Tunnetko sinä ihmisen joka "ymmärtää" aina ja kaikkea?

ärsytä ja on tosi hyvä, että ymmärtää asioita kaikkien näkökulmasta- kuitenkin joskus jos ystävä vaikkapa motkottaa jonkun toisen käytöksestä niin se mitä se kaipaa ei ole syvällistä analyysia kaikkien osapuolien näkökulmasta vaan ihan vain jotain "joo on kyllä ärsyttävä tyyppi". Ainakin itse tajuan itsekin yleensä sen toisenkin näkökulman mutta silti ärsyttää. Ja silloin tarvitsen vain vähän vertaistukea. Tai että eikö se ole selvää, että kaikilla on oma käsityksensä asiasta kuin asiasta? Sitä ei välttämättä tarvitse erikseen korostaa.

Jos mun kaveria ärsyttää jonkun sen kaverin käytös, ei minulla kyllä ole siihen mielipidettä, koska minua ei ärsytä sen kaverin käytös ehkä yhtään. Yleensä en lähde näihin mukaan.

Se, mitä en ole ymmärtänyt, mikä tuon asenteen taustalla on? Siis sen että ensin taivastellaan ääneen jotain, sitten kun minä tarjoan näkökulmaa ohimennen, niin asenne onkin "Ei kuulu sinulle" tai "Sun mielipidettä ei tarvita". Sori että yritin auttaa! Onko syynä ylpeys? Eli ei haluta, että toinen opettaa ja valistaa aikuista ihmistä? Olenko minä uhka itsetunnolle?

Tämän kirjoittaja ei suuresta viisaudestaan huolimatta (tai ehkäpä juuri sen sokaisemana) ei tainnut ihan ymmärtää, mistä tässä oli kyse...

Veikkaanpa, että nuiva vastaanotto hänen täydellisille ratkaisuilleen johtuu juuri siitä, ettei tämä kirjoittaja ymmärrä yhtään mitään muista ihmisistä - löytää ehkä (ainakin omasta mielestään) loistavat ratkaisut konkreettisiin ongelmiin, mutta ei tiedä kanssaeläjiensä tunne-elämästä yhtään mitään eikä takuulla osaa ratkaisujaan tarjota sellaisessa muodossa, jossa ne olisi helppo hyväksyä. Empaattinen ymmärtäjätyyppi osaisi kyllä.

Tuli ihan kylmä tuota tekstiä lukiessa.

Jos mun kaveria ärsyttää jonkun sen kaverin käytös, ei minulla kyllä ole siihen mielipidettä, koska minua ei ärsytä sen kaverin käytös ehkä yhtään. Yleensä en lähde näihin mukaan.

riippuu ehkä siitä kuinka läheinen tämä kaveri on. Tarkoitin lähinnä, että itse joskus kaipaan vain ns. empatiaa, enkä viileää analyysia tilanteesta jokaisten osapuolten näkökulmasta kun osaan nähdä ne varsin hyvin itsekin. Muutenkin voihan sitä muodostaa silti oman mielipiteen vaikka kaikkia ymmärtäisikin, kai joku kuitenkin joskus on omasta mielestä vähän enemmän oikeassa kuin toiset?

Se, mitä en ole ymmärtänyt, mikä tuon asenteen taustalla on? Siis sen että ensin taivastellaan ääneen jotain, sitten kun minä tarjoan näkökulmaa ohimennen, niin asenne onkin "Ei kuulu sinulle" tai "Sun mielipidettä ei tarvita". Sori että yritin auttaa! Onko syynä ylpeys? Eli ei haluta, että toinen opettaa ja valistaa aikuista ihmistä? Olenko minä uhka itsetunnolle?

Tämän kirjoittaja ei suuresta viisaudestaan huolimatta (tai ehkäpä juuri sen sokaisemana) ei tainnut ihan ymmärtää, mistä tässä oli kyse...

Veikkaanpa, että nuiva vastaanotto hänen täydellisille ratkaisuilleen johtuu juuri siitä, ettei tämä kirjoittaja ymmärrä yhtään mitään muista ihmisistä - löytää ehkä (ainakin omasta mielestään) loistavat ratkaisut konkreettisiin ongelmiin, mutta ei tiedä kanssaeläjiensä tunne-elämästä yhtään mitään eikä takuulla osaa ratkaisujaan tarjota sellaisessa muodossa, jossa ne olisi helppo hyväksyä. Empaattinen ymmärtäjätyyppi osaisi kyllä.

Tuli ihan kylmä tuota tekstiä lukiessa.

Jos sinulla on fillarista kumi tyhjä etkä tiedä mitä tehdä, minä tarjoudun auttamaan. Sitten sinä kieltäydyt avusta sen takia kun isäsi huusi sinulle lapsena kun et osannut pumpata? Yhtä järkevältä kuulostaa kaikki ohjeiden kuuntelemattomuus. Toisen ihmiset ihan oikeasti osaavat jotkut asiat paremmin, minulla ei ainakaan ole mitään jumaluussyndroomaa. Sellaista että en ottaisi apua vastaan jonkun tunnesyyn takia.

jos joku pauhaa vaikkapa juuri kaverin väärästä käytöksestä, ja itse ymmärtää sitä kaveriakin, niin sitten jos kuitenkin sympatiseeraa tätä valittajaa oikein urakalla niin jossain vaiheessa se alkaa itsekin miettiä, että no toisaalta olihan sillä kaverilla tietysti syy sano tai tehdä niin ja niin. Olen huomannut, että tämä saa ihmisen ymmärtämään riidan toista osapuolta paljon paremmin kuin se, että tyrkyttää sitä omaa ymmärtämystä heti kättelyssä.

Jos sinulla on fillarista kumi tyhjä etkä tiedä mitä tehdä, minä tarjoudun auttamaan. Sitten sinä kieltäydyt avusta sen takia kun isäsi huusi sinulle lapsena kun et osannut pumpata? Yhtä järkevältä kuulostaa kaikki ohjeiden kuuntelemattomuus. Toisen ihmiset ihan oikeasti osaavat jotkut asiat paremmin, minulla ei ainakaan ole mitään jumaluussyndroomaa. Sellaista että en ottaisi apua vastaan jonkun tunnesyyn takia.

Jos minulla on fillarista kumi tyhjänä, ei kenelläkään ole tarvetta tulla ymmärtämään toista osapuolta ja analysoimaan sen toimintaa. Ketjussa ei ole kyse konkreettisten ongelmien ratkomisesta, vaan liiallisesta eri näkökulmien ymmärtämisestä ja vatvomisesta. Sellaiseen toimintaan tarvitaan ihan toisenlaista lahjakkuutta kuin fillarin kumin paikkaamiseen...

Olen varmaan itse juuri tuollainen ärsyttävä "ymmärtäjä". Mielestäni kyse ei ole mistään tottelusta tai alistumisesta (eihän alistuvan ihmisen tarvitse mitään ymmärtää, sen kuin tottelee vain?). Alistuminen olisi enemmänkin juuri sitä että kuuntelisin kun muut valittavat, ja valittaisin siinä papukaijana mukana että "Juu, kaikki on muiden syytä. Ethän sinä raukka avioerollesi mitään voi, sä nyt vain olet veemäinen mäkättäjä luonteeltasi ja muiden on vain jaksettava."



Juu ja YMMÄRRÄN kyllä kuinka se satuttaa kun ei saakaan sitä päähäntaputtelua mitä hakee, vaan toinen pitää vastapuoltakin ihmisenä. Mutta olen itse lopettanut muiden haukkumisen ja uhrina itkemisen, ja opetellut elämään tasavertaisena toimijana, ja samaa odotan ystäviltäni. Muutenhan se itkeminen ja vatvominen jatkuu ikuisuuteen saakka.

Yleisellä tasolla on helppoa ymmärtää vaikeitakin asioita. Ihmisenä pyrin ymmärtämään erilaisuutta mahdollisimman paljon. Läheisenä, puolisona, ystävänä tai vanhempana ymmärrys valitettavasti ei aina näy ihan käytännön elämässä. On asioita, joita voi ymmärtää muttei hyväksyä. Ja on asioita, joita voi hyväksyä, vaikka ei ymmärrä.

On ihmisiä, jotka katsovat oikeudekseen tuomita, sättiä ja mollata virheitä tehneitä kanssaihmisiään. Nämä eivät voi sietää sitä, että joku ymmärtää miten tällainen virhe on voinut ihmiselle tapahtua, koska ymmärtävä henkilö ei yleensä hauku virheen tehnyttä maan rakoon. Tämä on jo liian myönteistä suhtautumista näiden sättijöiden mielestä, vaikka tosiasiassa on aivan mahdollista ymmärtää jotakuta ja olla siitäkin huolimatta hyväksymättä heidän tekoaan.



Veikkaan, että nämä sättijät ovat samoja ihmisiä, joiden mielestä anteeksi pyytäminen on sama asia kuin oman syyllisyyden tunnustaminen. Tästä syystä eivät voi pahoitella, jos vaikka vahingossa tulevat pahoittaneeksi toisen mielen. Hankalia ihmisiä, joille elämä on varmaankin tuskallinen taival.

Moni, etenkin nainen, kärsii kiltteydestä, mutta se ei ole ymmärtämistä. Jos päätyy narsistisen ihmisen kanssa liitton, kyse on enemmänkin kiltteydestä ja alistumisesta kuin ymmärtämisestä.



Ymmärtäminen on asioiden monipuolista tarkastelua. Esimerkiksi narsismin ymmärtäminen tarkoittaa, että ymmärtää sekä toisen käytöksen olevan narsismia, menevän pahasti yli ja olevan kohtuutonta, mutta myös narsististen piirteiden syntyhistorian. Todellinen ymmärtäjä ymmärtää myös sen ettei narsistin käytös ole hyväksyttävää eikä ketään, edes puolisoa, saa kohdella niin ja oman itsensä takia eroaminen on suotavaa.

ja koen, että tällä ymmärtämisellään hän nostaa itsensä muiden yläpuolelle. Ainakin yrittää. Oikeastaan keskustelua ei synny mistään, koska hän tietää kaiken, ymmärtää kaiken, voi selittää minä tahansa asian ja mielipiteen, hän on sellainen asioiden avaaja tyhmemmille lähimmäisilleen. Kaikki asiat pitää myös ihan aina nähdä optimistisesti ja iloisesti, positiivisessa valossa. Tuskin ymmärtää kuitenkaan sitä, miten ärsyttävä hän on.

Kiitos tästä. Kai. Itse olen, tai ainakin yritän olla, asioiden suuri ymmärtäjä ja tietäjä, ihan tietoisesti. Et ole ainoa, jota minunlaiseni ihminen närkästyttää. Ennen pistin närkästyksen yksinkertaisesti kateuden piikkiin, sen kummemmin asiaa ajattelematta. Luepa toki eteenpäin.

Myöhemmin asiat menivät siihen pisteeseen, että lakkasin myötävaikuttamasta mihinkään ja eristäydyin. Pidän mielipiteet ominani, jopa silloinkin kun muut taivastelevat eri ongelmatilanteissa, isommissa ja pienemmissä. Vaaratilanteisiin puutun kyllä heti, eli en anna toisten mennä vahingoittamaan itseään vaikka välillä mieli tekisi. Ei ollut helppoa opetella pitämään suu kiinni. Pahalta tuntui mutta ymmärsin sitten, että ihmisten pitää antaa selvittää omat ongelmansa. Sillä tavalla he oppivatkin paremmin. Tosin en tiedä kumpi on pahempaa - se että toinen päätyy virheelliseen lopputulokseen tai oikeaan tulokseen virheellisin päätelmin, vaiko seurata vierestä ja nähdä tai kuunnella, miten joku luovuttaa pähkäiltyään hetken. Sisällä kutsun luovuttajaa toisinaan idiootiksi, toisinaan velttoperseeksi, vaikka en sanan täydellä painolla tarkoitakaan. Nykyään saatan esittää provosoivia kysymyksiä, jotka johtavat vastauksiin. Se on se uusi haaste minulle, se oikeiden kysymyksien muodostaminen samalla kun esittää viatonta, jotta voi manipuloida toisen tajuamaan mistä kiikastaa.

Kieltäydyn muuttumasta, enkä varmasti voisikaan muuttua. Minulla on tarve ymmärtää ja laittaa muut ymmärtämään. Se on voima mikä vie minua, ja minkä annan viedä minua. Mutta voin myöntää nyt, että hain kai myös statusta tietämisellä, tai vähintään en olisi pistänyt pahakseni, jos olisin arvostusta ja kiitosta saanut vastausten tarjoamisesta. Olen joskus harkinnut opettajan ammattia mutta siinä on puolia, jotka eivät sovi minulle. Opettajathan tekevät muiden valistamista työkseen. Saan mielihyvää, jos saan toisen ymmärtämään jotain, mitä hän ei itse kykene ymmärtämään. Onko siinä jotain pahaa?

Se, mitä en ole ymmärtänyt, mikä tuon asenteen taustalla on? Siis sen että ensin taivastellaan ääneen jotain, sitten kun minä tarjoan näkökulmaa ohimennen, niin asenne onkin "Ei kuulu sinulle" tai "Sun mielipidettä ei tarvita". Sori että yritin auttaa! Onko syynä ylpeys? Eli ei haluta, että toinen opettaa ja valistaa aikuista ihmistä? Olenko minä uhka itsetunnolle? Vai onko syynä ongelma opettaja-auktoriteettia kohtaan, joka siis voi olla isä, isoveli, opettaja tms. vanhempi ihminen menneisyydestä?

Älä muuten yleistä että kaikki meistä olisivat optimisteja ja iloisia ymmärtäjiä. Minäkin vihaan noita opettajatyyppejä.

Todellakin nostat itsesi muitten yläpuolelle ja teet selväksi, että tiedät parhaiten ja vieläkin olet tuota mieltä vaikka juuri ja juuri pystyt pitämään suusi kiini!

Mä annan tällaisen näkökulman: Et ole uhka itsetunnolle, mutta todella ärsyttävä olet!

Neuvominen ja myötätunto kun ovat eri asioita.

PS. Mulla on tällainenkin kokemus lähipiiristäni: äitini on juuri tuollainen suuri ymmärtäjä. Hän jopa ymmärsi siskoni miestä, joka petti ja jätti siskon pienten lasten kanssa. Kusipäistä.

Koska ei ole kohteliasta eikä sivistynyttä alkaa vaikkapa työpaikalla laukomaan suoria mielipiteitään asiasta, josta harvoin tietää edes oleellisimpia asioita. Itsensä voi nolata siinä todella helposti ja jälkeenpäin harmittaa.



Ja tavallaan ymmärtäminen on myös ajatusmalli; kaikkien ei tarvitse tehdä tai elää kuten minun, ymmärrän erilaisuuden ja tarpeen erilaisiin ratkaisuihin kuin omani.

Ja se on helppoa kun ymmrätää ettei maailma ole mustavalkoinen.

Tämän piirteeni vuoksi päädyin narsistiseen avioliittoon. Ymmärsin miestäni liian pitkälle. Minulla oli esimies, joka oli miljoona kertaa miestäni pahempi. Ymmärsin häntäkin.

Kovan elämänkoulun kautta ymmärsin, että kaikkia ei pidä ymmärtää. Olen oikein ylpeä itsestäni, kun huomaan pystyväni seisomaan oman, vahvan, mielipiteeni takana, enkä koe tarvetta miellyttää ketään.

Minä ymmärrän hienosti, miksi ihmiset tekevät käsittämättömiä asioita mutta en todellakaan hyväksy kaikenlaista käytöstä. Esimerkiksi ymmärrän miksi kuopus on kateellinen esikoiselle mutta en hyväksy minkäänlaista väkivaltaa tai ylenmääräistä kitinää asiasta. tai ymmärrän miksi joltain mieheltä palaa käämi ja lyö jotakuta mutta en hyväksy asiaa.

Mutta ymmärtämisen ja hyväksymisen välinen ero on pieni.

Minä ymmärsin, että mies ylitti minun rajani. Mutta ymmärsin, miksi hän tekee niin kuin tekee, ymmärsin, mitä hän ajattelee ja mitkä ovat hänen motiivinsa. Kykenin ymmärtämään hänen näkökulmansa asiaan. Kykenin asettumaan hänen saappaisiin. Ja sitten, kuten uhreilla on tapana, sitä vain livahtaa oikeasti näihin saappaisiin.

Eihän sellaista olisi tapahtunut, jos tilanne olisi ollut ilmiömäisen selvä, kuten lyömistä tms. Kyllä minulla oli rajat sille, mitä hyväksyn, mutta ymmärtämisen kautta ne rajat hämärtyivät.

Jaa, ehkä sinä et vain ole niitä ihmisiä, joista tässä ketjussa puhutaan. Muutenhan sinä ymmärtäisit, mistä minä puhun...:-)

Minä ymmärsin, että mies ylitti minun rajani.

tuosta yhtälöstä unohtuu vain ymmärtää yhtä paljon itseä: "tuo on totaalisen VÄÄRIN minua kohtaan olipa syyt mitkä tahansa!

Kyllä minulla oli rajat sille, mitä hyväksyn, mutta ymmärtämisen kautta ne rajat hämärtyivät.

Itselleni ei ole vielä tullut vastaan asiaa, jota en ymmärtäisi muiden ihmisten käytöksessä. Mutta en todellakaan silti anna kohdella itseäni kaltoin!

Voin esm. pyrkiä auttamaan ilkeästi käyttäytyvää pääsemään eroon käyttäytymismalleistaan, ja tämä onnistuukin helpoiten silloin kun ymmärrän mahdollisimman hyvin, mistä niissä on kysymys. Mutta todellinen ymmärtäminen ja auttaminen eivät sisällä alistumista tilanteeseen ja "tuo nyt vain on tuollainen" -ajattelua, vaan siinä laitetaan kova kovaa vastaan. Tilanteesta riippuen toiminta voi muistuttaa jopa koiran kouluttamista! Toiselle ei _todellakaan_ anneta hetkeksikään periksi tärkeässä asiassa vain siksi, että ymmärretään mistä hänen käytöksensä johtuu. Se vain vaikeuttaa "koulutuksen" onnistumista, jos asioita painaa villaisella. Ihan samoin kuin koirilla (pahoittelen, jos vertaukseni on jonkun mielestä loukkaava).

Jos periksi annat, olet yksinkertaisesti vain liian kiltti ja alistuva. Ymmärtäminen on loogis-analyyttinen prosessi, ei tunne. Ja ymmärtämisellä ei ole periksi antamisen ja kiltteyden kanssa mitään tekemistä. Taidat sekoittaa ymmärtämisen myötätuntoon tai johonkin muuhun tunteeseen.

Ketjun aloittaja puolestaan on sekoittanut ymmärtämisen ja besserwisseröinnin. Ihminen voi hyvin ymmärtää elämää ja ihmisten motivaatiorakenteita äärimmäisen hyvin, ja silti käyttäytyä ryhmätilanteissa miellyttävästi ja ymmärrystään tyrkyttämättä. Ja päinvastoin: besserwisser voi olla myös sellainen, joka ei oikeasti tiedä/ymmärrä mistään mitään, mutta tästä huolimatta tyrkyttää niitä mielipiteitään.



Ymmärtäminen ei siis tuossa aloittajankaan tapauksessa ole se ongelma.

Minä siis pystyn ymmärtämään hyvinkin erilaisia ajatustapoja, myös sellaisia joita en itse hyväksy. Eli ymmärrän sen logiikan millä eri lailla ajatteleva ihminen muodostaa ajatuksiaan ja ajatusketjujaan, vaikka en hyväksyisikään lopputulosta.



Monethan tuntuvat sekoittavan ymmärtämisen ja hyväksymisen.

Hänen kuvailemassaan ilmiössä nämä kaksi asiaa vain sattuvat hieman sekoittumaan. Kyseessä siis on ihminen, joka hyvinkin saattaa "ymmärtää", mutta sosiaalisten taitojensa puutteiden vuoksi ei tajua olla tyrkyttämättä näkemyksiään muille.

Enkä kauheasti kauhistele toisten elämäntyyliä tai asennetta mutta en todellakaan hyväksy kaikkea!

Miksi ei voi ymmärtää miksi toinen tekee, sanoo tai käyttäytyy niinkuin tekee?

Kerro esimerkki mitä joku ymmätää mutta sinä et.