Lue keskustelun säännöt.
Paniikkikohtaus apua ?
12.04.2012 |
Mulla alkoi kohtaukset jokin aika sitten, kun miehen kanssa tuli ero ja samalla vaativat opinnot päällä. Nyt viimeisen parin viikon aikana kohtaus on tullut joka päivä ja pelkään sekoavani. Olen aina kohtauksen tullessa ollut jossain sosiaalisessa tilanteessa, josta ei voi vain häipyä tuosta vaan. Olen yrittänyt hengittää ja olla päästämättä paniikkia niskan päälle.
Lääkityksenä opamox, mutta vältän ottamasta. Mitä muita keinoja, kirjallisuutta, harjoituksia tähän vaivaan on ? En ikinä tiennyt, että tämä voisi tulla minulle.
Kommentit (4)
nippelijuttuja ympäriltäni, eli keskityin siihen :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
parantunut paniikkihäiriöstä kuta kuinkin kokonaan.
Luin mm. Ben Furmanin kirjallisuutta asiasta. Olin lääkityksillä, mutta jätin ne kokonaan ja aloitin kovan treenin. En pystynyt käydä kylässä, kaupassa tai kulkuneuvoissa, luokassa olemisesta puhumattakaan, mutta nyt olen hankkinut ajokortin, opiskelen ja juon jopa kahvia (joka aiemmin aiheutti paniikkia).
Eli käy kirjastossa ja siitä se lähtee!
mutta jos on esim. paljon ihmisiä ympärillä, jotka puhuvat omia asioitaan siinä ( esim. jotain opiskelukavereita), alkaa ahdistaa oma täysin surkea elämäntilanne ( mies jätti, olen köyhä yksinhuoltaja eikä kukaan välitä musta...)ahdistaa niin paljpon, että yhtäkkiä kohtaus vain alkaa ja yrittää päästä niskan päälle. olen joka päivä äärettömän väsynyt. ja jännityds vielä lisää väsymystä. pitääkin koittaa lukea tuota furmanin kirjaa :) yhtään en haluaisi niitä rauhoittavia alkaa vetää, mutta kai se on esiintymistilanteessa on pakko.
en minä ainakaan keksinyt niihin kohtauksiin oikein muuta keinoa kuin bentsot (jotka toisn minulla menettivät äkkiä tehonsa), alkoholi tai sitten vaan kestää. Mä olen kyllä paniikkikohtauksen tultua häipynyt ihan mistä vaan tilanteesta, en ole pystynyt olemaan kuin ei mitään.
Mutta hyvä puoli on että voi se ohikin mennä. Minä en ole yli 10 vuoteen saanut kohtausta enkä ole saanut mitään hoitoa vaivaani, enkä syö mitään lääkkeitä. Jotenkin vaan turruin koko kohtauksiin niin että tuntui että ihan sama vaikka niitä tulisi loppuikä, ja sitten vähitellen niitä ei enää vaan tullutkaan. 10 vuotta päivittäisiä kohtauksia totutti siihen että ei niihin kuole ja että loppujen lopuksi se kestää vain tietyn ajan se paha olo ja menee ohi kunhan vaan sinnittelee.