Olen niin väsynyt työhöni päiväkodissa!!! Ja syynä aikuiset, ei lapset!

Olen siis tehnyt erimittaisia sijaisuuksia isomman kaupungin päiväkoteihin ja miten uuvuttavaa siellä voikaan olla! Olen siis lähihoitaja.



Lapset ovat ihania, mutta hoitajat niin negatiivisia, että se alkaa jo viedä järjen päästä. Lapsille tiuskitaan ja itse ollaan kuin myrkyn nielleitä ja ihan yleisesti ottaen johonkin on kadonnut se lasten maailman ilo ja ihmeellisyys. Tädit pyörittelevät käsissään paperipinkkoja ja jankkaavat, miten ei Valtteri tai Liisa nyt siis tosiaankaan osaa sitä ympyrää leikata tai piirtää viivaa just siihen kohtaan, johon annettiin kehotus. Tuntuu, ettei lasten vahvuuksista ja ihanista puolista ehditä puhua, kun on niin monta pientä ruksattavaa kohtaa näissä meidän papereissa, jotka TÄYTYY ruksata! Jotenkin tuntuu, että tämä jatkuva lapsen taitojen arvioiminen niiden papereihin kirjattujen normien mukaan on sokaissut hoitajien silmät näkemästä enää lasta todellisena ihmisenä, vaan pelkkänä kohteena, joka ei osaa tuota eikä tuota eikä tuota. Ja turha kuvitella tähän tulevan ymmärrystä, tuntuu, että lapsi on tehnyt hoitajia kohtaan henkilökohtaista vääryyttä, kun ei osaa kaikkea täsmälleen!



No niin, ymmärrättehän, että ylläoleva on kirjoitettu kiukunpuhinassa ja aika kärjistetysti. Ei joka paikassa ole näin, eikä kaikki hoitajat ole edelläkuvatun kaltaisia. Mutta on siinä totuuttakin.



Mun mielestä vaan koko varhaiskasvatus on menossa vähän outoon suuntaan nykyään, siinä kaikki.