Jäisitkö kotiin pitkäksi aikaa jos...

että useilla akateemisilla aloilla tällainen päivitys on mahdollista ilman työelämässä oloakin. Kotona voi tehdä jotain pienimuotoista tutkimusta, kirjoittaa artikkeleita yms. Tämä pätee tietysti vain joillain aloilla, mutta ainakin itse ajattelin kotona ollessani myös seurata tiedeyhteisön tapahtumia, ja jos kaipaan aivojumppaa, osallistuakin jonkun verran seminaareihin yms.



T:se gradun tekijä

tottakai jäisin.

Haluat varmaan olla kotona kun esikoinen lähtee kouluun yms.

mikä ihme tiellä on siihen eläkkeenmaksuun kun sitä monet kauhistelee? pistää rahaa jonnekin, joka tuottaa ja sitten käyttelee niitä kun aika on, ei kait sitä tartte valtiolta takaisin omia rahoja saada kun " siirtyy eläkkeelle" ? voihan ne säästää itsekin paremmalla tuotolla.

Itse jäinkin, tosin akateeminen tutkinto oli jäänyt puolitiehen, mutta hyvä työpaikka oli. Nyt olen ollut kotona yhteensä yli 10 v, opiskelutkin on loppuunsaatettu. Töitä on suorastaan tarjottu, mutta en ole halunnut töihin, koska ei ole taloudellista pakkoa. Nyt olen aloittamassa yritystoimintaa.

Tekisin nelipäiväistä työviikkoa, ja miettisin, miten saisin pitemmän päälle vaihdettua työni kivempaan, jos kerran siellä ei nyt ole kivaa. Lisäkoulutusta? Erikoistumista? Toimialan vaihto? Erityyppiset tehtävät? Pidän tärkeänä, että minulla on omaakin elämänsisältöä, lapset ovat kuitenkin vain lainassa ja alkavat elää omaa elämäänsä, eikä parisuhteen varaan voi koko elämäänsä rakentaa. En halua elää muiden kautta, varmasti alkaisin 10 vuoden kuluttua katkeroitua. Minusta työ kuuluu aikuisen ihmisen elämään, enkä ikinä luopuisi akateemisesta ammatistani ja itseni kehittämisestä, vaikka kotoa irrottautuminen onkin vaikeaa.

Voihan kotiäidilläkin olla kehittäviä harrastuksia yms. Ei työ määritä ihmistä, onneksi!

Kun lapset ovat noinkin paljon kerhoissa?



Elämäsi tuntuu ylihelpolta. Ei siinä mitään. Toivottavasti jatkuu noin.



Toivottavasti lapsesi saavat kuitenkin jostain mallin, että elämä voi olla vaikeampaakin.

mitä he tekivät? olivat naisia.. nauttivat elämästä, palvelivat miestään ja sivistivät itseään sekä tekivät mm. käsitöitä. miksei nykyään saisi samaa?

Tuossa tilanteessa menisin osa-aikaiseen työhön (vaikka vain 20h/vko) tai opiskelisin jotain siihen päälle. Joku kymmenen vuotta on valtavan pitkä aika olla poissa työelämästä. Siinä ehtii vierottumaan töissäkäynnistä jo kokonaan ja alalla kuin alalla tapahtuu paljon muutoksia.



Mutta tärkeintä on se, mitä itse tunnet. Et voi valita väärin jos teet siten kuin itsestä tuntuu.

mutta en loppua kohden (5 v jalkeen) viihtynyt kotona. Olen nyt osa-aikatyossa 25 h /vko ja viihdyn suunnattomasti. Kaikki voivat paremmin, kun kotona ei ole turhautunutta aitia.



Tilanteesi riippuu myos siita kuinka vanha olet. Jos olet yli kolmenkympin, niin en suosittele kotiin jaamista. Koska lapset kasvavat ...



Suosittelen osa-aikaista. Se nayttaa hyvalta cv:ssa.

Ennemmin mua ihmetyttää ihmiset, joille työ on niin hirveän tärkeää. Mitäs jos jostain syystä eivät voi enää tehdä työtä, mitä elämänsisältöä heillä sitten on? Mulle kotiäitinä elämän tärkein sisältö on perhe ja koti, mutta ei ainoa. Kotiäitinä ollessani olen opiskellut kieliä, suorittanut muutaman appron avoimessa yliopistossa, tehnyt vapaaehtoistyötä. Lisäsisältöä elämään tuo mm. lukeminen, käsityöt, lenkkeily, jumppa, uinti, jooga ja muut harrastukset sekä tietenkin ystävät. Mun puolesta jokainen tehköön niinkuin tykkää. Voin kyllä suositella jäämistä kotiin, jos siellä kerran viihtyy!

Hoidan koko viikon ruokaostokset, teen viikkosiivouksen, käyn muuten kaupoilla (esim. hankkimassa joululahjat, synttärilahjat ym.), käyn siivoamassa 90-vuotiaalla isomummillani, hoidan erään yhdistyksen juoksevia asioita ja välillä surffailen täällä. Tiedän, että elämäni on helppoa ja sitäkö minun pitäisi pyydellä anteeksi tai tehdä jotain, että elämäni muuttuisi vaikeammaksi? Lapseni ovat poikia, jotka kyllä näkevät isänsä puurtavan työssään ja äitinsä tekevän kotihommia ja olevan heidän kanssaan. Käymme poikien kanssa uimassa kerran viikossa, talvisin luistelemassa ym. Kesäisin hoidamme pihaa ja teemme retkiä ym. ym. Jos tällainen lapsuus saa lapseni heikoiksi ja laiskoiksi, niin sitten ei voi mitään.



Joku kysyi ikääni. Olen 34. Olin töissä viisi vuotta ennen lapsia. Tiedän, että " urani" takia minun pitäisi mennä töihin. Ja siksi minä kovasti mietinkin näitä asioita, että ei tarvitsisi sitten myöhemmin katua.

Asia luonnollisesti askarruttaa sinua kovasti. Mielestäni olisikin järkevää mennä hetkeksi työelämään mukaan, vaikka vain kuukaudeksi tai pariksi. Täksi ajaksi voisi hyvin palkata lastenhoitajan kotiin. Jos koejaksonkin jälkeen sinusta vielä tuntuisi siltä, että työ ja elämä ovat tällä hetkellä kotona, voisit hyvin mielin jäädä kotiin niin pitkäksi aikaa kuin siltä tuntuu! Ja kotona ollessahan voit jossain vaiheessa päivittää koulutustasi, jolloin varmasti kelpaat työelämään, jos joskus sinne haluat. Entä kolmas lapsi, onko se mahdoton ajatus? Tällä en suinkaan tarkoita sitä, että lapsi oikeuttaisi kotona oloasi jotenkin enemmän. Meillä kaikilla on vain yksi elämä, nautitaan siitä ja tehdään (jos mahdollista) vain sitä mitä oikeasti halutaan:)



terv: toinen akateeminen kotiäiti

jos et ole sinut helpon kotona olosi kanssa, kannattaa miettiä tosiaan vielä tuota oman elämän hankkimista.



Kiva että jotkut pääsee helpolla elämässä! Ihan rehellisesti olen siitä kateellinen.



Toivottavasti miehesi ei ota toista, sairastu, kuole. Tai jospa hn jättää sinulle perinnön, jotten joudu elantoa miettimään sittenkään.



Mutta jos on vaarana, että et saisi tulevaisuudessa sellaista työtä jota haluaisit tehdä, kannattaa alkaa vähitellen panostaa omaan elämään.

Kotona voi olla aivan yhtä lailla täyttä elämää ja virikkeitä, harva tuskin sisälle muumioituu... Ja akateeminen koulutus takaa takuulla kuitenkin sen, ettei tarvitse työttömänä olla jos joskus jotain tapahtuisikin. Täydennyskoulutuksen avulla saapi vielä omankin alan töitä. Ei toisen onni ole sinulta pois, eihän?

Kommentoin vaan, kun joku väitti elämääni ylihelpoksi...kyllähän tämä varmasti helppoa on monen muun elämään verrattuna mutta pitääkö se tekemällä tehdä vaikeammaksi vain, että saisin yleistä hyväksyntää?



Mitään ongelmaa ei olisi, jos voisin olla satavarma, että viihdyn kotona myös 10 vuoden kuluttua, kun en enää saa alani töitä. Vielä viihdyn kotona ja tiedän, että viihdyn vielä helposti viisikin vuotta. Tässä nyt vain pohdin, että pitäisikö minun tulevaisuuteni vuoksi mennä nyt töihin vaikka haluaisin olla vielä kotona, miehenikin tätä haluaa (pääsee helpolla...) ja tiedän, että lapseni tykkäisivät tulla koulusta kotiin ekalla ja tokalla, kun äiti on siellä.



Mutta sitä tässä nyt mietiskelen seuraavat kuukaudet...



t.ap (jonka pojat nukkuvat kerhopäivän päätteeksi ja taas on aikaa surffailla....)

Mutta rahaa ei ole ihan niin paljon ja kotona viihtymisen kanssa on vähän niin ja näin. Nyt olen ollut kotona kun en raaski laittaa lasta niin pienenä päiväkotiin.

ja olen jäänytkin =)

Töissä ei ole kivaa olla....



P.S. Olen akateeminen ja äiti ja iloinen siitä, että jäin työttömäksi.

koska silloin ei minulle kertyisi eläkettä. Mutta jos pienet lapset, niin tottakai jäisin.