Pakko-oireisten puolisot!

Koska se kiinnittää potilaan huomion entistä enemmän noihin oireisiin ja hän hermostuu entistä enemmän, jolloin oireet vain pahenevat.



Mulla oli paha käsienpesuneuroosi lapsen syntymän jälkeen. Se hävisi itsestään, kun pääsin pois kotoa ja elämääni tuli muuta sisältöä kuin kotiympyrät. Mulla siis mökkihöperyys ja hormonit aiheuttivat ahdistuksen, joka ilmeni oireina. En aloittaisi heti lääkitystä, koska se voi tehdä vaikeammaksi osallistua kodin ulkopuoliseen elämään ja silloin peli on menetetty. Pitäisi löytää se syy, mikä aiheuttaa ahdistuksen ja pyrkiä poistamaan se. Sen voi tehdä itsekin ilman terapeuttia, kuten minä tein. Nämäkin asiat on yksilöllisiä, toiset tarvitsevat ulkopuolisen kertomaan heille mitä kannattaa tehdä.

jos antaa periksi, vaimo luulee, että se on normaalia ja tilanne pahenee ja pahenee. Tee selväksi mikä on epänormaalia käytöstä ja mikä ei. On normaalia olla syöttämättä lapselle homehtunutta ruokaa, mutta on epänormaalia desinfioida katto. Jos vaimosi kadottaa eron normaalin ja epänormaalin suhteen, menetät pelin.

Jos ei ole, eikä koe itseään sairaaksi, voit mielestäni ottaa asian puheeksi lastenneuvolan terkkarin kanssa.

sun pitää sanoa vaimollesi että "hei, nyt on kyse sinun oireilusta, se täytyy loppua, huomaathan ettei tuo ole normaalia."



itse oireilin myös pahasti kun edellinen lapsi syntyi, stressi lisää oireita. anna vaimollesi omaa aikaa lenkkeillä tms, niin se saattaa helpottaa vähän. auta kotitöissä ja vauvanhoidossa, mutta vedä tiukka linja oireiden ja normaalielämän väliin. vaimosi voisi mennä johonkin juttelemaan ja harkita lääkitystäkin, jos tilanne on tosi kurja.



sitten jos vaimosi ei huomaa kärsivänsä pakko-oireista, voi jo huolestua, sillä pakko-oireiseen häiriöön kuuluu se, että tiedostaa täysin toimivansa epänormaalisti ja useimmiten sitä häpeää kyllä ihan hirveästi. joskus voi olla jopa jossain psykoosissa, ettei huomaa oireilevansa, ja silloin tarvitsee jo ihan sairaalahoitoa.



aurinkoista kevättä!

kaverilla on pakko-oireinen häiriö ja arvelen, että se on varmasti puolisolle raskas sairaus. Kaverinkin hermoja se koettelee, mutta kaverin ei sentään tarvitse kestää sitä 24/7.

Minä neuvoisin laittamaan rajat siinä suhteessa, että et suostu tekemään niinkuin vaimo sanoo, jos on kyse vain hänen pakko-oireilustaan.

Tärkeää olisi saada vaimosi hoito oikealle tolalle.



Lisäksi voit itse hakea vertaistukea Omaiset mielenterveystyön tukena r.y.:ltä. Heillä on toimintaa ympäri Suomen. Kts. http://www.omaisten.org/

Hän on nuorena ollut terapiassa. Lääkkeitä ei halua käyttää.



Esimerkiksi hän kyllä tietää että ei ole järkeä tarkistaa kotoa lähtiessä valoja, hellaa ja hanoja monta kertaa, mutta tarkastaa silti.

Lopulta minunkin pitää tarkistaa, kun tilanne on pahimmillaan. Tästä tulee usein riitaa. Kyllä kai kaikki katsoo ne tavallaan se on ihan järkevääkin, mutta ei tee siitä numeroa.



Sitten olen miettinyt liittyykö pakko-oireisiin se, että hänellä pitää olla tietyt varastot olemassa tiettyjä ruoka-aineita ja esimekriksi vessapaperia ja pesuaineita. Meillä on kolme avaamatonta tuubia hammastahnaa, koska niitä pitää olla ettei lopu kesken. Sama monen muun asian kanssa. Osahan pilaantuu jo ennen käyttöä. Ja sitten toisaalta esimerkiksi vauvan tarvikkeita pitää käyttää säästellen. Tätä olen esimerkiksi alkanut miettiä nyt kun olen ollut enemmän kotona vauvan takia. Ehtinyt kiinnittää huomiota asioihin.

Mulla oli vuosikausia pakko-oireinen häiriö, josta pääsin eroon suht hyvin pitkän terapian ja lääkityksen avulla. Sun ei ap. missään nimessä pidä noudattaa niitä, mutta kannattaa ymmärtää mistä ne johtuu ja mitkä niitä lisää. Niitä pakko-oireita "päin pitää mennä" että niistä pääsee eroon, ja ne varmasti myös ahdistavat vaimoasi. Usein stressi ja väsymys lisäävät noita oireita ja vieläkin itse joskus tunnistan itselläni hyvin väsyneenä vääränlaisia ajatusmalleja, mutta nyt jo osaan suhtautua niihin oikein niin että ne eivät aiheuta kehää joka kiertää.

Kaikilla ihmisillä on jonkin verran pakkoajatuksia tai pireita mutta jos ne häiritsevät omaa tai läheisten elämää, niihin pitää hakea apua. Niihin ei mikään lenkkeily auta. Taustalla voi olla esim masennus ja pakko-oireet vaan sen oire. Nyt hakekaa apua, niistä on mahdollista päästä eroon tai ainakin oppia elämään niiden kanssa ilman että häiritsevät!

Tsemppiä ja ymmärrystä!

Hän on nuorena ollut terapiassa. Lääkkeitä ei halua käyttää. Esimerkiksi hän kyllä tietää että ei ole järkeä tarkistaa kotoa lähtiessä valoja, hellaa ja hanoja monta kertaa, mutta tarkastaa silti. Lopulta minunkin pitää tarkistaa, kun tilanne on pahimmillaan. Tästä tulee usein riitaa. Kyllä kai kaikki katsoo ne tavallaan se on ihan järkevääkin, mutta ei tee siitä numeroa. Sitten olen miettinyt liittyykö pakko-oireisiin se, että hänellä pitää olla tietyt varastot olemassa tiettyjä ruoka-aineita ja esimekriksi vessapaperia ja pesuaineita. Meillä on kolme avaamatonta tuubia hammastahnaa, koska niitä pitää olla ettei lopu kesken. Sama monen muun asian kanssa. Osahan pilaantuu jo ennen käyttöä. Ja sitten toisaalta esimerkiksi vauvan tarvikkeita pitää käyttää säästellen. Tätä olen esimerkiksi alkanut miettiä nyt kun olen ollut enemmän kotona vauvan takia. Ehtinyt kiinnittää huomiota asioihin.

kyllä viittaavat pakko-oireisiin. On tietysti normaalia pitää tiettyä kotivaraa, mutta sitten kun menee överiksi, niin kyllä sen terve tajuaa maalaisjärjellä, että mikä on liikaa.

Tuo asioiden tarkistelu on ärsyttävää. Läheiseni tekee sitä. Joskus pitää pitkien matkojen takaa lähteä tarkistamaan sitä hellaa tai ulko-ovea. Joka kerta asiat ovat olleet kunnossa.

monen kohdalla ne helpottavat merkittävästi oireita.

eikä se haittaa niin paljon kuin tuo tarkistelu. Välillä on kyllä tullut riitaa siitäkin, kun en ole ostanut tarvittavia juttuja, kun niitä on kotona jo valmiina.



Yritän jaksaa lapsen takia, mutta se huolettaa, jos lapsi oppii että äidin käytös on normaalia ja tottakai myös lapsen pitää isompana elää näitten moninaisten sääntöjen mukaan myös, jotta kotirauha säilyisi. Laittaako lapsenkin tarkastamaan puolestaan...tuntuu kurjalta. Väsymys varmasti pahentanut tilannetta, ehkä myöhemmin taas helpottaa.

monen kohdalla ne helpottavat merkittävästi oireita.

Olen samaa mieltä ja juuri tuon lääkityksen avulla voi päästä hyvään alkuun jos haluaa eroon pakko-oireista. Monet varmaan peloksuu lääkkeidenkäyttöä, koska eivät halua leimautua hulluiksi, mutta voithan sanoa vaimollesi että koko ajan melkein 500 000 ihmistä Suomessa käyttää jonkinlaisia mielialalääkkeitä, niin ei se nyt ainakaan kovin originelliä ole, tai mitenkään hävettävää. :) Ja kun niistä lääkkeistä voi saada avun ja vaimollasikin on parempi olo. Nuo pakko-oireet jo itsessään lisäävät ahdistusta a oireita.

Kokeeko AP vaimosi itse nuo pakko-oireet ahdistavina ja haluaako hän niistä itse eroon? Tuohon on oikeasti saatavissa apua, ehkä aikaisempi terapeutti ei vain ole osannut tarpeeksi hyvin hoitaa niitä. Pk-seudulta löytyy paljon hyviä ammattilaisia, joten tähän on saatavissa apua. Teidän pitää nyt vaan alkaa hakea sitä aktiivisesti.

esim hygienian suhteen. Olen itsekin tarkka, mutta lapseni saa koskea ulkona hiekkalaatikon hiekkaan jne.

Kannattaa tosiaan puuttua asiaan, koska vanhamman pakko-oireet tulevat vaikuttamaan lapsen käytökseen ja rajoittamaan tämän elämää. Tämän olen nyt ikävä kyllä nähnyt lapsessani.

eikä se haittaa niin paljon kuin tuo tarkistelu. Välillä on kyllä tullut riitaa siitäkin, kun en ole ostanut tarvittavia juttuja, kun niitä on kotona jo valmiina. Yritän jaksaa lapsen takia, mutta se huolettaa, jos lapsi oppii että äidin käytös on normaalia ja tottakai myös lapsen pitää isompana elää näitten moninaisten sääntöjen mukaan myös, jotta kotirauha säilyisi. Laittaako lapsenkin tarkastamaan puolestaan...tuntuu kurjalta. Väsymys varmasti pahentanut tilannetta, ehkä myöhemmin taas helpottaa.

saattaa jättää jälkensä lapseen. Siksi olisi todella tärkeää, että vaimosi hoitaisi itseään. Menisi terapiaan ja söisi lääkkeensä.

Äitini on kärsinyt ja kärsii pakko-oireista ja kyllä ne ovat jättäneet jälkensä minuun. Olisi ollut hyvä, jos hän olisi itse tiedostanut ja myöntänyt ongelmansa. Silloin lapsena elin jatkuvasti epävarmuudessa ja luulin, että se äidin kokema ahdistus on normaali olotila. Sitten kun lapsi alkaa olla riittävän iso, että hänelle voi kertoa äidin sairaudesta, hänelle kannattaa avoimesit kertoa, mistä on kyse, jotta hän ei ala syyttää itseään äidin käytöksestä. Sinun pitää tehdä vaimolla ja lapsille selväksi, mikä on normaalia ja mikä ei.

että hänestä osa tuosta tarkkuudesta on osa hänen persoonaansa. Niin varmasti onkin, en tiedä missä menee raja normaalin tarkkuuden ja sairallosen kontrollinhalun välillä? Että hän nyt vain haluaa tehdä asiat tietyllä tavalla. Minä yritän sopeutua, välillä vain en jaksa. Tarkistelupakko on ainut, jota hän ei pidä normaalina ja se haittaa esimerkiksi silloin, kun on sovittuja tapaamisa. Myöhästyy helposti, vaikka olisin auttamassa tai mukana lähdössä. Myöhästely ja sen selittely nolottaa häntä.



Emme ole kovasti puhuneet tästä, mutta siltä tuntuu. Nyt minun on pakko lopettaa. Kiitos kovasti kaikille. Helpottaa tietää, ettei ole yksin.

eikä se haittaa niin paljon kuin tuo tarkistelu. Välillä on kyllä tullut riitaa siitäkin, kun en ole ostanut tarvittavia juttuja, kun niitä on kotona jo valmiina.

Yritän jaksaa lapsen takia, mutta se huolettaa, jos lapsi oppii että äidin käytös on normaalia ja tottakai myös lapsen pitää isompana elää näitten moninaisten sääntöjen mukaan myös, jotta kotirauha säilyisi. Laittaako lapsenkin tarkastamaan puolestaan...tuntuu kurjalta. Väsymys varmasti pahentanut tilannetta, ehkä myöhemmin taas helpottaa.

Olisi tärkeä että lapsenne ei opi noita vääriä malleja. Mutta itsestään nuo pakko-oireet eivät lähde pois. Ja sen eteen pitää tehdä töitä, erityisesti vaimosi.

Itselläni pakko-oireista pois opettelu lähti niin, että terapeutin neuvosta, minä en saanut tarkistaa mitään, esim. ulko-ovea, vaan mieheni, johon luotan 100% kaikessa, tarkisti sen lähtiessämme KERRAN, jonka jälkeen emme palanneet sitä tarkistamaan ja minun piti luottaa,että mieheni on sen tarkistanut. Samoin jos illalla tai ulos lähdettäessä piti tarkistaa liedet jne. niin mies teki sen kerran, minä menin jo edeltä enkä saanut tarkistaa, ja minun piti luottaa että mies on tarkistanut ja kaikki kunnossa. ja kyllähän se aluksi ahdisti, mutta kun sitä ahdistusta kohti on mentävä, että siitä pääsee eroon. Näin opettelin vähitellen olla tarkistelematta. Tietysti mukana oli myös terapia ja lääkitys koko ajan. Mutta jos vaimosi on tarkistanut jo 100 kertaa nin sinun ei pidä lähteä mukaan tähän toimintaan ja tarkisteluun, siinä siis ero tuohon malliin jota meillä käytettiin. Nykyään olen jo aika vapaa näistä oireista. Hakekaa apua!:) T:7

oli terapiassa nuorena masennuksen takia, yläasteikäisenä. En tiedä onko tunnistanut pakko-oireet itsessään silloin, onko niitä ollut hänellä tai onko niitä yritetty hoitaa. Lähinnä itsetuhoista käytöstä ja liiallista päihteiden käyttöä oli silloin, niin olen ymmärtänyt.

mutta se ei silti poissulje sitä, että apua on tarjolla ja sitä ehdottomasti kannattaa nyt hakea. Sekä lääkitystä että terapiaa. Puhu vaimolle asiasta avoimesti ja myönteiseen sävyyn.

Raja normaalin ja sairaalloisen välin voi jossain asioissa olla häilyvä. Sinä kuitenkin itse varmasti huomaat, milloin tilanne haittaa arkielämää. Silloin ollaan siellä sairauden puolella.

oli terapiassa nuorena masennuksen takia, yläasteikäisenä. En tiedä onko tunnistanut pakko-oireet itsessään silloin, onko niitä ollut hänellä tai onko niitä yritetty hoitaa. Lähinnä itsetuhoista käytöstä ja liiallista päihteiden käyttöä oli silloin, niin olen ymmärtänyt.

yläasteikäisestä terapiasta on jo pitkä aika. Nyt olisi uusi hoitojakso paikallaan. Saattaa olla, että pakko-oireiluja ei välttämättä silloin ollut (niin voimakkaina) eikä niitä välttämättä ole edes käsitelty terapiassa aiemmin.

Tietääkö vaimosi pakko-oireisesta häiriöstä tarpeeksi?

Minä en ainakaan katsoisi hyvällä sitä, että puoliso ostattaa tavaroita varastoon ihan vain oman turvallisuudentunteen vuoksi. Ihan kuin siihen nyt maailma kaatuisi, jos vessapaperi loppuu. Joku järki pitää olla ja edes alkeelliset arjessa selviämisen taidot, jos on pitänyt lapsikin pykätä. Enkä ymmärrä sitäkään, että aikuinen ihminen tarvitsee kotoa lähtemisessä toisen apua. Myöhästyminen tarkoittaa vain sitä, ettei kunnioita toisia ihmisiä. Kaiken huippuna sitten se, ettei ota edes apua vastaan.