Lue keskustelun säännöt.
Miten te tosi vilkkaitten lasten vanhemmat jatksatte arkea?
26.04.2012 |
Meillä on todella vilkkaat 1½v ja 3v lapset. Joka paikassa herättävät huomiota - hyvässä ja pahassa. Iloisuudella, vilkkaudella, toimeliaisuudella. Pienikin pukee ja riisuu, kaupassa haluaa tehdä ostoksia, vilkuttelee ihmisille... saa hymyn monien huulille. Toisaalta vaikka ihan Ikeassa syömässä käyminen näiden kanssa on hirveää, sielläkin kiinnitämme huomiota vaikka paljon muitakin lapsiperheitä..meidän lapset ovat vaikeimpia syömään ikinä, yhtä keikkumista, sähläämistä, pelleilemistä vaikka miten olemme opettaneet.
Arki on rankkaa. Pieni tahtoo seurata isompaa kaikessa, sillä seurauksella että herkästi sattuu esim juostessa ja kiipeillessä, isompi saattaa tönäistä tai mitä vaan.
Olen iltaisin usein niin uuvuksissa etten jaksa kuin maata hetken hiljaisuudessa ja sitten nukahtaa. Omaa aikaa mulla ei ole juuri lainkaan. Näitä on vaikea jättää miehellekään iltaisin, kun mies ei kahden villikon perässä tunnu pysyvän..aina sattuu ja tapahtuu. Meillä ulkoillaan paljon, tehdään monenlaista, vaikka kaikki onkin tosi rasittavaa. Öisinkin heräilevät herkästi. Toisaalta saavat tosiaan hyvää palautetta esim neuvolasta ja isompi päiväkodista jossa on kahtena päivänä viikossa. Vanhemmilta vaan vaativat niin hirveästi. Olen laihtunut lasten kanssa 8kiloa, vaikka miten söisin. Tuntuu, että käyn aika ylikierroksilla kaiken tämän vahtimisen ja hoitamisen takia.
Kommentit (7)
Olen usein pahantuulinen, ärtynyt ja väsynyt. Lapsi ei pysy hetkeäkään paikoillaan, hymisee ja heiluu jatkuvasti, ei osaa rauhoittua...olemme miehen kanssa iltaisin aivan poikki. Pelkkä lapsen läsnäolo saa meidät varpailleen, koska häntä pitää vahtia melkein yhtä tiiviisti kuin tavallista 2-vuotiasta: tavaroita menee suuhun, ei ymmärrä että auto voi ajaa päälle jos juoksee sen lähelle, sosiaalisia ongelmia...
Aika harva näistä uskaltaa puhua, tämä on tietynlainen myytti...kun lapsesta pitäisi puhua vain positiivisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Allergiapalstoilla olen törmännyt siihen että jotkut kertovat lasten tulevan yliaktiivisiksi tietyistä ruoka-aineista.
Itsellä ei kylläkään ole kokeumsta tuollaisesta allergiaoireesta. Meillä allergiat on oireileet enemmänkin yöheräilyinä.
Voi että, tiedän niin miltä sinusta tuntuu! Meillä on tuon yhden pojan kanssa ihan sama juttu. Eli aina herätetään huomiota, missä liikutaankin, hyvässä ja pahassa. Lapsi kerää kommentteja tyyliin "onpa siinä reipas pikkumies", "osaapas hän paljon sanoja", "tuo lapsi tulee varmasti pärjäämään elämässä", "onpas siinä vikkelä menijä". Poika "flirttaa" ja vilkuttelee, moikkailee ja juttelee, saa ihmiset hyvälle tuulelle. Vikkelä menijä myös karkailee, kiipeilee pöydille, puhuu taukoamatta, heittelee ruokaa, kirkuu todella kovaa ja korkealta ja kiroilee kuin merimies (eikä ole vielä edes kahta vuotta).
Koskaan en ole missään vastaavaan määrätietoiseen lapseen törmännyt, vaikka olen ollut kasvatusalalla töissäkin. Missä liikutaankin, lapset istuvat edes hetken paikallaan, meillä sähelletään päivät täyteen. Ja tällainen poika oli jo ihan vauvana: koko ajan valppaana, eikä hetkeäkään yksin lattialla tai sitterissä tai vaunussa, vaan aina sylissä ja katsekontaktissa.
Onneksi poika rauhoittuu kahdesta asiasta: kun laulan, ja kun luetaan kirjaa. Jaksaa jo nyt kuunnella 40-50 sivuisia kuvakirjoja liikahtamatta. Ulkona syömiset sujuu, kun laulan samalla Piippolan vaaria...
Vauvakuume on kova, mutta samalla pelottaa, miten pärjätään. Toisaalta poika on niin suuri ilon ja naurun lähde, että koitan niiden hassujen juttujen voimilla jaksaa ne hurjat hetket. Ja onhan tuo ihana, kun on niin utelias ja oppii nopeasti kaiken. Koitan päivittäin väsyttää pojan menoilla ja harrastuksilla: käydään uimassa ja tehdään pitkiä luontopolkuretkiä vaikeassa maastossa, ulkoillaan paljon muutenkin koiran kanssa ja käydään uusissa jännittävissä paikoissa. Itse olen jo vähän vanhempi äippä joten omat menot ei tunnu niin tärkeiltä, siksipä jaksan, olen omistautunut äitiydelle ja muuta en edes yritä. Koti on välillä sotkussa ja täydellisyyteen ei pyritä muutenkaan. Pipot on vinossa ja muutenkin vähän niin ja näin. Todella lämpimiä ajatuksia sinulle!
Mutta omani jo vanhempi. Oma suhtautuminen on se mikä ratkaisee paljon. Olin itsekkin iltaisin aivan poikki mutta tiesin että lapsen toiminta on neurologista eikä voi sille mitään, niin osasin suhtautua lapseen.
En koskaan ole kokenut että tämä lapsi vie minun voimavarani, vaan olen aina kokenut että hänestä saan sitä. Rakkauteni tähän lapseen on suuri.
Vanhempien tulee hakea apua itselleen, sen voi saada kavereiden kanssa juttelusta, urheilusta, joogasta, meditaatiosta tms, vertaistuki ym.
Omaa mielenrauhaansa voi kehittää ja lisätä.
Me käytettiin häneen samaan kikkaan kuin aiemmin vilkkaaseen koiraamme:
Paljon tekemistä päänupille niin johan rauhoittuu.
Lapsi meni kielikouluun ja hänellä on pari vaativaa harrastusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
oppia sietämään kahta vilkasta lasta ja tulla niiden kanssa toimeen. Se, että miehet on tollasia vätyksiä on oikeestana vana meidän naisten syytä. Ei ne tee jos nainen passaa ja tekee kaiken.
Eikö muilla mitään vastaavaa?