minä tätä arkea. On tässä muutakin ongelmaa kuin tuo aistiongelmaisuus (meilläkin hakee aistikokemuksia rajuilla liikkeillä, puristavilla halauksilla, hampaat kiinni tavaroihin...) ja koko lapsen läsnäolo vetää jotenkin voimattomaksi. Jatkuvasti pitää olla valppaana, kuulostella, selittää...hän ei ymmärrä asioita kuten muut eikä opi ns. matkimalla kuten tavalliset, terveet lapset. Hävettää ajatella näin, mutta voimani loppuvat tosi nopeasti. Nytkin nukuttaa kamalasti, vaikka heräsin 4 tuntia sitten.



ap

jää eteiseen istumaan lattialle, jos menemme kylään tai ei tule samaan huoneeseen kuin muut. Haluaa olla yksin. Ei halua puistoilla, jos puistossa on muita lapsia. Monet vaatteet ahdistaa ja kiristää ja puristaa. Valittaa väsymystä usein, ei kestä kirkkaita lamppuja, ei kesän lämpöä. Pakkoliikkeitä, juoksee edes takas ympyrää ja miettii omia mielikuvitusjuttujaan. Ei halua ystäviä. Kiukkuaa, raivoaa, huutaa usein. On hankala, vaikkakin rakas.

Pakkoliikkeitä meidänkin lapsella, kaikkea keinuttelusta tuhinaan ja kurkun selvittelyyn, joskus taputtaa käsiään yhteen tai päästelee korkeita vingahduksia.



Valo on liian kirkas usein meilläkin, haluaa pitää verhot kiinni pilvisenäkin päivänä. Tuo paita on väärän värinen, tuo tylsä ja tuota en muuten vaan pue päälleni. Katsoo lastenohjelmaa tyytyväisenä, hetkeä myöhemmin ilmoittaa ettei aio katsoa sitä enää koskaan. Aivan turha udella, tapahtuiko siinä jotain pelottavaa mikä meni itseltä ohi- ohjelmaa ei todellakaan katsota enää ikinä...ja muistihan on terävä kuin mikä.



Raivostuu ja tuskastuu sellaisten lasten seurassa, jotka eivät puhu kunnolla mutta itse jää jumiin yhteen tavuun jopa 20 sekunniksi. Syyttelee muita omista virheistään, ärisee ja murisee kuin petoeläin suuttuessaan.



ap

Meidänkin lapsi on erityislapsi, mutta tarkkaa diagnoosia ei vielä ole. Ärsyttävintä on kun hän ei niin "erityinen", että sen huomaisi heti. Isovanhemmat eivät oikein ota kuuleviin korviinsa, että lapsi ei ole ihan tavallinen. "Kyllä se siitä." No niin varmaan. Eivät kuitenkaan halua hoitaa lasta kun on niin villi. Jep.

Ei välttämättä ole huono asia että sukulaiset eivät välitä erityisyydestä vaan pitävät ihan normaalina. Se voi hyvinkin vaikuttaa lapsen itsetuntoon että ei aina muistuteta että on erilainen tms.



Tässä maailmassa on opittava pärjäämään ihan normaalina vaikka niitä erityispiirteitä olisikin.



Erityislapsi usein aletaan paapomaan liikaa ja ollaan ylisuojelevia. Minusta parempi että leimautuu normaaliuteen. Erityislapsi myös voi myöhemmin alkaa käyttää tekosyynä erityisyyttään ja kokee olevansa estynyt tekemään asioita.



Jos itsetunto mennyt huonoksi eikä pärjää normaalien seurassa on hyväksi hakea kaltaistaan seuraa. Pääasia olisi kuitenkin pystyä toimimaan normaalien ihmisten kanssa normaalilla tavalla, vaatii paljon harjoitusta.