ADHD-tutkimuksissa olleet: Onko teille tullut vastaan lääkäreitä, jotka
eivät usko ADHD:n olemassaoloon? Meille tuli heti kärkeen. Harmittaa kun lähdimme hakemaan lapselle apua, ja ensimmäinen saamamme viesti on se ettei tällaista häiriötä ole olemassa, vaan tarkkaavaisuusongelmat selittyvät psyykellä (esim. ahdistuneisuushäiriöllä tai masennuksella). Ja nimenomaan että näin on yleisesti, ei vain meidän lapsemme kohdalla.
Miten teihin on suhtauduttu??
Kommentit (35)
että näin on, adhd on out, se trendi meni jo. Oletko kokeillut julkista puolta suomessa? Sieltä saatat kyllä saada lapsellesi adhd- leiman, jos niin tahdot.
joka ei itse ADHD:ta kieltänyt, mutta väitti kivenkovaan että meidän lapsen kohdalla oireilu johtuu huonosta vanhemmuudesta ja on täysin psyykkistä...
Kumma kuitenkin että lastensuojelun työntekijät kehuivat perhettämme ja vanhemmuuttamme, yksityinen neurologi teki ADHD-diagnoosin neuropsykologin tutkimusten jälkeen ja Concerta-lääkityksen avulla levottomuus loppui melkein kuin seinään.
joka ei itse ADHD:ta kieltänyt, mutta väitti kivenkovaan että meidän lapsen kohdalla oireilu johtuu huonosta vanhemmuudesta ja on täysin psyykkistä...
Kumma kuitenkin että lastensuojelun työntekijät kehuivat perhettämme ja vanhemmuuttamme, yksityinen neurologi teki ADHD-diagnoosin neuropsykologin tutkimusten jälkeen ja Concerta-lääkityksen avulla levottomuus loppui melkein kuin seinään.
Tällaista minäkin pelkään. Lääkäri ei kyllä syyllistänyt meitä vanhempia, mutta ei myöskään kuunnellut näkemyksiämme, kuten ei myöskään psykologin, päiväkodin ja koulun näkemyksiä (psykologin sekä pk:n ja koulun työntekijöiden mukaan lapsella on luultavasti ADHD)
ap
Eli on siellä muutakin taustalla.. Heidän tarkoituksensa muuten on nostaa vanhempien itsetuntoa ja antaa positiivista palautetta jotta vanhemmat jaksavat olla parempia vanhempia. Ei se kepillä vaan porkkanalla katos.
Yksityiseltä puolelta saa diagnoosin todella helposti ja ihan muutaman käynnin perusteella ja lapsia ei tutkita kunnolla.
Kunnolla tehdyt tutkimukset kestävät kaikkeensa toista vuotta ja ne tehdään yliopistollisessa.
Oliko lapsella muita oireita kuin levottomuus? Millaisia?
Yliopistolliseenkin tulee paljon vanhempia jotka ihan oikeasti vain haluavat lapsilleen lääkkeen. Näitä sitten seulotaan ulos kuvioista tai lääke annetaan hetkeksi jotta saadaan tilanne rauhoittumaan.
Suomessa on paljon vääriä diagnooseja.
lastenneurologi Olli Honkinen joka on näissä ADHD-asioissa todella taitava ja kokenut ja tulee hyvin toimeen lasten kanssa. Suosittelen hänen puheilleen hakeutumista jos missään lähellä asutte.
Vaan haluamme asianmukaiset ja kattavat tutkimukset, joiden toivomme antavan vastauksia tiettyihin piirteisiin lapsessa.
Lisäksi haluamme lapselle kaiken sen tuen jota hän tarvitsee, ja itsellemme vanhempina neuvoja, miten parhaiten tukea lasta arjessa aina aikuisuuteen asti. Lääkehoitoa haluamme siinä tapauksessa, etteivät muut konstit riitä ja se katsotaan tarpeelliseksi.
Sinänsä minulle ei ole väliä, mitä diagnoosipaperissa lukee, kunhan kaikki asiaan vaikuttavat tekijät on kunnolla huomioitu!
ap
johtuu puhtaasti perheen ongelmista, lapsen vaikeasta temperamentista ja kasvatusongelmista. Vaihtuvat isäpuolet, laiminlyönnit, kaltoinkohtelu...sosiaalinen eristäminen (esim. viikko-viikko-systeemillä).
Tätä hoidetaan uskomattoman paljon amfetamiinilla.
Onko oikein?
sen enempää, lastensuojelun työntekijä oli kuviossa mukana sen verran, että tarkisti koulun tekemän ilmoituksen kun olivat huolissaan pojan laihuudesta (ja siitä että söi aina kuin hevonen koulussa, ihan niin kuin kotonakin). Lastensuojelun kanssa keskusteltiin myös tästä lääkärin näkemyksestä ja heidän mielestään oli täytynyt joku väärinymmärrys olla kyseessä. Tosin tuli meille itsellekin olo niistä "tutkimuksista" (joihin ei muuten kuulunut edes psykologin tutkimusta koska sellaista ei sillä hetkellä ollut töissä ko. julkisen puolen tutkimus/hoitopaikassa) että kaikki mitä me vanhemmat sanottiin, väännettiin jotenkin väärin. Esim. mainittiin joskus perheen arjesta puhuttaessa että isä nukkuu tunnin päiväunet töiden jälkeen sohvalla fyysisesti raskaan työpäivän jälkeen niin papereihin oli kirjoitetttu että "isä niin uupunut perheen tilanteeseen että nukkuu päivälläkin, masennusta?". Muutenkin ihan täyttä kuraa kaikki tekstit mitä meistä kirjoitettu, vieläkin vaikea uskoa että he sellaisen kuvan meistä saivat.
Parhaimmat tutkimukset siis tuli tehtyä oikean asiaan perehtyneen yksityisen neuropsykologin toimesta, julkisella puolella diagnoosia tekemässä olivat lähinnä tämä lääkäri joka tavattiin kolme kertaa ja joka tapasi lapsen kerran kahden kesken ja lisäksi sitten tutkimusyksikön hoitajat jotka meistä noita ihme juttuja papereihin kirjasivat.
Nyt menee lapsella ihan mukavasti, kiitos toimivan lääkityksen, huomaa selvästi jos joku päivä on joskus jäänyt lääke ottamatta. On se kiva että ihan tuntemattomat ihmiset haluavat vetää omia johtopäätöksiä yhdestä viestistä.
johtuu puhtaasti perheen ongelmista, lapsen vaikeasta temperamentista ja kasvatusongelmista. Vaihtuvat isäpuolet, laiminlyönnit, kaltoinkohtelu...sosiaalinen eristäminen (esim. viikko-viikko-systeemillä).
Tätä hoidetaan uskomattoman paljon amfetamiinilla.
Onko oikein?
Koska jo ihan tuo pelkkä nykymieltymyksiin ja koulutyöhön soveltumaton temperamentti ilman muita ongelmia kotona tai kasvatukesssa voi aiheuttaa sen että lapsi saa diagnoosin ja lääkityksen.
Keltikangas-Järvinen on tästä puhunut, että ne vilkkaat persoonat, jotka ennen tekivät suuria löytöjä ja lähtivät merten tuolle puolen tutkimaan uusia maita, todennäköisesti tänä päivänä saisivat monet ADHD-diagnoosin ja lääkkeet, koska nykyään yhteiskunta odottaa kaikilta kapea-alaista keskittymitsä viimeistään koulussa. Ja vielä taaempana historiassa "adhd" eli laajalle hajaantunut huomio yhtee asiaan keskittymisen sijasta ja vilkkaus olivat selviä etuja - kun liikkuu metsällä jossa pedot vaanii ympärillä on hyvä olla keskittymättä vain omaan saalistukseen vaan hajauttaa huomionsa niin laajalle kuin mahdollista että huomaa äänet luonnosta.
On varsin vaikea sanoa milloin on kyseessä normaalin temperamentin ääripään muoto ja milloin sairaus. Raja on veteen piirretty viiva, eikä sitä määritä mitkään eksaktit tutkimukset vaan lähinnä se, että jos lapsella on liikaa vaikeuksia ympäristönsä kanssa, hoito aloitetaan. Ja näin sen kai on oltavakin, ettei lapsen elämä muodostu kärsimykseksi ja hän jää jälkeen koulussa, MUTTA samalla pitäisi kyseenalaitaa se että onko ympäristön ja koulun olla niin tietynlaista keskittymistä vaativa - että jos vika onkin ympäristösä eikä niinkään (yli)vilkkaissa lapsista jotka eivät jaksa istua pulpetissa keskittymässä.
Ja vihdoin se aletaan myös myöntää. Ei vain kerta kaikkiaan voi olla mahdollista, että yks kaks lapsilla olisi niin valtavasti neurologisia häiriöitä.
että lapsen elämään ei tule mitään muutosta, hänet vain turrutetaan lääkkeillä, amfetamiin johdannaisella tai muulla huumeella.
Lapsi leimataan oireelliseksi, sairaaksi, vaikka syyn alkulähteet ovat tutkimatta.
Edes koiralle ei anneta noin kevein perustein vahvaa riippuvuutta aiheuttavaa lääkettä, josta ei ole minkäänlaista pitkäaikasta tutkimusta olemassa lukemattomista haittavaikutuksista.
On varsin vaikea sanoa milloin on kyseessä normaalin temperamentin ääripään muoto ja milloin sairaus. Raja on veteen piirretty viiva, eikä sitä määritä mitkään eksaktit tutkimukset vaan lähinnä se, että jos lapsella on liikaa vaikeuksia ympäristönsä kanssa, hoito aloitetaan. Ja näin sen kai on oltavakin, ettei lapsen elämä muodostu kärsimykseksi ja hän jää jälkeen koulussa, MUTTA samalla pitäisi kyseenalaitaa se että onko ympäristön ja koulun olla niin tietynlaista keskittymistä vaativa - että jos vika onkin ympäristösä eikä niinkään (yli)vilkkaissa lapsista jotka eivät jaksa istua pulpetissa keskittymässä.
Tiedän että tässä yhteiskunnassa on pakko mahtua tiettyihin normeihin, että homma pelaa. Ja esimerkiksi koulunkäynti on hoidettava, vaikka olisi vaikeaakin. Siksi tuki ja hoito on usein tarpeen.
Mutta samalla kapinoin niin sitä vastaan, että herkkä, luova, syvällinen, oivaltava, huumorintajuinen lapseni leimataan ja hoidetaan häntä eikä koulusysteemiä, jossa olisi paljon parantamisen varaa. Vetäytyvän ja haaveilevan lapseni käytös ei edes häiritse ketään muuta kuin häntä itseään. Joskus tuntuu, että hän olisi ansainnut syntyä johonkin muuhun aikaan ja kulttuuriin, jossa hänenlaisiaan olisi arvostettu eikä diagnosoitu ongelmatapauksiksi.
t. ADD-lapsen äiti
Miksi lapsesi on leimattu ongelmatapaukseksi ja kuka niin on tehnyt?
Minulla on ADHD-lapsi ja en koe että hänet olisi leimattu ongelmatapaukseksi. Toki tarvitsee erityishuomiota mutta on hyvinkin viehättävä persoona ja saa aikuisita positiivista palautetta esim.koulussa.
Puoli vuotta myöhemmin olimme jonossa Lastenlinnaan ja sama ihminen joutui allekirjoittamaan lähetteen, johon nimensä pistivät alle kolme muutakin ihmistä.
Miksi on niin hankala uskoa, että adhd ei ole käytöshäiriö, jota voisi hoitaa puuttumalla perheen (terveeseen) elämään??
Mutta tottahan se on, että terveydenhuollossa on eri tulkintoja lasten ongelmista riippuen pitkälti siitä, mikä on tutkivan lääkärin oma lääketieteellinen viitekehys.
Eli neurologit uskovat enemmän synnynnäisiin oireyhtymiin, kuten adhd:hen ja autismikirjoon ja dysfasiaan jne.
Ja lastenpsykiatrit etsivät syitä ympäristöstä ja selittävät ongelmia herkästi kodista tai jostain traumakokemuksesta lähteviksi.
Tuo on aika ymmärrettävää, mutta hemmetin turhauttavaa perheiden kannalta, kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista. Lisäksi on suoraan sanoen aika syvältä, että joku alkaa syyllistää perhettä lapsen oireista, jotka kenties ovatkin täysin synnynnäisiä, aivoneurologisia asioita.
Meillä on nuorimmaisella asperger, ja olemme päässeet sikäli "helpolla", että hänen oireet ovat hyvin selvät, häntä on kaiken aikaa tutkittu ja hoidettu ja nyttemmin seurattu (ikää jo 10 v) HUS:n lastenlinnan autismiyksikössä. Vanhempia on tuettu, ei syyllistetty.
Mutta voin hyvin kuvitella teidän vanhempien hämmennyksen, kun yhtäkkiä eteen tuleekin lääkäri, joka pyyhkii vuosien laajalla tutkimustiedolla ja olemassaolevalla diagnoosiluokituksella persauksensa. Millä HEMMETIN LIHAKSELLA hän tuollaista heittelee!
Eli suoraan kyllä kehotan minäkin teitä vaihtamaan lääkäriä. Jos ei onnistu julkisella puolella, niin sitten yksityisellä, maksoi mitä maksoi.
Eikä tässä nyt oikeasti ole kyse lääkityksen metsästyksestä, vaan vanhempien hädästä saada tietää, mikä lapsella ON ja miten häntä voisi parhaiten auttaa. Kuvitelkaa te kauhistelijat itse, että lapsellanne olisi jokin vaikea sairaus, ja viette hänet lääkäriin. Kaksi lääkäriä on sitä mieltä, että kyse on vakavasta taudista A, mutta kolmas selittääkin, että A on ihan höpödiagnoosi, ei sitä ole olemassakaan, mitä nyt vaan viette lapsen kotiin ja annatte mehua ja höyryhengitystä. Mitä itse ajattelisitte siinä?
Ristiriitainen tieto on ahdistavaa, ja varsinkin, kun se koskee omaa rakasta lasta, jonka hyvinvointi on meille vanhemmille aina tärkeintä maailmassa.
-as-lapsen äiti-
Mutta samalla kapinoin niin sitä vastaan, että herkkä, luova, syvällinen, oivaltava, huumorintajuinen lapseni leimataan ja hoidetaan häntä eikä koulusysteemiä, jossa olisi paljon parantamisen varaa. Vetäytyvän ja haaveilevan lapseni käytös ei edes häiritse ketään muuta kuin häntä itseään. Joskus tuntuu, että hän olisi ansainnut syntyä johonkin muuhun aikaan ja kulttuuriin, jossa hänenlaisiaan olisi arvostettu eikä diagnosoitu ongelmatapauksiksi.
t. ADD-lapsen äiti
Keltikangas-Järvinen mm. on puhunut siitä, että monet menneiden vuosisatojen sankarit, ne jotka tekivät uusia löytöjä ja kolusivat tutkimusmatkoillaan maan ääriä, voisivat olla nykyajan ADHD-diagnosoituja. Heitä kun ajoi vilkkaus, haluttomuus pysyä paikallaan, etsiä uutta. Tällaisille ihmisille ei oikein nykyään ole tilaa eikä paikkaa luku- ja istumiskeskeisessä kulttuurissa, he ovat ADHD:ita jotka ei jaksa keskittyä ja istua kiltisti pulpetissa ja pahimmassa tapauksena alkoholin väärinkäyttäjiä, koska eivät saa tavallisesta tylsästä virkamieselämästä tarpeeksi stimulaatiota.
Vielä kauempana historiassa on ADHD-tyyliset piirteet olleet myös hyvin edullisia, siis se ettei niinkään keskity yhteen asiaan vaan hajauttaa huomionsa laajalle. Esimerkkiniä voisi ajatella vaikka metsästäjää, joka jäljittää saalistaan viidakossa, mutta samalla on itse altis vaaroille kuten käärmeille ja pedoille. On paljon parempi olla sellainen joka huomioi ympärillään vähän kaiken kuin sellainen joka tehokkaasti keskittyy vain tehtäväänsä ja sulkee muun pois. Nyt sellainen ihminen on ongelma, koska nykymaailma suosii ajattelijaa, joka pystyy sulkemaan ympäristön häiriöt pois ja keskittymään ratkaisemaan ongelmaa.
Minusta ADHD:n nopea käsiin räjähtäminen ihan sukupolven-parin sisällä kertoo siitä että kyseessä ei voi olla niinkään perinnöllinen sairaus (ne eivät kehity niin nopeasti) vaan jompikumpi tai molemmat seuraavista:
1. Yhteiskunnan ja koulun odotukset ihmiselle ovat muuttuneet sellaisiksi, että ne eivät ole kovin ihmisystävällisiä, ja sopivat vain liian harvan luonteelle ja ominaisuuksille ja syrjäyttävät liian monia
2. Jotkin kemikaalit tai psyykkiset tai fyysiset olosuhteet nykyajassa aiheuttavat sen että aivot todella alkavat toimia jotenkin "väärin" tuottaen oikeasti entisajoista poikkeavaa ylivilkkautta.
Kummassakaan tapauksessa mikään pysyvä ratkaisu ei saisi olla jatkuva suuren määrän ihmisiä lääkitseminen nykymieltymyksiin sopivaksi, vaan tapauksessa 1 pitäisi kehittää koulua ja yhteiskuntaa ja tapauksessa 2 tutkia mikä aiheuttaa lapsille ylivilkkautta ja pyrkiä karsimaan näitä tekijöitä varsinkin kasvuvuosina.
Kyseinen lääkäri oli nimenomaan psykiatri, ei neurologi. Aiomme kyllä hakeutua lisätutkimuksiin neuropuolelle, koska psykologi sitä meille suositteli. Hänen kanssaan on ollut hyvä yhteistyösuhde. Toivon vain ettei kohta ole otsassa "itselle mieluisaa diagnoosia" etsivän vanhemman leima. Minä haluan vain että lapseni saa avun ja tuen.
ap
mitä hyödyttää lyödä päätä seinään ja viisastella, että jossain muussa ajassa nämä piirteet olisivat varmaan hyödyksi. Me elämme nyt ja tässä, ja siihen on sopeuduttava. Yksittäinen perhe ei voi koululaitokselle isosti mitään - jotta ylivilkas ja keskittymishäiriöinen lapsi ei alisuoriutuisi koulussa ja ajautuisi häirikön rooliin, tarvittaisiin puolet pienempiä luokkia ja enemmän koulunkäyntiavustajia.
Emme myöskään kykene aikaansaamaan laajaa ja kansainvälistä tieteellistä kiinnostusta adhd:n mahdollisista ympäristötekijöistä.
Geneettinen tausta on ymmärtääkseni adhd:lle jo löydetty, ainakin autismikirjolle on. Mutta toki on mahdollista että sen geneettisen alttiuden laukaisee jokin ympäristötekijä, mutta sitä ei siis vielä tiedetä, ja se vaatii erittäin merkittävää tutkimuspanostusta.
Joten mitä jää tosiaan yksittäisen lapsen ja hänen perheensä käteen? Jos ei halua, että lapsella menee koulu tosiaan lekkeriksi ja jää peruskouluun, on syytä paneutua jo varhaisessa vaiheessa keinoihin, jolla LASTA sopeutetaan kouluun. Toki koulun kanssakin etsitään keinoja sopeuttaa koulua LAPSEEN, mutta katsos, kun JUURI SIIHEN TARVITAAN SITÄ DIAGNOOSIA. Jotta koulu voi etsiä sopivia keinoja sopeuttaa luokkaryhmää ja tukitoimia lapselle sopiviksi, tarvitaan se diagnoosi, joka kertoo, millaisista ongelmista on kyse ja mikä juuri siihen parhaiten soveltuu.
Kyllä adhd-lapsia (kuten assejakin) on ollut aina, mutta aikaisemmin he vain syrjäytyivät tarkkikselle tai lopettivat koulunkäynnin varhain. On tutkittu mm. rikollisten taustoja, ja monella löytyy diagnosoimaton ja/tai hoitamaton adhd taustalta.
Eli ei pidä käsittää diagnooseja pelkästään möröksi. Kyllä ne on luotu paitsi koulujärjestelmän, myös lapsen itsensä hyväksi.
Kun tiedetään, mikä on vialla, osataan auttaa spesifimmin.
Ihan sama siis kuin fysiologisissakin sairauksissa.
-18-
kommentoisin...
KAikki kommentit luin ja monessa niissä oli asiaa, jonka allekirjoitan täysin. Meillä on yksi as- lapsi (18v, dg saatu nyt), ja yksi jolla on sekä as- että adhd- diagnoosi (8v, dg saatu vuosi sitten), lääkitys aloitettu n vuosi sitten.
Vanhemmalla pojalla ongelmia on koulussa ollut paljon, nyt ollaan siinä pisteessä, että koulunkäynti ei onnistu (ei koulutusta peruskoulun jälkeen, peruskoulu runnottu väkisin läpi, satoja poissaolotunteja, erityisluokalla käynyt lopun, useita amiskokeiluja, as- henkilölle tyypillisesti kapea-alaisesti "nero", mutta sos. ongelmat estävät taitojen hyväksikäytön). Nuoremmallapojalla ongelmat alkoivat kasaantumaan koulun alettua, lääkityksellä on saatu huima hyöty! Hän ei ole "huumattu zombi", vaan edelleen oma hurmaava itsensä. Joka pystyy istumaan tunnilla paikallaan, eikä esim tipu tuolilta... kuten ennen.
Periytyvyys: mies, ja lasten isä on tuplannut 2. luokan, koulu mennyt päin prinkkalaa alusta asti, runsaasti ongelmia, osasta aieita vapautettu koulussa, rikollista taustaa jonkin verran, tuomioita on, päihdekokeiluja (jotka onneksi loppuivat kun perustimme perheen silloin aikanaan), raha-asiat katastrofi, luottotiedoton, useita työpätkiä, ei pysyvää työtä, kyllästyy helposti, tekee spontaaneja päätöksiä.. jne. Hakee itselleen diagnoosia nyt aikuisena... mutta vaikka häntä ei lapsena giagnosoitu, perinnöllisyys näkyy. Miehen suvussa on monia, joilla persoonallisuus ja koulu- sekä työtausta viittaa niin adhd:n kuin as:n suuntaan.
Se että näitä "ei ennen ollut", ei johdu siitä etteikö olisi "ollut", vaan siitä että ei tutkittu, ei dignosoitu eikä apukeinoja ollut. Henkilöt pätyivät pahimmillaan päihde- ja vankilakierteeseen. Sitä pyritään nykyisillä hoidoilla estämääm.
(ps.. meillä on kaikkiaan viisi lasta, olemme ydinperhe vailla levotonta ympäristöä)
Neurologiko tuollaista meni sanomaan???