Lapsille liian pienet huoneet
Meidän lapsilla ei ole vielä koskaan ollut ihan omia huoneita vaan ovat asustelleet isossa huoneessa, joka oikeasti on kaksi huonetta, mutta väliseinä on aikoinaan jätetty laittamatta.
Nyt on aika tehdä lapsille omat huoneet, eli rakennamme väliseinän alkuperäisen pohjapiirustuksen mukaan.
Minua kuitenkin huolettaa ja suruttaa jo valmiiksi, sillä huoneet tuelvat olemaan n. 9neliötä. Siihen vielä vaatekaapitkin, koska mitään "seinään upotettuja" ei ole.
Onko teillä kellään lapsilla noin pienet huoneet? Miten niiden kanssa pärjää?
Lapset kuitenkin leikkivät vielä kovasti (ovat 5- ja 6-vuotiaat) ja tulevalle koululaisell pöytäkin jo tarvitaan.
Kommentit (24)
Tartummepa siihen vinkkiin hetimmiten, kiitos!
Minkäänlainen parvisänky/kerrossänky ei tule kyseeseen tuon unissaan kulkijan vuoksi. Eikä kerrossänky siksikään, että ihan oikeasti haluavat ne omat huoneet, joten eihän ne sitten taas olisi omat, jos olisi yhteinen nukkumishuone ja yhteinen leikkihuone...
Meillä talo rakenteilla ja kummallekin lapselle valmistuu noin 9 neliöinen huone. Ovat pieniä, mut toisaalta se on myös tottumiskysymys. Ja varsin useinhan ne leikit leviää myös huoneen ulkopuolelle. Tällä hetkellä lapsilla ei tilanpuutteen takia ole huoneita ollenkaan, ja hyvin on pärjätty silti. Meidän tapauksessa nuo pienet huoneet siis tulee olemaan luksusta. Ja niihin tulee myös vaatekaapit. Rakennamme tietoisesti pienehköt huoneet, oleskelutiloista tulee tilavammat, koska emme halua rajata lasten touhuja vain omiin huoneisiin. Viihdymme ahtaasti, nykyajan trendi rakentaa isoja lukaaleja lähinnä ahdistaa meitä. Kukin tavallaan, olemme itse lapsuudessamme jakaneet pienen huoneen siskon tai veljen kanssa, eikä siinä mitään ihmeellistä ollut.
En mä tajua että joku vapaaehtoisesti noita koirankoppeja rakentaa?
Harkitsimme muitakin vaihtoehtoja, mutta lopulta päädyimme tähän. Rakennamme ajatuksella, että asumme talossa niin pitkään kuin mahdollista, ja suurempi talo jää aivan liian isoksi kun lapset lähtevät omilleen. Kuten sanoin, kukin tekee tavallaan. Olemme ulkoilmaihmisiä ja meille huonekokoa tärkeämpää on ympäristön tarjoamat virikkeet ja niitä tosiaan löytyy :)
me olemme jakaneet ison makuuhuoneen kahdeksi pienemmäksi vaatekaapeilla joissa myös yläkaapit joten kattoon asti ylettyvät. Kummallekin puolelle tuli kolme ovea. Takaseinät tapetoimme samoin kuin huoneiden muutkin seinät. Näyttää siis että olisi ihan oikeasti kaksi huonetta.
en laittaisi sitä väliseinää. Jos kummallekin mahtuisi omaan huoneeseen sänky ja työpäytä, niin kyllä ne silloin mahtuu siihen yhteiseenkin huoneeseen. Molemmille voi kalusteiden asettelulla järjestää oman nurkkauksen.
Tila on huomattavasti avarampi ilman väliseiniä. Samalla jää enemmän tilaa leikkiä, koska tuon ikäiset kyllä tarvitsee vielä leikkitilaa.