Kuoleman pelosta ja pelottomuudesta
Tuli mieleen tuosta Jenna Lepomäen murhasta, kun hän oli käynyt poliisille puhumassa että pelkää, mutta sitten kuitenkin mennyt tapaamaan niitä poikia, että tuo on jotenkin todella tyypillistä myös perheväkivaltatapauksissa. Jossain vaiheessa ymmärretään että tilanne on uhkaava, haetaan lähestymiskieltoa ja mennään turvakotiin, mutta sitten kuitenkin tulee se tilanne että ajattelee vain hetken tapaavansa ex-miestä ja juuri silloin tapahtuu se murha.
Mietin vain että eikö se oikeassa elämässä oleva uhka tunnu todelliselta, kun otetaan noita riskejä? Pelätään kummituksia ja kauhuelokuvia, mutta sitten sitä ihmistä joka on ehkä jo yrittänytkin tappaa, siitä ajatellaan että eihän se nyt oikeasti niin tee. Näinkö se menee? Että kun se kuolema oikeasti hiippailee nurkan takana, niin sitä ei osaa pelätä?
Voi kun ihmiset ottaisivat nuo uhat tosissaan. :(