Viime syksynä

tutustuin yhteen mieheen, josta ei irti meinannut päästä.



Luonteeltani olen kiltti ja heti ekana iltana en suoraan sanonut, että ei kiitos kiinnosta. Kierrelen ja kaarrelen hänelle keksin tekosyitä ja miksei voitaisi tavata jne.



Tätä pässiä sain kestää 6 viikon ajan ennenkuin tajusi luovuottaa. Ahdistaa vieläkin ajatus, kun mietin sitä =(



Välillämme on 40km matka, edes se ei estänyt tätä hiipparia tulemasta soittelemaan ovikelloani. Kaiken huippuna oli pari käyntiä, kun jätkä seisoi mitään sopimatta oven takana matkalaukku kädessä, oli tuolossa luokseni viikonlopuksi.

Kutsui siis itsensä luokseni.



Yhden kerran annoin olla yön yli, toisella kerralla käskin lähteä kotiin, koska kerroin lähteväni työmatkalla.



Että mua ällötti, yök vieläkin. Viimeisellä kerralla en päästänyt enää sisälle, tämä koputteli ikkunoita ja soitteli naapurein ovikelloja, että voisitteko tulla kertomaan mitä Neiti X:lle on tapahtunut kun ei oveaan avaa.



Häpäisi vielä mut naapurienkin silmissä.



Huippuna kaikessa oli se, kun kirjoitteli aikuisen tyttäreni fb-sivulle, että miksi äiti mussukkasi ei vastaa viesteihini jne.



Lopuksi kun sanoi että lopeta sä olet ällöttävä, tämä jätkä vaan kattoi mua ja kysyi, että miksi olet kiukkuinen. Vaikka kuinka rautalangasta väänsin, että en halua häntä lähelleni tämä vaan mussutti rakas älä hermoile.



Minun piti hakea lähestymiskielto ja vielä tuonkin jälkeen laittoi teksiviestejä ja kyseli, että koska voi tulla käymään.

Viimeinen viesti oli jo toisen sävyinen, siinä oli: "et tolla luonteella tule koskaan saamaan miestä"



Tämän jälkeen vaihdoin puh.num. salaiseksi ja muutin asunnostani pois.



En koskaan halua kokea tuollaista