Onko rangaistukset pakollisia hyvässä kasvatuksessa?

Meilläkään ei puhuta rangaistuksista, käytetään sanaa muistutus.

Mä en ole käyttänyt rangaistuksia juuri lainkaan ja mun teinit on melko tottelevaisia ja hyvin kasvattettuja.

Koulutan sekä koiria että lapsia ilman pakotteita, ja oikein hyvin tuloksin ;) Käytän pakotteita, lähinnä rajoittamista, vain silloin kun eläimen tai lapsen oma (tai jonkun toisen) turvallisuus sitä vaatii, esim. estän juoksemasta tielle pitämällä kiinni tai kiusaamasta toista.



Minun kasvatukseni perustuu positiiviseen ehdollistamiseen eli siihen että haluttuja käytöksiä vahvistetaan palkitsemalla niistä. Ei-halutut käytökset jätetään huomiotta, jolloin niiden esiintyvyys laskee, kunhan tässä ollaan johdonmukaisia miten toimitaan. Näin lapsista tai koirista tulee sellaisia etteivät ne oikeastaan koe tottelevansa vaan tekevänsä mitä ne itse haluavat, mutta sitä tahtoa mitä olento haluaa on hienovaraisesti ohjailtu taustalta oikeaan suuntaan palkkioiden avulla.



Eläinpuolelta jolta tietysti yksilömääräisesti on enemmän kokemusta koska lapsia meillä on vain 2, olen myös huomannut että päinvastoin kuin usein luullaan, tällainen kasvatustapa on tehokkain oikeasti kovaluontoisiin ja "vaikeisiin" tapauksiin. Ei sellaisten kanssa kannata tahtojen taisteluun ryhtyä ja tehdä elämästä kaikille vaikeaa, kun voi hienovaraisesti aivopestä eläimen itse haluamaan tehdä mitä minä haluan. Tämä prosessi onnistuu aina, jos kasvattajalla on vain jotain hänen säädeltävissään olevaa, jota kasvatettava oikeasti haluaa niin että on valmis työskentelemään sen eteen.

Mites lapsesi sitten ovat suhtautuneet rangaistuksiin tarhassa sekä koulussa? Siellä ne kuitenkin ovat käytössä?



Toisekseen eikä huomiotta jättäminenkin ole rangaistus? Siinähän tietyllä tavalla lapsi suljetaan ulkopuolelle eikä häneen oteta kontaktia? Eikö se ole silloin "henkinen" rangaistus?



Me erityislasten äidit tiedämme(useat), että turhat kiellot ja jatkuvat rangaistukset sekä kielto-sanat ovat kiellettyjä.





Jos lapsen pahantekoa ei huomioida, silloinhan asiasta ei voida keskustella ja kertoa mikä meni pieleen ja miten pitäisi toimia sillä sekin on rangaistus kun nuhdellaan.



Joskus tuntuu että kaikki eivät osaa suomenkieltä kun eivät ymmärrä edes normaalien sanojen tarkoituksia.

Mites lapsesi sitten ovat suhtautuneet rangaistuksiin tarhassa sekä koulussa? Siellä ne kuitenkin ovat käytössä?

Tarhassa meidän lapset eivät ole olleet, olin kotiäitinä kunnes nuorempikin aloitti koulun. Kouluiässä taas ihmislapsella on jo sen verran paljon ymmärrystä että on ihan selitettävissä että tässä "pelissä" on tämmöisiä sääntöjä ja niiden mukaan kannattaa toimia jos ei halua hankaluuksia (ja kukapa haluaisi). Ei ole ollut minusta mitään ongelmia tuohon liittyen ainakaan vielä, lapset on nyt 8- ja 10-vuotiaita.

Toisekseen eikä huomiotta jättäminenkin ole rangaistus? Siinähän tietyllä tavalla lapsi suljetaan ulkopuolelle eikä häneen oteta kontaktia? Eikö se ole silloin "henkinen" rangaistus?

Ei minulle huomiotta jättäminen tarkoita sitä että jotenkin kääntäisin selän joku fyysisesti tai henkisesti, vaan vain sitä että jatketaan elelyä kuten ennen ei-toivottua tekoakin. En kehu tai muuten "palkitse", mutta siinä kaikki, en myöskään esim. lopeta leikkiä tai laita pois sylistä tai lopeta muuta mukavaa tekemistä mitä oltiin tekemässä.

Jos lapsen pahantekoa ei huomioida, silloinhan asiasta ei voida keskustella ja kertoa mikä meni pieleen ja miten pitäisi toimia sillä sekin on rangaistus kun nuhdellaan.

Meillä keskustellaan kyllä paljonkin yleisesti tuollaisista asioista, erityisesti pidän tärkeänä empatiakyvyn kehittämistä lapsille. Pienestä asti yritän saada lapset ymmärtämään että toiset ihmiset ja eläimet ovat samanlaisia tuntevia olentoja kuin hän itsekin, ja saada tunnepohjaisen kosketuksen siihen miltä tuntuu kun joku loukkaa tai on ilkeä ja sitä kautta itse välttämään toista satuttavaa pahantekoa.

Iän myötä toki muutenkin keskustelun merkitys korostuu ja pelkän ehdollistamisen vähenee. Ihmisen kouluttamisessa kun on eläimeen verrattuna se etu, että ihmisen tosiaan saa sanoilla ymmärtämään että miksi on hyvä toimia niin kuin äiti haluaa, eikä tarvitse aina vaan pyrkiä ohjelmoimaan käytöksiä pelkällä ehdollistamisella.

Mutta jos syystä tai toisesta jossain tilanteessa lapsi taantuu älyllisen keskustelun alapuolelle esim. kiukuttelussaan niin sitten taannun minäkin sille tasolle jolla en tuhlaa energiaani perustelemiseen ja selittämiseen vaan jätän kiukuttelut huomiotta ja annan lapsen itse käsitellä sillä hetkellä ongelmallisen tunne-elämänsä itsekseen. Kyllä se siitä taas ohi menee ilman minun puuttumistakin ja lisäksi tuntuu että lapsi silloin joutuu paremmin itse ongelman kanssa kohdakkain, eli omien tunteidensa, kun ei ole ikävää tiukkaa äitiä jonka syyksi voisi kaiken tylsän laittaa.

Olen vakuuttunut että hänellä on suunnattoman helpot lapset ja mukautuvaiset oloihin kuin oloihin. Sehän on tietenkin mukavaa, mutta aika turha kuvitella että se johtuu vain sinun kasvatustapojesi ansioista. Se on kiinni lapsen persoonasta. haastavamman lapsen kanssa et ole selvästi työskennellyt.



Ja nyt ei kannata alkaa keksiä juttuja ja selityksiä siitä miten sinunkin lapset ovat olleet haastavia jne. Se ei ole totta.



Älä nosta itseäsi jalustalle vaan ole vain iloinen lastesi helposta persoonasta.

Mites lapsesi sitten ovat suhtautuneet rangaistuksiin tarhassa sekä koulussa? Siellä ne kuitenkin ovat käytössä?

Toisekseen eikä huomiotta jättäminenkin ole rangaistus? Siinähän tietyllä tavalla lapsi suljetaan ulkopuolelle eikä häneen oteta kontaktia? Eikö se ole silloin "henkinen" rangaistus?

Me erityislasten äidit tiedämme(useat), että turhat kiellot ja jatkuvat rangaistukset sekä kielto-sanat ovat kiellettyjä.

Jos lapsen pahantekoa ei huomioida, silloinhan asiasta ei voida keskustella ja kertoa mikä meni pieleen ja miten pitäisi toimia sillä sekin on rangaistus kun nuhdellaan.

Joskus tuntuu että kaikki eivät osaa suomenkieltä kun eivät ymmärrä edes normaalien sanojen tarkoituksia.

mun mielestä huomiotta jättäminen on yksi sadistisimpia rangaistuksen muotoja. Siinä on sellaista selkäpiitäkarmivaa passiivis-aggressivisuutta tekijön puolelta ja kohteelle se ei anna mitään mahdollisuuksia purkaa pahaa oloaan. Kammottavaa. Mutta tehokasta varmasti. SE vaan että tehokkuus ei ole eettisyyden synonyymi.

Pieni lapsi ei osaa käsitellä itse/ yksin "ongelmallisia tunne alueitaan" vaan nimen omaa tarvitsee aikuisen tuen ja läsnäolon kiukkutilanteessa! Huomiotta jättäminen on todella lapsen hylkäämistä vaikealla hetkellä.

Aina kun joku vähän kertoo onnistumisestaan tulee toisia heti valistamaan, että sulla on vaan niin helpot lapset mutta kyllä lasten helppous on paljon kiinni vanhemmastakin. Sanoisin, että vanhemman kyvyillä kasvattaa on suurempi merkitys kuin lapsen temperamentilla.

Mutta jos syystä tai toisesta jossain tilanteessa lapsi taantuu älyllisen keskustelun alapuolelle esim. kiukuttelussaan niin sitten taannun minäkin sille tasolle jolla en tuhlaa energiaani perustelemiseen ja selittämiseen vaan jätän kiukuttelut huomiotta ja annan lapsen itse käsitellä sillä hetkellä ongelmallisen tunne-elämänsä itsekseen. Kyllä se siitä taas ohi menee ilman minun puuttumistakin ja lisäksi tuntuu että lapsi silloin joutuu paremmin itse ongelman kanssa kohdakkain, eli omien tunteidensa, kun ei ole ikävää tiukkaa äitiä jonka syyksi voisi kaiken tylsän laittaa.

Lapsi taantuu älyllisen keskustelun alapuolelle? Mitä???

Tottakai lapsi on lapsi, eikä me aikuisetkaan aina asioita niin älyllisesti hoideta. Mikä voisi olla karmivampaa, kuin elää maailmassa, jossa (muka) tunteet eivät vaikuta mihinkään.

Minusta vanhempien yksi tärkeimmistä tehtävistä on opettaa lapsi tunnistamaan ja käsittelemään tunteitaan - se että jätetään lapsi yksin kärsimään pahasta olosta ei todellakaan auta siinä tavoitteessa.

Minusta on julmaa olla huomioimatta toisen hätää, vaikka se sitten tuottaisikin "tottelevaisemmat" lapset.

Meillä kyllä saa huutaa ja itkeä, mutta turhasta ei vinguta (tapavinkuminen).

Ap

ellei sitten kyse ole ihan tahallisesta provosoinnista (esim. lapsi lappaa ruokaa lusikalla pöydälle vain nähdäkseen miten aikuinen reagoi).



Meillä on joskus käytetty nurkkaan laittamista henkisenä eristyksenä. Se on ollut aika tehokas konsti esim. tappelun katkaisemiseen. Yksi yhteen nurkkaan, toinen toiseen, ja katsotaan kellosta aikaa esim. 2 minuuttia. Sen jälkeen tilanne käydään yhdessä läpi.

Autoritäärinen kasatus, jossa käytetään paljon rangaistuksia ei johda hyvään itsetuntoon sanoo Liisa

Oppimispsykologian termein rangaistus on eri asia kuin puhekielessä. Behavioristisesti puhutaan positiivisista ja negatiivisista rangaistuksista ja palkkioista, joten rangaistus voi olla tapahtuma joka tuo jotakin (epämieluisaa) ympäristöön (esim. kivun aiheutuminen) tai vie jotain (mieluisaa) pois. Näin ollen kiukuttelevan lapsen vieminen vaikka leikkikentältä pois on (negatiivinen) rangaistus, lapselta poistetaan hänen käytöksensä johdosta jotakin mukavaa. Vanhemman tiukka äänensävy voi myös olla (positiivinen) rangaistus, lapselle tulee siitä epävarma tai muuten vähän ahdistunut olo. Positiivinen palkkio olisi sellainen, jossa lapselle annetaan hänen käytöksensä johdosta jotakin mitä hän haluaa, kuten jätski tai vaikka kehuja. Negatiivinen palkkio on sellainen, jossa lapsen ympäristöstä poistetaan jotakin epämiellyttävää, esimerkiksi lapsi päästetään pois jäähyltä. Ja mikään "rangaistus" ei oikeasti ole rangaistus eikä mikään "palkkio" ole palkkio, jos sillä ei ole lapselle mitään merkitystä tai jos se ei ole suhteessa hänen tekemisiinsä. Eli jos lapselle annetaan jäätelöä muuten vaan, se ei ole palkkio, ja jos lapsi ei tykkää jätskistä, jätski ei myöskään toimi palkkiona. Jos lapsi ei välitä vaikka leluistaan, ei lelujen takavarikointi ole rangaistus, ja jos lapselta takavarikoidaan leluja ilman syytä, sekään ei ole rangaistus vaan jotain mielivaltaa.



Minun mielestä rangaistuksia tarvitaan, muuten ihminen ei ikinä ymmärrä täysin miten maailma toimii. Elämä ilman rangaistuksia olisi sama asia, kuin että mistään mitä lapsi tekee, ei aiheutuisi mitään muita seuraamuksia kuin pahimmillaankin neutraaleja, ja näinhän asiat ei oikeasti ole. Sanotaan vaikka että lapsi rikkoo lelunsa, jos heti vanhemmat lupaavat uuden samanlaisen tilalle, lapsi ei ymmärrä mitä seurauksia tavaroiden särkemisellä on. Mutta en tarkoita, että hyvän kasvattajan täytyy antaa tukkapöllyä tai arestiakaan välttämättä.

mielestäni rankaiseminen tai sillä uhkaaminen on välttämättömyys _mikäli_ aikoo saada lapsen tottelemaan. Rankaiseminenhan on luonnollisimmillaan ja ensisijaisesti sitä, että jos lapsi ei vaikka usko, kun sanotaan ettei kaveria saa lyödä, hänet viedään pois leikistä. Esimerkiksi.



Jos lapsi on kovin "pehmeä" luonteeltaan ja tottelee siis aina kun aikuinen vain tarpeeksi vakuuttavasti sanoo asian, niin mikäpä siinä - ei silloin rangaistusta tarvita. Mutta jotenkin epäilyttävältä ja poikkeukselliselta tuntuu, että joku lapsi kasvaisi läpi uhmakausienkin ilman rangaistuksen tai sillä uhkaamisen tarvetta. Onhan sellaisia lapsia varmasti joita ei ole rankaistu, mutta he ovat sitten usein jonkinasteisia häirikköjä, jotka tekevät mitä lystäävät ja vanhemmat hymisevät vieressä saamatta lasta kuriin.



Mä epäilen, että tässä ap, joka ilmoittaa ettei ole joutunut rankaisemaan lapsiaan, tarkoittaa jotain fyysisiä rangaistuksia tyyliin tukkapöllyä tai jäähyä, muttei ole ymmärtänyt rankaisemiseksi näitä pienempiä huonon käytöksen tms. seurauksia.

Esim. kannan välillä lapsen sisälle, jos kiukkuaa. Vaadin myös asiallisesti puhumista ja vuoron odottamista - "en kuuntele" jos lapset vinkuu ja kiljuu jotain turhaa (ANNA MAITOAAAA!).

Rankaiset kantamalla lapsen sisälle. Rankaiset lasta kieltäytymällä keskustelusta. Simppeliä.

- lapselle perustellaan aina rangaistus

- rangaistus ei ole mielivaltainen, vaan kohtuullinen ja aina tilanteeseen sopiva

- lapsen annetaan mielellään muuttaa käytöstään ennen rangaistusta (uhkasakko)



Ap:n lapset ovat vielä pieniä. En näe hirveästi syytä rangaista etenkään 3-vuotiasta mistään. Niin, ja sanottakoon vielä että minusta esim. riehuvan lapsen tilanteesta pois vieminen ei ole mikään rangaistus, vaan looginen seuraus tai jopa välttämättömyys.



Täysin ilman rangaistuksen tai vähintään seuraamuksen elementtiä en lapsia kasvattaisi. Ihmisen täytyy oppia, että tahallisista vääristä teoista seuraa jotain ja vastuu täytyy kantaa. Näinhän se on aikuisillakin.

Meillä on siis käytetty loogisia seuraamuksia ("jos et lakkaa potkimasta, meidän on lähdettävä täältä pois, "jos kaadat tahallasi ruokaa lattialle, joudut pyyhkimään sen itse") sekä rangaistuksia ("nyt jos joudun vielä huomauttamana sisko kiusaamisesta, niin huominen peliaika perutaan")

En todella ole ajatellut, että mainitsemani lapsen kantaminen sisälle olisi rangaistus (tilanne, jossa ollaan menossa sisälle, mutta 3v kieltäytyy tulemasta, eikä kauniit sanat auta). Saatan myös joskus pukea väkisin (aamulla kiire hoitoon) vaihtoehtojen annon jälkeen (puetko itse vai puenko minä), mutta en tiedä miten väkisin pukeminen olisi lapselle rangaistus? Epämiellyttävää se on varmasti, ja vastoin lapsen tahtoa, mutta olen ajatellut, että rangaistus olisi jotain, jossa aiheutetaan toiselle jokin ikävä seuraamus ilman että se on välttämätöntä...



Niin, kyllähän meilläkin perutaan esim. luvattuja menoja joskus, jos lapset ovat selvästi liian väsyksissä tms., mutta en ajattele että silloin rankaisisin heitä väsyneenä huutamisesta tms., vaan "menemme toiste virkeämpänä" - mikä tietenkin lapselle saattaa olla pettymys...



Niin, varmasti isompien lasten kanssa tullee tilanteita, jossa esim. ulos ei voida mennä iltaisin, jos ajoissa ei osata tulla kotiin - onko tämä sitten rankaisua? Itse näen sen lapsen valintana - aina ei onnistu järkevä valinta, ja siitä sitten seuraa X... rangaistusko siis?



Ap