Minne hoitoon kun hoidontarve vähäinen?
Auttakaas kokeneet kanssasisaret.
Mulla kaksi pientä lasta ja haluaisin esikoiselle hoitopaikan pariksi tunniksi viikossa,en tiedä minkälaisia hoitomuotoja on ylipäätään tarjolla.
Tarve olisi siksi että taapero saisi ikäistään seuraa ja äiti voisi ehkä hieman rentoutua kun ei olisi kuin yksi lapsi hoidettavana.
Kommentit (41)
Arvasinkin, että olet sellainen ajelehtija.
Sinulla on nyt silti ollut 9 kuukautta aikaa hommata ne tukijoukot jne.
Millä tavoin se että viet sen vauvan pois kotoa muiden hoitoon on parempi vaihtoehto kuin se, että sinä=äiti keskityt lapsiin ja ulkoistat ne kotityöt?
Totta ihmeessä on hankalaa jos kahden lapsen ikäero on vuosi! Se sun esikoinen on vielä ihan vauva ja sulla on jo pukannut siihen uutta vauvaa.
Oletko koskaan kuullut sanontaa, niin makaa kuin petaa. Elä nyt vaan väitä että kuvittelit tuon ikäeron olevan ihan helppo homma?
Puolitoistavuotias ei tarvitse kaveriseuraa, ei sen ikäinen edes osaa leikkiä toisten kanssa. Lapsi tarvitsee äitiään, syliä, ja siinä ohessa pari kertaa viikossa voi nähdä toisia lapsia, esim. perhekerhoissa tai puistoissa.
Hyvä neuvo oli hoitaa vastavuoroisesti jonkun toisen samassa sopassa olevan kanssa.
Tai masentavan typerää..ap:han sanoi tuossa että EHKÄSYSTÄ huolimatta tuli raskaaksi.
Ääliöt.
ja varmaankin oli raskaana ihan normit 8 - 9 kuukautta.
Minä aikana olisi voinut asian hoitaa kuntoon.
Mutta ei, hän levittää persettä kotona, minkä jälkeen alkaa kysellä nyt sitten älyvapaita.
Jestas, minkälaiset voimat tässä maassa lisääntyy!
kotihoidontuella, sinulla on oikeus viedä lapset yhdeksi päiväksi viikossa päiväkotiin ilman, että menetät kotihoidontukea. Tuosta vain aika harvat ihmiset tietävät eikä sitä kovasti mainosteta. Mutta ainakin täällä Vantaalla on erikseen päiväkodit, joihin otetaan noita ns. "asiointivapaan" ajaksi tulevia lapsia.
Toki tuo hoito maksaa, mutta on mielestäni silti ihan varteenotettava vaihtoehto. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että se ei koskisi vielä äitiys- tai vanhempainvapaalla olevia, korjatkaa, jos olen väärässä.
kotihoidontuella, sinulla on oikeus viedä lapset yhdeksi päiväksi viikossa päiväkotiin ilman, että menetät kotihoidontukea. Tuosta vain aika harvat ihmiset tietävät eikä sitä kovasti mainosteta. Mutta ainakin täällä Vantaalla on erikseen päiväkodit, joihin otetaan noita ns. "asiointivapaan" ajaksi tulevia lapsia.
Toki tuo hoito maksaa, mutta on mielestäni silti ihan varteenotettava vaihtoehto. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että se ei koskisi vielä äitiys- tai vanhempainvapaalla olevia, korjatkaa, jos olen väärässä.
Yksikin päivä kunnallisessa päivähoidossa riittää Kelan puolesta kotihoidontuen eväykseen, joten älä levitä väärää tietoa. Kerhot yms. on sitten eri asia kunhan ne eivät toimi nimellä kunnallinen päivähoito.
Juuri jonkun psykologin mukaan,että 1v iästä olisi pieniä hetkiä lapsi jossain ryhmässä. Tiedän millaista rv:n leikki ryhmässä on. Voisiko ap mennä äiti-lapsi-kerhoon syksyllä? Itse olen kokenut sen piristävänä,koska vastuuta on tavallaan jaettu ja vahdittu/leikitetty toinen toisteme lapsia vuorotellen. Joillain paikkakunilla on myös tilapäistä hoitoa ihan kunnan järjestämänä,katsopa nettisivuja. Ja joitain yksituisiä hoitopaikkoja. Entä perhepäivähoito osa-aikaisena?.
Ja on muuten 1v jo kiinnostunut muista lapsista.,menevät peräkanaa ympäri tiloja ja keksivät aina jonkun hassun jutun,kuten syöttötuolin pyörän pyörittelyn,patterin läpsyttelyn,piiloleikin tms. Kerran kantoivat kengät eteisestä.
hyvin ymmrrän väsymyksesi, mutta jos itse haluaa noin pienellä ikäerolla lapsia on tajuttava sen rankkuus. Toisaalta on varmasti vuoden päästä jo paljon helpompaa kun lapset leikkivät keskenään. Olisiko sinulla sukulaista mummoa, siskoa tms joka voisi ottaa muutamaksi tunniksi viikossa, vai olisiko se oltava arkipäivä ja päiväsaikaan? (silloin töissä kaikki). Mielestäni kuitenkin lapsellesi riittää se että käytte puistossa päivittäin yhdessä, voisit pyytää että mies olisi vaikka aina tunnin päivässä vanhemman taikka nuoremman lapsen kanssa jolloin voisit keskittyä jompaan kumpaan kerralla tai sitten niin että ottaisi molemmat lapset isä siis ja saisit nukkua vaikka tunnin. Ja miehen kanssa kotityöt puoliksi, se että käy töissä ei ole syy luistaa kotitöistä.
Tsemppiä sulle ap.
Ota selvää paikkakuntasi puistotätitoiminnasta :) Meillä puistoon sai jättää jo 1-vuotiaan, puistoaika oli aamupäivisin 9-11:30. Jätin aikanaan oman 1-vuotiaani sinne aina välillä (ehkä kerran viikossa tai kahdessa) ja kävin kaupungilla asioilla. Meidän poika tykkäsi tosi paljon leikkiä siellä, eikä millään olisi malttanut lähteä kotiin haettaessa. Tykkäsi katsoa isompien leikkejä ja kokeili tehdä kaikkea samaa mitä hekin.
oikeesti joku teini, ainakin näin kesällä.
Suurperheiden vanhimmat on tottuneita lapsenhoitajia jo 13-14v ikäisenä eikä niille tarvii kuin 8-10€/tunti palkkaa.
Onneksi tällä palstalla käy myös oikeasti auttamishaluisia ja lämpimiä ihmisiä.
Mitä sitten tulee tuohon lasten saamiseen niin ne harvoin on asioita joita voi suunnitella,itse en vaan kyennyt aborttiin.
On hyvä, että tiedostat oman jaksamisesi rajat ja uskallat hakea apua kun tilanne ei vielä kuulosta erityisen pahalta. Mitään superihmistä ei kannata kenenkään yrittää leikkiä vaan niin kuin itsekin totesit, lapsillesi on parasta, että heillä on levännyt ja jaksava äiti. Jotkut saamasi kommentit tuntuivat mielestäni todella kurjilta, ihmiset eivät aina ajattele loppuun asti mitä kirjoittavat. Kysehän ei nyt kuitenkaan ollut mistään varsinaisesta hoitoon viemisestä vaan parista tunnista viikossa.
Itse kasvatusalan ammattilaisena sanoisin, että vaikka esikoisesi ikäinen lapsi ei varsinaista leikkiseuraa kaipaakaan, niin jo tuossa iässä aletaan harjoittelemaan tärkeitä sosiaalisia taitoja ja yhteisiä pelisääntöjä. Vaikka näiden taitojen kehittyminen ei varsinaisesti vielä "leikkiseuraa" edellytäkään, ei parista tunnista viikossa silti mitään haittaakaan ole, lapsi nauttii varmasti muidenkin seurasta kunhan hoitomuoto on sopiva.
Helpoin ratkaisu taitaisi tosiaan olla verkostoituminen muiden äitien kanssa ja jonkinlaisen hoitoringin perustaminen, jolloin hoitaisitte vuorotellen toistenne lapsia. Muitakin vaihtoehtoja on : Puistotädille voi useimmiten jättää lapsen puolitoistavuotiaana, lapsesihan alkaa kohta olla sen ikäinen.Monet opiskelijat hoitaisivat varmasti mielellään lasta silloin tällöin ja saisivat samalla palkkaa ja työkokemusta. Jätä vaikka ilmoitus Hoitopaikka.net sivustolle. Syksymmällä voit vaikka jättää ilmoituksen jonkin sosiaali-ja terveysalan oppilaitoksen ilmoitustaululle tai kirjoittaa opettajalle sähköpostin, jonka pyydät edelleen välittämään oppilaille. Mll ja Väestöliitto välittävät hoitajia useilla paikkakunnilla, isommissa paikoissa myös seurakunnat ja erilaiset yhdistykset järjestävät usein ns. lapsiparkkitoimintaa. Tilapäinen päivähoito tosiaan on myös mahdollista kunnallisissa päivähoitopaikoissa ja epäilijöille tiedoksi, että sen käyttäminen ei poista oikeutta kotihoidontukeen, lukekaapa vaikka oman kotikuntanne nettisivuilta.
Tsemppiä ap ja oikein ihanaa alkanutta kesää!
Vuosi on ollut ap:llakin aikaa toimia...
Ja superäitiyteen ei kyllä nyt vielä riitä se, että hoitaa KAKSI LASTA ihan itse...
Mun mielestä olisi ihan hyvä ajatus jos voisi viedä jonnekin kerhoon pariksi tunniksi, sehän voisi olla ihan maksullinen palvelu. Sellaisia vain ei taida juuri olla tarjolla tässä maassa.
Mä tein vastaavassa tilanteessa niin, että palkkasimme opiskelijan viemään toisen lapsen leikkipuistoon.
Ja mikä ihme suositus on se, että 1 v pitää viedä 2 kertaa päivässä leikkipuistoon? Eiköhän nyt tärkeintä ole, että 1 v on perushoito kunnossa, leikkiä ja ulkoilua riittävästi. Ei sen ulkoilun tarvitse tapahtua leikkipuistossa.
Ei näin kesällä varmaan ole muuta tarjolla kuin hoitajan palkkaaminen. Tai jos alueellanne on puistotätejä, jolle lapsen voi jättää. En tiedä miten paljon puistotätejä nykyään on. Mutta syksyllähän sitten on kerhot ym, joihin voi lapsen säännöllisesti viedä.
Olen ihan noviisi noissa hoitoasioissa joten kiitos tiedosta että kesällä ei kannata edes yrittää etsiä hoitopaikkaa :) Minulle on ylipäätään vaikea ajatus että joku muu hoitaa lastani mutta ajattelin että pari tuntia viikossa tuskin tekee pahaa meille kellekään ja lapsi saisi leikkiseuraa kun sisaruskin vielä niin pieni.
Ei tuonikäinen mitään kaveriseuraa vielä tarvitse! Naurettava ajatus.
mitään kaveria kaipaa.
Palkkaa joku teini viemään lasta vaikka puistoon muutaman kerran viikossa.