Mitä ajattelette miehen puheista? Auttakaa, todella hämilläni olen!
Olen ahdistunut suhteessamme, joka on nyt kestänyt 15 vuotta. Mieheni on todella komea, sosiaalinen ja menestynyt. Hän tietää tämän myös itse. Hän on aina asettanut erilaisia toiveita suhteeni, milloin ulkonäköön, milloin käytökseeni liittyen. Olen nämä aina laskenut toisesta korvasta ulos liiemmälti miettimättä.
Nyt hän on kuitenkin alkanut puhua siitä, miten elämän tulisi olla mukavaa ja vähemmän kurjaa. Samoihin puheisiin on tullut myös mukaan puhe erosta. Hän sanoo harkinneensa eroa, mutta ei koe että tällä hetkellä olisi mitään syytä siihen.
Mielestäni meillä on pitkä ja hyvä suhde. Arki ja kaikki muukin toimii hyvin - välillä on ristiriitoja, mutta pystymme puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä ja ratkomaan ongelmamme.
Olen minäkin ollut mieheeni välillä kyllästynyt, mutta vakavasti en ole eroa harkinnut koskaan. Nyt pelkään oikeasti, että mies lähtee. En oikein tiedä, miksi hän haluaa erota. Hän on tuonut esiin syitä, jotka liittyvät esim. tapaani hoitaa asioita ja reagoida tunteella. Hänen mielestään olen liian varovainen rahankäytössä (en halua ottaa isoa velkaa) ja huolehdin liikaa asioiden toimivuudesta enkä toimi hetken mielijohteesta, kuten hän haluaisi. Samoin suuttuessani korotan ääntäni.
Mieheni ei varmasti olisi yksin päivääkään, jos eroaisimme. Jo nyt hän on antanut ymmärtää, että ottajia olisi.
En pelkää talouden romuttumista - selviytyisin kyllä sen suhteen - mutta yksin jäämistä pelkään enemmän kuin mitään! Toki lapsi (teini-ikäinen) olisi vielä elämässäni, mutta muuten jäisin henkisesti täysin yksin!
En halua elää tällaisessa pelossa! Mitä ajattelette tilanteesta? Mitä minun pitäisi tehdä? Apuja!
Kommentit (12)
jäisi suhteeseen moisen miehen kanssa, lähtisin menemään. Jos haluat selvitä vähemmällä draamalla niin keskustele hänen kanssaan ja ole myös sitä mieltä, että ehkä ero on hyvä asia, että saatte olle onnellisia molemmat. Selviää samalla se, että onko mies tosissaan vai antaako vain ymmärtää.
Minulla on sellainen olo, että mies haluaa sinun nyt tuntevan niinkuin tunnet, ja itse en ikinä antaisi moista mielihyvää miehelle, joka kohtelee minua huonosti. Ensinnäkään, KOSKAAN ei nykyinen mieheni ole kommentoinut ikävästi ulkonäköäni, ja joistain nalkutuskohtauksistani on saattanut jälkikäteen huomauttaa, mutta ihan ymmärtävästi ja raskastavasti. Enkä itse myöskään annan mieheni ymmärtää, että hänessä olisi jotain vikaa...
Jos pelkäät yksijäämistä, niin viekkaan, että sekin on vaan miehesi aiheuttama harhaluulo. Alussa sanot: "Mieheni on todella komea, sosiaalinen ja menestynyt. Hän tietää tämän myös itse." Hän on kuitenkin valinnut sinut. Sillä siisti.
elämää ei kannata pelätä vaan elää se täysillä. Maailma on täynnä mukavia miehiä joten tuskinpa kauan tarvitset yksin olla vaikka nykyisen hylkäisitkin.
ette pohjimmiltanne vaan taida sopia ihmisinä kovin hyvin yhteen. Mies on jo yrittänyt muuttaa sinua ulkonäöllisesti ja käytöksellisesti. Nyt on käynyt ilmi syvempiä ristiriitoja, mies haluaisi elää impulsiivisesti, vapaasti, ilman suurempaa huolta huomisesta ja sinä olet enemmän turvallisuushakuinen. Ei nämä peruserot ihmisestä kovin todennäköisesti mihinkään tule katoamaan. Toki jos molemmat niin valitsette voitte niihin sopeutua mutta nyt näyttää että mies ei enää halua ehkä sopeutua.
Minusta sinun ei kannattaisi pelätä sitä yksinjäämistä. Niin on käynyt aikoinaan minulle ja tuhansille muille, ja hengissä ollaan ja elämä on jopa parempaa kuin loppujen lopuksi melko sopimattoman miehen kanssa. Etkä sinä oikein mitään tuossa nyt voikaan tehdä jos se kerran on miehen pohdinnassa se ero. Hään lähtee jos on lähteäkseen.
Kannattaa tutustua aiheeseen.Ehkä löydät hyviä neuvoja.
Ilkeältä kuullostaa. Olen itsekin helposti toisesta riippuvainen, ja niin varmaan jonkin verran on hyvä ollakin kun toista rakastaa. Mutta toisaalta pitää myös osata olla yksin ja itsenäinen. Omanarvontunne olisi tärkeätä säilyttää, mutta voi olla ettei se ole helppoa tuollaisen mr. Perfectin kanssa.
Rakkauteen ei kyllä kuulu uhkailu eikä ulkonäköön liittyvä vaatimusten esittäminen. Ällöttää todella puolestasi jos miehesi on antanut ymmärtää että muita naisia olisi tarjolla! Yäkyäkyäääk mikä mies!!!!!
Minusta sun pitäisi jutella miehen kanssa. Hän ei saa arvostella sinua. Jos hän haluaa erota, niin erotkaa. Älä roiku toisen lahkeessa. Mutta jos suhteenne on vielä korjaamisen arvoinen, niin yrittäkää korjata se. Pariterapiaan? Kyllä jotain muutoksia voi olla hyvä tehdä, vaikkapa spontaanisuutta lisäämällä, jotain mikä olisi sinullekin hyvä juttu, etkä tekisi sitä pelkästään miehen takia. Joka tapauksessa, tee selväksi ettei sua kohdella huonosti. Pärjäät varmasti yksinkin jos ero tulee. Ero on suuri pettymys, mutta varmasti parempi vaihtoehto kuin alistetussa ja riippuvaisessa asemassa eläminen.
Niin tai näin, koita nostaa pääsi pystyyn. Olet arvokas sellaisena kuin olet.
Mies on itsekin sanonut minulle, että hänen lähtönsä voisi olla parasta mitä minulle voi käydä. (Itku tulee ja lujaa!)
Ja juurihan se näin on, että mies on vuosia yrittänyt muuttaa minua sekä ulkonäöllisesti että käytöstäni. Totta on sekin, että hän haluaisi elää impulsiivisemmin ja minä olen turvallisuushakuinen. En ikinä ajatellut, että nämä erot ovat niin mullistavia, että estäisivät parina elämisen. Nyt näyttää todella siltä, ettei mies halua enää sopeutua.
Surkeaa on se, että tunnen syvää yhteenkuuluvaisuutta suhteessa mieheeni kaikesta huolimatta. Olen varmaan elänyt myös hiukan hänen kauttaan - sitä elämätöntä elämää mitä en ole uskaltanut.
Minulla on vankka tunne, etten enää kelpaisi kenellekään. Itkettää ihan järkyttävän paljon :o( Pitäisikö minun nyt alkaa katsella uutta asuntoa itselleni?
Ap
vaikka kyse ei ole ollenkaan siitä - jokainen on vastuussa omasta elämästään, ja jos mies tahtoo muuttaa elämäänsä, hänen täytyy varmaan itse muuttua, ei sinun muuttumisesi oikeasti miehen elämästä tee mukavampaa.
Toki voitte keskustella asioista, miettiä miten voisitte toimia erilaisissa tilanteissa niin, ettei tule turhaa riitaa tai ettei kummallekaan tule siitä ikävä olo, mutta muutoksen on aina lähdettävät omasta halusta ja tarpeesta muutokseen, muuten se ei ole todellista ja kestävää.
Jokaiselle tulee välillä elämässä tylsä ja tyhjä olo, ja ihmisestä riippuu, miten siitä selviää. Miehesi on selvästi oppinut kääntämään asioita sinun syyksi, ja se on aika inhmimillinen piirre, on helpompi syyttää jotain toista kuin itseään. Jos hän havaitsisi tämän, hän pystyisi ehkä näkemään, mikä hänen elämässään on oikeasti vialla, muuttamaan sen ja tulemaan onnellisemmaksi. Sinä et sitä voi tehdä, se on miehesi tehtävä.
saanut itsetuntosikin laskemaan haluillaan muuttaa sinua; ulkonäköäsikin jopa! Ei mies oikeasti ole sellainen kultakimpale kuin luulee olevansa, siis sisimmältään kun hänet tuntee paremmin.
22-26-vuotiaana suhteessa ja sitten avoliitossa miehen kanssa, jolle ulkoiset puitteet ja päälle päin hyvältä näyttäminen oli kaikki kaikessa. Aina piti olla tukka sliipattu ja kamppeet viimeisen päälle, jos vaikka joku "tärkeä" sattuu tulemaan vastaan. Ja kouli tosiaan käytöstapoja yms. niinkuin olisin joku näyttelykoira.
Lisäksi oli tosi mustasukkainen, kyttäsi menemisiäni tosiaan ja jos myöhästyin heittämästäni ajasta, oli kova kuulustelu. En jälkeenpäin ymmärrä miksi minusta kannatti edes olla, koska olin hänen mielestään kumminkin aika keskinkertainen ja "jyskeä", kuten hän asian ilmaisi, eli hieman löysää ennestään jo ison kropan (urheilussa tulleiden lihasten) päällä. Kuka minut olisi ottanut...
Lopulta hän totesi eräänä päivänä, että elämme kuin sisko ja veli ja erohan siitä tuli. Lähdin saman tein. Tuolloin eräs vanhempi nainen sanoi, että päätä jo valmiiksi, mitä vastaat, KUN hän tulee pyytämään sinua takaisin. Ja niin kävi. Talven jälkeen kevään ollessa kauneimmillaan ja elämäni löydettyä raiteilleen hän eräänä päivänä tuli tapaamaan minua. Vanhat kujeet tyyliin: "Mulla on muuten uusi auto. Eikö ole aika hieno?" jne. Mutta eivätpä enää uponneet. Ihmettelihän tuo vähän, että: "Eikö mielestäsi suhteessamme ollut mitään hyvää?" Harmittaa, etten kehdannut tuolloin sanoa totuudenmukaisesti EI.
Parasta mitä minulle tuolloin saattoi sattua oli tuo ero. Näin jälkeenpäin ajateltuna. Vaikka vaikealtahan se silloin tuntui. Ehdin vielä elämään haluamaani elämää ilman materian kumartelemista ja palvomista. Olimme vaan niin erilaisia arvomaailmoiltamme.
on narsistin merkit juuri tuo että ulkoiset puitteet on tärkeät.
Älä koskaan myönnä keskusteluissa, että olet jotenkin riippuvainen ja haluat pitää suhteesta väkisin kiinni. Mielumminkin ota itse ero puheeksi ja sano, että eikö olisi syytä keskustella tämä asia kunnolla, kun olet siitä itsekin aiemmin puhunut. Ja sanoa, että jos suhteessa toinen miettii ja haikailee eroa, niin ei se edes ansaitse toisen rakkautta ja sitoutumista häneen.
Niin, että toiselle tulee tunne, että hän voikin olla se joka menettää sinut! Se nostaa arvosi aivan toiselle tasolle kuin tällä hetkellä. Älä alenna itseäsi toisen armoille. Ja jos toinen ei näe arvokkuuttasi edes sen jälkeen, niin sitten hän ei todellakaan ansaitse sinua, eikä sinun miellyttämisen halua ja huolehtimista.
Toisen kuuluu rakastaa sinua ehdoitta ja juuri itsesi takia. Ei niin, että koetat kelvata. Ei todellakaan. Sinulla on vielä aikaa ja elämä edessä. Ei ihme jos kestää hetki vahvistaa itsetunto kuntoon. Pystyt siihen kyllä kuitenkin. Mutta älä missään nimessä näytä riippuvaiselta vaan vahvalta yksinkin yhtä lailla pärjäävältä. Mikä siinä lopulta sitten olisi niin vaikeaa? Oikeasti! Aina löytyy uusikin rakas, joten älä heittäydy epätoivoon. Maailma on miehiä täynnä!
Olet tähän asti elänyt kuin pikkutyttö, joka katsoo ylöspäin isäänsä/aviomieheensä ja turvaa häneen. Jos miehesi ottaa sinusta eron, se on luultavasti parasta, mitä sinulle voi tapahtua, koska se sysää sinut henkiseen kehitykseen kohti kokonaisvaltaista vastuunottoa omasta elämästäsi. Pystyt siihen varmasti, kun sinun on pakko. Opit luottamaan itseesi ja hakemaan vertaistukea sitä tarvitessasi.