Tunnetko olevasi hyvä kasvattaja, jos teinisi ei ole juonut alkoholia?
Kommentit (26)
Lapseni eivät tosin vielä ole teinejä, mutta jos noin on ettei ole juonut en pidä sitä yksinomaan omana ansionani. Ymmärrän että eri lapsia on eri tavalla helppo tai vaikea pitää erossa alkoholista. Esim. itse olin 13-15 vuotiaana niin hinkuinen sen perään että tuskin minua olisi saanut pidettyä siitä erossa muuten kuin vangitsemalla lukkojen taakse johonkin vaatekaappiin ja kuljettamalla kouluun vartioituna, mikä taas ei oikein olisi hyvää vanhemmuutta. Pikkuveljeni taas ei koskaan hinkunut kylille ja juomaan, hänet oli äärimmäisen helppo pitää alkoholista erossa.
mutta olen ylpeä omasta tyttärestäni kuitenkin.On jo kohta 17 eikä ole koskaan ryypännyt,maistanut on, puoli pulloa sidukkaa. Tämä hänen henk koht valintansa. Itse otamme kohtuudella.
koen olevani ihan tavallinen äiti.
Jostain syystä esikoinen on tehnyt absolutismilupauksen. En tiedä, mistä hän on sellaisen päähänsä saanut. Mutta kunnioitan hänen päätöstään ja vakaumustaa. Se kestää niin pitkään kuin kestää. Se on hänen valintansa.
Nuorempi taas on saanut kotona maistaa konjakkia kun sitä halusi.
Ihan tavallisia nuoria ovat. Nuorempikaan ei pahemmin välittänyt. Sanoi vain, että hyvä kun sai maistaa ja huomas, että ei se nyt niin hyvää ole, että jaksais alkaa ryyppäämään.
vaikka olenkin sitä mieltä, että niin tässä kuin monessa muussakin asiassa lapsen valinnat kyllä kuvastavat sitä kasvatusta, jonka hän on saanut.
Alkoholin kohdalla luulen, että kyse on tuurista.
Mä tunnen olevani hyvä kasvattaja, koska lapseni on empaattinen ja vastuullinen ja ihmisistä ja asioista huolta pitävä ja luotettava ihminen. Tunnen myös olevani huono kasvattaja, koska hän saa huonoja numeroita koulusta ja tuhlaa rahaa turhuuteen. Pääasiassa ollaan plussan puolella, ja kokonaisuudessaan arvioin kasvatustani pysyvämpien asioiden perusteella kuin mahdollisten satunnaisten alkoholikokeilujen. (öh siis oletan, että sittenkin kun niitä tulee, ne pysyvät satunnaisina. Jos teinistäni tulisi rapajuoppo, voisin kokea senkin pysyvän epäonnistumisen asiaksi.)
Lapsi on kohta 18 ja juonut kolme kertaa.
lapseni saivat jo alakoululaisina maistaa pikkasen viiniä ja olutta kotona ruokapöydässä. Lasten kasvaessa meillä oli viinipullo pöydässä silloin tällöin. Halusimme tällä näyttää mallin, että alkoholi kuuluu ruuan yhteyteen ja pieneen juhlaan tai hauskuuteen.
Kukaan aikuisista lapsistamme ei juo alkoholia juodakseen vaan aina ruuan kanssa ja kohtuullisesti ehkä pari lasia illassa. Tunnen tyytyväisyyttä!!
Meillä taas eivät ole saaneet edes maistaa. Olen perustellut että se haittaa nuoren kehitystä ja mitä nuorempana aloittaa sen suurempi riski alkoholismiin. Ja alkoholin tarjoaminen alaikäiselle on laitonta. Olen perustellut myös että koska rakastan heitä en halua heidän myrkyttävän itseään. Lasten maksa ei polta alkoholia kuten aikuisten ja koska lapset ovat vasta kehittymässä se on lapsille haitallisempaa.
Meillä on kuitenkin kaapissa välillä siideriä, olutta, viiniä, viinaa. Aikuiset ottavat sitä joskus, ei kuitenkaan mitään kännejä kotona. Muualla kyllä mutta eivät lapset sitä tiedä. Olen sanonut että alkoholin käyttö on ok sitten kun on täysi-ikäinen. Pojat 16 ja kohta 18v.
Kyllä uskon että jos olisi kotona tarjottu kuten moni tekee niin lopputulos voisi olla vähän toisenlainen.
Meillä taas eivät ole saaneet edes maistaa. Olen perustellut että se haittaa nuoren kehitystä ja mitä nuorempana aloittaa sen suurempi riski alkoholismiin. Ja alkoholin tarjoaminen alaikäiselle on laitonta. Olen perustellut myös että koska rakastan heitä en halua heidän myrkyttävän itseään. Lasten maksa ei polta alkoholia kuten aikuisten ja koska lapset ovat vasta kehittymässä se on lapsille haitallisempaa.
Meillä on kuitenkin kaapissa välillä siideriä, olutta, viiniä, viinaa. Aikuiset ottavat sitä joskus, ei kuitenkaan mitään kännejä kotona. Muualla kyllä mutta eivät lapset sitä tiedä. Olen sanonut että alkoholin käyttö on ok sitten kun on täysi-ikäinen. Pojat 16 ja kohta 18v.
Kyllä uskon että jos olisi kotona tarjottu kuten moni tekee niin lopputulos voisi olla vähän toisenlainen.
Mä olen ihan samoilla linojoilla. TUossa ylempänä joku sanoi että aikuiset lapset otavat lasillisen tai kaksi illassa punaviiniä. Lasillinen on aika iso, saatika kaksi, ja sitten jos sitä ottaa 7pvä viikossa, ja viikonloppuna vielä jotain muuta, niin voidaan jo puhua suurkuluttajasta.
Minusta alkoholi ei sovi ollenkaan alaikäiselle. Enkä todellakaan hyväksy sitä, että vanhemmat lapsilleen ostaa alkoholia. Lapsi pitää kyetä kasvattaa siten, ettei se halua sitä alkoholia ennen kuin on itse kykenevä sitä ostamaan. Mallia alkoholin käytölle voi sitten jokainen antaa kotona. Käytän itsekin, kohtuudella. Juon lasin valkoviiniä ehkä kerran viikossa, se riittää minulle. Ja juuri 16.vuotias poikani sanoi, ettei aio koskaan juoda alkoholia, ja onneksi poikani on sellainen, että minkä päättää, niin siinä päätöksessä pysyy...alkoholi ei ole alaikäisen juttu!
....ehkä pari lasia illassa...SILLOIN kun joskus ottavat ja aina ruuan kanssa!!!!!!
Minkä mallin te annatte alkon ottamisesta? Mielestäni on tärkeää antaa malli milloin otetaan. Jos otetaan muutoin kuin ruuan kanssa on se vähän kuin humalahakuista.
Eikä ole kyse mistään alkon polttamisesta lapsen elimistössä jos pikkasen saa maistaa. Irtokarkit on paljon vaarallisempia e-koodeineen lapsen keholle kuin maisti. Menkääs neuvoineen Keski-Eurooppaan ja kieltäkää heiltä moinen!!
oli kasvattajana sellainen ettei tulis pieneen mieleenkään toistaa samoja virheitä oman mukulan kohdalla. Olen tajunnut tämän aikuisiällä ja myönnettävä on että olen näin jälkikäteen tosi katkerakin toisinaan ettei äitini osannut olla parempi äiti.
Kuitenkaan en juonut alaikäisenä alkoholia kuin joskus todella satunnaisesti ja ihan vähäsen, lähempänä täysi-ikäisyyttä.
Tuskin olisin kovinkaan ylpeä siitä jos lapseni olisi niin uusavuton ettei tiedä miten pullonkorkki avataan.
Nyt on jo täysi-ikäinen opiskelija, just sai ajokortin tänään ja mä lähden kohta sen kyytiin :)
vanhemmat yhtä sinisilmäisiä, kuin aina ennenkin : )
Toisaalta juuri tuossa asiassa olen epäonnistunutkaan, mutta mielestäni kokonaisuus on onnistumisessa tärkeämpi kuin jokin yksittäinen mittari.
vanhemmat yhtä sinisilmäisiä, kuin aina ennenkin : )
Hyvin ne vetää ja vedättää..siis teinit!
Ei tuohon ihan suoraan voi vastata kyllä tai ei. Jos juomattomuus esimerkiksi johtuu siitä että lapsi on kovin epäsosiaalinen eikä hänellä ole yhtään ystävää, miettisin varmaan jotakin ihan muuta kuin ylpeilyä sillä ettei hän juo. Enkä välttämättä olisi kovin ylpeä jos 15v tytöllä olisi 10v vanhempi poikaystävä joka kieltää häntä juomasta vedoten joihinkin perinteisiin siitä mitä naisen tulee tehdä.
Miten tiedätte, ettei teini juo tai juo vaan vanhempien edesssä ruuan kanssa? Kun teini haluaa juoda, hän keksii keinot. Me tehtiin teininä näin: kun piti olla kotona klo 23, aloitettiin klo 16, ei todellakaan pitkin iltaa, vaan kerralla kossupullo kolmeen osaan ja kyllä hän kävi päähän, selvittiin niin, ettei vanhemmat mitään tajunneet. Sitten kun tajusivat, yrittivät kaikenlaisia keinoja: antoivat viiniä maistaa vappuna, mutta kun päästiin kaupunkiin sen jälkeen kavereiden luo, siellä odotti uusi salapullo tietysti. Antoivatpahan vaan perusteen haista viinille, kun itse olivat antaneet!
Mikä ihmeen selitys tuo on, että "kun huomasi, ettei maistu hyvälle, ei enää halunnut". Hohhoijaa, ehkä voisivat pistää suonensisäistäkin samalla perusteella: kun huomasi, että pistäminen sattuu, niin ei enää halunnut, tai kannabis tai tupakka? Onko sellaisia, joiden mielestä se on ollut ekaksi niin hyvää, että on halunnut uudelleen käyttää? Ei viinan tarvitse maistua hyvälle, teininä juodaan vaikka mitä puolikäynyttä lämmintä kilju-kuraa. Älkää hyvät vanhemmat olko noin sinisilmäisiä!
Ja vastaus kysymykseen on, että jos lapseni ei toistuvasti ole vatsahuuhtelussa, niin voin sanoa, että ehkä joku järki on päähän tullut kasvatuksesta, muuten en voi muuta kuin yrittää pysyä kärrillä, missä teini menee, kenen kanssa ja hakea hänet kotiin, jotta näen, missä kunnossa muut kaverit tuolloin ovat olleet. En ainakaan päästä nukkumaan tarkistamatta kuntoa.
vanhemmat yhtä sinisilmäisiä, kuin aina ennenkin : )
ja jotkut teinit eivät ihan oikeasti dokaa.
Itse en dokannut.
1) Se on hänen oma valintansa
2) Olet hyvä kasvattaja
3) Olet pihi kasvattaja, lapsi ei juo koska ei ole rahaa siihen
4) lapsellasi ei ole kavereita jonka kanssa joisi