haluaisitko elää, jos joutuisit neliraajahalvaantuneeksi?
Kommentit (11)
jos halvaantumiseen liittyisi esim. jatkuvaa vihlovaa päänsärkyä ja palelemista (kuten monilla voi olla), niin vastaukseni saattaisi olla erilainen...
En toki osaa sanoa millainen elämänhalu minussa heräisi jos henkiinjääminen ja terveys yhtäkkiää olisikin vaakalaudalla.
Voi lukea ja "kirjoittaa" (sanella). Tavallaan luovuus ja ihmissuhteet eivät häviä.
Enpä ainakaan pyytäisi ketään itseäni tappamaan, tai ainakin nyt näin kuvitellessa tuollaista tilannetta toivon etten sellaiseen ajautuisi.Uskon myös ihmeparanemisiin, uskon että Jumala voi åarantaa, joten sekin toivo minulla olisi, ja jo tuollainen toivo kantaa pitkälle. Vaikka kai sitä voi sopeutua tilanteeseenkin. Maailmasta löytyy varmasti monta neliraajahalvaantunutta.
jos aivot, näkö, kuulo ja puhe toimisivat ja pystyisin keskustelemaan ihmisten kanssa, lukemaan, katselemaan televisiota jne., eikä olisi sietämättömiä kipuja.
Ihmiset, jotka terveinä ovat vannoneet etteivät koskaan haluaisi elää "letkuissa" ovat löytäneet itsestään valtavan elämänhalun jopa "locked in" -tilassa.
Haluaisin ehdottomasti, mutta en haluaisi että lapseni joutuisi toimimaan omaishoitajanani. Eihän se elämä samanlaista olisi kuin terveenä, mutta aivan varmasti haluaisin elää.
vbarsinkaan siksi, kun minulla on lapsia.
näillä (terveen) spekseillä olen varma että en haluaisi. Eräs läheiseni on samaa mieltä ja olemme luvanneet toisillemme, että irroitamme toiselta letkut jos näin käy. Kamalaa ja varmasti loukkaavaa havaantuneita ihmisiä kohtaan. En tarkoita vähätellä kenenkään elämän arvokkuutta. Tämä on kuitenkin minun elämäni ja saan ajatella siitä mitä ajattelen.
neliraajahalvaantuisin niin tuskin tappaisin itseäni, mutta jos saisi valita että kuoleeko vai neliraajahalvaantuuko niin nyt tuntuu että mieluummin kuolisin. Asiaan vaikuttanee se, että olen masentunut ja nytkään ei mikään tunnu hyvältä, niin kun vielä terveys menisi niin..
Sadan vuoden kuluttua kun robotit tekee tyot ihminen voi vain maata ja nautiskella. Olisin vain aikaani edella.