Minkälasta kaveria et tahdo tavata?

Olen sarkastinen ja vittuilen jatkuvasti, usein myös huomaamatta. Olen myös ylimielinen ja valitettavasti sekin näkyy, pidän useimpia ihmisiä tylsinä.



Ei oikeastaan haittaa, ihmisiä maailmassa riittää.

mussa jotain vikaa kun -2- kuulostaa hauskalta seuralta! :D Voisin tykätä

Mulla on yksi kaveri joka sotkee kamalasti, siis lompsii sisään kuraisilla kengillä, talloo kaikki matot, vessassa käytyä suunnilleen koko vessa on siinä ittessään. En edes ymmärrä, miten aikuinen ihminen pystyy sotkemaan niin. Häntä en kauhean mielelläni kutsu kylään enkä toisaalta käy kylässä hänenkään luona, kun siellä on niin likaista että vaatteet likaantuu kun istuu mihinkään ja tupakansavua sisällä. Ja mä en todellakaan ole mikään hygieniafriikki.



Tällä samalla kaverilla on tapa kommentoida tosi ikävästi joihinkin asioihin. Esim. kerran mulla sattui olemaan pää kipeä ja otin lääkettä niin hän alkoi paasata mulle että minä en tiedä kivusta mitään, hän on kärsinyt elämässään näin ja näin paljon. Oli asia mikä tahansa, aina hänen piti pistää pahemmaksi. Ajattelin, että mielummin vietän aikaa ihmisten parissa, joilta saan enemmän hyvää kuin pahaa mieltä enkä soitellut enää. Hän on pariin kertaan ehdottanut tapaamista ja olen kyllä suostunutkin, mutta on sitten tehnyt oharit aina.



Ohari-ossit on semmoisia muutenkin että heitä ei kauhean montaa kertaa viitsi pyytää mihinkään. Tai tyypit, jotka eivät voi sanoa tulevatko vai eivät, vaan jäävät odottamaan tuleeko parempia tarjouksia ja jättävät kutsujan odottamaan epätietoisena (tai sitten just tekevät oharit viime hetkellä kun löytyi parempaa seuraa).



Kaveriporukalla on jätetty kutsumatta vain yhtä. Tämä ihminen muuttui lyhyessä ajassa todella paljon mentyään naimisiin ja elämänpiirimme muuttuivat myös aivan erilaisiksi. Hänen arvomaailmansa muuttui myös entisestä todella paljon. Jossain vaiheessa hän ei enää vastaillut viesteihimme. Tuli semmoinen olo, että ei olla tarpeeksi hienoja hänelle enää, niin ei olla mekään pidetty yhteyksiä vaikka ennen näimme todella usein.



Sit yleisesti ihmiset, joiden kanssa ei oikein juttu luista luontevasti, tunnelma on vaivaantunut ja väkisin saa keksiä puhuttavaa. Eli siis kemiat ei kohtaa. Itse ihminen voisi olla vaikka miten kiva tai ihana, mut jotenkin ei vaan silti ala synkata, vaikka miten ois yritetty tutustua. Sillon pitää vaan hyväksyä, et ehkä meitä ei ole tarkoitettu kavereiksi. Jokainen on varmasti jollekin tällainen ihminen ja jollekin taas unelmaystävä.

Niin ja täytyy tunnustaa myös, että jos jollain on kamalat kurittomat lapset joita raahaa aina mukanaan joka paikkaan (ymmärrän, et yh:na ei välttämättä ole aina mahdollisuutta muuhun) niin hän saattaa kyllä välillä "unohtua" kutsua kun ei vaan jaksa katsoa sitä lasten mellastusta ja kuunnella niiden mökäämistä, vaan tahtoisi keskustella aikuisten kesken.



Tää itte ihminen voi olla sitten vaikka miten ihana ja mielellään häntä näkisi, jos se onnistuisi ilman noita lapsia. Tai jos opettelisi pitämään niille parempaa kuria.

kovin painokkaat mustavalkoiset mielipiteet ovat myös hankalia, ne vetävät nopeasti koko porukan hiljaiseksi.

Ikuiset valittajat, jotka tuntuvat itse tekevänsä elämästään suurta tragediaa. Vaikea sanoa onko kyse siitä että elämän hallinta on pielessä vai ovatko he vain niin tyytymättömiä kaikkeen.

jotka eivät pysty/osaa/halua keskittyä kenenkään muun juttuihin/asioihin kuin omiinsa. Ja näitä omia juttujaan sitten jaksaa höpöttää, kääntää, vääntää ja pohtia joka ikiselle ihmiselle jopa tunteja putkeen, huomaamatta lainkaan että sitä toista ei vois yhtään vähempää kiinnostaa. Puheenaiheenvaihdoksetkaan ei mene läpi, asia käännetään vaikka väkisin ja jopa ilman minkäänlaisia aasinsiltojakaan takaisin omaan juttuun...

Olen tiiviissä ystäväporukassamme se, joka toisinaan "unohdetaan" kutsua illanistujaisiin. Tässä päättelemiäni syitä tilanteeseen:



1. Olen muutaman vuoden vanhempi kuin ystäväni, porukkamme ainoa parisuhteessa elävä (en elvistele asialla ystävilleni) sekä ainoa absolutisti (vaikka kaverinikin juovat aika maltillisesti). Nämä erot elämäntilanteissa/tavoissa ehkä lyövät hieman kiilaa välillemme, vaikka ystäväni eivät sitä koskaan myöntäisikään.



2. Olen tutustunut tähän ystäväporukkaan tietyn sydänystäväni kautta ja minut ehkä mielletään hänen jatkeekseen. Jos sydänystäväni ei syystä tai toisesta välitä minulle tietoa illanistujaisista, ei sitä välttämättä tee kukaan muukaan.



3. Olen todella luotettava kuuntelija ja keskustelen auliisti ystävieni kanssa myös elämän nurjista puolista. Minulle on helppo avautua, minkä jälkeen hauskanpitoseuraa haetaan muualta, vaikka tahtoisin myös juhlia.



4. Minun on todella vaikeaa myöntää kärsiväni tästä tilanteesta, sillä pelkään ystävieni reaktiota. Samassa porukassa muut kyllä kertovat, mikäli ovat johonkin asiaan tyytymättömiä.



5. Niin tyhmältä kuin se kuulostaakin: en ole Facebookissa. Minua ei siis ilmeisesti muisteta kutsua, jos juhlista on sovittu FB:ssa...



Uusien ystävien saaminen on minulle myös vaikeaa, koska minun on vaikeaa "avata sydäntäni" tuoreille tuttavuuksille. Tsemppiä, ap! On todella tuskallista välittää ystävistään enemmän kuin he minusta. :(

on ollut "ystäviä" jotka ovat todella itsekeskeisiä. Puhuvat vain omista asioistaan, omasta elämästään esim. mitä tapahtunut, lapsistaan mutta samaan aikaan ei olla yhtään kiinnostuneita toisista. Vastavuoroisuus siis puuttuu. Samoin itsekkäät hyväksikäyttäjät jätän kaverilistan ulkopuolelle.



Tai sitten tällaiset "ystävät" jotka eivät ole hyväntahtoisia minua kohtaan. Puhuvat siis pahaa minusta seläntakana, juoruavat, arvostelevat kaikkea elämänvalintojani, kokevat ylemmyyttä minua kohtaan.

Oletko Facebookissa? Voi hyvin olla, että jos tilaisuus on sovittu siellä ja sinä et ole siellä, kyse on vain unohduksesta.

kaveri, jota en enää oikein halua nähdä. Ystävä on itsekeskeinen ja valittaa joka asiasta, esim. saatuani ekan lapsen soitti minulle sairaalaan, ei onnitellut eikä kysynyt vauvasta, vaan tilitti parikymmentä minuuttia omasta kamalasta päivästään (tiesi kyllä, että olin juuri synnyttänyt). Samainen kaveri puhuu kaikista pahaa, melko varmasti minustakin selän takana. Myös hänen elämäntapavalintansa ovat sellaisia, joita en nykyisin juurikaan arvosta (maksattaa elämänsä sossulla ja tekee pimeästi töitä, vuokraa omaa sossun maksamaa kämppäänsä eteenpäin ja elää ilmaiseksi vanhemmillaan ym.). Kaverilla on myös ollut tosi nuoria tyttöystäviä (on siis mies), esim nyt seurustelee itseään lähemmäs 20 vuotta nuoremman kanssa. Eipä asia muuten minulle kuulu, mutta jokunen tyttö on ollut niin nuori, ettei se enää ole laillista, enkä välttämättä halua omien lasteni olevan tällaisen henkilön kanssa missään tekemisissä.



Silloin tällöin kuitenkin nähdään, koska olemme samalla aaltopituudella ja meillä on aina hauskaa toistemme seurassa. Olemme tunteneet pitkään, ja olen jotenkin tajunnut nämä yllämainitut asiat vasta viimeisten parin vuoden aikana. Nyt tämän tekstin luettuani kyllä mietin, pitäisikö välit ehkä katkaista ihan kokonaan...

Tai sitten tällaiset "ystävät" jotka eivät ole hyväntahtoisia minua kohtaan. Puhuvat siis pahaa minusta seläntakana, juoruavat, arvostelevat kaikkea elämänvalintojani, kokevat ylemmyyttä minua kohtaan.

Erään lapsuudenystävän jätin taakseni, sillä hän antoi elämänsä luisua alamäkeen. Jätti opinnot kesken, alkoi juhlia railakkaasti eikä ottanut vastuuta omista tekemisistään ylipäätään. Lisäksi hän ryhtyi "toiseksi naiseksi" erään ystäväpariskuntansa toiselle osapuolelle, mikä oli minusta moraalitonta. En vain kestänyt katsoa vanhan ystäväni taantumista, enkä toisaalta olisi kyennyt häntä auttamaankaan.



Tapasin joitakin vuosia sitten naisen, jonka kanssa olisimme voineet olla hyviäkin ystäviä. Lopulta kävi kuitenkin selväksi, että hän oli henkisesti erittäin kuormittava. Hänellä oli psyyken ongelmia, mutta hän oli osin sairaudentunnoton eikä ottanut riittävästi apua vastaan ammattilaisilta. Sen sijaan hän kaatoi huolensa minun niskaani, mikä kävi kestämättömäksi. Ystävyyssuhteessamme ei ollut riittävästi vastavuoroisuutta.



Ikävä tunnustaa, mutta välttelen myös eräitä vanhoja opiskelukavereitani, koska olen kateellinen siitä, että he ovat menestyneet ammatillisesti valtavan paljon minua paremmin. Häpeän siis itseäni ja menestymättömyyttäni, nämä kaverit eivät ole tehneet mitään väärää. Voivatko ystäväsi olla jostain syystä sinulle kateellisia, ap?

Mulla on yksi kaveri joka sotkee kamalasti, siis lompsii sisään kuraisilla kengillä, talloo kaikki matot, vessassa käytyä suunnilleen koko vessa on siinä ittessään. En edes ymmärrä, miten aikuinen ihminen pystyy sotkemaan niin. Häntä en kauhean mielelläni kutsu kylään enkä toisaalta käy kylässä hänenkään luona, kun siellä on niin likaista että vaatteet likaantuu kun istuu mihinkään ja tupakansavua sisällä. Ja mä en todellakaan ole mikään hygieniafriikki.

Tällä samalla kaverilla on tapa kommentoida tosi ikävästi joihinkin asioihin. Esim. kerran mulla sattui olemaan pää kipeä ja otin lääkettä niin hän alkoi paasata mulle että minä en tiedä kivusta mitään, hän on kärsinyt elämässään näin ja näin paljon. Oli asia mikä tahansa, aina hänen piti pistää pahemmaksi. Ajattelin, että mielummin vietän aikaa ihmisten parissa, joilta saan enemmän hyvää kuin pahaa mieltä enkä soitellut enää. Hän on pariin kertaan ehdottanut tapaamista ja olen kyllä suostunutkin, mutta on sitten tehnyt oharit aina.

Ohari-ossit on semmoisia muutenkin että heitä ei kauhean montaa kertaa viitsi pyytää mihinkään. Tai tyypit, jotka eivät voi sanoa tulevatko vai eivät, vaan jäävät odottamaan tuleeko parempia tarjouksia ja jättävät kutsujan odottamaan epätietoisena (tai sitten just tekevät oharit viime hetkellä kun löytyi parempaa seuraa).

Kaveriporukalla on jätetty kutsumatta vain yhtä. Tämä ihminen muuttui lyhyessä ajassa todella paljon mentyään naimisiin ja elämänpiirimme muuttuivat myös aivan erilaisiksi. Hänen arvomaailmansa muuttui myös entisestä todella paljon. Jossain vaiheessa hän ei enää vastaillut viesteihimme. Tuli semmoinen olo, että ei olla tarpeeksi hienoja hänelle enää, niin ei olla mekään pidetty yhteyksiä vaikka ennen näimme todella usein.

Sit yleisesti ihmiset, joiden kanssa ei oikein juttu luista luontevasti, tunnelma on vaivaantunut ja väkisin saa keksiä puhuttavaa. Eli siis kemiat ei kohtaa. Itse ihminen voisi olla vaikka miten kiva tai ihana, mut jotenkin ei vaan silti ala synkata, vaikka miten ois yritetty tutustua. Sillon pitää vaan hyväksyä, et ehkä meitä ei ole tarkoitettu kavereiksi. Jokainen on varmasti jollekin tällainen ihminen ja jollekin taas unelmaystävä.

Onko tuon kertomasi henkilön nimen eka kirjain T ja asuuko hän Helsingissä?

Erään lapsuudenystävän jätin taakseni, sillä hän antoi elämänsä luisua alamäkeen. Jätti opinnot kesken, alkoi juhlia railakkaasti eikä ottanut vastuuta omista tekemisistään ylipäätään. Lisäksi hän ryhtyi "toiseksi naiseksi" erään ystäväpariskuntansa toiselle osapuolelle, mikä oli minusta moraalitonta. En vain kestänyt katsoa vanhan ystäväni taantumista, enkä toisaalta olisi kyennyt häntä auttamaankaan.

Tapasin joitakin vuosia sitten naisen, jonka kanssa olisimme voineet olla hyviäkin ystäviä. Lopulta kävi kuitenkin selväksi, että hän oli henkisesti erittäin kuormittava. Hänellä oli psyyken ongelmia, mutta hän oli osin sairaudentunnoton eikä ottanut riittävästi apua vastaan ammattilaisilta. Sen sijaan hän kaatoi huolensa minun niskaani, mikä kävi kestämättömäksi. Ystävyyssuhteessamme ei ollut riittävästi vastavuoroisuutta.

Ikävä tunnustaa, mutta välttelen myös eräitä vanhoja opiskelukavereitani, koska olen kateellinen siitä, että he ovat menestyneet ammatillisesti valtavan paljon minua paremmin. Häpeän siis itseäni ja menestymättömyyttäni, nämä kaverit eivät ole tehneet mitään väärää. Voivatko ystäväsi olla jostain syystä sinulle kateellisia, ap?

porukkaan jonkun asian takia

- on ehkä liian jyrkät ja jäätävän mykistävät mielipiteet

-juo liikaa ja sitten pitää huolehtia tästä yhdestä, joka sopertelee, sönköttää eikä pääse enää baariin sisään

- tai ei lähde jos pyydetään (kaksi kertaa yritän, sitten en enää kysy)

- tekee ohareita, lapset "sairastuvat viime hetkellä" monta kertaa

Liian meluisat ja sotkevat ja huonostikäyttäytyvät lapset - en jaksa sitä kaaosta ja omat menee ihan sekaisin näistä vierailuista. Siivoaminen kestää ikuisuuden visiittien jälkeen, matto pesulaan jne. eli kalliiksi tulee. Olen ihan hajalla yhden kaverin perheen vierailujen jäljiltä.



Ääri-negatiiviset, jotka ovat tehneet melankoliasta ja masistelusta taiteenlajin. En vaan jaksa. Millään. Ärsyttää vaan se spanielinsilmäinen huokailu. Kaikki vastoinkäymiset ovat elämää suurempia, todella todella raskasta pidemmän päälle. On vaikeaa puhua omasta elämästä mitään, kun masistelija ilmaisee olevansa kateellinen tai mitätöi ilon jollain masentavalla kommentilla.



Huumorintajuttomat menevät ikävä kyllä samaan kastiin edellisen kanssa. Jotkut vaan eivät näe elämässä mitään hupaisaa, ja minusta on rasittavaa olla aina kauhean vakava ja tosissani kaiken suhteen.



Itsestään jauhajat ovat myös piinallisia, ja samaten omista lapsistaan jauhajat, etenkin jos jauhajan omat lapset ovat selvästi ylivertaisia. Jos puhutaan jokseenkin rehellisesti ja voidaan kertoa niitä ei-niin-mairitteleviakin juttuja niin lapsista voi jauhaa pitkäänkin ilman että se on piinaavaa. Mutta jos se on sellaista henkseleidenpaukuttelua äitiydellä, en jaksa yhtään.



Yhtä kaveria en pyydä enää mihinkään illanistujaisiin, koska hänen kohdallaan ne menevät aina ihan konttaus-oksu-dokaamiseksi. Ei kiinnosta raahata sammumispisteessä olevaa, oksentelevaa ihmistä mihinkään toista, saati n:ttä kertaa.



Onhan näitä. Veikkaan kuitenkin, että jos on kyse kaveriporukasta, jossa ei olla varsinaisesti sydänystäviä, niin syy on ap:n erilaisessa biletystavassa. Todennäköisesti on ryhmän mielestä jotenkin liian tylsä ja tavis näin rumasti sanottuna tai sitten ihan eri ääripäätä, eli kadehdittavan kaunis tai sitten oikein rääväsuinen bilehirmu, mitä toiset kauhistelevat.

hän jaksaa aina valittaa uudestaan ja uudestaan paskasta pikkurikollisesta miehestään joka panee muita naisia. vaikka yritän neuvoa tai antaa vinkkejä miten päästä eroon tuosta karmeasta siasta se menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. koska neuvoni ei auta en jaksa kuunnella samaa paskaa joka on hänen itsensä vika ku haluaa kärsiä. joten vältän nykyään hänen seuraansa

-Kaveri, joka ei osaa kontrolloida omaa alkoholinkäyttöään ja usuttaa väkisin muitakin juomaan. Minä kyllä tiedän itse parhaiten, missä minun raja menee. Jos tuntuu, etten tarvtise enää yhtäkään annosta alkoholia, niin sitten en juo, eikä kenelläkään pitäisi olla oikeutta tuputtaa minulle lisää.

-Herkkänahkainen tyyppi, joka saattaa suuttua milloin mistäkin, ei kerro suuttumisensa syytä, vaan menee hiljaa piiloon mököttämään.

-"Eräs, joka käyttäytyy todella siveettömästi ja epäasiallisesti rakastettunsa kanssa paikasta välittämättä tai huomioimatta, että ympärillä on muita ihmisiä, jotka eivät jaksa katsoa live-pornonäytöksiä.

- juot liikaa tai liian vähän

- olet liian tylsä tai liian vauhdikas

- puhut liikaa itsestäsi, lapsistasi, päsmäröit tai besserwisseröit

- olet jonkun exän kanssa tai olet ollut jonkun nyxän kanssa

-et harrasta samaa kuin muut, tai ole samassa elämäntilanteessa

- olet ollut lähtemättä mukaan liian monta kertaa ja sinut on unohdettu kutsulistalta