Mieheni käski kysyä av:lla
kuinka monen mies kampaa ja föönaa vaimonsa hiukset päivittäin?
Kommentit (17)
En ole kyllä nähnyt hänen tekevän kumaakaan itselleenkään.
olisin tosi sairaana, mutta pari kertaa on laittanut raitahupulla raitoja. Ei todellakaan ole kampaaja eikä mitenkään kätevä näissä asioissa, mutta kiltti ihana mies:) ei niistä raidoista mitenkään huippuja tullut...
Sen verran sillä testosteronia, ettei tajua hiusten laitosta paskaakaan. Hellii sitten muuten.
En tee tuollaista, mutta paapon naistani aina viimeisen päälle, kun on kipeänä. Teen silloin kaikki pienimmätkin kodin askareet pyytämättä ja toteutan kaikki mahdolliset ja mahdottomat toiveet. Olen herännyt ostamaan kolmelta aamuyöllä mehujäätä kaupungista, koska hän ei saanut nukutuksi ja ainoastaan sitä teki mieli. Pari kertaa hän on jäänyt kiinni siitä, että on esittänyt vielä tervehtymisen jälkeenkin yhä sairastavansa ;)

Mutta mieheni ei ole tossun tai koron alla, vaan on todellinen alfa-uros. Ja hiukset on tosiaan minullakin ristiselkään.
t. ap
vaimo on todella lihava (150kg) ei taatusti tee itse mitään noin rasittavaa..
pakko sanoa, että meillä mies harjaa mun hiukset joka ilta =D
Johtuu ihan siitä, että jostakin syystä mies saa mun paksut, pitkät ja helposti takkuuntuvat hiukset helpommin harjattua kuin minä.
kuinkako monen. En ole tehnyt asiasta minkäänlaista tutkimusta enkä tilastoa. Pahoittelut miehellesi.
Mä saisin ihan helvetillisen slaagin, jos mun mies herättäs mut ennen kun lähtee töihin kammatakseen mut, koska mä saan nukkua reilun tunnin pidenpään ku miespolo.
Illalla ei sit jaksa eikä viitti, kun en lähimarkeetia kauemmas mene.
meillä tosiaan tuo sama, että hiukseni ovat pitkät ja paksut ja mies saa ne kammattua ja föönattua helpommin kuin minä.
Aamuinen yhteishetkirituaali. :-)
ap
Mun mies pesee mun hiukset kimppasuihkussa,
ei sen takia että letti olisi pitkä,vaan siksi että haluaa
ja pesee tuhnukkani hellästi vaahdottaen. Lopuksi huuhtelee huolellisesti lämpöisellä suihkuvedellä.
pakko sanoa, että meillä mies harjaa mun hiukset joka ilta =D
Johtuu ihan siitä, että jostakin syystä mies saa mun paksut, pitkät ja helposti takkuuntuvat hiukset helpommin harjattua kuin minä.
Nyt on pakko kysyä että miten pitkistä hiuksista puhutaan?