Missä harrastuksessa lapsi pysyy parhaiten poissa "pahoilta teiltä"
Mikä harrastus sitouttaa sopivasti ja tarjoaa kilttejä kavereita vielä yläasteiässäkin?
Kommentit (31)
ihan vaan kivan kaveriporukan kanssa. Lisäksi meille on aina ovet auki, on paikka jossa kokoontua. Yökyläänkin saa tulla ihan niin moni kuin mahtuu sulloutumaan patjoille.
Ovat pelanneet keskenään koripalloa, kendoakin kokeiltii, skeitanneet, käyneet kitaratunneilla, soittaneet yhdessä meillä, pelanneet EverQuestia ja muita nettipelejä, korttipelejä.
Luulenpa, että eniten on pelastanut kiinnostus koulunkäyntiin ja sen myötä se muukin porukka, jotka eivät ole siellä vain kärsimässä. Asenne tulee meiltä vanhemmilta, sen otan kunniakseni.
Mutta yläkoulussa sen harrastuksen pitäs sijoittua perjantai-iltaan ja lauantai-aamuun niin ei ois aikaa hölmöillä. Joukkuelajeissa usein mennään seuran mukana eli varmin olisi yksilölaji. Myös esim. hevosen omistaminen vaatii jokapäiväistä olemista tallilla ja ei jää aikaa hölmöilyyn.
Edelliselle vastaajalle, se ei ole sinun ansiotasi että nuori ei tee viinakokeiluja ym. Se on luonnekysymys ja kertoo helpohkosta murrosiästä.
Treenit pe iltana klo 19-21 ja juoksutreenit la aamuna klo 10 ja sitten taas kenttätreenit su aamuna klo 09.
Ei paljon teinipojat ehdi välissä riekkumaan kylillä... Tosin ei vanhemmatkaan ehdi paljon viikonlopusta nauttimaan mm. mökkeilyn merkeissä =(
Mutta yläkoulussa sen harrastuksen pitäs sijoittua perjantai-iltaan ja lauantai-aamuun niin ei ois aikaa hölmöillä. Joukkuelajeissa usein mennään seuran mukana eli varmin olisi yksilölaji. Myös esim. hevosen omistaminen vaatii jokapäiväistä olemista tallilla ja ei jää aikaa hölmöilyyn.
Edelliselle vastaajalle, se ei ole sinun ansiotasi että nuori ei tee viinakokeiluja ym. Se on luonnekysymys ja kertoo helpohkosta murrosiästä.
Jossa opeteltiin juomaan ja polttamaan.
Edelliselle vastaajalle, se ei ole sinun ansiotasi että nuori ei tee viinakokeiluja ym. Se on luonnekysymys ja kertoo helpohkosta murrosiästä.
Se, mikä on aikuisen näkökulmasta "helppoa ja kriisitöntä", voi nuoren pään sisällä olla jotain ihan muuta. Itse en juonut esim. yläasteella ja lukion alussa mitään, ei edes kiinnostanut, en harrastanut seksiä, en mitään. Kuitenkin olin todella ahdistunut teini - en jaksa eritellä tässä, millä kaikilla tavoilla, mutta se aika oli minulle ihan helvetillinen.
Mutta yläkoulussa sen harrastuksen pitäs sijoittua perjantai-iltaan ja lauantai-aamuun niin ei ois aikaa hölmöillä. Joukkuelajeissa usein mennään seuran mukana eli varmin olisi yksilölaji. Myös esim. hevosen omistaminen vaatii jokapäiväistä olemista tallilla ja ei jää aikaa hölmöilyyn.
Edelliselle vastaajalle, se ei ole sinun ansiotasi että nuori ei tee viinakokeiluja ym. Se on luonnekysymys ja kertoo helpohkosta murrosiästä.
Minusta lapsilla ei ole ollut helppoa murrosiässä, ihan yhtä suuria ja syvällisiä mureita heilläkin on ollut kuin muilla muilla. Ja jokaisella on ihan oma persoonansa ja luonteensa.
Alaikäisenä on viinat ja tupakatkin 2 heistä kokeillut, mutta sanoisinko, että ruotuun on palattu menettämättä mahdollisuuksiaan. Eivät ole syrjäytyneet, masentuneet, jättäneet kouluja, eristäyneet kotiin jne. Meillä on talossa 5 murrosikäistä tai sen ajan ohittanutta.
Kyllä tahdon pitää sitä kodin ilmapiirin ansiona ja ihan heidän omana kypsyytenään, että eivät ole jääneet joron jäljille.
Koripallo, jalkapallo, salibandy hyviä. Kun joukkueella on viikonloppuna peli, pitää kaikkien puhaltaa yhteen hiileen ja olla hyvässä pelikunnossa. Jää nutailut ym. turhakkeet pois.
kuin harrastuksesta. Useita ystäviäni on ollut partiossa ja toiset kertovat, että monilla leireillä ja kokoontumisissa juotiin ja tupakoitiin. Toiset taas sanovat, että pääasia oli yhdessäolo ja tekeminen ja ei tullut mieleenkään juopotella. Sama pätee joukkuelajeihin, musiikkiin jne. Bänditouhuihin voi liittyä alkoholia tai sitten ei, sama pätee klassisempiin soittajiin, kuoroihin, big bandeihin jne.
Niin että omaa lasta suojaa hyvä itsetunto ja kunnolliset kaverit! Toisaalta voin kokemuksesta sanoa, että ne ekat alkoholikokeilut on ehkä paras kokeilla juuri luotettavassa harrastusporukassa, joissa välitetään ja pidetään huolta.

Isommat on usein vastuussa pienemmistään, joten senkin vuoksi valikoituu kyllä tietynlaiset tyypit.
Itsekin olen ollut kymmenillä leireillä, enkä kyllä ole alkoholia nähnyt niissä yhtään, nykyisin ovat myös savuttomia.

siirtää usein myös seurustelun tarvetta tutkitusti. hevosista saadaan sitä läheisyyttä. opitaan käyttäytymään vastuullisesti ym.
Isommat on usein vastuussa pienemmistään, joten senkin vuoksi valikoituu kyllä tietynlaiset tyypit.
Itsekin olen ollut kymmenillä leireillä, enkä kyllä ole alkoholia nähnyt niissä yhtään, nykyisin ovat myös savuttomia.
kuin harrastuksesta. Useita ystäviäni on ollut partiossa ja toiset kertovat, että monilla leireillä ja kokoontumisissa juotiin ja tupakoitiin. Toiset taas sanovat, että pääasia oli yhdessäolo ja tekeminen ja ei tullut mieleenkään juopotella. Sama pätee joukkuelajeihin, musiikkiin jne. Bänditouhuihin voi liittyä alkoholia tai sitten ei, sama pätee klassisempiin soittajiin, kuoroihin, big bandeihin jne.
Niin että omaa lasta suojaa hyvä itsetunto ja kunnolliset kaverit! Toisaalta voin kokemuksesta sanoa, että ne ekat alkoholikokeilut on ehkä paras kokeilla juuri luotettavassa harrastusporukassa, joissa välitetään ja pidetään huolta.
Varmasti esim. paikallisen lippukunnan oman lauman jutuissa saatetaan hyvinkin juoda alkoholia, jos se on porukan meininki. Tai sitten voidaan pitää omissa leiripaikoissa "leirejä partiohengessä", joiden ainoa tarkoitus onkin ainoastaan ryypätä.
Vaikea oli munkin vanhempien kuvitella, mutta harrastuksessa tehdyt reissut ulkomaille olivat kyllä pääasiassa sitä ryyppäämistä kaveriporukoissa...
Suunnistus, tanhu, baletti, lukupiiri (onko sellaista lapsille?), kuoro, soitinharrastus (kitara ehkä isoin riski sillä saattaa ajaa rajuun rock'n roll -elämään -kannel tai harmonikka voisi olla sopivampoi vaihtoehto.

kantelepiireihin liittyy ihan yhtä suuret riskit kuin muihinkin. Kuorot reissaa usein ulkomaille ja huh-huh! Ja toisaalta välttämättä se rock'n'roll -elämä ei tarkoita alkoholia ja huumeita.
voi enää leireillä keskenään.
Toki jotkut voi järjestää jotain epävirallista, mutta sitten onkin vanhempien syytä puuttua asiaan.
Isommat on usein vastuussa pienemmistään, joten senkin vuoksi valikoituu kyllä tietynlaiset tyypit.
Itsekin olen ollut kymmenillä leireillä, enkä kyllä ole alkoholia nähnyt niissä yhtään, nykyisin ovat myös savuttomia.
kuin harrastuksesta. Useita ystäviäni on ollut partiossa ja toiset kertovat, että monilla leireillä ja kokoontumisissa juotiin ja tupakoitiin. Toiset taas sanovat, että pääasia oli yhdessäolo ja tekeminen ja ei tullut mieleenkään juopotella. Sama pätee joukkuelajeihin, musiikkiin jne. Bänditouhuihin voi liittyä alkoholia tai sitten ei, sama pätee klassisempiin soittajiin, kuoroihin, big bandeihin jne.
Niin että omaa lasta suojaa hyvä itsetunto ja kunnolliset kaverit! Toisaalta voin kokemuksesta sanoa, että ne ekat alkoholikokeilut on ehkä paras kokeilla juuri luotettavassa harrastusporukassa, joissa välitetään ja pidetään huolta.
Varmasti esim. paikallisen lippukunnan oman lauman jutuissa saatetaan hyvinkin juoda alkoholia, jos se on porukan meininki. Tai sitten voidaan pitää omissa leiripaikoissa "leirejä partiohengessä", joiden ainoa tarkoitus onkin ainoastaan ryypätä.
Vaikea oli munkin vanhempien kuvitella, mutta harrastuksessa tehdyt reissut ulkomaille olivat kyllä pääasiassa sitä ryyppäämistä kaveriporukoissa...
Ihan kuin ainoa huoli olisi alkoholi ja tupakka - ja kuvitellaan, että jos niitä ei käytä, on kaikki hyvin.
Itse olisin paljon enemmän huolissani esimerkiksi ylikonservatiivisesta ajatusmaailmasta, esimerkiksi jostain ääriuskonnollisesta hihhuloinnista herätysliikkeiden tai vaikka ihan luterilaisenkin kirkon piirissä, kärjistyneestä käsityksestä sukupuolirooleista, rasistisista ajatuksista, pohjattomasta kiinnostuksesta aseisiin tai armeijaan, tms. Minusta olisi pahempi asia, jos nuori liittyisi vaikka kokoomusnuoriin kuin joisi silloin tällöin alkoholia - aina se juominen kun ei tarkoita sitä, että makaa sammuneena ojassa.
Edelliselle vastaajalle, se ei ole sinun ansiotasi että nuori ei tee viinakokeiluja ym. Se on luonnekysymys ja kertoo helpohkosta murrosiästä.
Kyllä ne kiltit ja harrastavatkin nuoret tekevät omat kokeilunsa. Eihän harrastaminen tarkoita sitä, ettei kokeile ollenkaan. Kokeilu on kuitenkin eri asia kuin se, että jossain piireissä nuorten pitää olla humalassa joka viikonloppu.
Musiikki, partio, seurakunta on sitten yksi juttu.