Ahdistaa tuleva illanvietto pätijä-äidin luona.
Miehen veljen vaimo on suorittaja pahimmasta päästä. Tekee kaiken täydellisesti ja mainostaa sitä joka toisessa lauseessa. Oi mistä saan voimaa jaksaa kuunnella sitä naista. Pakkasin kossupullon mukaan että voin ottaa pari napsua ja kuunnella samalla kuinka hän ei ole ottanut pisaraakaan tultuaan ensimmäistä kertaa raskaaksi. Otin myös taaperollemme purkkiruokaa ihan vaan periaatteen vuoksi että voin oikein näyttävästi syöttää lapselleni teollista moskaa.
Kommentit (21)
kyllä tuohon vois jotain lisääkin keksiä, olispa pätijällä enemmän puhuttavaa
mulla samantapainen sukulaisnainen. Hän on lisäksi niin tyhmä, että ei ymmärrä puheillaan loukkaavansa minua. Esim. viimeksi kylässä laukaisi kun halusi vertailla viikottaisten ruokalaskujemme määriä ja kävi ilmi että meillä menee vähän enemmän ruokiin, että "aika jännää, kun kyllähän meillä aivan varmasti syödään kuitenkin paljon paremmin". Ko. ämmä ei tiedä tosiasiassa meidän syömisistämme yhtään mitään. Muutenkin kaikenlaista typerää naljailua, heillä aina kaikki paremmin. Esim. kun heidän poika on vähän pyöreä niin säälitään minun lapsiani koska kyllähän lapsen kuuluu olla lapsenpyöreä jne. Kaikki on aina heillä oikein ja jos meillä ei ole samoin, väärin.
tuntuu, että se pätijä saa lisää vettä myllyynsä, jos menet sinne ryyppäämään ja syöttämään purkkiruokaa. Saa tuntea itsensä vielä enemään jumalaa seuraavaksi. Keksi jotain nälvittävää hänestä itsestään, kerro miten et voi ymmärtää tiukkapipoja ja luomuäitejä.
"Keksi jotain nälvittävää hänestä..." Joopajoo, tosi aikuismaista. Pidä mieluummin yllä fiksua ja mukavaa keskustelua ihan muista asioista kuin näistä tyypillisistä 'pätemisaiheista', eli et anna hänelle edes mahdollisuutta tuntea ylemmyyttä.
tuntuu, että se pätijä saa lisää vettä myllyynsä, jos menet sinne ryyppäämään ja syöttämään purkkiruokaa. Saa tuntea itsensä vielä enemään jumalaa seuraavaksi. Keksi jotain nälvittävää hänestä itsestään, kerro miten et voi ymmärtää tiukkapipoja ja luomuäitejä.
Olenkohan ainoa ilkikurinen, kun antaisin mielelläni lisää vettä myllyyn?
"jouduin" harrastamaan napsujen ottamista.
Nyt kun miettii, niin minkä helvetin takia oli oltava noin huonossa seurassa. No, vastaan: mies halusi olla veljensä ja oman sukunsa seurassa vappuna, juhannuksena, jouluna....
Miten siinä voit sanoa, että sori - mä en lähde!
Helposti kai, mutta eipä tullut koskaan sanottua, menin kuin pässi narussa :(
Voimia ap:lle! Jospa sinäkin huomaat että ei ole pakko mennä pilaamaan päiväänsä moisen pätijän kanssa!!!!!
Ps. joskus kommentoin vastaan ja jälkeenpäin oli huono omatunto. Sitä kun ei osaa olla "ilkeä" luonnostaan
jos ottaisit sen antropologisena tutkimuskohteena?
Kyselisit häneltä vauvan luomuruokaohjeita jne. Katsoisit miten pitkälle hän jaksaa. Vai alkaisiko hänellä nolottaa huomattuaan paasanneensa puoli tuntia evvvk-asiaa.
Tai ainakin tekisit tuon naisen onnelliseksi, voisit itse naureskella partaasi... tuu sitten huomenna rapotoimaan meille kuinka överiksi tämä äiti veti, kun vain ihaillen huokailit, kuinka hienoja ideoita hänellä onkaan.
Viettäisin mieluummin sitten vaikka aivan yksinkin iltani, mikäli jonakin ainoana vaihtoehtona olisi tuollainen suureen ääneen ainoalla oikealla tavalla elävä (tirsk) ainaisella parhaudellaan pätevä naurettava muita nokkiva besserwisser akka!
Koska tämän rasittavan ihmisen mies on mieheni veli ja he ovat hyvin läheisiä, ja lisäksi he ovat vanhemman lapseni kummit. On tullut perinteeksi että silloin tällöin lähdetään sinne koko perheellä yökylään ja kaikilla muilla onkin hauskaa paitsi minulla. Mies seurustelee veljensä kanssa, lapsillamme on seuraa heidän lapsistaan, minä sitten vaan puren hammasta ja kärsin kun perheen äiti julistaa minulle omaa ja perheensä paremmuutta kaikissa asioissa alkaen siitä että hänen synnytyksensäkin oli täysin luomu.

Höh, mikä tuossa luomusynnytyksessäkin tekee ihmisestä paremman. Jos jotain olisi sattunut, lapselle tai äidille, tuskin olisi kieltäytynyt hoidoista, jotka eivät olisi olleet luomua. Jösses, sun pitää antaa takaisin ja tukkia sen suu...
Ota myös shottilaseja ja tarjoa kossua muillekkin.
Äläkä missään nimessä unohda ottaa kertakäyttöastioita, onhan nyt vappu!
Muista myös tarjoilla kossua myös pöytäliinalle tai sohvalle, he ovat varmaan joutuneet kuuntelemaan kuivaa pätemistä liian kauan selvinpäin.
Osta serpentiiniä ja koristele talo ja kaikki pihan autot.
Terästä sima ja juota kaikille, myös pätijälle. :D
Tee muitakin kepposia jotta saat iltasi kulumaan. Pukeudu mahdollisimman paljastavaan vappuasuun niin johan kukkahattutädillä alkaa nuttura tutista. :D Älä unohda asustaa tätiäkään!!
Loistavia neuvojani saa käyttää mikäli lapset ei näe tuloksia. En missään nimessä kannata esim. juomista lasten paikallaollessa. :)
Älkääkö ottako liian vakavasti muutenkaan ;) iloista vappua!
Mies seurustelee veljensä kanssa, lapsillamme on seuraa heidän lapsistaan, minä sitten vaan puren hammasta ja kärsin kun perheen äiti julistaa minulle omaa ja perheensä paremmuutta
Mullekin jäi aina "paska" seura ja sit ihmeteltiin miks mulla ei ollutkaan hauskaa ja miks en olisi halunnut lähteä.
Lopulta hoksasin ettei mun tarvii kuunnella/keskustella kenenkään tylsiä juttuja ja aloin tietoisesti hakeutumaan miesten seuraan kun heillä oli paljon mielenkiintoisemmat jutut.
Kyllähän porukka alkuun ihmetteli, mutta so, ei paljoa puristele. Pääasia että itsellä on kivaa myös.
pätijällä saattaa olla todella murentunut itsetunto kaiken itsekorostuksen takana.
Minä suosittelisin, että joko a) sanoisit suoraan mikäli hän moittii lastasi ja kehuu omaansa, sanomalla, että minusta ei ollut kivaa että arvostelet lapseni ruumiinrakennetta tms
tai b) kun hän esimerkiks kehuu luomusynnytystään, yritä päästä ilmiön taakse, syventää. Sulle taitaa olla tärkeää, että synnytys oli luomu. Miten sä muuten koit sen. Pelottiko etukäteen. Miltä ponnistaminen tuntui jne... Jos kyselet hänen tuntemuksiaan, olet kohtelias etkä alennu mihinkään nolaamisideaan, mutta samalla irtaannut siitä, ettei hän pääse vertailemaan tai arvostelamaan sinua koska puhe on hänessä. Sitten jossain vaiheessa valitset OMAN puheenaiheesi josta alat puhua itsestäsi, vaikka työsi, harrastuksesi jne. Minusta tää olisi tasa-arvoista.
Entisen miehen veljen vaimo oli sekä tyhmä että omasta mielestään erinomainen. Jep, maailman hienoin juttu oli pistää vappuna merkantin lakki päähän. Mun yo-lakki ei ollut mistään kotoisin, kun niitähän on kaikilla. Ei sekään ollut mistään kotoisin, että olin opiskelemassa. Hän oli sentään töissä, puhelinvaihteessa vastaamassa puhelimeen.
Rouva jopa jossain vaiheessa vertaili ranteittemme paksuutta. Mä olin kyllä huomattavasti pidempi ja alipainoinen. Hänellä nyt sattui olemaan hoikat ranteet ja pitihän se tuoda esille.
Arvaatte vain, minkälainen maailmankaikkeuden yleisnero hänestä kehkeytyi kun saivat lapsen. Kukaan muu ei voinut tietää enää mistään mitään, kun hän on sentään äiti ja vanhempi. Joka ikinen vappu, juhannus ja joulu piti näiden ihmisten kanssa seurustella. Yksi syy, miksi mies on ex. En vain jaksanut enää.

Joka ikinen vappu, juhannus ja joulu piti näiden ihmisten kanssa seurustella. Yksi syy, miksi mies on ex. En vain jaksanut enää.
Nyt vaan kummasti exää kiinnostaisi enemmän pelkästään minun seurani, vaikka ennen ei pyynnöistä huolimatta voinut millään viettää juhlapyhiä pelkästään vaimon ja lastensa kanssa :)
No, otsikkoni on ehkä vähän kummallinen, mutta oikeasti ei tarvitse alkaa ampumaan ketään alas piilovittuilulla tai näkyvälläkään, saatikka nyt jollain provosoivilla kepposilla. Alennatte vain itsenne.
Paljon kätevämpää on vastata naljailuksi kokemaansa sanailuun esim. toistolla: 1) Ootpas lihonut! - Niin olenkin, olen iso kuin Michelin-mies! Suursyömäri oikein, ja raaaakaaaastaaaan sitä!!! 2) Voi kun tuo teidän Teemu hyppii, ettei vaan taas satu. -Hyppii ja pomppii kuin jänöjussi, Teemu on pomppijoiden kuningas!
Tai ottamalla asia kirjaimellisesti: 3)Oli taas ärsyttävää kun sejase teki sitäjatätä -Niin, ymmärrän kuinka sejase voi sinua ärsyttää.
Tai sitten vastaamalla asiaankuulumattomalla (päättömältä kuulostavalla) sananlaskulla: 4) Meillä on aina ollut näitä kestovaippoja, lapsen peppu on ihanassa kunnossa! -Niin, kaikki tiet vievät Roomaan.
Jos ajattelette, että mitä se mustakin ajattelee, jos rupean tuommoisia latelemaan, niin oikeasti välitättekö te sitten muuten siitä, mitä teistä ajatellaan? Näillä konsteilla saa pahemmankin pätijän suun tukittua, kun huomaavat, että teihin ei vaan uppoa.
olet syöttänyt taaperolle purkit, muuten et osu lusikalla suuhun.
* Pätee *
menet sinne?? jos oikeasti on vittumainen, en kyllä menisi kuuntelemaan moista.