Jahkailetteko koko ajan menneitä ja tulevia?

tai lähinnä lasteni tulevaisuudesta. Tuntuu, että koko ajan saa olla varuillaan ja aina jotain ikävää tapahtuu kuitenkin. Meillä siis erityislapsia perheessä.

Vanhoja en murehdi paitsi silloin, kun nousee esille jotain, joka jää harmittamaan uniin asti. Siis joku vanha tapaus nousee jotenkin esille ja vaikka kuinka tiedän tehneeni parhaani, syyllistyn ainakin hetkeksi.

Olispa huolettomampi ihminen tai elämä.

niinkään, mutta tulevaisuutta ihan liiankin kanssa. Olen niin monta kertaa huomannut, että asiat kumminkin järjestyvät aina parhain päin eikä asiat koskaan mene suunnitelmien mukaan, mutta silti sitä tulevaisuutta tulee vain jostain syystä vatvottua...

Ainakin joskus pikkujutut jää mieleen viikoksi pariksi.