Muita äitejä, joiden vastuulla paljon?

Mulla on

kolme koululaista ja taapero



Koululaisten isä on feidannut jonnekin, ei ole vuosiin ollu tekemisissä, ei vastaa puheluihin, sähköpostiin tai mihinkään. Ei edes sossu taikka oikeus saanu herraa kii.



Taaperon isästä oaljastu narsisti taaperon syntymän jälkeen, erottiin.



Mulla on talossa täysremppa, oon kotihoidontuella ja teen koko hemmetin rempan yksinäni.



Sairastan itse kakssuuntasta joka vuodenvaihteessa kävi niin pahana että kävin vähän osastolla lepäämässä. Turvaverkko kuitenkin onneksi niin hyvä että lasten elämä pysyi vakaasti kotona mun sairastamisesta huolimatta.



Tällä hetkellä hoitohenkilökunnan mielestä realistista on että tän kotihoidontuen lopuutua jään sairaslomalle ja mulle aletaan hakemaan eläkettä.

olisi mukava auttaa...

meillä ei ole noin rankkaa läheskään, on vain 3 pikkulasta, äidillä vaativa asiantuntijatyö jossa on oltava tavoitettavissa 24/7, ja ei mitään tukiverkkoja.

Kukaan ei ole koskaan auttanut mitenkään tai hoitanut lapsiamme, isovanhemmat ei auta vaikka olisi mikä kriisi. Ollaan ihan pulassa jos vaikka toinen työmatkalla, ja toinen kotona ja yksi lapsi joutuu sairaalaan. Ei ole ketään jonka voisi soittaa kotiin hoitamaan muita lapsia.

Samoin kaikki kuskaukset jne, lapset kotihoidossa ollessaan piti aina raahata mukaan, eli kaikki kolme lasta on olleet mukana asuntokaupoissa, lainaneuvotteluissa, autokaupoissa, siis ihan kaikkialla kun ei ole ketään joka hoitaisi.



Arki rullaa hyvin mutta aina joku yllärikriisi sotkee kuvion pahasti. Työmatkat aiheuttavat aina jännitystä ja sitten tosiaan se jos joku joutuu sairaalaan, oli se sitten lapsi tai aikuinen. Pienin on vielä niin pieni (1v) etten jätä MLL hoitajalle.



Meillä ei ole ollut puolison kanssa seitsemään vuoteen kertaakaan kahdenkeskistä aikaa ilman lapsia, eli emme ole käyneet missään elokuvissa tms vaan aina ollaan kotona/lasten kanssa. Parisuhde kärsii, ei ole yhtään mahdollisuutta olla kaksin. Sukulaiset eivät halua osallistua edes sen vertaa että kävisivät kylässä - sekin helpottaisi joskus jos olisi osallistuvat isovanhemmat edes sen vertaa että leikkisivät. Mutta ei, käyvät kerran vuodessa ja istuvat sohvalla ja odottavat palvelua ja viiden ruokalajin päivällistä.



Joten omin voimin mennään, ja en voi kuvitella että kestäisin sinun taakkaasi kun nytkin jo on ajoittain rankkaa. Sinuna kyllä jättäisin noita muita sukulaisia vähemmälle. Se ei ole tylyä, vaan se on vääjäämätön tosiasia että olet ensisijaisesti äiti lapsillesi. Eli huolehdi että pärjäät ja jaksat lastesi kanssa. Jos sitten vielä jää voimia niin auta sukulaisiasi mutta älä lasten kustannuksella.



Isääsi et voi kamalasti auttaa jos hän ei itse hae apua, joten jättäisin hänen auttamisensa vähemmälle. Tai ilmoitat kunnalle että sinä et nyt kykene isäsi edunvalvoja olemaan, antakaa sellainen kunnan puolesta.



Voimia ja jaksamista sinulle, ja kaikkea hyvää!

Kaksi pikkukoululaista ja taapero, miehellä pitkät työpäivät, yhdellä lapsista erityistarpeita, oma työ, opiskelu ja kodin remontti. Itsellä (osittain tämän kaiken seurauksena) ahdistuneisuushäiriö. Juu ei jää liikaa aikaa harrastaa mitään

Voisitteko tehdä muutaman kanssa hoitovuorot sun vanhempien ja veljen suhteen? Ettet joudu yksin vastuuseen... Kannattaisi varmaan olla yhteydessä sossuun ja kertoa omien voimien vähyydestä. Ajatttele sitä, että jos nyt väsähdät, kaikki kärsii ja erityisesti sun lapset.

Kiitos vastauksista!



Muita sukulaisia ei siis ole "talkoissa" tai ainakaan sellaisia, jotka suostuisivat/ pystyisivät töitä jakamaan. Suurin osa asuu kauempana, eikä oikeastaan enää tunnetakaan niin.



Oli jotenkin helpottavaa kuulla, että muillakin on paljon tekemistä arjessa. Ja tuo kahdenkeskinen aika: sehän on ihan vitsi ajatuksen tasolla. :)



Ja juuri tuo, että mentiin minne tahansa, niin aina on otettava koko sakki mukaan. Kerran jouduin raskaana ollessa akuutisti sairaalahoitoon ja ei siinä auttanut kuin ottaa kolmevuotias istuksimaan sairaalan käytävälle. :(



Toisaalta en halua lisähommaa kavereillekaan kasata: heillä on kädet täynnä, kun pyörittävät omaa pikkulapsiarkeaan: siinäkin tuntuu olevan tarpeeksi ilman ulkopuolisten tuomaa lisäohjelmaa.



Joku ehdotti sosiaalitoimea: käsittääkseni siellä hoidetaan vain lasten huostaanottoja ja niin huonosti ei asiat meillä sentään ole.



Remppasimme edellisen kodin melkein valmiiksi, kunnes piti muuttaa työn perässä toiselle paikkakunnalle. Toisaalta olen helpottunut, että nyt vuokra-asunossa asuessa ei tarvitse ajatella remontteja tai pihan laittoa.



Hävettää oma tilanne: ihmiset tuntuvat pitävän ihan uunona, kun en minnekään koskaan ehdi ja huolettomat kommentit "se on vain organisointikysymys!" saavat epätoivon partaalle.



Kummit ovat viel lapsettomia ja kerran vanhemman lapsen kummitäti tarjoutui auttamaan ja hakemaan ulos. Tulikin oikein suurieleisesti -ja toi tytön takaisin 30 min jälkeen. Olin kerennyt vasta imurit ja muut kasailla lattioille. :) Mutta eipä sitä itsekään lapsiperheen arjesta paljoa ymmärtänyt sinkkuvuosina.



Olen toki vähentänytkin tekemisiä mistä vain voin: ennen leivoin sukulaisten juhliin, heidän lapsiaan oli meillä hoidossa, autoin muutoissa jne. Nyt ei näihin ole enää aikaa. Mutta jännä miten ihmiset eivät tätä työmäärää näe: lapseton sukulaispariskunta viime viikolla soitteli ja pyysivät voisinko tehdä heille juhliin voileipä- ja täytekakut. Tämä olisi vaatinut mm. 300km:n junamatkustuksen toiselle paikkakunnalle. Olen varmana ollut liian kiltti.

Auttamisintoni on kyllä kadonnut, kun olen huomannyt, että vastapalveluksia on turha odottaa. Nyt kun olemme kaikkein tiukimmillaan jaksamisen kanssa, niin kukaan ei kerkeä edes tuntia uhrata. Mutta tämä ok.



Parasta oli kuuulla, että en ole ainoa. Ehkä nyt vauvan kanssa pitemmän aikaa valvottua kaipasin vertaistukea (mikä ihana muotisana!).



Jaksamista myös teille muille ja pidetään liput korkealla! Pakko sen päivän on paistaa vielä risukasaankin. :)

Itselläni kolme lasta; kaksi murkkua ja yksi juuri ala-asteen aloittanut. Erosin 5 vuotta sitten ja sen jälkeen olen pyörittänyt perhettä itsekseni. Lapset ja omakotitalo täyttää vapaa-ajat aika hyvin.



Lasten lisäksi huolehdin myös omista vanhemmistani joiden omaishoitaja olen. Vanhempani ovat yli 80-vuotiaita ja täysin avunvaran varassa. Ihan yksin en heistä jaksa huolehtia joten kunnallinen kotipalvelu käy antamassa lääkkeet ja ruuan 2 kertaa vuorokaudessa. Kaikki muu on minun vastuulla.



Olen perhepäivähoitaja ja arkisin meillä pyörii kolme alle 2-vuotiasta lasta.



Näillä aineksilla saan aikani hyvin kulumaan ja ei tarvitse miettiä mitähän minä oikein tekisin.

Pienet lapset, vuorotyötä tekevä mies, omaishoitajuus, omat terveydentila jne. Sen enempää en halua tätä valottaa mutta elin monta vuotta ihan sumussa ja itseni unohtaen. Sitten pikkuhiljaa asiat muuttuivat, omat terveysvaivat helpottivat, lapset kasvoivat, omaishoidettavani nukkui pois ja elämä palasi uomiinsa.

Nyt kun elämä on seesteistä tuntuu hurjalta ajatella miten tuon kaiken aikanaan jaksoi.

Rukoile Jumalan armoa ja anna elämäsi taivaan isän käsiin. Vain pyyteettömin ajatuksin voi saada rauhan. Jos on langennut sielu niin siitä on aina seuraamuksia.

Terv. Armon saanut ja ihanasta elämästä nautiskeleva äiti

Olen itse kokenut aikalailla samanlaista. Jos muistelet viimeisintä kuukautta, niin luulen, että voit kuvailla sen elämistä sumussa.



Myönnä ensinnäkin itsellesi ja miehellesi että olet väsynyt. Pyydä mieheltäsi apua. Pakko sen on pystyä auttamaan jotenkin. Kun ei kerta muita vaihtoehtoja ole.



Et itse välttämättä tajua kuin väsynyt olet ja psykoosin vaara astuu kuvaan, jos olet ylihuolehtivainen ihminen.

Ei kenenkään tarvitse itseään näännyttää muiden murheilla

On pienet tai isommat lapset, enemmän tai vähemmän, ikääntyvät/sairaat vanhemmat, alkoholisti/työnarkomaani/narsisti/pettäjä- tai muuten vaan luuserimies lapsilauman jatkona, isot asuntolainat, työpaikkaongelmat, omat sairaudet tai muiden jne. Jokaiselle kyllä piisaa oma osansa.

On pienet tai isommat lapset, enemmän tai vähemmän, ikääntyvät/sairaat vanhemmat, alkoholisti/työnarkomaani/narsisti/pettäjä- tai muuten vaan luuserimies lapsilauman jatkona, isot asuntolainat, työpaikkaongelmat, omat sairaudet tai muiden jne. Jokaiselle kyllä piisaa oma osansa.

Riippuu vähän, minulla itelläni on lapset kotihoidossa ja siinäkin riittävästi. Saan hoitoapua silloin tällöin ja käyn jumpassa. Jos oisin ap niin enpä tiedä... en menis vannomaan että oisin yhtenä kappaleena... Velkaa on kaikilla mut ei kai se mikään stressin aihe ole jos talousasiat hoitaa kunnolla?

siitä sossusta...soitat vammaispalveluihin ja sanot, että nyt et enää jaksa yhtään. Saavat järjestää edunvalvojat ja asianmukaisen avun niin veljellesi, isällesi, kuin äidillesikin. Tottakai omaisistaan kuuluu huolehtia, mutta tuo ei ole kohtuullista ja joskus täytyy valita. Sinun omat lapsesi ovat nyt etusijalla, että heidän äitinsä säilyy täyspäisenä.



Ulkoista kaikki mahdollinen, ja keskity itseesi ja lapsiisi!

Ainakin isäsi voit heivata yhteiskunnan hoidettavaksi. Veljesi kaiketi onkin laitoksessa?

Ainakin isäsi voit heivata yhteiskunnan hoidettavaksi. Veljesi kaiketi onkin laitoksessa?

Veli ei ole laitoksessa, enkä häntä nyt sellaiseen ehkä olisi laittamassakaan. Valoisa persoona ja menee tässä joukon jatkeena. Ongelmana on minkäänlaisen koulun tms löytäminen, kun on neurologista, näkö-, kuulo- ja liikuntavammaa. Periaatteessa veljeni hoitelisin ihan mielelläni jos ei olisi näitä muita sukulaisia.

Isä on ollut useaan otteeseen hoitojaksolla ja hoitoneuvottelussa aina lopputuloksena, että ei pärjää itsekseen. Jostain kumman syystä kuitenkin aina kotoututetaan ja sitten alkaa tapahtua: viimeksi ajoi humalassa pari autoa tohjoksi jne. Todella kamalia juttuja. Sitten juo itsensä ihan seis ja taas viedään hoitoon. Mutta pakkohoitoon ei voida kuulemma ottaa. :/ Tässä kohtaa olen täysin neuvoton.

Sosiaalitoimi vähän ovelasti narutti minut hetkeksi maksamaan isäni elämistä, kuulemma ensisijaisesti omaisten pitää huolehtia. Selvisi sitten sekin, mutta useampi tuhat meni harakoille.

Hoitopalaverit, kokoukset, Kelat, verotoimistot, saldorajat sinne ja tänne ja edunvalvontailmoitukset vie rutosti aikaa. Lastne päiväuniajat menee näiden asioiden hoitoon, paitsi tänään olen pihistänyt tänne vuodattamiseen jo monta minuuttia. ;)

Jollakulla oli ollut samanlainen vaihe: pakko tässä on itsekin uskoa siihen, että joskus tämä vielä helpottaa.

Ja tosiaan miehen kanssa on onneksi tosi hyvä parisuhde, eihän tästä olisi muuten tullut yhtikäs mitään. Nyt kun hän sai oman väitöksensä tehtyä, niin elämä on sillä lailla helpottanut, että pystyy auttamaan kotitöissä ja osallistumaan leikki-ikäisen kuskaamiseen harrastuksiin.



Mutta pelkään että mieheni uupuu. Välillä synkkinä hetkinä ajattelen, että en ihmettelisi yhtään, vaikka lähtisi jonkun sirpakan flikan perään, kun oma vaimo tuntuu lähinnä tuovan ongelmaa katon alle: kuka hullu tällaista vapaaehtoisesti jaksaa.

Eikö sieltä saa velkaneuvontaa isäsi tilanteeseen? Ja apua veljellesi tai äidillesi? Tukea siis arjen pyörittämiseen... Kuuluuko kunnan antaa vielä jotain vammaisavustajia? Entä jos sellainen olisi edes osittain? Siinä mielessä siis sossun puheille, että selvittäisitte kaikkien kannalta parhaat ratkaisut, jotta äitisi tila kohentuisi, veljesi pärjäisi, sekä isäsi velka-ongelmaan saataisi ratkaisu. Heillä on varmasti joitain ratkaisuja ja tukitoimia.

En tarkoittanut tietenkään että sun luoksesti nyt tulee sossut tarkistelemaan kuinka sun lapset voi.

Mutta hyvä kun ajattelet itseäsi, eli omia voimiasi. Sulla on raskasta nyt ja varmasti käy sunkin henkisen terveyden päälle olla huolissaan vanhemmista+veljestä.

Toivottavasti kaikki selviää!:)

t.sitä sossua ehdottanut

Asutko Joensuussa tai liepeillä, voi tarjota käytännön apuani lasten hoidossa !



Pääset sinäkin rentoutumaan yksin, sinun täytyy huolehtia jaksamisestasi tai kohta et enää jaksa! Varsinkin jos isäsi ja äitisi ovat mt-taipuvaisia, voi olla sullakin sukurasite ?

Asutko Joensuussa tai liepeillä, voi tarjota käytännön apuani lasten hoidossa !

Pääset sinäkin rentoutumaan yksin, sinun täytyy huolehtia jaksamisestasi tai kohta et enää jaksa! Varsinkin jos isäsi ja äitisi ovat mt-taipuvaisia, voi olla sullakin sukurasite ?

Voi kiitos! Olipa kauniisti ajateltu, mutta asumme Etelä-Suomessa. Olen miettinyt muuten, että maakunnissa varmaan olisi enemmän vanhanajan talkoohenkikin voimissaan, täällä ei tunne edes yhtään naapuriaan.

Joissakin kunnissa ilmeisesti on tarjolla silloin tällöin perhetyöntekijän apua pienellä rahalla: pääkaupunkiseudulla ei varmaan väen tungoksen takia ole mahdollista.

Vanhemmalle lapselle yritin jossain vaiheessa saada pk-paikkaa, mutta tilanne on niin huono, että ainoa tarjottu paikka oli ihan toisella puolella kaupunkia, jonne olisi pitänyt kulkea usealla bussilla. Srk:n kerho on kerran viikossa 2h kerrallaan, mutta sekin parempi kuin ei mitään!