Niin väsynyt :(

ihan ilman sitä miestä. Saisit vapaata aina silloin tällöin, kun lapset olisi isänsä luona.

Jätin sen, ja nyt olen yksinhuoltaja. Edelleen on rankkaa ja välillä kyllästyttää olla kaikesta vastuussa yksin. Enää ei kuitenkaan tarvitse siivota yhden ylimääräisen ison lapsen jälkiä ja pestä pyykkejä. Saan itse päättää siitä minkälainen arki meillä on ja mitä tehdään ja kukaan ei valita kun en rankan päivän jälkeen jaksa olla hurja peto makuuhuoneessa.

Keskustelkaa vakavasti. Itse en kyllä tuollaisen miehen kanssa luultavasti jäisi.

En haluaisi rikkoa lasten perhettä, mutta taidan olla samaa mieltä kanssanne. Lasten takia olen yrittänyt jaksaa, mutta eihän se meidän arki miksikään muuttuisi, vaikka isä ei mukana olisikaan. Eroaminen on vaan tosi vaikea ajatus, vaikka luultavasti se olisi nykyistä parempi vaihtoehto. Lapsetkaan ei nauti väsyneen äidin seurasta :(



ap

että et jaksa enää.

Sanot että hän saa luoda uraa jatkossa ilman sinua ja lapsia, ja että hän hoitaa lapset joka toinen viikonloppu että sinäkin saat joskus levätä.

Sano että seksiä heruisi jos et olisi niin väsynyt kodinhoitamisesta ja omasta työstä, ja että et hyväksy pettämistä.



Minkäikäiset lapset ovat?

Tehkää vain lapsille selväksi että ero ei johdu heistä, että rakastatte molemmat heitä vaikka ette asu enää yhdessä perheenä.

Vaikka töitä sinulla olisi yksinhultajana yhtä paljon, niin henkinen taakka kevenisi huomattavasti.

hän varmaan voisi tienaamillaan rahoilla ostaa teille esim. siivoojan 1x vko. Helpottaisi varmasti tilannetta.

Ei kai kaupassa käynti ja lapsen hakeminen tarhasta voi olla raskasta. Pesukone pesee vaatteet ja uuni valmistaa ruuan. Taitaa olla tekosyitä ottaa ero väärin valitusta miehestä.

Ei kai kaupassa käynti ja lapsen hakeminen tarhasta voi olla raskasta. Pesukone pesee vaatteet ja uuni valmistaa ruuan. Taitaa olla tekosyitä ottaa ero väärin valitusta miehestä.

Oletko nyt ihan tosissasi?

Jos toinen herää, käy töissä, tulee kotiin, nukkuu, herää, käy töissä, tulee kotiin syömään, nukkuu, ja muu tekeminen jää toiselle, niin ei saisi olla väsynyt?

Jos ei ole omaa aikaa muuta kuin autossa työmatkalla, niin on sitten todella ihmeellistä ettei enää jaksa?

Jos hoitaa kaiken yksin avioliitossa, mihin tarvitsee miestä?

Ei kai kaupassa käynti ja lapsen hakeminen tarhasta voi olla raskasta. Pesukone pesee vaatteet ja uuni valmistaa ruuan. Taitaa olla tekosyitä ottaa ero väärin valitusta miehestä.

suunnittelet yksinhuoltajuutta, niin kokeile hommien delegointia. Tarkoitan silleen selkeesti, että mieskin sen ymmärtää.



Miehelle selkeät tehtävät. Silmiinpistävintä oli, että sinä sekä viet että haet lapset hoidosta. Anna miehelle jompikumpi vuoro. Vaikkapa aamu, jos hänen on vaikea tulla kotiin tiettyyn aikaan töistä.



Sitten hänelle myös kaupassakäynti. Tietyt kauppapäivät, jolloin hän käy vaikka listan kanssa tekemässä ostokset (jos ei ilman pysty). Säännölliset kauppapäivät ja ostoslista takaavat, että mikään tärkeä ei ole loppu silloin kuin sitä tarvitaan (vähän tarvitaan siis suunnitelmallisuutta)



Otatte käyttöön viikkosiivouspäivän, johon molemmille selkät roolit.



Lasten nukkumaanlaitto ja iltatoimet roolitetaan myös selkeästi, että kummallakin on selkeästi omat tehtävänsä.



Jos homma ei toimi selkeästä delegoinnista ja vastuualueden jaosta huolimatta, niin sitten alkaisin miettimään sitä yksinhuoltajuutta ja antamaan kenkää saamatomalle nahjukselle.

suunnittelet yksinhuoltajuutta, niin kokeile hommien delegointia. Tarkoitan silleen selkeesti, että mieskin sen ymmärtää.

Miehelle selkeät tehtävät. Silmiinpistävintä oli, että sinä sekä viet että haet lapset hoidosta. Anna miehelle jompikumpi vuoro. Vaikkapa aamu, jos hänen on vaikea tulla kotiin tiettyyn aikaan töistä.

Sitten hänelle myös kaupassakäynti. Tietyt kauppapäivät, jolloin hän käy vaikka listan kanssa tekemässä ostokset (jos ei ilman pysty). Säännölliset kauppapäivät ja ostoslista takaavat, että mikään tärkeä ei ole loppu silloin kuin sitä tarvitaan (vähän tarvitaan siis suunnitelmallisuutta)

Otatte käyttöön viikkosiivouspäivän, johon molemmille selkät roolit.

Lasten nukkumaanlaitto ja iltatoimet roolitetaan myös selkeästi, että kummallakin on selkeästi omat tehtävänsä.

Jos homma ei toimi selkeästä delegoinnista ja vastuualueden jaosta huolimatta, niin sitten alkaisin miettimään sitä yksinhuoltajuutta ja antamaan kenkää saamatomalle nahjukselle.

Mä vähän luulen, että tässä tapauksessa on delegoinnit jo yritetty. Vaikuttaa kovasti siltä, että äijä haluais naisen hoitavan kaiken kotona+oman työnsä, että mies sais sitten vaan oleilla rennosti kotona ja poimia hedelmät (ja toki naisen pitäisi myös sängyssä jaksaa viihdyttää päivän päätteeksi).

Pisti vielä silmään tuo "silleen selkeesti, että mieskin sen ymmärtää.". Ei mun mies ainakaan ole niin tampio, etteikö ymmärtäisi asioita ilman, että täytyy kädestä pitäen näyttää... Huhheijaa vaihtoon tollaiset... Maailma on oikeasti parempia pullollaan ja parempi vaikka ilman.

mutta tästä klassisesta tarinasta mulle vaan aina tulee se tunne, että mitä nainen alunperin kuvitteli kun teki lapset urakoneen kanssa?

Seukka-aikana uramies oli kenties seksikäs, tarjosi hienoja kalliita illallisia/matkoja, hieno auto, ympärillä glooriaa????

Sitten tulee ne kitisevät lapset, jotka eivät mahdu mitenkään tähän gloorian kehään, mutta jonkun niitä sitten on rakastettava, silitettävä kuumeiset yöt ja oksennuksen ja itkun täyttämät päivät, keitettävä perunat ja luettava sadut...



No niin, miehellä on tietty rahaa, että voidaan palkata hoitaja hoitamaan nuo ikävät hommat. Mutta niin no, niin se vaan tuntuu jotenkin valjulta, ettei sitten haluta/jaksetakaan itse olla omien lasten kanssa.



miten tähän tultiin?

minunkin kysyä, että miten tähän tultiin?



Siis miksi ihmeessä vakiinnuit ja perustit perheen sellaisen miehen kanssa, jonka mielestä on normaalia, että nainen hoitaa kaiken kotiin ja lastenhoitoon liittyvän? Miksi toimit niin kuin toimit eli teet kaiken?



Meillä tuollainen ei vetelisi päivääkään, koska en suostuisi elämään tuollaista elämää. Siksi en myöskään olisi koskaan päätynyt pitäaikaiseen parisuhteeseen saati sitten lapsia tekemään ihmisen kanssa, joka ajattelee perheestä ja arjesta ap:n miehen tapaan.



Eihän se miehesi PAKOTA sinua elämään noin. Sinä itse elät noin. Mies tietysti on juntti ja epätasa-arvoinen ja ajatuksineen väärässä, mutta news flash, tästä maailmasta löytyy juntteja. Miksi ihmeessä valitsit (ja valitset joka päivä uudelleen) jakaa elämäsi sellaisen kanssa, kun kerran muunkinlaisia miehiä ja parisuhteita on?

suunnittelet yksinhuoltajuutta, niin kokeile hommien delegointia. Tarkoitan silleen selkeesti, että mieskin sen ymmärtää.

Miehelle selkeät tehtävät. Silmiinpistävintä oli, että sinä sekä viet että haet lapset hoidosta. Anna miehelle jompikumpi vuoro. Vaikkapa aamu, jos hänen on vaikea tulla kotiin tiettyyn aikaan töistä.

Sitten hänelle myös kaupassakäynti. Tietyt kauppapäivät, jolloin hän käy vaikka listan kanssa tekemässä ostokset (jos ei ilman pysty). Säännölliset kauppapäivät ja ostoslista takaavat, että mikään tärkeä ei ole loppu silloin kuin sitä tarvitaan (vähän tarvitaan siis suunnitelmallisuutta)

Otatte käyttöön viikkosiivouspäivän, johon molemmille selkät roolit.

Lasten nukkumaanlaitto ja iltatoimet roolitetaan myös selkeästi, että kummallakin on selkeästi omat tehtävänsä.

Jos homma ei toimi selkeästä delegoinnista ja vastuualueden jaosta huolimatta, niin sitten alkaisin miettimään sitä yksinhuoltajuutta ja antamaan kenkää saamatomalle nahjukselle.

Mä vähän luulen, että tässä tapauksessa on delegoinnit jo yritetty. Vaikuttaa kovasti siltä, että äijä haluais naisen hoitavan kaiken kotona+oman työnsä, että mies sais sitten vaan oleilla rennosti kotona ja poimia hedelmät (ja toki naisen pitäisi myös sängyssä jaksaa viihdyttää päivän päätteeksi).

Pisti vielä silmään tuo "silleen selkeesti, että mieskin sen ymmärtää.". Ei mun mies ainakaan ole niin tampio, etteikö ymmärtäisi asioita ilman, että täytyy kädestä pitäen näyttää... Huhheijaa vaihtoon tollaiset... Maailma on oikeasti parempia pullollaan ja parempi vaikka ilman.

kyse on siitä, että se, mikä mun mielestä on selkeää, ei miehen mielestä sitä ole. Meillä mies on ihan normaaliälyllä varustettu, itseasiassa ihan keskimääräistä fiksumpi, mutta siltikin hänelle joutuu aika tarkkaan erittelemään asiat. En tarkoittanut sen vakavampaa. Kyse ihan klassiselta miehen ja naisen erosta. Ei ole tarkoitus olla femakko, mutta ainakin meillä suurin osa ongelmista perustuu kommunikointiongelmiin, miten minä asiat tarkoitan, miten sanon ne, ja miten mies ne sitten ymmärtää.

Delegointi, vuorot ym. ei valitettavasti toimi, kokeiltu on. Mies matkustaa paljon töidensä takia, joten asiat vaan jäävät hoitamatta, jos en niitä tee. Siivoja meillä kävi, mutta todettiin, että se oli suurempi vaiva kuin itse siivoaminen. Siivoja ei siis järjestä tavaroita paikalleen, vaan pelkästään imuroi, pesee vessat ja lattiat ja pyyhkii pölyt. Suurin työ on kuitenkin se tavaroiden järjesteleminen ennen siivoamista, imurointi ym. on pikkujuttu. Joten siitäkään ei arki juuri helpottunut. Pariterapiaakin on kokeiltu, mutta se auttaa muutamaksi päiväksi ja sitten mies jatkaa vanhoja polkujaan. Lisäksi pariterapeutin mielestä aina on molemmissa vikaa ja en jaksa kaiken muun lisäksi alkaa miettiä ja syyllistyä, mitä teen väärin. Voimat menee arjen pyörittämiseen. Ja kuten joku totesi, uuni lämmittää einekset, kone pesee pyykit jne. Niin tekee, mutta jonkun ne täytyy sinne myös laittaa ja huolehtia, että kaapista löytyy ruokaa. Kaikista väsyttävintä on olla aina vastuussa kaikesta, ei niinkään se itse työn määrä.

En ole vuosiin harrastanut mitään, en tapaa ystäviäni, koska aina joudun "päivystämään" lastenvahtina, jos mieheni täytyykin olla töissä, palavereissa,asiakastapaamisissa, työmatkalla jne.



Helponta meillä on silloin, kun mies on pidemmällä työmatkalla, arki sujuu toki samalla rutiinilla, mutta ilman sitä henkistä lastia, jonka mieheni siihen lisää. Silloin on aika vapaa ja rauhallinen olo ja meillä on lasten kanssa mukavaa. Eli ehkä jatkamme ilman miestäni perheemme elämää.

on se, että haluaisit, että mies haluaisi viettää aikaa teidän kanssa, eikä se sit kuitenkaan koskaan halua. Koska, kuten itsekin sanoit, ei pyykkikoneen pyörittäminen ole raskasta. Vaan se paino, että rakastamasi (?) ihminen ei vietä aikaa teidän kanssa

minunkin kysyä, että miten tähän tultiin?

Siis miksi ihmeessä vakiinnuit ja perustit perheen sellaisen miehen kanssa, jonka mielestä on normaalia, että nainen hoitaa kaiken kotiin ja lastenhoitoon liittyvän? Miksi toimit niin kuin toimit eli teet kaiken?

Meillä tuollainen ei vetelisi päivääkään, koska en suostuisi elämään tuollaista elämää. Siksi en myöskään olisi koskaan päätynyt pitäaikaiseen parisuhteeseen saati sitten lapsia tekemään ihmisen kanssa, joka ajattelee perheestä ja arjesta ap:n miehen tapaan.

Eihän se miehesi PAKOTA sinua elämään noin. Sinä itse elät noin. Mies tietysti on juntti ja epätasa-arvoinen ja ajatuksineen väärässä, mutta news flash, tästä maailmasta löytyy juntteja. Miksi ihmeessä valitsit (ja valitset joka päivä uudelleen) jakaa elämäsi sellaisen kanssa, kun kerran muunkinlaisia miehiä ja parisuhteita on?

Tähän päädyttiin sen jälkeen, kun saimme lapsia. Siihen asti ei tietenkään ollut niin paljon vastuuta arjesta ja molemmat saivat tehdä töitä niin paljon kun halusivat. Harmi etten nähnyt tulevaisuuteen, miten miehen käytös voi jatkua vaikka lapsia onkin. Mies elää edelleen sitä elämää, jota elimme ennen lapsia, minä yritän sovitella lapsiperheen elämää ja töitäni.

Ja tähän päädytiin, koska oli pakko. Mieheni ei vaan pystynyt ottamaan vastuuta arjesta, asiat jäivät hoitamatta.

on se, että haluaisit, että mies haluaisi viettää aikaa teidän kanssa, eikä se sit kuitenkaan koskaan halua. Koska, kuten itsekin sanoit, ei pyykkikoneen pyörittäminen ole raskasta. Vaan se paino, että rakastamasi (?) ihminen ei vietä aikaa teidän kanssa

Ja toisaalta on tosi raskasta, jos lapsi sairastuu, niin olet aina itse pois töistä, järjestät hoidon ja lääkärin, kuljetat lapset harrastuksiin, lisäksi yksi lapsemme on erityistarpeinen, kaikki terapiat, lääkärit, palaverit koulun ja sairaalan kanssa, lääkkeet, jne. on aina vaan minun vastuullani. Siinä ei pelkkä rakkaus ja sen kaipuu riitä kantamaan kovin pitkälle :(

Mutta päiväni ovat kyllä liikkumista minuuttiaikataululla paikasta toiseen, on siis se arkikin rankkaa. Olisi edes se rakkaus (jota ei taida enää olla).

realistisena vaihtoehtona. Lapset mieluummin tulevat rikkinäisestä kodista kuin asuvat sellaisessa! Eli mitään palvelusta et tee lapsillsesi ajamalla itsesi henkisesti loppuun ja antamalla heille mallin perhe-elämästä ja parisuhteesta, jossa vastuunkantaminen jää vain toisen vanhemman harteille, ollaan epätyytyväisiä, epätasa-arvoisia, henkisesti ahtailla ja väyneitä! Haluatko, ihan tosi, että lapsesikin oppivat mieltämään tuollaisen arjen ja parisuhteen normiksi ja päätyvät sitten itse epätyydyttäviin parisuhteisiin tulevaisuudessa? Ja haluatko uhrata oman ainoan aikuisuutesi tuollaiseen arkeen, kun onneakin voi löytää?



Jos eroaisitte, poistuisi tosiaan se painolasti, joka on aina läsnä, kun TOIVOT että kummpanisi osallistuisi ja huomioisi sinut ja perheen. Poistuisi jatkuva pettyminen ja toiveet, jotka eivät koskaan toteudu. Poistuisi turhautuminen ja kinaaminen. Olisit edelleen vastuussa kaikesta, mutta toisaalta sinun ei tarvitsisi katsella jatkuvasti sitä, että toinen aikuinen laistaa vastuustaan. Lisäksi, kun lapset olisivat miehellä (oletan, ettei mies katkaisisi kuitenkaan kokonaan välejään lapsiin?), hänen olisi pakko kantaa vastuu ja hänkin kasvaisi näin isänä. Silloin sinulla olisi myös totaalinen vapaus ja irtautuminen perhearjesta. Muutama päivä edes silloin tällöin vailla vastuuta lapsista ja lapsiperhearjen pyörittämisestä palauttaa oivasti voimia ja antaa mahdollisuuden vapaa-aikaan ja/tai rästihommien työstämiseen.



Voit myös tulevaisuudessa löytää kummpanin, jonka kanssa olet oikeasti onnellinen ja tasa-arvoinen, ja jolle sinun jaksamisesi ja hyvinvointisi on henkilökohtaisesti tärkeää.



Mieti, mikä liitossasi oikeasti on säilyttämisen arvoista? Onko sitä edes? Tai onko sitä ainakaan tarpeeksi, että liitossa kannattaa jatkaa?

Mieti, mikä liitossasi oikeasti on säilyttämisen arvoista? Onko sitä edes? Tai onko sitä ainakaan tarpeeksi, että liitossa kannattaa jatkaa?

Mieheni ei ole mikään uraohjus, mutta työ on hänelle tärkeää. Ennen lasta olimme tehneet kompromissejä, mutta nyt olenkin huomannut, että vain minä joustan. Mies tuntuu unonhtaneen kaiken mitä olemme aiemmin sopineet! Keskustelu ei auta, saan vastauksessi tyhjiä vastauksia tai mutinaa. Olen myös kokeillut delegointia, mutta edelleen kotiin ja lapseen liittyvät asiat ovat viime kädessä minun vastuullani! Mieheni kyllä varaa ajan neuvolaan ja saattaa jopa viedä lapsen sinne, mutta vain jos minä olen asiasta tarpeeksi pitkään nalkuttanut. Mies voi vaihtaa vaipan, jos pyydän, mutta kakkavaippa jää tasan siihen mihin hän on sen käsistään laskenut. Asiat jäävät hoitamatta, jos en niitä itse hoida. Miestä ei häiritse kasaantuvat roskapussit, hiekkaiset lattiat, likaiset vaipat ympäri asuntoa yms. Jos huomautan, että joku toinenkin voisi asioille tehdä jotain, saan vastaukseksi "huomenna". Sitä huomista ei vaan tule.

Olen niin yksin tässä parisuhteessa! Seksielämä on kuollut aikoja sitten, koska mieheni vain rynkyttää aikansa eikä kuuntele mitä haluaisin oikeasti. Mies saattaa lupailla synttärilahjaa yms, mutta ostaakin esim jonkun dvd:n, jonka itse haluaisi. Hän lupasi äitienpäiväkahvit, mutta ei ole tähän päivään mennessä lupaustaan toteuttanut. Tänään kysyin ohimennen milloin hän meinasi ne kahvit tarjota. Vastaukseksi hän vain murahti, että on ollut muutakin tekemistä eikä ole ehtinyt. Nyt ei ole kyse siitä, että yksipuolisesti odottaisin prinsessakohtelua! Aiemmin järjestin miehelle omaa aikaa, aikaa harrastuksille, hierontaa, suihinottoa yms. Itse en ole saanut mitään! Mies vain ottaa ja ottaa, mutta ei anna mitään! Olen niin kyllästynyt tähän.

Tuli aikamoinen vuodatus... Pyydän anteeksi ap:lta, että tulin hänen ketjuunsa avautumaan, mutta niin tutuilta nuo ajatuksesi kuulostivat!

Tsemppiä, mitä sitten aiotkin jatkossa!