miten teillä muilla, työaikana wc:ssä käymiseen suhtaudutaan?
Pomo kerran töissä sanomaan että wc:ssä käymisen voisi jatkossa hoitaa omalla ajalla.. Oli kuulemma seurannut kuinka aamuisin käyn vessassa kakalla töihin tullessani. Ei vaan ollut huomannut että tulin joka aamu 15 min ennen muita töihin. No tästä otin opiksi ja tulin jatkossa minuutilleen töhini silloin kun työaika alkoi ja kävin edelleen vessassa vuoron aluksi.
Kommentit (5)
Vessakäynnit on asiakkaalta laskutettavaa aikaa. Koska mitäpä sitä muuta paskalla istuessa miettisi kuin asiakkaan asioita ja projekteja.
että kullakin työntekijällän on käytösään sellainen pottatuoli. Varsinainen pottaosa on henkilökohtainen, vähän kuin päiväkodissasin. Lisäksi on sermit kunkin työpisteen ympärilä. Työvuoron aikana ei ole tarvetta poistua työpisteestä (ruokaa ja juomaa toimitetaan suoraan työpisteeseen).
Kätevää ja hygieenistä. Kukin tyhjentää ja pesee vuoron päätteeksi oman pottansa. Eika tule ylimääräisiä taukoja.
Joskus haisee, muta siihenkin tottuu. Kuukautisten aikana on kiva kun voi antaa paikkojen tuulettua ja valua suoraan pottaan.
Helpottaa myös ripulissa työskentelyä. Oksennustaudissa vähän hankalampaa
ollessani 16 v. tyttösenä erehdyin käymään vessassa ruokatunnin jälkeen. Odotin että muut lähtevät pienestä työmaakopin tyylisestä putkasta pois jotta saan toimittaa asiani rauhassa.
Kun tulin ulos, naispuolinen työnjohtaja tai mikä kääkkä lie olikaan huusi mulle naama punaisena miksen käynyt vessassa ruokatunnin AIKANA. Sanoin vaan ettei paskattanut...
Mutta pakko sanoa, että jotkut (ei siis töissä vaan muuten lähipiirissä) istuvat viellä vessassa piiiiiitkään. Itse kun menen niin homma hoituu nopsaan, ei juuri mene pidempää aikaa mitä pisulla käymiseen. Mutta jos joku käy töissä esim. 2 kertaa/päivä ja aina 20min menee, niin onhan se iso osa työpäivästä, viikossa yli kolme tuntia, kuussa yli 12h ja vuodessa ties miten monta tuntia :D
Varmaan suhtautuminen olisi nihkeämpää jos istuisi töissä paskat housuissa. Ei ole rajoituksia paljon muutenkaan, toimistotyö. Suoli aktivoituu vasta liikunnan jälkeen, ei heti aamulla kotona.