Lue keskustelun säännöt.
Miten voi suunnitella elämää, kun yrittää raskautta?
12.04.2012 |
Tilanne on siis se, että olemme puolisen vuotta yrittäneet raskautta, mutta mitään ei tapahdu.
Olisin kiinnostunut myös opiskelemaan vielä jotakin, mutta ei ole järkeä edes hakea opiskelemaan, kun ei tiedä olisiko sitten yhtäkkiä raskaana.
Jos ei lasta ole vielä ensi keväänäkään kuulunut niin haluaisin hakea seuraavaksi syksyksi kouluun. Mutta miten sitten käy tukien, jos joudunkin opintovapaalta jäämään äitiyslomalle?
Kommentit (22)
Tee suunnitelmasi aivan kuin ette yrittäisi lasta. Peruutat ne sitten, jos oletkin raskaana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
asian vuoksi.
T: esikoista yritettiin 2v ja sama jo kakkosta, enkä ole vieläkään raskaana
Elät ihan normaalisti. Lapsi tulee jos tulee. Ethän sinä voi muumioitua sen kuukautiskiertosi ympärille.
Ja raskauden huomaamisesta on 9 kuukautta aikaa setviä asiat.
Minä olen odottanut adoptiolapsia yhteensä kuusi vuotta, ja silti elin ihan normaalisti sen odotusajankin. Vaikka kestosta ei ollut mitään havaintoa ja jokaisesta pienestäkin muutoksesta piti raportoida kuudella kopiolla sossutätiä.
Ja kun tieto lapsesta tulee, pitää syöksyä suunnilleen niiltä sijoiltaan matkaan.
eteenpäin, vaikka lasta ei kuulunutkaan. Ajattelin niin päin, ettei (epävarmaa) tulevaisuutta voi suunnitella mahdollisen raskauden mukaan, vaan toimitaan niiden asioiden eteen, joihin oikeasti voi vaikuttaa (kuten nyt sinun tapauksessasi opiskelun aloittaminen). Sinuna hakeutuisin opiskelemaan, yrittäisin siinä sivussa hankkiutua raskaaksi ja jos niin onnellisesti jossain vaiheessa kävsisi, suunnittelisin sitten opiskelu- ja "äitiyslomakuviot" uusiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä kesti 5v ennen kuin tulin raskaaksi enkä muista kyseisestä ajasta juuri muuta kuin jatkuvan pettymyksen ja lapsettomuushoidot. Kai se olisi parasta elää kuten ennenkin ja suunnitella elämää normaalisti, meillä se ei onnistunut.
Voitko kertoa, että miten yritätte saada lapsen? Pelkkä pussaaminen ja kädestä pitäminen ei riitä. Kumppanisi pitää myös olla eri sukupuolta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyhä Sylvi. Ei kai se siitospuuha vie kuin muutaman minuutin päivästäsi?
Väkisin yrittämällä ei lähde itämään. Varmin konsti on pyrkiä opiskelemaan.
Raskaus ei sijaitse aivoissa vaan vatsaontelon alaosassa, joten kykenet aivan hyvin opiskelemaan h-hetkeen saakka. Sen jälkeen jäät äitiyslomalle normaalin kuvion mukaan ja palaat opintoihin äitiysloman/vanhempainloman jälkeen.
Pahimmassa tapauksessa jäät lapsettomaksi ja kouluttamattomaksi, kun kuhkit ja ihmettelet ehkä vuosikausia vielä.
Eivät tuet lopu, ne vaihtavat nimeä. Miksi et soita Kelaan ja kysy? Niiden verkkosivut ovat ihan kauheat, mutta jotain niiltäkin selviää.
Tsemppiä, teit mitä teit, mutta älä herranen aika tuhlaa elämääsi jahkailuun. Se on lyhyt!
Meillä kesti 5v ennen kuin tulin raskaaksi enkä muista kyseisestä ajasta juuri muuta kuin jatkuvan pettymyksen ja lapsettomuushoidot. Kai se olisi parasta elää kuten ennenkin ja suunnitella elämää normaalisti, meillä se ei onnistunut.
Mekin yritettioin pitkään, mut mä tulin raskaaksi kun kävin tyttöjen kesken laivaristeilyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi huh, miten hauska olit. Käsittämättömän hyvä vitsi... jos yrität muka olla nokkela, niin olisit sitten edes hauska...
Elät ihan normaalisti. Lapsi tulee jos tulee. Ethän sinä voi muumioitua sen kuukautiskiertosi ympärille.
Ja raskauden huomaamisesta on 9 kuukautta aikaa setviä asiat.
Minä olen odottanut adoptiolapsia yhteensä kuusi vuotta, ja silti elin ihan normaalisti sen odotusajankin. Vaikka kestosta ei ollut mitään havaintoa ja jokaisesta pienestäkin muutoksesta piti raportoida kuudella kopiolla sossutätiä.
Ja kun tieto lapsesta tulee, pitää syöksyä suunnilleen niiltä sijoiltaan matkaan.
Kiva, eloisa ja värikäs kuvaus, kiitos!
Kommentoin tuota "9 kuukautta aikaa" -kohtaa, ettei se aina biologistenkaan lasten kanssa ole niin.
Huomasin olevani raskaana vasta, kun homma oli 13. viikolla, ja synnytin keskosvauvan 10 viikkoa ennenaikaisesti, joten minulle jäi karkeasti 4 kk kypsyä asiaan. Puolet raskausajasta katosi.
Näin voi käydä ihan älykkäällekin naiselle, jonka hormonitoiminta on omituista ja ruumiinrakenne sen verran pitkä, että vatsa kasvaa sisäänpäin eikä näy edes lopussa niin paljoa, että naapurikaan huomaisi. Luuli että olimme adoptoineet.
Joka tapauksessa äiti minustakin lopulta tuli, jopa kahdelle, joskin tajusin sen vasta noin kymmenen vuotta myöhemmin, kun heräsin yövalvomisten aiheuttamasta uupumuksesta.
Suoritin tutkinnon kahdessa vuodessa hoitovapaalla ollessani. Konstit on monet eikä elämä mene kuitenkaan samoja raiteita kuin aina ja kaikilla, eikä aikataulun mukaan kuten eivät junatkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi huh, miten hauska olit. Käsittämättömän hyvä vitsi... jos yrität muka olla nokkela, niin olisit sitten edes hauska...
Samat sinulle. Ysin jutulle nauroin, sinusta jäi vain paha maku suuhun.
Jos sinulla on jotenkin paha olla, pura please se johonkuhun kuspiähän eikä tähän ketjuun, joka on pitkästä aikaa hauskinta ja avoiminta koko läävässä.
aikaa ja kun kuulit, tiesit sentään, miten pitkään ihmisen bioraskaus kestää. Ja että sen päätteeksi saat vastasyntyneen, etkä esimerkiksi kolmevuotiasta. Sukupuolenkin saat selville halutessasi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ollut lainkaan hauska. Samaa moskaa, jota heitetään lapsettomien niskaan, jonka idea on se, että he eivät OSAA eivätkä TIEDÄ, miten lapsia tehdään. Mielestäni noin loukkaavan ja tyhmän "muka vitsin" saa ihan surutta teilata.
Meillä kesti 5v ennen kuin tulin raskaaksi enkä muista kyseisestä ajasta juuri muuta kuin jatkuvan pettymyksen ja lapsettomuushoidot. Kai se olisi parasta elää kuten ennenkin ja suunnitella elämää normaalisti, meillä se ei onnistunut.
Osanottoni. Hoidot ovat kovia. Useimmat naiset potevat häiritsevänä jo oman normaalin hormonitoimintansa heilahtelun, jota miesväki ei voi lainkaan käsittää. Heillehän homma on tehty tasaisen helpoksi.
Odotan vaihdevuosia ja tämän kurjuuden loppumista. Toistuvat krampit, vuodot, ripuli, ummetus, hirvittävä päänsärky ja raivarit ovat keittäneet minut ihan kypsäksi.
Keskustelun aloittajalle haluan sanoa, että jos olet normaalijärjellä varustettu, kuten kirjoituksestasi voisi päätellä, anna mennä. Tee mitä haluat ja hyväksi näet, mutta älä ihmeessä kiipeä mihinkään hyllylle odottamaan päivää, jolloin kaikki tekijät olisivat yhtä aikaa suotuisat.
Sellaista päivää ei tule. Elämä on yllätyksellistä eikä sitä voi kokonaan hallita. elä, älä pelkästään odota elämää.
Pyri opiskelemaan. Mitä siinä voit menettää?
ei ollut lainkaan hauska. Samaa moskaa, jota heitetään lapsettomien niskaan, jonka idea on se, että he eivät OSAA eivätkä TIEDÄ, miten lapsia tehdään. Mielestäni noin loukkaavan ja tyhmän "muka vitsin" saa ihan surutta teilata.
Miten kukaan voi tietää, että sinä olet herkkänahkainen ja kliinisesti lapseton? Ei täällä ole naamoja, nimiä, henkilötunnuksia ja muita tietoja.
Jos noin kovasti vedät herneen nenään siitä, että tuntematon yrittää vitsailla ihan muussa kuin loukkaamistarkoituksessa, olet oikeasti terapian tarpeessa.
Ei ihminen voi kääriytyä raivoon koko maailmaa kohtaan lapsettomuuden vuoksi, ei myöskään syövän, kasvojen epämuodostuman, halvauksen tai hi-virusinfektion vuoksi.
Viha kuluttaa, tekee sinut epämiellyttäväksi ja karkottaa ihmiset ympäriltäsi.
Ei sinun lapsettomuutesi ole meidän kenenkään syy, muista se.
Muista myös, että meillä muillakin voi olla omat taakkamme, joita emme käytä tekosyynä muiden kimppuun käymiseen.
Jos kärsit diagnosoidusta lapsettomuudesta etkä pelkästään korviesi välissä olevasta kuten minä aikoinani, miksi kiusaat itseäsi ja muita tulemalla tänne riehumaan? Lapsettomille voi olla ihan oma foorumi jossain.
Omasta puolestani pahoittelen kokemaasi piruilua, mutta otapa aikuisena huomioon, että me emme tunne sinua emmekä ongelmiasi, joten emme voi myöskään tahallamme loukata.
Kirjoituksesi oli fiksu ja allekirjoitan sen sinänsä täysin, mutta kuitenkin ihmiset voisivat ottaa lapsettomuusvaihtoehdonkin paremmin huomioon. Sen verran yleisiä tuontyyppiset "vitsit" ovat, että uskon niiden loukkavan aika monia, vaikka kaikki eivät sitä ulospäin ilmaisekaan. Mielestäni on ihan hyvä ymmärtää, että asioita, joista joku voisi pahoittaa mielensä voisi ihan tietoisesti välttää. Enkä ole kuullut, että esimerkiksi syöpään sairastuneelle sanottaisiin jotain: "On sitten tullut syötyä paljon lisäaineita jne." Lapsettomiin kohdistuvaa pilkkaa on paljon enemmän. Mutta siis kaikkea hyvää sinulle!
aikaa ja kun kuulit, tiesit sentään, miten pitkään ihmisen bioraskaus kestää. Ja että sen päätteeksi saat vastasyntyneen, etkä esimerkiksi kolmevuotiasta. Sukupuolenkin saat selville halutessasi.
Lapseni syntyi hätäsektiolla jouluaattoyönä. Hänellä oli reikä sydämessä ja keuhkot painuivat epäkypsyyden vuoksi kasaan. Olin odottanut häntä kuusi viikkoa Naistenklinikalla liikkumiskiellossa. Miestäni näin silloin tällöin, en päässyt valmistamaan joulua saati lapsen tarvikkeita.
Muut äidit söivät jouluruokaa ja ihmettelivät isoja vauvojaan, minun oli vastasyntyneiden teholla 10 viikkoa keskeneräisenä ja odotin tippa laskimossa hänen kuolemaansa. Sillä hetkellä olisin tehnyt itsemurhan, jos jalat olisivat toimineet leikkauksen jälkeen. Olisin juossut Naistenklinikan päätyikkunan läpi ulos.
Meni 2-3 vuotta hänen syntymästään ennenkuin hänet todettiin normaaliksi. Hän ei esim. oppinut kävelemään, vaan me opetimme hänelle sen.
Voin kuvitella, mitä on monen vuoden odotus, sillä olen odottanut lapseni syntymän jälkeen monta vuotta tietoa siitä, kykeneekö hän normaaliin kouluun ja elämään.
En tiedä, kumpi on pahempaa, odottaa adoptiolasta monta vuotta vai odottaa, että biologinen lapsi joko todetaan vaikeavammaiseksi tai kuolee tai sitten todetaan terveeksi.
Asioissa on monta puolta. Ei tämä ole kilpailu siitä, kummalla on vaikeampaa. Minä toivon sinulle ja muille adoptiolapsen odottajille kaikkea hyvää. Parhailla ystävilläni on adoptiotytär, saman ikäinen kuin minun tyttäreni.
Voi että; olen kuvitellut, että nämä vauvautelut ovat vain vanhojen naissukulaisten synti.
En muista koskaan keneltäkään udelleeni tästä asiasta, sillä me nuoremmat osaamme mielestäni aika hyvin ottaa huomioon lapsettomuusvaihtoehdonkin.
Moukat meillä on aina keskuudessamme. Siksi en ole tekemisissä laajan sukuni kanssa lainkaan. Minulla on diagnosoitu neurologinen sairaus, samoin kuopuksellani, enkä kestä hyväntahtoista kyselyä: "Miten teillä menee?", sillä en osaa ns. sosiaalista valehtelua (kiitos hyvin).
En halua alkaa selittelemään, mistä sairauteni ja lapseni sairaus johtuvat, sillä perinteisestihän kaikki on aina äidin syytä, vaikka kyseessä olisi perityn geenivirheen aiheuttama ongelma.
Toisaalta toivon, että voisin jonkun kanssa avoimesti asioista keskustella, sillä salailu on uuvuttavaa, ärsyttävää ja raivostuttavaa.
Ihmisen psyykessä ja fysiologiassa kaikki ei tosiaankaan toimi yhtä yksinkertaisesti kuin auton moottorissa, eikä auton moottori toisaalta rakenna itseään kahdelta muulta autolta perityn dna-koodin mukaisesti.
Miksi siis ihmisen toiminta aukenisi junteille? Varmaan lapsettoman ja syöpäpotilaan ja maanis-depressiivisen pitäisi vain kehittää hyvä, suut sulkeva vastaus, kun se paha kysymys taas heitetään. Se vaatii sisua ja valmistautumista, mutta ehkä se pitemmän päälle kannattaisi.
Kehittelen vielä sitä omaa nasevaa vastaustani uteliaille, suosittelen jokaista keksimään omansa.
Ei sen lapsen yrittämisen ympärillä pidä koko elämän pyöriä, jää elämä ihan kokematta. Hae sinne opiskelemaan. Sittenhän sinulla on opiskelupaikka, jonne voit vain tarvittaessa ilmoittautua poissaolevaksi.
Selvitä kelan sivuilta mitä tukia saat. Suomessa ei kuitenkaan nälkään kuole.