Optimistiäidillä vaikeuksia jaksaa pessimistilasta

Miten te muut jaksatte? Lapsella on koko ajan joku huonosti; sukka on liian tiukka, piirrustuksesta ei tule tarpeeksi hyvä, äiti on vääränlainen, kaapissa on vain vääriä paitoja, ikinä maailmassa ei enää saa sitä tai tätä tehdä (kun kielletään)....



plaah, mä en jaksa märinää! Mä en tajua, miten 6-vuotiaan elämä voi koko ajan olla nurjallaan ja valitus joka hemmetin asiasta päällä. Yritän jaksaa kuunnella, mutta kuppi menee nurin kun lapsi kolmatta tuntia uikuttaa että joku autopiirrustus ei nyt onnistu ja hän on maailman huonoin piirtäjä.



Onko tämä nyt taas vaan "joku vaihe" joka kuuluu 6-vuotiaan elämään?



Mä olen itse optimisti ja täynnä iloa ja energiaa kun aurinko paistaa ja kukat alkaa puskea itseään esiin kukkapenkistä... ja sitten toisella on koko ajan siipi maassa ja suu mutrussa. Isälle ei kiukuttele vaan mulle ainoastaan.