Lue keskustelun säännöt.
Oma kokemukseni lapsuudesta monilapsiperheessä
21.06.2012 |
Meitä oli yhteensä viisi lasta, äiti ja isä. Lapsilla tosin aika paljon ikäeroa, ja isäni oli 55 ja äitini 45 viimeisimmän lapsen syntyessä.
Olen usein miettinyt, miksei meillä koskaan ollut varaa mihinkään. Ei ostettu kalliita vaatteita, autoja tai tavaroita. Tiedän, että verojen jälkeen vanhemmilleni jäi palkasta käteen yhteensä päälle kolme tonnia. Asuimme aina vuokralla, enkä koskaan käynyt ulkomailla kunnes 4 vuotta sitten 20-vuotiaana kun itse maksoin ja lähdin matkaan. Oli todella ahdasta, kun talossa oli 3 pientä makuuhuonetta ja lapsia 5. Ei ollut mitään herkkua asustella 80 neliön asunnossa tuolla porukalla. Emme koskaan käyneet missään, huvipuistot, kylpylät ja ravintolat olivat kuulema liian kalliita. (joten oikeasti, kävin lapsuudessani vain muutamia kertoja syömässä ulkona, silloinkin tyyliin Rossossa, joka oli hieno paikka minulle tosin tietysti). Tällöinkin otimme ehkä 4 ruoka-annosta, jotka jaoimme. Voi että kuulostaakin ankealta näin jälkikäteen. =D
Oikeasti miettikää ennenkun alatte syytämään niitä lapsia. Minä en saanut edes sisaruksistani mitään iloa elämääni, kun kaikki aika meni tapellessa. Kellään ei ollut omaa huonetta tai edes yksityisyyttä, ja muistan miten en päästänyt ketään ystävääni meille, koska häpesin kotiamme niin paljon. Edelleenkin olen kieltämättä vähän katkera, kun meille vanhemmat ei edes yrittäneet keksiä mitään ilmaisiakaam hupeja tai yhdessäoloa, vaan meidän odotettiin viihdyttävän itseitseämme.
Kommentit (20)
tehneet noinkin monta lasta, kun elatus on kuitenkin ollut tiukilla? Ehkäisykielto tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät monilapsisuus ja köyhyys ole synonyymeja.
Meilläkin on viisi lasta. Lapset ovat olleet ulkomailla leirikouluissa, kielimatkalla, ravintoloissa ja huvipuistoissa. Olemme aina asuneet vuokralla mutta yksikään tenava ei ole kotiamme hävennyt ja kavereita lappaa edestakaisin koko ajan. Vietämme aikaa paljon yhdessä ja erikseen myös, osa lapsista on jo muuttanut pois. Ehkä vanhempasi olivat vain pihejä, minä en ole.
en ole koskaan matkustanut ulkomailla, paitsi siis aikuisena kun olen itse maksanut matkani. Kuljin toisten vanhoissa vaatteissa (serkkujen) koska kaikki on kallista. Ruoka oli varsin ravintoköyhää nykymittapuulla. Asuin sijoitettuna munnini luokse, joka iis oli elänyt sodat ja pulat. Ei pahemmin ollut hellyyttä, mistään ei koskaan puhuttu, ei siitäkään miksi loppujen lopuksi jouduin sijoitetuksi. Talossa oli neliöitä, huoneita oli neljä+ keittiö, mutta nukuin samassa huoneessa mummin kanssa. Yksi huoneista oli "poikien huone" missä oli tv ja paikka vieraille, yksi mh, yksi työhuone ja yksi oh.
Ei hupeja, ainaista työntekoa. Nurmikon leikkuuta kesällä, lumen luomista talvella. Minulle yksin, koska ei ollut ketään sitä taakkaa jakamassa.
Olin 14 kun mummi sairastui, ja sukulaiset olisivat halunneet minusta "hoitajan" mummille. Silloin pyysin sijoitusta laitokseen- ja pääsinkin!
Sinullako ankeaa?
Minulla on monta lasta, jos minulle ja miehelle joskus tapahtuu jotain, on lapsillamme kuitenkin aina toisensa!
Siis en väitä että monta lasta olisi automaattisesti huono asia.
Mutta toivon että ihmisillä on varaa ja halua normielämiseen useammankin lapsen kanssa. Omat vanhempani olivat myös kyllä pihejä, en oikein käsitä mihin rahat joka kuukausi käytettiin kum ei juotu ja kaikki menot olivat ihan minimalistiset. /ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitäkin oli viisi sisarusta. Ja vanhemmat pihejä mutta maanviljelijöitä. Oman huoneeni sain noin 8v iässä. Vanhemmat eivät käyneet kertaakaan ulkomailla. Ei ostettu kalliita vaatteita. Ei käyty huvipuistoissa ym. vaan kierrettiin kerran kesässä Suomea. Silloinkin syötiin aina omia eväitä jne eli muistan että keitettiin Kuopiossa parkkipaikalla perunoita ja paistettiin makkaraa jne. Ulkona ei käyty syömässä kertaakaan. Töitä tehtiin tosi paljon ja varsinkin kesäisin.
Mutta tiedätkös ap minusta minulla oli ihan hyvä ja onnellinen lapsuus. Se yhteinen tekeminen meidän perheessä oli lähinnä työt mutta olihan se hyvä olo kun porukalla saatiin rehu tethyä eläimille tai vaikka puinnit loppuun syksyllä jne. Kaikki teki sen mitä kykenivät. Joka kesä raivattiin lisää peltoa tai rakennettiin joku uusi rakennus tai salaojittiin peltoa jne. Joskus tuntui katkeralta kun ei koskaan ollut "helppoa" kesää jolloin olis tehty vain pakolliset työt.
Toisaalta kovalla työnteolla tilan arvo nousi ja hyvillä sijoituksilla vielä lisää. Niinpä me kaikki lapset olemme saaneet reippaasti taloudellista avustusta vanhemmilta oman elämän aloittamiseen. Ja tavallisen työelämän aloittaminenkin oli helppoa kun sitä tehdään niin vähän ja omaa työmoraalin.
Minä olen tyytyväinen lapsuuteeni.
Ap:lle suosittelisin käsittelemään lapsuutensa niin etti kärsi katkeruudesta koko elämäänsä.
varaa ei ollut ikinä mihinkään, ja perheessä oli muitakin ongelmia.. silti muistan lapsuuteni ihanana. meillä oli todella paljon ihania hetkiä :) en ole vieläkään käynyt ulkomailla tallinnaa kauempana, vaikka olen jo aikuinen. ehkä meidät kasvatettiin olemaan onnellisia niistä pienistä asioista.. onnea kun ei voi ostaa. omista lapsuusmuistoista johtuen tein myös itse monta lasta, koska haluan antaa rikkaan lapsuuden omille jälkeläisilleni. pyrin opettamaan heillekkin taidon löytää onni pienistä asioista. ja olen kyllä aika hyvin onnistunutkin :) elämää ei passaa hukata murehtimiseen siitä mitä kaikkea ei saa, koska kukaan ei saa kaikkea mitä haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
on yksi veli ja vanhemmilla säästöjä aika paljon ja en ole koskaan käynyt vanhempieni kanssa ulkomailla enkä ravintolassa syömässä. Ruoka oli monipuolista, koska äiti on hyvin tietoinen terveysseikoista, mutta kallista se ei ollut. Syksyt rämmittiin metsissä keräämässä marjoja ja kesällä kitkettiin porkkanapenkkejä. Mistään merkkivaatteista meillä oli turha edes haaveilla. Uudet vaatteet oli halpahallin rekistä. Että ei se ole aina lapsimäärästä kiinni. Ja tuskaista olisi ollut ilman tuota veljeä.
muutenkin meidän lapsuudessamme. Niin paljon ei esim matkusteltu kuin nykyään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta en kokenut lapsuuttani onnettomaksi. Rahaa ei liiemmilti ollut, mutta tietty turva kyllä. Vanhempani olivat maanviljelijöitä, ja meidän lasten odotettiin osallistuvan tilan töihin. Mutta töitten jälkeen saatoimme mennä uimaan, paisteltiin illalla yhdessä lettuja ja pelattiin seurapelejä ja isän kanssa korttia. Ei käytty ulkoamilla, mutta ei tietysti maanviljelijä kesällä jouda lomailemaan. Teimme reissuja kyllä joihinkin tapahtumiin ja sukulaisiin pidettiin tiivistä yhteyttä. Tilaa meillä oli kohtalaisesti, mutta omia huoneita ei kellään. Myöhemmin vanhempani muuttivat kaupunkiin, kun olin n 10 v. Sitten oli enemmän harrastuksia, mutta itse niiihin mentiin ja itse järjestettiin. Vaikka tapeltiin, niin myös viihdyttiin yhdessä. Ja kaupungissa sittenvanhemmillakin oli lomaa, ja oltiin joskus vuokramökillä, vanhemmat matkusteli Pohjoismaissa ja myöhemmin meistä nuoremmat pääsi kielikursseille yms. Vanhemmilla oli aikaa meille, ja viihtyivät meidän kanssa, tehtiin paljon yhdessä ja ennenkaikkea me lapset tehtiin yhdessä asioita ja huolehdimme toinen toistammme. Edelleen olemme läheisiä ja pidämme yhteyttä. En koe lapsuuteni olleen henkisesti köyhän. Olen oppinut tekemään asioita itse, tarttumaan asioihin ja ratkaisemaan ongelmia. Ihan hyvä perintö minusta.
Minä antaisin mitä tahansa, että minulla olisi sisaruksia... Ainoa veljeni kuoli liikenneonnettomuudessa kolmekymppisenä. Olimme läheisiä, vaikka perheeni ei ollutkaan varakas. Jaoimme yhteisen huoneen, koskaan ei käyty ulkomailla, ei ollut merkkivaatteita eikä hienoa elektroniikkaa. Mutta onnea, iloa, rakkautta, yhteistä tekemistä ja tavallista arkea sitäkin enemmän. Ei raha tuo mitään noista! Enkä ymmärrä ollenkaan, että miksi muka sisarukset eivät voisi jakaa huonetta keskenään. Minä ja veljeni olimme kuin paita ja peppu, loppuun asti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lapsettomuuden seurauksena. Saivat sentään minut 70 luvun hedelmällisyyshoidoilla...
Minulla itselläni on 4 lasta, melko isoilla ikäeroilla.
Minulla oli lapsuudessani kaikenlaista materiaa ja huomiota, muttei sisarusta.
Meidän lasten kanssa on matkailtu monta kertaa ulkomailla, meillä on iso omakotitalo, jossa jokaisella oma huone, kaikilla, vielä pienintä lukuunottamatta on itse valitsemiaan harrastuksia. Tehdään retkiä ja ollaan yhdessä!
Perheen koko ei määrää sitä minkälainen lapsuus on! Itse edelleenkin kaipaan sisarusta, jonka kanssa voisi mm. Jakaa huolen vanhenevista vanhemmista. Ei ole ja sitä ei millään rahalla saa!
Arvokkainta elämässä ovat toiset ihmiset, oma perhe ja sukulaiset.
Ja minun ja vanhimman ikä ero on 9 vuotta, isäni täyttää melkein 60 ja äitini ensi vuonna 50. Ei paljoa meillä ollut rahaa, ruokaa oli kuitenkin aina pöydässä ja tarvittavat tavarat aina. Ei ylimääräisiä leluja ja kaikki kierrätettiin. Suostuin käyttämään vain veljeni vanhoja vaatteita ja vieläkin olen poikatyttö. Lapsuudesta minulla on vain ihanat muistot, kuinka jaoimme kaikki kotiaskareet yhdessä, leikimme yhdessä ja odotin isää aina tien varressa kotiin, kun tiesin monelta hän on kotona. Asuimme omakotitalossa, 64 neliö. 2 huonetta ja keittiö, ulkovessa. Kesät oli ihana nukkua teltassa ja vanhemmilla oli aina aikaa meille. Äiti teki yleensä ruoan, isä teki joskus. Pyykit tuli aina pestyä ja aina oli puhdasta päälle pantavaa. En vaihtaisi sisaruksiani mihinkään, vaikka ovatkin melkoisia riitapukareita.
Nyt minulla on itsellä yksi lapsi ja vanhempani jaksavat leikkiä pojan kanssa, juoksevat mielellään hänen perässään. Tuntuu kuin he olisivat taas heränneet kunnolla eloon, ostavat pojalle vaatteita ja leluja, maksavat luottokorttivelkojaan, mitkä on meidän elättämisestä tullut. Olen kiitollinen vanhemmilleni, siitä mimmoinen minusta kasvoi ja laitan aina palkastani heille rahaa tilille, koska minusta tuntuu että olen vähintäänkin sen velkaa siitä, että olen saanut hyvän kasvatuksen. Osaan tehdä asioita itse, osaan tehdä ruokaa, osaan selvittää riitatilanteet puhumalla ja olen saanut rakkautta kotona :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät monilapsisuus ja köyhyys ole synonyymeja.
mutta pitää olla aikamoisen hyvät tulot, jotta voisi elellä taloudellisesti leppoisasti, jso perheessä on monta lasta.
Ainakin meillä jo 7v ja 8v lasten harrastukuluihin ja harrastuvälineisiin menee aika paljon rahaa. Ja nuo menot todennäköisesti vaan kasvavat teini-iässä. Näillä isommilla menee vaatteisiin rahaa, kun esim. housut eivät enää kestä kulutuksessa pikkuveljelle. Matkustaminen maksaa jne jne. Omalla asuinalueellamme isomman asunnon hankkiminen olisi varsin tyyristä puuhaa. jos olisi enemän lapsia, niin pitäisi varmasti muuttaa pois kantakaupungista jne.
Siitä voi päästä eroon.
t. juuri terapiansa päättänyt, ei enää niin katkera köyhä lapsi
Vanhempasi antoi sulle elämän ja se on useimmalle kallein lahja.
Linnanmäellä, Särkänniemessä ja joinain kesinä myös Tykkimäessä, Wasalandiassa, Puuhamaassa jne.
Joka kesä lähdettiin myös ulkomaanmatkalle. Ja matkat kestivät aina kahdesta viikosta kuukauteen.
Syötiin ulkona, ostettiin kaupasta merkkivaatteita, kaikilla oli kalliit harrastukset. Meillä oli 300 neliön omakotitalo Helsingissä, jossa kaikilla oma huone. Oma huoneeni oli 20-neliöinen, eli ei mikään koirankoppi.
Jouluisin saatiin ihan älyttömästi lahjoja. Polkupyöriä, telkkareita jne.
Hiihtolomilla käytiin myös ulkomailla.
En ole kyllä elänyt minkään valtakunnan puutteessa, vaikka lapsia oli monta.
Kirjoittipa AP mitä tahansa, vastaajat ovat aina eri mieltä.
eihän hän väittänyt että materia olisi tärkeintä tai että kaikki monilapsiset perheet olisivat taloudellisesti tiukilla.
Kirjoittipa AP mitä tahansa, vastaajat ovat aina eri mieltä.
enempää avautuu lapsuudestani jossa jopa koettiin hetkittäin nälkää..ruokittavia kun oli semmoset 8 kpl...Onneksi se kaikki on takanapäin,moniongelmaisia vanhempia myöten!