Lapsi haluaa olla isällään, koska minulla on miesystävä. Mustasukkaisuutta.

Muistan, kun olin itse 11-12-vuotias, kun vanhempani erosivat. Äitini muutti jonkun matkan päähän ja me jäimme isälle asumaan, vaikka äiti olikin aina tärkeämpi. Se oli loppujen lopuksi aika kamalaa aikaa, vaikkei sitä silloin niin tajunnut. Meillä oli aina aivan kamalan sotkuista, koska isä ei kerennyt siivoamaan ja yleensä syötiin valmisruokaa, ja sekin oli aina samaa.



Äiti löysi uuden miehen, josta emme pitäneet veljeni kanssa. Mies piti meistä, auttoi läksyissä ja osti kaikkea kivaa ja tuliaisia, mutta silti emme pitäneet miehestä. Tällä hetkellä myöhemmin ajateltuna säälin kovasti äitiäni, koska veljeni sanoi joskus tosi tosi pahasti äipälle siitä miehestä, että vihaa häntä niiiiin paljon eikä koskaan hyväksy häntä ja äitikin itki monia kertoja :S



Mutta sitten.. äiti sanoi meille itku kurkussa, että on ottanut eron tästä miesystävästä, koska ei halua, että meillä lapsilla on paha olla ja hän haluaa omistaa elämänsä hänen kaikista rakkaimmillen, eli meille lapsille. Hän oli valmis tinkimään kaikesta muusta. Loppujen lopuksi isä ja äippäkin sitten palasi yhteen ja asuvat tälläkin hetkellä onnellisesti yhdessä.



Isä ja äiti vaan on tärkeimpiä maailmassa lapselle. Ja nuorena/lapsena ei osaa hyväksyä uutta miesystävää ja se vie aikaa. Antakaa aikaa, kyllä kaikki hyväksyy ja järjestyy kun lapsetkin kasvaa. :)

siis olet tapaillut miestä vasta 2kk ja nyt on jo lapset kehissä mukana?

Tämän tyyppisten kommenttien antajat ovat taatusti itse liitossa nuoruudenrakkauksiensa kanssa, taikka muuten eivät ole eläneet eronneen yksinhuoltajan elämää ollenkaan. Eihän aapee varmasti ole esitellyt lapsilleen ketä tahansa. Tottakai perusluottamus on ehtinyt jo rakentua, vaikka sitten kahdessa kuukaudessa. Jos lähtee sille linjalle, että "tapaan sinua vain silloin kun lapseni eivät ole luonasi tai sinun lapsesi eivät ole luonasi", voi tilanne mennä siihen että tavataan kerran kuussa. Ja uskotte varmaan, että niin harvoin tapailemalla suhteella ei ole mitään mahdollisuuksia kehittyä. Ei lapset siitä vahingoitu, että tapaavat uusia ihmisiä, kunhan PERUSTURVALLISUUS VARMISTETAAN JA PIDETÄÄN YLLÄ. Niin tai ainakin minun tapauksessani tilanne on sellainen. En tietenkään ole esitellyt lapselleni miehiä jatkuvana virtana, mutta käyhän meillä kahveilla muitakin ihmisiä, naispuolisia ystäviä ja heidän miehiään. Kyllä isompi lapsi selvää puhetta ymmärtää. Tyyliin "äiti tapailee yhtä miestä, hän on hirmu kiva, tulee käymään meillä ensi lauantaina syömässä" ja silleen varovasti se siitä sitten alkaa. Älkääkä väännelkö, 10 ja 11, kohtuuttomuuksiin, pliis.

siis olet tapaillut miestä vasta 2kk ja nyt on jo lapset kehissä mukana?

Tämän tyyppisten kommenttien antajat ovat taatusti itse liitossa nuoruudenrakkauksiensa kanssa, taikka muuten eivät ole eläneet eronneen yksinhuoltajan elämää ollenkaan. Eihän aapee varmasti ole esitellyt lapsilleen ketä tahansa. Tottakai perusluottamus on ehtinyt jo rakentua, vaikka sitten kahdessa kuukaudessa. Jos lähtee sille linjalle, että "tapaan sinua vain silloin kun lapseni eivät ole luonasi tai sinun lapsesi eivät ole luonasi", voi tilanne mennä siihen että tavataan kerran kuussa. Ja uskotte varmaan, että niin harvoin tapailemalla suhteella ei ole mitään mahdollisuuksia kehittyä. Ei lapset siitä vahingoitu, että tapaavat uusia ihmisiä, kunhan PERUSTURVALLISUUS VARMISTETAAN JA PIDETÄÄN YLLÄ. Niin tai ainakin minun tapauksessani tilanne on sellainen. En tietenkään ole esitellyt lapselleni miehiä jatkuvana virtana, mutta käyhän meillä kahveilla muitakin ihmisiä, naispuolisia ystäviä ja heidän miehiään. Kyllä isompi lapsi selvää puhetta ymmärtää. Tyyliin "äiti tapailee yhtä miestä, hän on hirmu kiva, tulee käymään meillä ensi lauantaina syömässä" ja silleen varovasti se siitä sitten alkaa. Älkääkä väännelkö, 10 ja 11, kohtuuttomuuksiin, pliis.

Jollakin oli jo kolme eri miestä tutustutettu viiden vuoden aikana lapsiin.

Eli äiti tuo näytille näitä ystäviä, jotka käyvät aluksi tiheään kahvilla ja jossain vaiheessa jäävät yöksikin. Yhtäkkiä tämä "ystävä" sitten ei tulekaan enää kylään.

Mikä on viesti lapsille ystävyydestä?

Ja meinaatteko, etteivät lapset tajua tuota peliä pidemmän päälle?

-Eräs yh ihmettelee

Meillä vähän samankaltainen.

Lapsi ei pidä miesystävästäni, EI vaikka ollaan asuttu jo melkein vuosi yhdessä.



Lapsi rukka vaan haaveilee isästään.



Isästä joka ei ole koskaan välittänyt lapsestaan kauheasti, vetää ihan omat kuviot ja näkee lasta ehkä kerran kahdessa kuukaudessa.



Niin ihmeellistä kuin se onkin, isä ja äiti on lapselle kaikkein tärkeimmät ja muita ei hyväksytä...



itse mä oon miettinyt eroa sen takia ettei lapseni tykkää mun miesystävästä yhtään. Vaikka miesystäväni rakastaa lasta yli kaiken, tekisi mitä vaan sen eteen. Haluaa leikkiä sen kanssa ja tehdä ruokaa sille. Hoitaa ja huolehtia.



Mun 4 vuotias tyttöni vaan ei hyväksy isäkseen muita kun oman isänsä...



Ei noille asioille mitään voi..ei voi pakottaakaan

Mutta nämä ovat kipeitä ja vaikeita asioita, joten suosittelen ihan ajan kanssa asioita totuttamaan. Jos näet miestä kuitenkin aika harvoin, niin anna lapsen olla isänsä luona paossa vähän aikaa. Laita mielessäsi jokin järkevä aikaraja esim. kolmen kuukauden päähän ja totea sitten lapselle, että lähdette esim. kylpylään, risteilylle tms. ja toivoisitte, että lapsi tulisi mukaan. JOs ei tule, asia ok ja laitat uuden päivämäärän. Joku kerta kun on paikalla, teette jotain mukavaa lapsen kannalta ja hiljalleen se homma alkaa edetä. Mutta se ei etene pakottamalla tai hosumalla.



Hyvä esimerkki on tuo nro 2, jonka asumisjärjestelytkään eivät toimi. Ei siis kannata kiirehtiä.

"Niin ihmeellistä kuin se onkin, isä ja äiti on lapselle kaikkein tärkeimmät ja muita ei hyväksytä.."



Mies, jota kutsun isäkseni ei ole oikeasti isäni, vaan äidin uusi mies, jonka kanssa hän on seurustellut siitä asti, kun olin 3-vuotias.

Sama homma kahdella tuttavallani.

Eli ei kannata yleistää vain sen takia, että omalla lapsella on vaikeuksia hyväksyä uusi puoliso.

en tarkoituksella yleistä.

Mutta minun lähipiirissäni asiat ovat menneet näin.

Se on tosi hienoa jos joillain menee erilailla

Totta kai sinä joustat isän ja lapsen eduksi, että lapsi saa viettää aikaansa enenemmän myös isänsä kanssa.



Mikä oikeus sinulla on omia lapsi itsellesi?!

Ahdistaa ihan hirveästi tämä tilanne. Olemme vasta 2 kk seurustelleet tämän miehen kanssa, joten uuttahan tämä on kaikille. Isot sisarukset ovat ottaneet miehen äärettömän hyvin vastaan.

Ap

jos kerran isänsä ottaa lapsen luokseen. Meillä tuollainen järjestely ei tulisi kuuloonkaan, isä ei yksinkertaisesti ottaisi lasta luokseen yhtään ylimääräistä kuin mitä sopimuksessa lukee... Anna lapsen totutella rauhassa uuteen kumppaniinsi ja vaikka vähän "osoittaa mieltään". Ei ketään voi pakottaa pitämään toisesta ihmisestä, se tulee itsekseen jos on tullakseen ja patistaminen ei ainakaan auta asiaa.

Ahdistaa ihan hirveästi tämä tilanne. Olemme vasta 2 kk seurustelleet tämän miehen kanssa, joten uuttahan tämä on kaikille. Isot sisarukset ovat ottaneet miehen äärettömän hyvin vastaan.

Ap

Miten mies omasta mielestäsi käyttäytyy? Vaivaako sinua hänen käytöksessään lapsia kohtaan yhtään mikään?

Siksi kyselen, että erosin itse yli 8 v sitten lapsen ollessa 2,5 -vuotias. Näinä vuosina olen esitellyt lapselleni kolme sellaista miestä, jotka ovat viettäneet aikaa kanssamme enemmässäkin määrin. Lisäksi kaksi miestä on käynyt kahvilla, mutta heitä on turha mainita, koska tiesin itse että he vain käyvät tosiaan kahvilla, kun oli tavattu jo sen verran monta kertaa että olisi ollut typerää olla päästämättä heitä kahville kun sattuivat olemaan ohikulkumatkalla. Siis yksi kerrallaan kuitenkin.

Nämä kolme mainitsemaani ovat semmoisia, joiden kanssa suhde kehittyi vakavaksi. Ensimmäinen heistä huomioi lapseni yleisesti ottaen hyvin. Otti mukaansa mökille, laittoi ruokaa, huolehti kaiken kaikkiaan perustarpeista. Hänellä oli itselläänkin murrosikäinen tytär, joka vietti paljon aikaa kanssamme. Mutta joku siinä suhtautumisessa lapseeni kuitenkin mätti. Suhde loppui aikanaan, ja vaikka pääsyy ei ollutkaan tuo mättäminen, niin kyllä se oli osasyynä.

Vakavan suhteen nro 2 mies ei oikein osannut suhtautua lapseeni ollenkaan. Huolehti hänkin kyllä perustarpeista, etenkin ruuasta, kun oli kova kokkaamaan. Mutta muuten ei juuri ottanut kontaktia lapseeni. Vietettiin yhdessä joskus neljäkin päivää, ja lähes ainoat sanat mitä sanoi lapselleni, olivat "huomenta", "tule syömään", "hyvää yötä". Hänelläkin oli omia lapsia, mutta he olivat lähes aikuisia. Voin sanoa, että tämä suhde kaatui pääasiassa tuohon puutteelliseen kommunikointiin lapseni kanssa. Ei hänkään mitenkään ilkeä ollut lapselle, suhtautuipa vain lähinnä niin kuin lapseni olisi ollut ilmaa. Lapsen ja miehen väliset keskustelut tapahtuivat minun kauttani.

"Mies numero 3" puolestaan suhtautuu lapseeni todella hyvin. Heti alusta lähtien hän on huomioinut lapsen, vuorovaikuttanut, keskustellut. Heti kun tapasi lapsen eka kerran, jutteli ja kyseli ja osoitti kiinnostusta. Lapsi ei ole hänelle mitenkään "ylimääräinen uloke", vaan mies tuntuu ymmärtävän että me nyt vaan ollaan paketti, ei toista ilman toista. Eikä miehellä ole mitään sitä vastaan. Toki asiaa helpottaa sekin, että hänellä on monta lasta joista nuorimmainen saman ikäinen kuin omani.

Lapseni on kiltti ja kohtelias tapaus. Kenestäkään miehestä hän ei ole sanonut pahaa sanaa, vaan on suhtautunut normaalin positiivisesti. Tietenkin jotain pientä on ollut, tyyliin "äiti ollaanhan me lomalla kahdestaankin". Tähän on vaikuttanut sekin, että olen AINA tehnyt selväksi, että lapsi on minulle kaikkein tärkein. Että kun mies tulee elämääni, en keskity vain häneen ja heivaa lapsen asioita ja huomion tarvetta ikkunasta ulos. Sanon ääneen lapselle, että äiti rakastaa sinua kaikkein eniten ja sinä olet kaikkein tärkein. Sanokaa tätä hemmotteluksi ja vaikka miksi, mutta näin on saatu tilanteet aina hoidettua sujuvasti. Ja minä myös oikeasti tarkoitan sitä, että lapsi on tärkein.

Mutta nyt kun tämä "kolmas mies" osasi itsekin hoitaa asiat oikein: huomioida ja ennen kaikkea suhtautua lapseeni normaalisti, niin lapsi oikeasti pitää hänestä.

Tällä kaikella tarkoitan sanoa sitä, että mielestäni lapsen ei tarvitse "joutua" tekemään mitään hänen ja uuden aikuisen välisen suhteen rakentamisessa. Muuta kuin olla peruskohtelias. Mielestäni aikuisen tehtävä on rakentaa hyvä suhde lapseen, ja se alkaa siitä omasta suhtautumisesta. Siis ko. aikuisen suhtautumisesta.

Tämä pätee pieniin ja pienehköihin lapsiin. Minun lapseni on nyt kohta 11 v ja hän on kyllä vielä niin henkisesti pieni, että ei hänelle voi sälyttää vastuuta ihmissuhteen rakentamisesta. Kyllä se kuuluu aikuiselle.

Sekava ja pitkä sepustus, jaksaakohan kukaan lukea.

Jokainen lapsi on äärimmäisen lojaali omille vanhemmilleen. Lapsi tuntee kenties vihaa kun joku yrittää ottaa isän paikan. Toki näin ei ole, mutta lapsella on asiasta oma subjektiivinen kokemuksensa. Lapsi saattaa myös pelätä menettävänsä sinut, ainakin osittain, uudelle miehelle. Hän on joutunut luopumaan jo siitä ettei molemmat vanhemmat ole päivittäin läsnä, joten on ymmärrettävää, että hän suhtautuu uuteen miesystävääsi vihamielisesti.



Itse antaisin lapsen mennä isälleen jos hän sitä toivoo. Kysyisin ja painottaisin, että sinusta olisi kuitenkin mukava jos hän jäisi. Joku ehdottikin, että menette risteilylle tmv. ja kysytte haluaako lapsi tulla mukaan. Jossain vaiheessa kun asia on hieman hautunut ja hän on ymmärtänyt olevansa sinulle edelleen tärkeintä, hän ei voi vastustaa kiusausta ja suostuu johonkin yhteiseen. Siinäkin olen samaa mieltä yllä olevan kanssa ettei pakottaminen ole hyvä ratkaisu.



Lapset on myös tempperamentiltaan erilaisia. Osa ottaa avoimesti ja iloisesti vastaan muutokset, osa sulkeutuu ja lämpenee hyvin hitaasti elämänmuutoksille. Anna lapselle aikaa. Voi mennä useampi vuosi ennen kuin suhde on normaali ilman lapsen taholta tulevaa jännitettä.

siis olet tapaillut miestä vasta 2kk ja nyt on jo lapset kehissä mukana?



Ehdotan että tapaat miestä vain kun lapset eivät ole sinulla, ja katsot kannattaako pitää lapset kuviosta erillään niin kauan kun edes tiedät tuleeko jutusta mitään.



Ei ihme että lapsi on ymmällään.

Ahdistaa ihan hirveästi tämä tilanne. Olemme vasta 2 kk seurustelleet tämän miehen kanssa, joten uuttahan tämä on kaikille. Isot sisarukset ovat ottaneet miehen äärettömän hyvin vastaan.

Ap

Älä pakota lastasi pitämään siitä miehestä. Jos jotain voit tehdä, niin juttele lapsesi kanssa syistä, me sitä tuskin osaamme kertoa. Aika voi auttaa asiassa, tai sitten ei.

Te olette seurustelleet 2kk joka on kärpäsen pierun verran aikaa. Sinsänsä aika rohkeaa sinun esitellä sitä miestä jo nyt, vaikka suhde on noin uusi. Itse olisin odotellut vielä jonkinaikaa eteenpäin ennenkuin olisin tuonut miehen näytille, vaikka toki pitkässäkin suhteessa voi tapahtua mitä tahansa, on lapsille vielä inhottavampaa katsoa ensin omien vanhempiensa eroa ja heti kohta äidin ja uuden miesystävän eroa.

Joo, sinulla on oikeus omaan elämään ja vastaavaa, mutta pienet lapset eivät ihan välttämättä ymmärrä tilannetta ja lapsesta se vieras mies voi olla pelottava kaikessa ystävällisyydessäänkin.

Juttele sen lapsen kanssa ihan kunnolla. KUUNTELE häntä, älä puolustele itseäsi ja uutta miestäsi. Samoin kuin sinulla on oikeus omaan elämään, on lapsellasi oikeus tunteisiinsa.

Pointtini (hyvin piilotettu sellainen) oli siis, että lapselta on tuossa tilanteessa turha vaatia mitään. Ymmärrän, että sinua ahdistaa. Mutta nyt on niin, että mies on SINUN ystäväsi. Lapsi voi kokea sen niin, että hän menettää sinut kokonaan, ja tilanne on hänelle sata kertaa ahdistavampi.



Anna siis lapselle aikaa. Ja mieti asiaa siltä kannalta, että minkälaista viestiä mies itse antaa. Jos hän suhtautuu hyvin eikä sinua vaivaa hänen suhtautumisessaan yhtään mikään, niin kyllä asiat sitten lutviintuu.



Mutta. Jos jokin miehen asenteessa vaivaa sinua itseäsi, niin sitten asioiden paranemiseen on mielestäni pieni todennäköisyys.



Lapsi sopeutuu ja muuttuu, aikuinen ei.

siis olet tapaillut miestä vasta 2kk ja nyt on jo lapset kehissä mukana?

Tämän tyyppisten kommenttien antajat ovat taatusti itse liitossa nuoruudenrakkauksiensa kanssa, taikka muuten eivät ole eläneet eronneen yksinhuoltajan elämää ollenkaan.

Eihän aapee varmasti ole esitellyt lapsilleen ketä tahansa. Tottakai perusluottamus on ehtinyt jo rakentua, vaikka sitten kahdessa kuukaudessa.

Jos lähtee sille linjalle, että "tapaan sinua vain silloin kun lapseni eivät ole luonasi tai sinun lapsesi eivät ole luonasi", voi tilanne mennä siihen että tavataan kerran kuussa. Ja uskotte varmaan, että niin harvoin tapailemalla suhteella ei ole mitään mahdollisuuksia kehittyä.

Ei lapset siitä vahingoitu, että tapaavat uusia ihmisiä, kunhan PERUSTURVALLISUUS VARMISTETAAN JA PIDETÄÄN YLLÄ.

Niin tai ainakin minun tapauksessani tilanne on sellainen. En tietenkään ole esitellyt lapselleni miehiä jatkuvana virtana, mutta käyhän meillä kahveilla muitakin ihmisiä, naispuolisia ystäviä ja heidän miehiään.

Kyllä isompi lapsi selvää puhetta ymmärtää. Tyyliin "äiti tapailee yhtä miestä, hän on hirmu kiva, tulee käymään meillä ensi lauantaina syömässä" ja silleen varovasti se siitä sitten alkaa.

Älkääkä väännelkö, 10 ja 11, kohtuuttomuuksiin, pliis.

Totta kai lapsi pelkää menettävänsä äitinsä.



Mutta mitä ap tarkoitat sillä, että lapsesi isä ei auta tilannetta yhtään? Mitä lapsen isän pitäisi tehdä? Minusta hän ei voi tehdä mitään.

Mieheni lapsi asui mieheni luona kun alettiin seurustella, tyttö oli tuolloin 5v. Alku oli hirveää kapinaa ja kiukkua, ja isänsä ei oikein osannut käsitellä asiaa. Otin tytön kahden kesken juttelemaan. Kerroin, että rakastan hänen isäänsä kovin paljon, ja isänsä rakastaa minua. Se ei tarkoita että isä rakastaisi tyttöä yhtään vähemmän. Kerroin myös että en yritä olla hänelle äiti, hänellä on oma äiti, joka vaan asuu eri kodissa. Minä olen aikuinen, jolle voi jutella mistä vaan, voi tulla hakemaan apua tai turvaa, jos haluaa.

Tämän jälkeen oli kuin eri ihminen, kun tein hyvin selväksi, että isälleen hän on tärkein, ja etten ole syrjäyttämässä hänen äitiään.



Tietenkin lapset ovat kaikki erilaisia, ja riippuu siitäkin, onko ero ollut riitaisa.

Mieheni ja exänsä ovat vielä ystäviä, ja nainen on minullekin nykyään kaveri, ja kaikesta on aina saatu sovittua aikuismaisesti.

Kertokaas nyt tälle yksinhuoltajalle MIKSI ne miehet pitää sotkea heti kuvioihin kun ette niitä itsekkään vielä kunnolla tunne?



Seurustelua takana 2kk ja asuu kaukana, näette jokatoinen viikonloppu eli olette tavanneet vasta muutamia kertoja ja heti on pitänyt mies sekoittaa lastenkin elämään? Miksi? Tämä ei mene mun jakeluun. Sitten ihmettelen niitä jotka väkisin muuttavat yhteen asumaan, vaikka suhteita lapsien ja uuden miehen välille ei ole edes luotu. Sitten valitetaan, kun lapsi ei hyväksy puolisoa.



Mikä helvetinmoinen kiire teillä muilla yksinhuoltajanaisilla on perustaa jokin uusioperhe ilman kunnollista työskentelyä sen eteen? Ette te ennen lapsiakaan jokaisen puolitutun seurustelukaverin kanssa muuttaneet yhteen ja esitelleet heitä heti vanhemmillenne, miksi nyt?

Jäitä hattuun, seurustella ehtii koko loppuelämän, mutta lapset on lapsia vain hetken! Jos siihen halutaan mukaan vielä toimiva kaikkien hyväksymä parisuhde, niin tehkää töitä sen eteen!