Lue keskustelun säännöt.
te, joilla välit äitiinne ovat/olivat poikki?
26.04.2012 |
Välini äitiini ovat ollet poikki jo 6v, ei mitään yhteydenpitoa. Syyt ovat erittäin painavat eikä päätös ollut helppo tai kevyesti tehty. Koko lapduuteni a nuoruuteni atkunut narsistiäiin fyysinen ja henkinen väkivalta alkoi kohdstua omiin pikkulapsiini ja oli viedä minulta toimintakyvyn ja terveyden, päätös oli tehtävä ja omalta puolltani siihen ei sisältynyt mitään draamaa eikä epäkohteliaisuutta. Äidilleni olen sanonut että saa silti tavata lapsia mutta ei ole halunnut pitää yhteyttä lapsiinikaan.
Miten te muut olette jasaneet muiden utelut ja syyllistämisen? Äitini marttyyrina mustamaaaa minua kaikille minkä ehtii. Miten välirikkonne on vuosien saatossa vaikuttanut muihin sukulaissuhtesiin tai sisarussuhteisiin? Oletteko yrittäneet sopia? Ja ennenkaikkea, miten selvisitte surutyöstä, että lapsillanne ei ole mummoa ja itsellänne äitiä? (Huom. Mitään rakastavan äitisuhteen menetystä en voi surra kun sitä ei ikinä ollutkaan).
Välirikkokin on rasasta, mutta enemmän oerhe ja minä kärsittiin kun oltiin "väleissä" . Välit tarkoittaa äitini nonstop tekemää haukkumista, sättimistä, ivaamista ja epäonnella mässäilyä, onnellisista asioista ei olla sitten tietävinään/huomaavinaan.
En usko että välit korjautuvat, narsisti on kostonhimoinen ja kopea, ja kaunainen ikuisesti. Mutta olen neuvoton siinä, mitä teen kun äitini 20v päästä tarvitsee apua? Minua ei ole auttanut ikinä, ei juuri edes lapsena, ja heti kotoa muutettuani hylkäsi minut täysin. Olenko kuitenkin hänelle "elämäni velkaa" kuten äitini väittää? Äitini on kasvattanut minulle kieroutuneen korostuneen syyllisyydentunnon ja vastuun siitä että minun pitää aina huomioida ensin äitini ettei hän vaan loukkaannu mistään.
Maksasin mitä tahansa jos mulla ols normaali lastaan tukeva ja rakastava äiti!
Ps. Jos välinne korjaantuivat, miten se tapahtui ja oliko se hyvä asia?
Kommentit (15)
sun pikkulapsiisi? Ja silti olet äidillesi sanonut et saa silti tavata lapsia? Miksi ihmeessä? Sinuna kasvattaisin selkärangan ja antaisin välien olla katki. Jos joku utelee, niin kerrot niinkuin asiat ovat, syyllistämisen voit lasketella toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten te muut olette jaksaneet muiden utelut ja syyllistämisen?
- Sanon vain, että on häiriintynyt kusipää enkä halua olla missään tekemisissä. En suostu syyllistymään ja kysyjä saa ajatella mitä haluaa.
Äitini marttyyrina mustamaalaaminua kaikille minkä ehtii.
- Kts. ensimmäinen vastaus. Minä en koskaan keskustele äidistäni kenenkään kanssa, siis oman mieheni kanssa toki joskus harvoin, mutta jos joku muu kysyy, sanon etten ota kantaa. Tai sitten tuo vastaus nro 1.
Miten välirikkonne on vuosien saatossa vaikuttanut muihin sukulaissuhteisiin tai sisarussuhteisiin?
- Ei mitenkään. Väistämme jos tulee tilanne, että hän olisi paikalla, mutta ei muuten mitenkään.
Oletteko yrittäneet sopia?
- Ennen lopullista välirikkoa lukemattomia kertoja, mutta nykysin ei aiettakaan eikä edes tarvetta sopia.
Ja ennenkaikkea, miten selvisitte surutyöstä, että lapsillanne ei ole mummoa ja itsellänne äitiä?
- Nimenomaan, emme voi surra mitään, mitä emme edes tiedä menettäneemme.
Kyllä, äiti mm nipisti kipeästi itkevää vauvaa, haukkui taaperoa tämän kuullen rumaksi ja vammaisen näköisrksi, huusi taaperolle "tyhmä idiootti" jne.
Ps. Anteeksi kirjoitusvirheet, tekstaan kännykkäni kautta: )
Sinä AP et ole kyllä edennyt omien rajojesi ymmärtämisessä yhtään mihinkään ja olet edelleen äitisi sabotaasin alla, kun syyllistelet itseäsi, aiot vapaaehtoisesti altistaa lapsesikin tuolle sabotaasille, jos äitisi vain suostuu ja kuvittelet, että joskus asiat voisivat olla hyvin ja saisit äitisi rakkauden.
Mulla 2v terapiaa on auttanut ja en edes muista äitini olemassaoloa. Jos hän tarvitsee apua, niin sitten hänen täytyy hommata sitä jostain. Ei kuulu minulle.
raskainta on ollut näin aikuisena huomata, että on oikeasti tullut vihatuksi vauvasta alkaen ja kohtelu ollut sen mukaista- paradoksaalista on, etten olisi ehkä ollenkaan selvinnyt jatkuvasta pahoinpitelystä ellen olisi viettänyt varhaisvuosiani muualla hoidossa. Raskasta on myös se, että olen menettänyt myös isäni- hän on uhrannut minut parisuhteelleen- muistan yhden kerran kun hän on pelastanut minut tuon hirviön kynsistä pahoinpitelyn jatkuessa ja jatkuessa...muuten ei noteerannut niitä mitenkään.
Hämäävää on myös huomata, että on perheensä ainoa joka oikeasti huomaa ettei keisarilla ole vaatteita ts. ei lähde mukaan äidin manipulaatioihin, syyllisty kun syyllistetään tai vahdi äidin mielialoja. Enää. Hän toki säälii itseään minkä ehtii eikä näe syy-seuraussuhteita.
Emme ole ollenkaan tekemisissä, omista lapsistani osa on aikuisia, ovat saaneet itse päättää ovatko yhteydessä.Eivätpä ole koska mitään yhteyttä ei ole koskaan syntynyt mummoon.
Äiti itse on varhain vaurioitunut myös- mutta hän on ollut kyllä minulle oikeasti paljon pahempi kuin hänelle koskaan on oltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos toivoo että narsisti muuttuu ja välit tulisivat rakkaudentäyteisiksi, niin sitä saa odottaa loppuikänsä, narsku ei muutu vaikka voissa paistaisi.
Teko oli tahallinen ja oli ns. kosto koska en ollut enää halunnut nähdä häntä niin paljon, koska nämä isovanhemmat toimivat minua vastaan lapseni asioissa. Heidän toimintatapansa vaikutti lapseni elämään todella pahasti ja vahingollisesti.
Asia on vaikuttanut sisarus-suhteisiini. Mielestäni sisaret ovat menneet vanhempien puolelle. Olen kokenut tämän käytöksen kiusaamisena. Sitähän se onkin kun vierestä vaan katsotaan miten toiselle aiheutetaan vahinkoa ja ei millään tavalla puututa asiaan. Olen miettinyt että taitaa muuttua ääni kellossa jos heidän lapsiaan kiusataan samalla tavalla..Samalla olen myös tajunnut etten ole ollut sisaruksilleni tärkeä.
Olin ollut äitini kanssa hyvinkin läheinen, lähes riippuvainen. Olen nykyään iloinen että olen päässyt irti.
Sisaruksille en ole kertonut äitini todellista mielipidettä heistä. Toista "puolisisartani" äitini vihaa, haukkuu maanrakoon. On kehottanut minua pitämään puoleni perinnönjaossa koska tämä yksi luulee saavansa kaiken jne. Kertoo juttuja et miehensä varmaan kärsii ja tulee vielä jättämään "puolisisaren". Naaman edessä äitini on häntä kohtaan tekopirteä. Jos "puolisisareni" tietäisi äitini mielipiteet hänestä, ei varmaan kävisi enää kylässä. Mikä olisi äidilleni enemmän kuin mieluisaa.
Toisen sisareni miestä taas vihaavat molemmat vanhemmat. Isä kokee mustasukkaisuutta tästä miehestä koska heidän mielestään sisareni mies on ollut kiinnostunut äidistämme. Kekkuloinut alasti jms jotta vanhempani ovat olleet todella pahassa välikädessä ja ovat joutuneet suunnittelemaan saunavuoroja jne ettei äitini joutuisi näihin tilanteisiin. Asian tiimoilta on vanhemmillani ollut runsaasti riitoja. ja he kertoivat näistä tilanteista usein, selvästi vaivasi mieltä.
En aio olla äitini kanssa missään tekemisissä ainakaan ennekuin isäni kuolee. Nämä ongelmat ovat isän aiheuttamia, äiti vaan on mennyt niihin mukaan olosuhteiden pakosta.
Inhottavaa touhua! Olen iloinen että minun silmäni ovat auenneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tein sen omasta tahdostani koska en jaksanut enää. On Aina aliarvioinut minua, ei koskaan tukenut missään. Suuttui kun tulin raskaaksi, suuttui kun erosin huonosta liitosta lasteni isän kanssa, teen ihan mitä tahansa, aina suuttuu.
Koskaan ei muistanut lapsiani heidän syntymäpäivillään, sisarukseni lapsia kyllä, tai siis yhden sisarukseni lapsia, ei muita. Ihmetellään toisen sisarukseni kanssa miksiköhän näin muttei vastausta siihen olla koskaan löydetty.
Olen myös saanut kärsiä taloudellisesti, enkä saanut tavata esim. omaa isääni. Siitäkin sain hirveät huudot.
Jos halusin, että lapseni tapaisivat edes joskus mummoansa, ihan aina oli jokin tekosyy ettei voi ottaa vastaan sanoen "kyllähän sinä ymmärrät", en minä kyllä ymmärrä.
Sitten päätin yksi päivä että hitto, ei mun oikeasti enää tarvitse. Antaa olla jos ei halua, mikä minä olen tässä yhtään yrittämään kun toista ei vain kiinnosta. Ja on ollut helpompaa näin.
Huokaus, olet niin oikeassa! Tunnen edelleen epämääräistä syyllisyyttä kaikesta, ja joku kiero sidos äitiini on, mutta haluan päästä siitä eroon. Voi miten haluasin oll sinun tilanteessasi, olet päässyt menneestä yli.
Minulle on kovin paikka se, mitä MUUT välirikosta ajattelevat ja miten muut minua syyllistävät. Tapa ajatella ns kulisseja varmaan periytyy äidiltäni, on ulkokultainen ollut aina. Minusta vaan tuntuu joa kerta pahalle kun joku päivittelee isoon ääneen että "mitä, miksi et mene vanhemmillesi jouluksi" ta "kai nyt viet lapsesi äidillesi hoitoon" . Lisäksi kerran, kun kerroin välirikosta, sain paskalastin niskaan ja ihmeteltiin mitä MINÄ olen tehnyt äidilleni kun en edes välejä saa pidettyä.
Rakastavan äidoin aikuiset lapset ovat pahinmpia syyllistäjiä ja kivenheittäjiä, he eivät yhtään ymmärrä mikä helvetti lapsuuteni on ollut: (
Jokainn toivoisi olevansa hyväksytty ja rakastettu vanhempiensa taholta, joten surutyötä tässä teen... mutta milloin hitossa tämä heöpottaa, kuusi vuotta mennyt jo ja sama tuska joka päivä pitää harteillaan kantaa. Kuolisi edes äitini, mutta on terhakka 58v eli varmaan 30vuotta vielä piinaa jäljellä: (
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samankaltainen tausta, ja samaisista syistä välit katkolla.
Lakkasin kohdistamasta odotuksia äitiini, ja tätä kautta pystyin katkaisemasta välit syyllistymättä. Äitini on omat valintansa tehnyt, ja pilannut monta ihmissuhdetta, mm. välit lastenlapsiinsa. Mutta se on ollut hänen valintansa, ei minun.
Olen helpottunut. Äitini ei ole äiti, vaan sairas nainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten sait tehtyä surutyön ja pystyit luopumaan odotuksista? Ja miten pystyit olemaan syyllistymättä? Kävitkö terapiassa vai onnistuitko itse? Minulla sama prosessi edessä ja ei ota onnistuakseen. Välit sis jo 3 v ollut kokonaan poikki, mutta yhä joka päivä v***ttaa se että paskaäiini on piittaamaton minua ja ainoita lapsenlasiaan kohtaan. Lapset eivät saa ikinä edes synttärikorttia tai mitään, viimeksi puhuin äitini ka nssa puhelimessa sen 3 v sitten. Olen niin vihainen, raivoissani ja katkera. Ja palstamankuat, kyse EI ole hoitoavusta vaan kiinnostuksen puutteesta ja välinpitämättömyydestä!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kanssa enää missään tekemisissä enkä aio ollakaan.
Olen kokenut niin kamalan lapsuuden ja nuoruuden ja osan aikuiselämästä hänen nuorassaan, että oli aika tehdä päätös ja lopettaa yhteydenpito.
Silti sitä on katkeroitunut ja miettii miksi toisilla on rakastavat ja läheiset vanhemmat ja lapsilla mukavat isovanhemmat, joiden luona käydään ja joille voi viedä joskus lapset yökylään. Miksi juuri minulle kävi näin? Olen kuitenkin kiltti kunnollinen kansalainen, enkä ole tehnyt kenellekään mitään pahaa, joten en mielestäni ansainnut tällaista kohtaloa.
Minua on alistettu, haukuttu ja hakattu äidin toimesta koko lapsuus. Jotenkin sitä lapsena aina antoi äidille anteeksi, kun kunnon haukkujen/vyöllä hakkaamisen jälkeen se osti mulle jonkun uuden vaatteen tavallaan anteeksipyyntönä (ei koskaan sanallisesti pyytänyt anteeksi). Lapsi on lojaali vanhemmilleen ja haluaa uskoa vanhemmistaan hyvää. Vasta kun 17 vuotiaana aloin seurustella normaalista perheestä olevan kunnollisen pojan kanssa (joka ei tietenkään kelvannut äidilleni vaan oli poikaystävän "vika" oli että en kirjoittanut 6 ällää lukiosta), tajusin millainen on normaali perhe. Silloinen anoppi tervehti hymyillen joka kerta kun menin anoppilaan ja kysyi mitä kuuluu! Mun äiti ei koskaan ole tehnyt sellaista!
Kun aloin saamaan lapsia, jokin aivoissani uskoi, että lapsenlapset pehmittävät äitini ja hänestä tulee normaali mummo. Ei käynyt niin. Hän on jopa hakkunut yhden lapseni hiusten värin; kuulemma punainen tukka on ruma. Lisäksi nuorin lapsi on kuulemma väärää sukupuolta. Kuinka paljon se koskeekaan sydäntäni.
Lisäksi kun lapseni näkivät häntä hän oli 98% tapaamisista selvässä humalassa (kieli jo kangerteli) tai makasi sammuneena ja lapset joutuivat herättämään keskellä päivää.
Äitini on sanonut, että olisi toivonut, että veljeni olisi ollut tyttö, ei halunnut poikaa - varsinkaan sydänvikaista.
Hän myös mustamaalaa minua sukulaisilleen, minun kanssa on kuulemma "hankala tulla toimeen".
Hän on yrittänyt manipuloida lapsiani. En ole koskaan suostunut jättämään lapsiani hänelle koskaan hoitoon. Kerran kun kävimme siellä ja sanoin, että en nyt jätä lapsia vaikka pyysi niin sanoi vanhimmalle lapselle "äitisi ei suostu jättämään sinua luokseni vaikka meillä olisi tosi kivaa". Kuinka voisin jättää tuollaiselle, joka vielä on koko ajan kännissä ja juominen alkaa jo aamukahvin jälkeen!
En edes halua ajatella päivää, jolloin hän ei pärjää kotona vaan tarvitsee ulkopuolista apua. Veljeni kanssa hän ei myöskään ole tekemisissä. Kaiken tämän jälkeen en koe velvollisuudekseni auttaa häntä. Eiköhän se päädy jotenkin kunnalliseen vanhainkotiin.
Eniten ihmetyttää miksi hänestä on tuollut tuollainen mikä on?! Kaikki hänen piirteensä ovat pahentuneet vain vuosien myötä. Äitini on avioeroperheestä, isänsä oli alkoholisti mutta äitinsä eli mummoni maailman kultaisin ihminen. Mikä hänestä teki tuollaisen vai onko se ollut jo syntymästä asti tuollainen?
[quote author="Vierailija" time="26.04.2012 klo 13:28"]
Huokaus, olet niin oikeassa! Tunnen edelleen epämääräistä syyllisyyttä kaikesta, ja joku kiero sidos äitiini on, mutta haluan päästä siitä eroon. Voi miten haluasin oll sinun tilanteessasi, olet päässyt menneestä yli.
Minulle on kovin paikka se, mitä MUUT välirikosta ajattelevat ja miten muut minua syyllistävät. Tapa ajatella ns kulisseja varmaan periytyy äidiltäni, on ulkokultainen ollut aina. Minusta vaan tuntuu joa kerta pahalle kun joku päivittelee isoon ääneen että "mitä, miksi et mene vanhemmillesi jouluksi" ta "kai nyt viet lapsesi äidillesi hoitoon" . Lisäksi kerran, kun kerroin välirikosta, sain paskalastin niskaan ja ihmeteltiin mitä MINÄ olen tehnyt äidilleni kun en edes välejä saa pidettyä.
Rakastavan äidoin aikuiset lapset ovat pahinmpia syyllistäjiä ja kivenheittäjiä, he eivät yhtään ymmärrä mikä helvetti lapsuuteni on ollut: (
Jokainn toivoisi olevansa hyväksytty ja rakastettu vanhempiensa taholta, joten surutyötä tässä teen... mutta milloin hitossa tämä heöpottaa, kuusi vuotta mennyt jo ja sama tuska joka päivä pitää harteillaan kantaa. Kuolisi edes äitini, mutta on terhakka 58v eli varmaan 30vuotta vielä piinaa jäljellä: (
[/quote]
Minullakin on tuota syyllistämistä.
Mieheni isä syytti minua, siitä että katkaisin välit äitiini. Hän ei edes koskaan kysynyt miksi. Ekan kerran, kun mielipiteeni perhettäni koskevaan asiaan ei ollut mieluinen, sain kuulla hirveyksiä.
Toki otin asian nätisti esille, kerroin että siinä on ollut mm. väkivaltaa ja terapeuttini oli vakaasti sitä mieltä, että tuo erittäin vahingollinen suhde olisi parasta katkaista. Toki tein päätökseni viimein itse ja olen helpottunut. Mieheni isä haukkui terapeuttinikin.
Kyllä vaikeimpia on ne ihmiset, jotka eivät ota asioista selvää, vaan haukkuvat ja uhkailevat sekä ne , jotka painostavat, eivätkä kuuntele mielipidettäni, vaikka sanoisin sen 10:ä kertoja, lopulta sanoen, etten ole vastannut MITÄÄN.
Jos ei ole elänyt narsistiäidin kanssa vuosia, en usko, että voi ymmärtää sitä kaikkea. Ja se kaikii oli minulle normaalia, kunnes sain lapsen ja aloin kyseenalaistamaan.
Se kaikki alkoi omasta äidinrakkaudestani lapseeni.Vaikeinta on ollut hyväksyä se, ettei hän oikeasti rakasta. Aina sitä vain selitteli hänen puolestaan ja halusi uskoa....vuosia ja taas vuosia, kunnes lopulta oli vain tervehtymisen takia hyväksyttävä todellisuus.