Olen alkanut arvostamaan itseäni ja lakannut pitämästä yhteyttä ihmisiin

Tosin olen huomannut, etten siedä enää ketään muutakaan. Yksinäistä, mutta ei niin kuluttavaa.

siis sellainen kynnysmatto, jolle voi laukoa mitä tahansa. Enpä ole enää, en hakeudu enää sellaisten seuraan, jotka tekevät mulla pahan olon. Parempi olla näin. Mukaviakin ihmisiä kuitenkin on olemassa :)

lempparin parhaimman ystäväni ulos elämästäni. Hän vei paljon energiaani ja aikaani, otti hirveästi, mutta antoi tuskin mitään. Monet itkut yökaudet olen häntä kuunnellut ja tukevat, on aika ongelmallinen tapaus. Minun murheeni eivät olleet koskaan mitään. Sanoin suorat sanat, josta tämä suuttui ja se oli siinä. Asian sanoin suoraan, jota hän ei kestänyt. Olen ollut nyt paljon yleistyytyväisempi kaikkeen, kun hän ei vie voimiani. En kadu.

jotka kerta toisensa jälkeen minua loukkaavat, vievät ylenpalttisen paljon energiaa ja jotka eivät arvosta minua ja mielipiteitäni.

Olen nyt huomannut että minulla ei ole enää äitiä, ei taida kohta olla isääkään, eikä minulla ole ystäviä kuin kaksi. Niin paljon olen ihmisiä lempannut elämästäni. Mutta mä voin niin hyvin !!! Henkisesti, aurinko paistaa mulle joka päivä kun en tuhlaa energiaani ihmisiin joilta en saa yhtään mitään!

Onko täällä joku muu joka on joutunut luopumaan paljosta? Esim. perheestään, oivaltaessaan tämän että itseään pitää arvostaa?

Joskus nimittäin pelkään että kadun sitä kun katkaisin sillan takanani (äiti (onko hän hullu? siltä ainakin joskus tuntuu)&isä (alkoholisti)).

Olen itse myös katkonut useita kaverisuhteita ja jättänyt niitä taakseni. Kyse on varmasti siitä, että itsetunto ja itsetuntemus on vahvistunut ja että on oppinut tunnistamaan kuluttavat ystävyyssuhteet. En ole itsekään ollut myöskään aina se helpoin ihminen; myöhästelyni ja nopeat suunnitelmien muutokset ovat joskus loukanneet myös toisia, vaikka kyse onkin ollut oman elämänhallinnan vaikeuksista. Joskus epätyydyttävät kaverisuhteet ovat loppuneet myös toisten puolelta/toimesta. Itselläni on myös aiemmin ollut vaikeuksia uskaltaa ottaa esiin ongelmia; en mielellään perheen ulkopuolisille jäsenille sano asioista suoraan. Sitäkin taitoa voi opetella. En pidä kuitenkaan ihmisistä, jotka tiuskivat, syyllistävät, puhuvat rivien välistä ja tekeytyvät uhreiksi eivätkä näe itsessään mitään vikaa eikä omaa osuuttaan asiaan. Varsinkin meillä naisilla saattaa olla taipumus tekeytyä uhriksi; se on se helpoin tie. Uhriksi tekeytymisen takana saattaa olla usein myös kateus sekä kyvyttömyys omien tunteiden tunnistamiseen ja hallintaan.

Mielestäni tyydyttävän kaverisuhteen tunnusmerkki on siinä, että sinua katsotaan SAMALTA TASOLTA ja sinusta ollaan kiinnostuneita SINUN ITSESI vuoksi; ei sen vuoksi, että joku käyttää sinua hyväkseen saadakseen palveluita/ihmissuhteita/tietoa/materiaa/päästäkseen sinun siivellä johonkin/käyttääkseen sinua omiin päämääriinsä. Ystävyyssuhteeseen kuuluvat kyllä vastavuoroiset palvelut mutta nyrkkisääntöni on, että noin yleensä ottaen minun kauttani saa vain minun seuraa, sen tulee riittää. Hyväksikäyttäjät myös katoavat aika pian, kun eivät saa haluamaansa, hyvä niin!

Pidän tärkeänä myös riittävän suurta OMAA TILAA; minulla on oikeus omaan aikaan ja henkilökohtaisiin asioihin, kaikkea ei tarvitse jakaa. Rajaankin henkilökohtaiset asiat todella tarkaan ja oletan, että sitä kunnioitetaan. Olen itse hyvin itsenäinen ja oman tilan tarve on suuri, vaikka kaikkein lähimpien ihmisten kanssa jaankin hyvin yksityiskohtaisesti elämäni asioita. Priorisoin myös elämääni; tärkeimmät asiat ovat Jumala, oma lapsuuden perhe, omat opinnot/työt/projektit, seurustelusuhde ja kaverit tulevat sitten sen jälkeen ja he tietävät sen. Sallin priorisoinnin myös muille. Niin ikään kaverisuhteessa tulee olla tilaa molempien asioille. Erittäin rasittavana koen sen, jos joudun olemaan pelkkä korva ja jos minulla ei ole tilaa tuoda omia asioitani esille yhtä paljon kuin kaverilla. Tosin "tila" ei joka tapaamisessa tarvitse jakautua tasan (eikä voikaan) mutta ystävyydessä yleensä ottaen sen tulisi.

Myös KATEUS on ollut todella KULUTTAVA VOIMA joissakin kaverisuhteissa. On todella vaikeaa pitää yllä kaverisuhteita, jossa minulle ei suoda hyvää tai jos joku tulee surulliseksi, jos minulle tapahtuu jotain hyvää. En oikein tiedä, kuinka siihen tulisi suhtautua. Helpompi varmasti pysyä kaukana sellaisista ihmisistä. Myöskään "negatiivinen kateus", vähättely ja kilpailu eivät kuulu kaverisuhteeseen. Ne ovat usein merkki epävarmuudesta, vääristyneestä itsekkyydestä ja kateudesta. En myöskään ymmärrä ihmisiä, joiden kilpailumieli ja kateus näkyvät toisten elämänratkaisujen/tekojen jatkuvana matkimisena ja unelmien varastamisena.

Ettäpä tämmösiä tuli tästä aiheesta hyvin pitkälti tämän neitokaisen mieleen. ;) ;)