Rauhan Sanan lestadiolaiset = Kepun johto
Kommentit (3)
Lestadiolaisuus on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon herätysliike, joka sai alkunsa Ruotsin Lapissa kirkkoherrana toimineen Lars Leevi Laestadiuksen (1800-1861) toiminnasta. Liike levisi nopeasti myös Suomen ja Norjan pohjoisosiin. Lestadiolaisuus oli aluksi pitkälti saamelainen liike, mutta levisi aikaa myöten myös etelään. Lestadiolaiselle uskonkäsitykselle on ominaista syntien tunnustamiselle ja synninpäästölle annettu keskeinen asema.
Vanhoillislestadiolaisuus on liikkeen pääuoma, josta on irtaantunut lukuisia ryhmittymiä. 1900-luvun vaihteessa lestadiolaisuus jakaantui kolmeen pääsuuntaukseen: vanhoillislestadiolaisuuteen, uusheräykseen ja esikoislestadiolaisuuteen. Rauhansanalaisuus on 1930-luvulla vanhoillislestadiolaisuudesta irtaantunut lestadiolaisen herätysliikkeen suuntaus, jota kutsutaan myös "pikkuesikoisuudeksi".
Rauhansanalaisuus toimii Raamatun sanan ja luterilaisen tunnustuksen pohjalta. 1934 perustettiin Kustannusosakeyhtiö Rauha julkaisemaan Rauhan Sana -lehteä, joka toimii liikkeen yhdyssiteenä. Rauhansanalaisia paikallisyhdistyksiä toimii 21:llä paikkakunnalla. Lähetysuhdistys Rauhan Sana on liikkeen palveluorganisaatio. Se ei ole liikkeen kattojärjestö, vaan jokainen paikallisyhdistys on itsenäinen. Yhdistys harjoittaa julkaisutoimintaa ja järjestää hengellisiä tilaisuuksia, mm. vuosittaiset valtakunnalliset Suvijuhlat. Yhdistys rekisteröitiin 30.7.1952 ja sen kotipaikka on Oulu.

Rasisiti, vihernatsi, autisti?
Sipilä on kuitenkin muslimi, tosin helvetin pätevä sellainen.