APUA!! 2-v muuttui hirviöksi

esim. kahdet erilaiset sukat, kaksi yöpaitaa. Kysyt lapselta kumman laitat päälle. Kumman valitset tai kumpi näistä olisi kivempi.

Meillä tämä ainankin toimii useimmiten 2,5 vuotiaan tytön kanssa. Meilläkin tyttö saattaa saada raivarin ihan pienestä asiasta.

Itse annan lapsen kiukutella ja pyydän syliin tai halaamaan. Lapsi tulee sitten kun on itse valmis. Huutavaa ja rimpuilevaa lasta on ihan turha mennä halailemaan. Olen kuitenkin läsnä.

Meillä esikoinen allergisoitui kahden vuoden iässä muutamille ruoka-aineille (sitä ennen ei tiettävästi ruoka-aine allergioita). Ja aina kun oli syönyt sopimatonta ruokaa alkoi noin kahden tunnin kuluttua mielettömät raivoamiset.



Kaikki lapset on meillä olleet jossain 2-4 vuotta iässä sellaisia että ovat tarvineet ruokaa vähintään kahden tunnin välein tai ovat todella kiukkuisia. Kunhan ovat kasvaneet on ruokailuvältikin pidentyneet luonnostaan.



Sitten on vielä siitepölyallergian mahdollisuus ja siinä ristireakointi tietyille ruuille. Nythän on osassa maata siitepölyjä jo reippaasti ilmassa ja koivun kanssa ristirekoi tyypillisimmin raakaporkkana ja omena. Meillä ei esikoisella ole ollut juurikaan muita oireita siitepölyallergiasta (joka näkyi tällä lapsella ihan testeissäkin) kuin raivoaminen esim porkkanaa syötyään koivun siitepölyaikana.



Itse kyllä antaisin suosista parin vuorokauden kuurin särkylääkettä lapselle ja seuraisin vaikuttaako. Jos vaikuttaa niin lääkäriin ja jos ei vaikuta niin sitten miettisin noita uhma, allergia, muu vaiva juttuja enemmän. Tai sitten käyttäisi heti näyttämässä korvat ja jos niissä ei ongelmia niin kokeilisi kuitenkin tuota särkylääkettä pari päivää.

Nyt on reipas ja älykäs eskarilainen. Mutta suuttuu vieläkin tulisesti ja on pitkävihainen. Seuraava lapsi ei uhmannut.

Meillä on ollut apua siitä, että lapset ovat saaneet tehdä itse pieniä valintoja.

Ovat saaneet valita mm.

- puetaanko punainen vai sininen paita

- laitetaanko vihreät vai keltaiset sukat

- kumpi puoli voidellaan leivästä

- ottaako viiliä vai jugurttia

-

-



Ollaan siis annettu lapselle 2 aikuisen valitsemaa vaihtoehtoa, joista kumpikin on yhtä hyvä.



Sekin kannattaa toki selvittää onko lapsi kipeä

esim. kahdet erilaiset sukat, kaksi yöpaitaa. Kysyt lapselta kumman laitat päälle. Kumman valitset tai kumpi näistä olisi kivempi. Meillä tämä ainankin toimii useimmiten 2,5 vuotiaan tytön kanssa. Meilläkin tyttö saattaa saada raivarin ihan pienestä asiasta. Itse annan lapsen kiukutella ja pyydän syliin tai halaamaan. Lapsi tulee sitten kun on itse valmis. Huutavaa ja rimpuilevaa lasta on ihan turha mennä halailemaan. Olen kuitenkin läsnä.

Yleensä kasvattajana vedän tiukkaa linjaa siinä, että aikuinen on se joka tekee päätökset.

Kuten aiemmin kerroin, olen yrittänyt viime päivinä kiukkuun satunnaista lahjontaa. (Huonohkolla menestyksellä.) Myös näitä vaihtoehtojen tarjoamisia olen pohtinut.

Näistä kaipailisinkin mielipiteitä todella uhmakkaiden lasten vanhemmilta. Itse olen kallistumassa siihen, että lahjonnalla ja vaihtoehdoilla ei tässä asiassa päästä puusta pitkälle.

Ennakointi ja jämäkkyys (joista joku mielstäni hyvin kirjoittikin jo aiemmin) tuntuvat parhaimmalta vaihtoehdolta.

Ne korvat taidan kuitenkin vielä huomenna käydä varmuuden vuoksi tarkastuttamassa. Tosin siinäkin taitaa olla aikamoinen show tiedossa, kun hoitaja yrittää katsoa rimpuilevan lapsen korvia... Huokaus. Ja ehkäpä sen jälkeen pitää yrittää katsoa niitä ikeniäkin vielä poskihampaiden varalta.

Suuri kiitos kaikille vastaajille. Vaikka joku sanoikin, että minulle ei mikään vastaus tunnu kelpaavan, olen saanut täältä monia miettimisen arvoisia mielipiteitä (kerrankin). Asiallista kesksutelua ja neuvoja on ollut ilo lukea. Toivottavasti niistä on apua. Voimia ainakin sain ja ajatuksia selkeämmiksi.

Lisää kokemuksia ja vinkkeja saa toki vielä laittaa tulemaan!

AP

Uhma on uhmaa, toisilla sitä on enemmän, toisilla vähemmän. Menee aikanaan ohi.

Itse pitäisin lapsen tunteiden sanoittamista tärkeänä, vaikka jälkikäteen kun on jo rauhoituttu. Jos alkaa itsellä kiristää, kannattaa siirtää lapsi vaikka toiseen huoneeseen hetkeksi ja rauhoittua itse. Jälkikäteen asioita puidessa on tärkeää ilmaista ettei pidä siitä miten lapsi käyttäytyi, lapsesta kylläkin edelleen.

Meillä esikoinen sai myös suunnattomia raivareita, pisimmillään huusi, potki ja kirkui puolitoista tuntia kerran. Sen oikein näki miten kiukku oli isompi kuin lapsi itse, raivarin mentyä saattoi itkeä ja täristä sylissä. Oli myös sanavalmis tapaus tosi pienestä, ja uhkaili meitä mm. "minä muutan Intiaan tai Austraaliaan ettekä näe minua enää koskaan", "minä toivon että sinä kuolet!" jne. Yhteen aikaan huuteli ihmisten ilmoilla kiukustuessaan että "minulla on tylsä elämä!"

Nykyään reipas, hyvin käyttäytyvä ja fiksu, edelleen syvästi tunteva 5-vuotias.

Elämää voi helpottaa, esim. miksi pitää väkisin tapella yöpaidan kanssa, nakuna näkee ihan yhtä hyviä unia... Lisäksi kun mun 2v. käyttäytyi samanlailla, annoin jonkun pienen jutun tehtäväksi, joka hämäsi sen verran, että esim pukemisesta ei tullut kiistaa. Lapsen tehtävänä on esim. aamulla lähtiessa sammuttaa valot ja telkkari ja ottaa avaimet äitille, näitä hommia odotellessa ei hoksaa kiinnittää pukemiseen huomiota. Harjoittelee sitten iltaisin kun ei ole kiire minnekään :) Tosin silloinkin menee hermo ja joko kysyn, että "auttaako äiti" tai harmittelen "eikö meinaa onnistua, höh" enkä sen kummemmin kiinnitä raivariin huomiota. Jos joskus menee ihan överiks, niin sit tyynesti sohvan nurkkaan rauhoittumaan.

Neuvosi ovat ihan ok, mutta eivät toimi meidän tapauksessa. Pienet jutut tehtäväksi eivät hämää tätä raivopäätä. Jos (ja kun) lapsi riisuu yhtäkkiä kesken leikin housunsa, ei niitä saa takaisin millään ilveellä :( Aamuisin on ihan turha ehdotella mitään valojen sammuttelua tai avaimien kantamista. Koko keho kaarella huutava tai apinan raivolla rimpuileva lapsi ei todellakaan tällaisia kuuntele. Yöpukua tai ainakin vaippaa (joka ei pysy ilman vetoketju selässä olevaa liian pientä yöpukua) on pakko pitää, muuten sänky on märkä ja unet eivät takuulla hyviä. Meidän talossa aiankin vielä varmasti vilustuttaa itsensä ilman sukkia, housuja ja vaippaa jne. Kyse ei ole mistään pienillä nikseillä ohitettavasta kiukuttelusta. Olen todella neuvoton. Kokemusta lapsista on siis enemmänkin, tämä viimeinen vain muuttui yhdessä yössä pari päivää sitten täysin mahdottomaksi. AP

Meillä nuorimmainen on aina viihtynyt parhaiten nakuna. Pukeminen oli varsinkin uhmaiässä vaikeaa.

Myöhemmin selvisi että lapsella on kovin herkkä tuntoaisti ja joissakin vaatteissa saumat painavat kipeästi, vaikka aikuinen ei niissä mitään ihmeellistä huomaa. Alle kouluikäisenä lapsi joutui tästä syystä käyttämään alusvaatteita nurinpäin päällään. Sittemmin on tottunut saumoihin.

Vaatteiden materiaalien kanssa täytyy kuitenkin edelleen olla tarkka, sillä mitään karkeaa hän ei ihoa vasten pysty pitämään.

Noin pieni lapsi ei vielä osaa sanoa jos vaatteet tuntuvat pahalta päällä, hän vain alkaa tappelemaan pukemista vastaan.

On jos todella tyhjästä kolmessa päivässä kehittynyt raivo?



Meillä esikoinen huusi selkä kaarella 1,5h väärän väristä hiekkalapiota ja hakkasi pää lattiaan kunnes sammui. Istuin vierellä ja laiton mattoa väliin ja katselin äänettömällä telkkaria :) Tärkeää on pysyä itse rauhallisena ja toiseksi ymmärtää antaa periksi. Ei se sun lapsi oikeasti kuole vaikka menisi nukkumaan alasti. Laitat sitten vaipan ja löysät housut kun on nukahtanut. Valitse mitkä jutut ovat todella oikeasti vaarallisia ja niistä pidät kiinni (yövaatetus ei ole näitä) ja sitten ostat itsellesi kamomillateetä.



Mutta veisin ensin lääkärin perustarkastukseen ja enneb sitä ottaisin lasten burana kuurin.

Meillä reilu 2 v poika. Vaatteiden pukeminen yhtä taistelua ja tarvitaan kaksi aikuista että saadaan jotain päälle. Pesulla käynti samoin. Ulos ei halua lähteä ja kun on päästy ulos niin ei halua sisälle, hirveä huuto. Syöminen myös yhtä taistelua, yleensä luovutamme ja toivomme että sitten syö kun on nälkä. TODELLA rasittavaa. Meillä tosin ollut aina noin uhmakas, sitä "oikeaa" uhmaa odotellessa... Ei auta kun toiset sanoo että älä lähde huutoon mukaan vaan pysy rauhallisena. Mutta koitapa sitä monta kertaa päivässä ja joka ikinen päivä, ei ainakaan mun hermoilla.... HUoh!

No, yhden aikuisen voimin kyllä puetaan, kun meillä on noita kaksi, eli kaksospojat ja jos on kaksi aikuista paikalla, pukee toinen silloin toisen.. toinen ei onneksi ole noin uhmakas ja itsepäinen.

Mikä on 2-vuotiaalla, joka yhtäkkiä eräänä päivänä muuttuu rimpuilevaksi ja huutavaksi kiukkuajaksi, jolle ei kelpaa mikään?

Miten pitäisi toimia, jotta tämä menisi ohi?

Kyseessä ei ole satunnainen kiukkukohtaus silloin tällöin, vaan jatkuva käsiin räjähtäminen useita kertoja päivässä...

AP

Ajattele, että lapsi kasvaa.

Ajattele, että tämä menee ohi.

Harhauta.

Naura, pelleile. Vaikeata, joo. Sorrun joka päivä lapsen tasolle ja kiljun vastaan ) : Mutta tiedän, että on tilanteita, jolloin lapsi kirkuu karrella, kun yritän hänt autoon.

Tästä syystä, lapsi ei tule kanssamme koskaan kauppaan... Emme jaksa

PÄINVASTOIN

tyttö kotona ilman vaatteita 2-vuotiaana, pikkuhousuissa 3-vuotiaana (siis etupäässä), 4-vuotiaana suht normaalisti puettuna. Ulos kyllä sit puettiin vaatteet. Eli siis antaisin kotona riisua mitä haluaa, lasten aineenvaihdunta on erilaista, vaikka itsellä olisi vilu, ei lapsella olekaan, kunhan ulkona on tarpeeksi.



Yhden lapsen hermoilujen kohdalla tepsi, kun lauloin. Se myös rauhoitti minut ja lapsi usein lopetti metelöimisensä ja kuunteli lauluani.



Jos pukeminen on noin vaikeaa, niin keskittyisin siihen, milloin se on välttämätön, kuten tarhaan lähtö, muualla olekaan niin väliä.



Jos olet jämäkästi aina tehnyt päätökset, voi olla syytä tämän lapsen kohdalla antaa pientä päätösvaltaa lapselle eli valita kahdesta.



Kuulostaa pahalta kirjoitettunakin.

että nyt on kevät ja lämpimämpikin. On ollut jo jokunen päivä niin lämmin, että itse olen tahtonut riisua itseltäni sukat sisällä. Jos minut olisi pakotettu pitämään niitä sukkia, oloni olisi ollut kurja. Jos siis lapsellasi on vastaavaa, ei ihme, että tappelee vastaan. Nyt on paras valita taistelunsa, muuten liian monesta tulee taistelua. Meillä on valittu hampaanpesu.

Meidänkin poju alko 2-vuotiaana saamaan aivan käsittämättömiä raivokohtauksia. Oli kuin riivattu ja hetken ehdin jo huolestumaan, kun ennen niin rauhallisesta pojusta kuoriutui uhmakas tyranni.



Yritettiin maanitella, lahjoa, halata jne, mutta mikään ei auttanut. Koskemisesta vaan hermostui lisää. Jostain nettisaitilta luin kuinka voi antaa lapsen puhaltaa kiukkuaan vaikka ilmapalloihin. Erään raivokohtauksen jälkeen, kaikkien oppien mukaisesti, selitin lapselleni hänen tunteitaan ja että on ihan ok jos välillä kiukuttaa. Neuvoin, että jos kiukku ei meinaa mennä ohi, niin sen voi mennä puhaltamaan kitaraan (meillä kitara olkkarissa tarpeettomana). Siitä lähtien on kiukut puhallettu meillä kitaraan.



Edelleen tulee raivareita, mutta ne laantuvat nopeammin, kuin ennen (useimmiten). Nykyään kun raivari tulee, niin totean, että taitaa kiukuttaa ja voi puhaltaa kiukun pois kun siltä tuntuu. Monesti menee oma-aloitteellisesti puhaltelemaan. Poika on nyt siis reilu 2,5 vuotta.



Joskus ei ole aikaa odotella, että lapsi rauhottuu, niin sillon nappaan kainalooni (esim.lähdettäessä jonnekin) ja annan huutaa. Yritän olla välittämättä muiden ihmisten tuijotuksista. Vastaavassa tilanteessa olevalle vanhemmalle yritän antaa rohkaisevan hymyn.



Voimia jaksamiseen, niitä tarvitaan!

Vielä 80-luvulla tuollaiset kakarat olisivat saaneet useimmissa perheissä ainakin mehevän tukkapöllyn. Minusta tuntuu, että vaikeimmat tapaukset eivät hyödy nykyisistä kasvatusmenetelmistä, joissa vanhemmat tulevat koko ajan vastaan, vaan kokisivat vähemmän turvattomuutta ja olisivat tyytyväisempiä paljon tiukempien periaatteiden kanssa. Ei mitään hiuksista pyörittämistä, mutta jonkinlainen shokkiherätys - vaikka sitten ämpärillinen jääkylmää vettä niskaan. :/

kai kysyit?

Tätä on siis kestänyt viikonlopun yli. Mitään järjellistä selittävää tekijää käytökselle en tiedä.

AP

ja mikään annettu neuvo ei kelpaa. Kyllä on vaikea tapaus, vie koirakouluun.

ja mikään annettu neuvo ei kelpaa. Kyllä on vaikea tapaus, vie koirakouluun.

Olen pyrkinyt kuvailemaan tilannetta totuudenmukaisesti alusta alkaen. Missä kohtaa alkaa tulla pahempia ja mehukkaampia yksityiskohtia viesteihini? Häh?

Enpä näe yhtään hyvää syytä alkaa provoilemaan tällaisella aiheella. Neuvoja aidosti kyselen.

Jos haluan provoilla kirjoitan vaikka uusioperheistä, erityislapsista tai naapureista. Miten tästä aiheesta saisi hyvän provon?

AP

oli aikalailla samanlaista ja syynä oli korvatulehdus. Lapsen takia olis paras sulkea pois, että kiukkua ei aiheuta kipu.

No, uhmaiästä!! Ja sitä kestääkin nyt sitten aika kauan, voin kokemuksesta kertoa. Meillä poika reilu 3v ja uhma ehkä hiukan laantumassa pahimmasta, mutta saattaa silti leimahtaa vielä. Hoidosta hakeminen on kestänyt pahimmillaan yli puoli tuntia, kun poika on juossut lähimetsään ilman kenkiä. Vaatteiden pukeminen, syöminen, nukkumaan meno, kyläpaikasta lähteminen yms. aiheuttavat valtavan taistelun. Kiukkukohtauksia yöllä. Että tällaista on odotettavissa. Mutta olen huomannut, että uhma laantuu kaikkein parhaiten, kun ei itse lähde siihen huutoon mukaan. Pitää vaan antaa olla ja pysyä rauhallisena, jutella aivan muita asioita. Kun pahin kohtaus on ohi, voi taas yrittää pukemista, syömistä jne. Vaatii hermoja eikä niitä aina ole :D Mutta onneksi tuo kuuluu lapsen normaaliin kehitykseen ja menee kyllä ohi. Jaksamista!