Lasten masennus on alidiagnosoitu sairaus. Uskoisitko sinä tunnistavasi

Tosin niin, että voin luulla lapsella olevan masennus, vaikka sitä ei olisi. Näin kävi puoli vuotta sitten, mutta masennuksen tilasta löytyikin asperger.



Mutta tosiaan olen aika varma, että niin ei pääsisi käymään, etten reagoisi mitenkään lapsen masentumiseen.

Kanssasi samaa mieltä, ei oteta vakavasti. Olen sitä mieltä että yksi useasta lapsestanio on masentunut. Yhtäkkiä lihonut, mikään ei huvita, kaikki mistä ennen tykännyt ei saa enää innostumaan, puhuu että saisi kuolla jne. Olen tästä puhunut neuvolassa. Kyseessä siis alle kouluikäinen lapsi. Perheneuvolaan vaan käsketään ottaa yhteyttä, mutta mielestäni se on väärä paikka, tarvittaisi lähete psyk. puolelle ammatiauttajan tutkittavaksi. Olen nyt itsekin niin väsynyt että en jaksa väänttä kun nlassa ei tajuta.

Tarvittaessa sitten laitetaan eteenpäin psykiatrian polille. Toinen vaihtoehto on ottaa yhteyttä koulupsykologiin. Sinne voi päästä nopeammin kuin perheneuvolaan.



Tsemppiä!



t. samassa tilanteessa oleva äiti

Uskon olleeni itse nuorena masentunut vanhempieni eron jälkeen. Olin aivan heitteillä itkien ja yksin. Kunpa joku olisi silloin välittänyt! Monta vuotta elämä ajelehti, onneksi sain siitä lopulta vielä kiinni.

olleeni masentunut lapsi.



uskoisin tältä kokemus pohjalta tajuavani jos lapseni olisi masentunut.

olleeni masentunut lapsi.

uskoisin tältä kokemus pohjalta tajuavani jos lapseni olisi masentunut.

Mutta juuri siksi minä näen, että masennuksen oireet ovat niin monimuotoisia ja salakavalasti hiipiviä, ettei niitä ehkä huomaa - varsinkaan läheisessä ihmisessä, jonka vähitellen tulevaan muutokseen turtuu. Sitäpaitsi ainakin minä myös peittelin masennustani. Häpesin sitä yhtälailla kuin sen taustalla ollutta koulukiusaamistakin.