Kamala ikävä sinne missä asuimme ennen. Pitäisikö vaan kuunnella sydäntä ja muuttaa vastoin järkeä?

missä asuitte? miten pitkä aika muutosta? miksi muutitte sinne? miksi takas? minkäikäiset lapset?

Oletteko sielä ilman lapsia? Mikä siitä teki niin erikoisen hyvän? Millaista siellä olisi asua lasten kanssa? Lastenhoito?

enkä ole katunut sekuntiakaan! Lapset ovat oppineet kielen nopeasti. Siitä vaan jos siltä tuntuu ja saat asiat järjestymään.

Sillä periaatteella, että tulette takaisin, jos ei onnistu?

Jos ette lähde, mitä mietit viiden vuoden päästä? Harmittaako silloin, että olisi pitänyt silloin mennä, kun lapset olivat pienempiä? (oletus siis, että teillä pienehköt lapset) Isot lapset eivät halua muuttaa enää mihinkään kavereidensa luota.



Olen sitä mieltä, että sydäntään pitää kuunnella! Ja toteuttaa se myös! Tsemppiä päätöksentekoon-

Mainitsemasi asiat ovat vain käytännön ongelmia, jotka on helppo hoitaa. Kannattaa kuunnella sydäntään, ei mikään av:kaan voi sanoa mitä teidän pitää tehdä tuollaisessa tilanteessa..

Kyseessä on siis Lontoo. Asuimme siellä 9v ja muutimme 4v sitten takaisin Suomeen, kun toinen lapsi oli 1,5v ja toinen parikuinen.



Arkielämä sujuu Suomessa hienosti, eikä meillä jatkuva ikävä ole Lontooseen, mutta aina kun näemme kuvia tai uutisia tai ihan mitä vaan, tulee ihan hirveä koti-ikävä.



Viimeksi Lontoossa käydessämme meinasimme jo soittaa pomoille että emme tule takaisin...



No joo, en oikeasti odota vastauksia täältä AV:lta, ehkä muiden mielipiteitä ja samanlaisia kokemuksia kuitenkin.



Tiedostan Lontoon vaikeudet lapsiperheelle. Pitkät työpäivät ja -matkat, lasten valvominen ja kuljettaminen (vrt suomessa ekaluokkalaiset leikkivät vapaana ja kulkevat kouluun) jne. Meillä molemmat olisivat jo kouluikäisiä tosin, ja valmiiksi jo brittikansalaisia :)



AP