Olen onnellisempi rahattomana mutta vapaalla, kuin työssäkäyvänä ja palkkaa saavana

Olen ollut työttömänä (en kuitenkaan työkkärissä kirjoilla enkä aio mennäkään) kohta 2 kk. En ole hakenut uusia töitä, vaan nauttinut vapaudestani.



Olen huomannut jo ennenkin, että mä oikeastaan elän ja olen onnellinen vain lomilla (tai nyt työttömänä), silloin kun olen työssäkäyvä, mun kaikki energia menee siihen työssäkäyntiin, työpäiviin valmistautumiseen, työjuttujen kelailemiseen. En jaksa tehdä kotona mitään, en jaksa tavata ketään, en jaksa harrastaa mitään. Elämä on pelkkää työpaikalla olemista/tekemistä ja itse oma elämä jää elämättä. Lisäksi työ stressaa minua paljon, olen yrittänyt muuttaa itseäni ja ajatustapaani mutta olen vuosienkin jälkeen vielä ihminen, joka miettii työasioita iltaisin ja viikonloppuisin, stressaten niistä.



Loma-aikoina, ja nytkin kun olen ollut nämä pari kuukautta työttömänä, olen kuin eri ihminen. Nautin olostani, elostani, saan paljon aikaiseksi! Ehdin ja jaksan pitää kodin siistinä, olen tehnyt pientä remonttiakin meillä kotona, olen lenkkeillyt ja harrastanut. Puhkun intoa, iloa ja energiaa! Käsitöitä olen saanut tehtyä myös paljon, ties kuinka pitkän tauon jälkeen. Herään aamuisin päivää innolla odottaen, miettien mitä ihanaa tänään tekisin. Illalla ei ahdista mennä nukkumaan ajatellen että aamulla taas revittävä aikaisin itsensä ylös ja hukattava koko energiansa työpaikalle.



Mitä mä sillä työstä saatavalla rahallakaan teen, kun ei mulla ole energiaa käyttää sitä mihinkään? Olen muutenkin sellainen ns. kulutusvastainen, nautin nuukailusta, ja enimmäkseen pidän asioista jotka eivät maksa mitään. Tykkään siivota, hoitaa puutarhaa, lenkkeillä, tehdä kävelyretkiä metsissä, kasvien, marjojen ja sienien kerääminen on myös lempipuuhaani (jota en kyllä työsskäyvänä ole jaksanut juuri tehdä, tänä kesänä/syksynä varmasti kyllä!), tykkään käyttää kirjastoa, pelailla lasten kanssa, viettää aidosti heidän kanssaan aikaa jne.



Päätin että en aio mennä enää töihin. Miehelleni jo alustavasti tästä puhuinkin, hänelle on oikeastaan ihan sama mitä teen, olenko töissä vai en. Mies on maksanut asumisen tähänkin saakka, loppujenlopuksi hän hyötyisi myös siitä että olisin kotona. Hänen ei tarvitsisi enää osallistua kotitöihin (ei pidäkään niistä, niiden tekeminen hänelle pakkopullaa).



Minusta ei juuri miehelle kuluja aiheudu, ruokaa nyt tietysti syön mutta jos mä siivoan täällä kaiken ja käyn kaupassa ja valmistan ne ruoat, mies varmaan maksaa ruokani ja kuluni ihan mielellään. Mä en ole vaimo, jolle pitää ostaa kultakoruja ja merkkilaukkuja, tyydyn materiaalisesti vähään, omasta halustani.



Tiedän, että moni tulee nyt selittämään jotain siitä, mitä aion tehdä kun eläkeaika koittaa eikä mulle juuri eläkettä ole kertynyt... mahdollisen eläkkeen vuoksi en aio parhaita vuosikymmeniäni elämästäni pilata uhraamalla käytännössä koko elämäni kodin ulkopuolisessa palkkatyössä käymiseen.



Vähän tietysti "pelottaa" ulkopuolisten mielipiteet, nykyisin tuntuu olevan isokin synti ja häpeä, jos ei käy töissä ilman järkevää syytä. Haukutaan siivellä eläjäksi jne. Minä kyllä näen asian vähän toisin; kun jään kotiin, mieheni hoitaa perheemme raha-asioiden hoidon, mutta yhtälaillahan minä osallistun perheemme hyvinvoinnin ylläpitämiseen, kotityöt, ruoanlaiton, kaupassakäynnin, lasten kuskaamiset yms. hoitaen.



Eikä varmasti ole järkevää pohtia liiaksi "mitä muut mahtavat ajatella" ;)