Mikä ihmisiä vaivaa?
Vuokralaiseni piti suunnitelmien mukaan muuttaa tänään vuokra-asuntooni.
No, mitä tapahtui? Minä vuokranantajana sain soitella perään ja tiedustella, että mihin kellonaikaan pariskunta tänään olisi muuttamassa, jotta voisin loput avaimet heille toimittaa.
No, monen tunnin jälkeen tämä vastasi tekstiviestillä, että he eivät muutakaan ja toiseksi ei heillä mitään avainta tuonne asuntoon ole ollutkaan.
Vittu, että olen hermona. Ei vaivauduta edes ilmoittamaan ettei tullakaan vuokralle ja sitten vielä hukattiin avain.
Ei tässä auta, kun aloittaa uuden vuokralaisen etsintä.. taas menee aikaa ja rahaa
Kommentit (8)
suullisesti sovittiin, että kesäkuun 16. päivä muuttavat ja tätä ennen maksavat vuokratakuun. Tältä pohjalta luotin vuokralaiseen ja luovutin avaimet hänelle.
No eipä ole vuokratakuurahoja näkynyt, mutta avain katosi.
En olisi koskaan uskonut tästä ihmisestä tämmöistä, fiksun oloinen, siisti ja kohtelias oli.
ap
suullisesti sovittiin, että kesäkuun 16. päivä muuttavat ja tätä ennen maksavat vuokratakuun. Tältä pohjalta luotin vuokralaiseen ja luovutin avaimet hänelle.
No eipä ole vuokratakuurahoja näkynyt, mutta avain katosi.
En olisi koskaan uskonut tästä ihmisestä tämmöistä, fiksun oloinen, siisti ja kohtelias oli.
ap
Avaimia ei luovuteta ennekuin rahat on tilillä.
Pitikö luottaa, eikä toimia kuten järkevät ihmiset toimivat?
Sopimus allekirjoitettu ja siinä suullisesti sovittu? En ymmärrä,onko sitä paperia vai ei?
Minulta osti huutonetissä yksi henkilö tuolin. Sitten ilmoitti, että tuoli oli matkahuollossa mennyt poikki eli selkänoja kokonaan katkennut. Yrittisaada korvausta, mutta en menenoin vain vipuun. Pyysin bussikuskin nimeä jonka kanssa oli mukamas jutellut vaikka bussikuski ei matkahuollossa luovuttele paketteja vaan virkailija. Pyysin myös matkahuoltovirkailijan nimeä ja yhteystietoja jonne voin soittaa ja kysellä tarkemmin tapahtuneesta. Pyysin myös rikkoontuneesta tuolista kuvaa. En kuitenkaan koskaan saanut noita tietoja.
Eli kaikella tavalla koetetaan huijata tavaraa ilmaiseksi.
Nykyään ihmiset on ns. pullamössö sukupolvea, ts. sopimuksista ei tarvitse pitää kiinni, vain minulla on merkitystä, muista ei tarvitse välittää, jne.
Ihmisiä vaivaa välinpitämättömyys ja piittamattomuus. Ei osata ajatella, että omasta toiminnasta on aina seurauksia myös muille.
Tämä ajattelutapa on nähtävissä myös siinä, että parisuhteeseen mennään ja siitä erotaan usein varsin heppoisin perustein; suurin kärsijä on lapsi/lapset, joita myös tehdään hetken mielijohteesta.
Ei kai kukaan oikeasti luovuta mtn avaimia ennenkuin takuuvuokra on maksettu ja sopimua allekirjoitettu?