Vanhemmuus mennyt överiksi?

alkoholistivanhemmat. Lapsiin ei tuolloin kiinnitetty paljoa huomiota, kasvoivat siinä sivussa.



Itse nautin kun voin olla läsnä lapselle, saada hänet tuntemaan tärkeäksi ja että hänestä välitetään. Ei lapsi ole mikään maailman napa ja pettymyksiäkin tulee mutta hänellä on turvalliset vanhemmat jotka kuuntelevat myös lasta.



Ei lasten ehdoilla ja niin että lapset määrää vaan että lapsi otetaan myös huomioon.



Ja toteutan (niinkuin jokainen vanhempi jollain tasolla) myös omia lapsuudessa menetettyjä juttuja lapseni kautta, esim. en koskaan päässyt sirkukseen, nyt käymme joka vuosi. Kukapa meistä ei olisi ostanut lapselleen vaikka lelua minkälaisesta olisi itse pitänyt lapsena mutta ei saanut tms?



Itse en saanut koskaan harrastaa mitään ja nyt nautin kun voin viedä lasta niihin mistä hän on kiinnostunut. Olen myös ollut lapseni kanssa kotona ensimmäiset 6vuotta ja uskon että anatmallani ajalla on ollut suuri merkitys lapsen kehitykselle.



Tykkään olla lapseni kanssa, haittakse? En kuitenkaan siis ole vain lapseni kanssa vaan minulla on paljon samanhenkisiä ystäviä joiden kanssa ollaan tekemisissä ihan joka päivä.

Tuttavapiirissäni kaikki ovat kultaisen keskitien kulkijoita.



Eräs ystäväni oli lähellä överiksi menoa, mutta nyt on taas aika lähellä toista ääripäätä, kun pääsi kotiäitivuosien jälkeen mielekkääseen työpaikkaan ja keksi uuden harrastuksen. Nyt harrastus vie päivittäin aikaa muutaman tunnin, ja lapset saavat sitä äidin aikaa sitten viikonloppuisin ja lomilla (jolloin tosin harrastus lohkaisee päivittäin sen muutaman tunnin). Missään nimessä tässäkään ei ole kyse ääripäästä, mutta lähimpänä ehkä on ollut niin kotiäitivuosina kuin nyt työvuosinakin.



Uskonkin, että ääripääihmiset ovat luonteiltaan sellaisia mustavalkoisia eivätkä osaa sopeutua tilanteisiin. Me muut teemme ratkaisut tilannekohtaisesti ja yritämme nähdä muitakin vaihtoehtoja.



Yhden överivanhemman tiedän (en tunne kovin hyvin). Muistan, miten kertoi pienestä vauvastaan, että kun tämä itkee, niin vain hän voi lapsen rauhoittaa ja että monet kerrat on jäänyt shampoot päähän, kun lapsi on alkanut isän sylissä itkeä. Eihän äiti voi sitten niitä shampoita huuhtaista pois, kun 20 sekunnissa on vauvan tarpeisiin vastattava.

Mennyt joillakin överiksikin....mutta itse olen sitä mieltä, että pikkulapsiaikana lasten kuuluukin olla vanhempien elämän keskipiste, he ovat tärkeintä ja omat tarpeet hoidetaan vasta sen jälkeen. Lapset on pieniä niin vähän aikaa, ja ekat vuodet ovat kehityksen kannalta niin tärkeitä, että vanhempien hoivaa ja läheisyyttä ei voi saada liikaa.

Olen varmaan onnekas kun oma kolmevuotias tykkää leikkiä yksinkin, eikä roiku minussa koko aikaa, joten saan puuhailla omianikin välillä. Ja vauvakin on helpohko tapaus ja molemmat nukkuvat hyvin yönsä. Omaa aikaa saan kun nukkuvat päikkäreitä ja joskus tunniksi jos haluan lähteä yksin kauppaan tai vaikka hölkkälenkille.

ärsyttää kun nyklyajan vanhempia haukutaan tekivät ne miten tahansa...onneksi nykyään lapsen tarpeet osataan asettaa etusijalle silloin kun tarvis on. Tai no kaikki eivät osaa valitettavasti. Suomessa edelleen lapsia kohdellaan kakkosluokan kansalaisina. Huomaahan sen siitäkin miten lasten pitäisi olla jo ekalla luokalla niin omatoimisia ja pärjääviä...muutama vuosi siitä niin heidän tullessaan kotiin uravanhemmat vaan jättävät pöydän kulmalle mäkkärirahaa. Se on muuten ihan tutkittu juttu miten jo varhaisteinit tuntevat yksinäisyyttä ja hyulätyksi tulemisen tunnetta...

Minun tuttavapiirissäni lapset ovat tasavertaisia ihan kaikkien muiden ihmisten kanssa..en tunne ketään, joka pitäisi lapsia kakkoskansalaisina. Surullista, että sinulla on noin ankea ympäristö missä elää.

Ja homma pahenee sukupolvi sukupolvelta.