Lue keskustelun säännöt.
Minä en pidä äidistäni, enkä viihdy hänen seurassaan.
05.06.2012 |
Hän on marttyyriäiti, joka pyyteettä "auttaa" ja tunkee väkisin auttamaan ja sitten naama rutussa ihmettelee, kun en HALUA hänen apuaan.
Lisäksi hänen täytyy joka tapaamisella ohjeistaa, että "kutsuisit nyt sen ja sen kylään" ja "voisit järjestää sitä ja tätä" ja "me voidaan tuoda ruokia ja heitää koko maapallo ympäri Suomen sinne ja tänne". Ärsyttää kun tuppautuvat meidän elämään, ja siis nynny isäni ei sano koskaan vastaan äidilleni, koska hän alkaa heti itkeä ja vetää martyyrimökötystä viikon sen jälkeen. Lisäksi minun elämänfilosofiaani ei kuulu äitini kaltaista "pakkosuorittamista" esim. että tietyt ihmiset on PAKKO kutsua vaikka ei yhtään itseä huvittaisi. Minä haluan nauttia omasta ainokaisesta elämästäni ja olla ihmisten kanssa joiden seurasta nautin. Äitini on aina pahantuulinen eikä koskaan tyytyväinen mihinkään koska hän "suorittaa omaa elämäänsä jonkun käsikirjan mukaan" eikä yritä olla onnellinen.
Arg, tulen hulluksi ja joudun juuri suututtamaan äitini, koska hän tunkee väkisin auttamaan kesälomalla olevia lapsiani ja meidän perheen dynamiikkaan tällainen höösääminen ei vain sovi. Esim. mieheni ei halua myöskään että appivanhemmat tai omat vanhemmat hääräävät meidän kodissa.
Kiitos kun sain vuodattaa, onko kellään mitään samanlaista vai otatteko aina onnelisina vastaan vanhempienne avun ? Olenko minä sittenkin se itsekäs paska ?
Kommentit (20)
että ihmiset uskaltavat ääneen myöntää, että omat vanhemmat voi olla kauheita.
Mun äitillä kans tuota marttyyrivikaa ja häneen on sen vuoksi pakko pitää etäisyyttä, en kestä sitä syyllisyysvyöryä, jonka hän lataa niskaani. Myös hänen sisarensa ovat samanlaisia, hyi olkoon, mikä pesue.
Kadehdin kaikki sellaisia, jotka voivat aidosti arvostaa omia vanhempiaan. Martyyrin kanssa on mahdotonta selvittää välejä, koska kaikki aina päätyy itkuun ja heikoksi tekeytymiseen. Mutta onneksi kaikki muu kuin toi hankala äiti sulla tuntuu olevan hyvin. Hyvää kesää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt se ramppaa päivittäin, antaa lapselle koko ajan syötävää ja mehua ei kunnioita minun kasvatustapoja leikkasi jopa lapseni tukan ilman lupaani!
Olen miettinyt että muutanko takaisin 100km päähän!
Pitäisi osata olla kiitollinen jatkuvasti avusta, mutta liika on liikaa. Kerran pari kuussa riittäisi mielestäni hyvin kyläilyyn. Välillä on hakemut lapsen viikonlopuksi luokseen kun olen ollut vielä itse töissä ja sanoo että tullaan sitten sunnuntaina. Ei juma, aina kun ei viitsisi sanoa rumastikaan!
meillä vain ei mene kemiat yhtään yksiin. Jaksan häntä korkeintaan vuorokauden, sitten ei kestä enää.
Hän on haihattelija ja vähän henkisesti keskenkasvuinen drama queen. Ei yhtään "äidillinen".
Sitä minäkään en jaksa ja sen takia olen pahalla päällä aina kun tavataan. Ja minäkin kadehdin näitä vanhempiensa kanssa erinomaisesti toimeen tulevia, ja siitäkin saa tuntea syyllisyyttä, kun itsellä ei "kemiat" kohtaa yhtään, kuten joku alempana sanookin.
No tosiaan muuten kaikki on aika hyvin. Hyvää kesää meille kaikille ! ap
että ihmiset uskaltavat ääneen myöntää, että omat vanhemmat voi olla kauheita.
Mun äitillä kans tuota marttyyrivikaa ja häneen on sen vuoksi pakko pitää etäisyyttä, en kestä sitä syyllisyysvyöryä, jonka hän lataa niskaani. Myös hänen sisarensa ovat samanlaisia, hyi olkoon, mikä pesue.
Kadehdin kaikki sellaisia, jotka voivat aidosti arvostaa omia vanhempiaan. Martyyrin kanssa on mahdotonta selvittää välejä, koska kaikki aina päätyy itkuun ja heikoksi tekeytymiseen. Mutta onneksi kaikki muu kuin toi hankala äiti sulla tuntuu olevan hyvin. Hyvää kesää!
Juu hermot menee tai siis olen aina itse poikki äidin useamman päivän vierailun jälkeen. Äitini kuuluu myös tuohon marttyyri -kategoriaan. Mutta aiheena "kuinka hän on kaikkensa tehnyt" ja selittää "tehtiin lasten kanssa sitä ja sitä, sitä ja sitä jne." ja lapset ovat ihan poikki.
En jaksaisi että hän tulee meille. Koko sen ajan yritän pitää hänelle seuraa, tehdä ruokaa ja siivota, sekä pitää lasten ja hänen välinsä kunnossa. Äidiltäni puuttuu herkkyys ymmärtää lapsia ja näkee maailman omalta näkökannaltaan, eli kuinka ahkera hän on ja mitä kaikkea tekee ja kuinka ne jotka eivät pidä hänestä, niin kadehtivat. Ja tietenkin hän sitten on niin rasittunut kaikesta että vatsa ei toimi, jalat turpoavat ja ei saa nukutuksi. Huoh.
Ja pakko tuo on kesällä kutsua käymään, vaikka lapset pärjäisivät jo ilman hänen hoitoapuansakin. Itse asiassa pelkään että hänen ollessa hoitamassa tulee vaan mielipahaa ja ongelmia. Jopa 7v ilmoitti ettei halua että mummo tulee meille, koska viimeksi heillä oli riitaa keskenään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
PAKKO tuo kesällä pyytää käymään kuten sanoit. Se on kuitenkin äiti, niin siksi ehkä tämä kärvistely.
Mutta onhan niitä omassa tuttavapiirissäkin äitejä ja lapsia, jotka ovat kokonaan katkaisseet välit, joten onhan sekin mahdollista. Minua ärsyttää eniten se, että vanhempani elävät minun kautta. Ja miettivät minun asioita, jotka eivät heille kuulu.
Juu hermot menee tai siis olen aina itse poikki äidin useamman päivän vierailun jälkeen. Äitini kuuluu myös tuohon marttyyri -kategoriaan. Mutta aiheena "kuinka hän on kaikkensa tehnyt" ja selittää "tehtiin lasten kanssa sitä ja sitä, sitä ja sitä jne." ja lapset ovat ihan poikki.
En jaksaisi että hän tulee meille. Koko sen ajan yritän pitää hänelle seuraa, tehdä ruokaa ja siivota, sekä pitää lasten ja hänen välinsä kunnossa. Äidiltäni puuttuu herkkyys ymmärtää lapsia ja näkee maailman omalta näkökannaltaan, eli kuinka ahkera hän on ja mitä kaikkea tekee ja kuinka ne jotka eivät pidä hänestä, niin kadehtivat. Ja tietenkin hän sitten on niin rasittunut kaikesta että vatsa ei toimi, jalat turpoavat ja ei saa nukutuksi. Huoh.
Ja pakko tuo on kesällä kutsua käymään, vaikka lapset pärjäisivät jo ilman hänen hoitoapuansakin. Itse asiassa pelkään että hänen ollessa hoitamassa tulee vaan mielipahaa ja ongelmia. Jopa 7v ilmoitti ettei halua että mummo tulee meille, koska viimeksi heillä oli riitaa keskenään.
Äidilläni todettiin pari vuotta sitten dementia.
Mä en osaa vieläkään olla pahoillani siitä, että hän ei pysty enää puhumaan... ah, ihana hiljaisuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko ajatelleet koskaan sitä et ne äidit osaa antaa samanverran rakkautta kun itse saivat.Miettikää sitä. Mitä itse annatte sille äidille.Kuuluuko teidän äidinrakkauteen se et lapset tarvii hoitajan. Et itse saat lentää ja olla vapaa.Ei sen äidin tarvi tulla kaitsemaan lapsiasi.Sinä hoidat itse lapsesi.Äidilläsi on oma elämä.Antakaa samanverran rakkautta kun pyydätte sitä itsellenne.Mikä ihmeen velvollisuus sillä äidillä on lapsiinne.Hän on omansa kasvattanut.Olkaa siis parempia .Älkääkä koskaan kiittäkö sitä äitiänne,pidätte vaan itsestään selvänä sitä et äidin kuuluu auttaa.Miettikää.Pyydätte sitä mitä itse annatte.
Voi sua pientä.Toivot vaan nyt et pääset eroon niistä hirveistä vanhemmistas jotka yrittää epätoivoisesti auttaa sinua.Sit kun niitä ei enään ole.Olet päässyt riesastasi.Jee saat päättää kaikesta itse.Eiks ole hienoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyn vaan Jouluna ja Äitienpäivänä äitini luonna velvollisuuden tunteesta, muuten emme ole yhteyksissä
vaikka emme ole riidoissakaan. Hän on aina ollut sulkeutunut ja varmaan olen hänen kauttaan tullut samanlaiseksi.
"me voidaan tuoda ruokia ja heitää koko maapallo ympäri Suomen sinne ja tänne"
Ohos, mutta mitä tämä tarkoittaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yöks kuulostaa mun anopilta. Hän juuri aina patistaa mua kutsumaan jotain sukulaisiaan kylään, vaatii verhot ikkunasta itselleen ommeltaviksi kun ei ole joku hulme ommeltu, kantaa kamalaa kirpparikamaa, tunki pikkukoululaistem varjolla huseeraamaan meille kun ei oltu kotona. Jatkuva hössötys ja kytiksellä olo.
Yritin usuttaa hänet harmittomiin hommiin kuten poikansa paitojen silitykseen ja lapsen hakemiseen harrastuksesta. Anoppia on kai myös sosiaalisesti hieman hyväksyttävämpää vältellä kuin omaa äitiä.
Kun yrittää ymmärtää mistä kaikki johtuu niin sillä pääsee jo pitkälle. Toinen on se, että harkitsee mitä itse puhuu ja sitten vetää selvät rajat. Ymmärtäminen ja lempeä jämäkkyys sillä pääsee jo pitkälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kurjaa lukea.
Minä kenties olen se äiti jota te inhoatte.
Yritän vain olla avuksi ja tuottaa iloa.
Äitinä sitä yrittää " opettaa" jotta lapsi pärjäisi elämässään.
Ja toivoo että lapsi vuorostaan rakastaisi äitiään yhtä paljon takaisin.
Mutta ei onnistu.
Pieleen meni äitinä oleminenkin. Edessä on masennus ja yksinäisyys.
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa lukea.
Minä kenties olen se äiti jota te inhoatte.
Yritän vain olla avuksi ja tuottaa iloa.
Äitinä sitä yrittää " opettaa" jotta lapsi pärjäisi elämässään.
Ja toivoo että lapsi vuorostaan rakastaisi äitiään yhtä paljon takaisin.
Mutta ei onnistu.
Pieleen meni äitinä oleminenkin. Edessä on masennus ja yksinäisyys.
Vanha ketju, mutta alkoi sappi kiehua tuosta, miten äiti vain yrittää opettaa. Minä niin toivoisin, että kaikki äidit osaavat päivittää äiti-lapsi -ihmissuhteen kahden tasa-arvoisen aikuisen suhteeksi, kun lapsi aikuistuu. Minun ei osaa ja kun olemme tästä keskustelleet, niin on sitä mieltä, että tällainen ajattelutapa on ihan tyhmä ja lapsi on aina lapsi. Että tämä sylettää ja en kyllä haluaisi käydä vanhempieni luona enää ikinä.
Niinpä. Kuka myös jaksaisi tiuskivan tai halveksuvan äidin seuraa, oli nuori tai vanha. Sitten pitää arvailla aina mikä on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kurjaa lukea.
Minä kenties olen se äiti jota te inhoatte.
Yritän vain olla avuksi ja tuottaa iloa.
Äitinä sitä yrittää " opettaa" jotta lapsi pärjäisi elämässään.
Ja toivoo että lapsi vuorostaan rakastaisi äitiään yhtä paljon takaisin.
Mutta ei onnistu.
Pieleen meni äitinä oleminenkin. Edessä on masennus ja yksinäisyys.Vanha ketju, mutta alkoi sappi kiehua tuosta, miten äiti vain yrittää opettaa. Minä niin toivoisin, että kaikki äidit osaavat päivittää äiti-lapsi -ihmissuhteen kahden tasa-arvoisen aikuisen suhteeksi, kun lapsi aikuistuu. Minun ei osaa ja kun olemme tästä keskustelleet, niin on sitä mieltä, että tällainen ajattelutapa on ihan tyhmä ja lapsi on aina lapsi. Että tämä sylettää ja en kyllä haluaisi käydä vanhempieni luona enää ikinä.
Minun lapseni ovat aina minun lapsiani. He ovat osaavia ja kykeneviä aikuisia, mutta he ovat myös minun lapsiani. Olen heidät tähän maailmaan synnyttänyt ja heidät aikuisiksi kasvattanut. Vaikka he eivät tarvitse apuani tai neuvojani, he ovat silti minun lapsiani ja se ei muuksi muutu. Kunnioitan heidän oikeuttaan elää kuten haluavat, mutta sitä minulta ei voi vaatia, että ajattelisin heitä muina kuin lapsinani, nyt tosin aikuisina lapsinani.
Minä pidin äidistäni. Hän oli rakas ja ihana ja viisas. Kaipaan häntä päivittäin. Nyt voin vain muistella ja käydä hänen haudallaan.
Miksi ette voi luoda uudenlaista suhdetta äitisi nyt vanhemmiten? Ymmärrän tuon, mutta onko tuossa vaikuttamassa myös puolisosi näkemys? Meinaan että onko äitisi todella rajaton höösäjä jolle ei sanota ei, vai
Äitini ei soita, ei tule käymään eikä juttele juurikaan jos siellä menee käymään.
Meidän piti grillata niin arvosteli ettei grillimakkara ole ruokaa yms. eikä syönytkään. Heillä oli kuulemma ruokana makaronilaatikkoa.
En yleensä halua apua, koska se on sellaista luokkaa, että saan neuvoa raha-asioissa. "kyllä se vanha kahden istuttava 20vuotta vanha sohva kelpaa mitä sillä uudella" esim.
tai lahjoittaa suurieleisesti eripari pyyhkeitä, tai suunnillee roskiksesta kaivettuja lastenvaatteita.
En tarvitse apua, en neuvoja, jos joskus juteltaisiin edes niin kiva.
Sitten on naama niin väärinpäin kun kyläilen hänen siskollaan, autan pihatöissä, tullaan hyvin toimeen yms.
Minunkin äitini on aina käpy persiissä ja hoitaa tiettyjä asioita, "koska ne nyt vain pitää tehdä". Esim kasvattaa kurkkuja, joista tekee sitten niin pahoja suolakurkkuja tai mitä lie, ettei kukaan niitä syö kuitenkaan.
Huoh.. kiitos ja anteeksi. On vähän mukava huomata, etten ole ainut joka ilomielin skippaa vierailut äitinsä luona.