Kyllä lapsettomuus on traagista; minäpä kerron mikä ei ole yhtään traagista
Yhtään traagista ei ole se että surkean lapsuutensa takia ei osaa olla ihmisten kanssa ja sen takia kaikki inhoavat, väheksyvät, pilkkaavat ja halveksivat. Yhtään traagista ei ole se ettei pysty yhtään luottamaan ihmisiin eikä ikinä saa minkäänlaista parisuhdetta. Tämä ei ole yhtään traagista koska kaikkihan on täysin itsestä kiinni: itsestä on kiinni luottaako ihmisiin tai saako parisuhteen.
Kommentit (4)
Ei se tapahdu kenenkään muun käskystä ainakaan.
Yhtään traagista ei ole se että surkean lapsuutensa takia ei osaa olla ihmisten kanssa ja sen takia kaikki inhoavat, väheksyvät, pilkkaavat ja halveksivat. Yhtään traagista ei ole se ettei pysty yhtään luottamaan ihmisiin eikä ikinä saa minkäänlaista parisuhdetta. Tämä ei ole yhtään traagista koska kaikkihan on täysin itsestä kiinni: itsestä on kiinni luottaako ihmisiin tai saako parisuhteen.
Sepä se, että ensin kärsit helvetillisen lapsuuden, jonka takia menetät suurimman osan siitä mitä ns. normaalit saa, samalla kun joku kultamussu pötköttelee äitinsä kainalossa kertomassa tunteistaan. Sitten aikuisena se kultamussu katsoo kaiken omaksi ansiokseen.
(Juu, ja nyt sitten kaikki ne tunnevammaiset, joitten isä on hakannut sinipunaiseksi, saapuvat ketjuun kertomaan miten heistä on tullut täysin normaaleja ja menestyneitä. Nää haukkuu aina kaikkein pahimmin ja julmimmin, koska eivät kestä pienintäkään heikkouden osoitusta itsessään tai muissa).
Pahentaa vaan tilannetta.
Sinulla kävi paska säkä, siihen on nyt vaan sopeuduttava ja ryhdyttävä katsomaan tulevaisuuteen menneisyyden sijaan.
Se mikä ei tapa, vahvistaa (ynnä muita latteuksia).
t. Lapseton ja traagisen lapsuuden kokenut.
No sehän on hyvä, että ei ole traaginen olo. (Oliko tämä sitä Jippu-angstia?)