Miten reagoitte vieraan vauvan itkuun?

Jos ihan aitoa itkua, varsinkin pieniltä vauvoilta, herää heti hoivavietti. (Esikoinen mahassa itsellä viellä.) Toisaalta jos "turhaa; haluan karkkia" -itku, niin rupeaa ärsyttämään.

olen niin onnellinen, ettei minulla ole enää ikinä vauvaa! Ei ärsytä, enkä halua lohduttaa, olen vaan iloinen, että omani ovat jo isompia.

siitä, kuulostaako se hätääntyneeltä vai kiukkuiselta. Yleensä tunnen ensisijaisesti myötätuntoa lapsen äitiä kohtaan.



Joskus ärsyttää, mutta syy ei ole vauvan itkussa, vaan omassa stresissä. Joku muu asia ärsyttäisi, jos ei itkua kuuluisi.

Mutta nykyään ei kyllä enää vauvan itku tai vieranan lapsen kiukuttelu esim. kaupassa juuri hetkauta. Ei kyllä herätä halua lohduttaakaan. Itse olin kyllä yllättynyt siitä ettei oman lapsen itku ärsytä... Tai olin siis ajatellut, että kamalaa, kun lapsi huutaa, mutta yllättävän hyvin tuota on kestänyt. :-)

Lentokoneessa, juhlissa tms ärsyttää, että onko niitä pakko ottaa joka paikkaan mukaan. Kerrankin kun olis itse ilman lapsia liikkeellä.

Pitelen korviani ja poistun kiireesti muualle jos vaan mahdollista.

Ajattelen, että lapsi viestii jotain ja toivon, että huoltajat vastaavat itkuun.

Tiedän, että vauvat ja lapset itkee välillä, niin tekee minunkin omat. Muiden omista en kuitenkaan koe tarvetta huolehtia, elleivät sitten ole sukulaisten tai ystävien lapsia. Heitä toki lohdutan kuin omiani.

Luojan kiitos, ei ole mun.

Ensimmäinen reaktioni on valpastuminen. Varsinkin, jos kaupassa en näe itkun lähdetä, ajattelen herkästi, että onkohan vauvalla kaikki hyvin.



Jos taas näen, että vanhemmat vauvan lähellä, tunnen sympatiaa heitä kohtaan. Mutta jos huuto vain jatkuu eikä vauvalle tehdä mitään ja jatketaan shoppailua, sitten säälin vauvaa ja ihmettelen vanhempia.



Ärsytykseen asti ei ole vauvan itku vielä yltänyt, mutta 3-6v lapsen tolkuton kinumis-itku on harvinaisen ärsyttävää. Oli se lapsi oma tai vieras. :D



Eri asia on taas vaikka eksynyt itkevä taapero tai vanhempi lapsi. Tunnen halua lohduttaa ja muutaman kerran on tällainen tilanne tullutkin eteen ja silloin olen ollut lapsen seurassa, kunnes vanhemmat löytyivät.



Eikä äitiys ole muuttanut reagointiani vauvan itkuun.

Tosin oman kuopukseni ollessa vastasyntynyt kuulin (omasta mielestäni) hänen itkuaan jokaisen vauvan itkussa. Se oli jokseenikin raskasta, kun aina oli valmiina "syöksymään", kun kuuli itkua jostain, esim. naapurista, ulkoa, kaupasta tai telkkaristakin. :D

Suhtautuminen ei ole muuttunut äidiksi tulon jälkeen.

Suhtautuminen vieraisiin vauvoihin ja lapsiin ei ole muuttunut oman lapsen myötä.

Jos kyseessä pieni vauva ja selkeästi "lohdutusta kaipaavaa" -itkua, niin kyllä, tekisi mieli lohduttaa. Mutta jos kyseessä kiukuttelua tai vanhemman lapsen itkua, niin en koe ärsyttäväksi, mutta äidillinen vaisto ei myöskään herää... Tämä ollut jo ennenlapsen syntymää...

itkun laadusta. Lapsettomana halusin aina lohduttaa, nyt tiedän että lapset itkee tosi paljon "turhaan". Jos näen, että siinä on edes jollain lailla tervepäisen näköinen aikuinen lapsen lähellä, niin mua ei haittaa vaikka sen lapsen annettaisiin siinä itkeäkin.

onneksi ei ole minun. Muuten ei liikauta yhtään.

ei ärsytä. Ennen omaa lasta ahdisti, jos jonkun vauva itki, sitä oli jotenkin niin huolissaan siitä vauvasta. Kun sain oman, tajusin, että vauvat itkevät koko ajan, koska niillä ei ole muuta keinoa viestiä tarpeistaan. Eli enää vauvojen itku ei järkytä niin paljon, vaan on osa elämää. Toki jos tosissaan rääkyy, eikä oma äiti tajua hoitaa oikein, silloin tulee huoli ja halu puuttua asiaan.