Lue keskustelun säännöt.
Onko jotkut ihmiset luonnostaan ihan todella arkoja
03.04.2012 |
vai onko taustalla yleensä jokin muu asia?
Olen tutustunut kerhossa äitiin ja hänen lapsiinsa, ja he kaikki ovat todella, todella arkoja. Äiti on niin epävarma, että saattaa lopettaa lauseensa kesken kaiken vain varmistaakseen, että eihän kukaan ole eri mieltä, ja hän menee ihan pois tolaltaan aivan pienistä asioista. Ei siis suutu, vaan huolestuu.
Myös lapset ovat tosi arkoja. He ovat siinä äitinsä vieressä koko ajan ja tarkkailevat äitiään. Jos äiti vähänkään näyttää siltä, että jotakin ei saa tehdä, niin lapset lopettavat heti sen mitä tekevät. Myös he hätääntyvät helposti, eivät hymyile, eivätkä tunnut koskaan rentoutuvan.
Mä en ole koskaan aiemmin tavannut näin jännittyneitä ihmisiä, ja väistämättä mietin, että onkohan heillä kaikki hyvin vai joutuvatko pelkäämään jotain tai jotakuta.
Tämä asia ei kuulu mulle, mutta vaivaa mua ihan hirveästi. Ei olla niin tuttuja, että voisin kysyä tätä, mutta musta tuntuu joka ikinen kerta kun jutellaan, että mun pitäisi kysyä sitä.
Voiko olla, että jotkut ihmiset vaan on hirveän epävarmoja ja arkoja, ja heillä on silti kaikki asiat kunnossa?
Kommentit (9)
en uskalla tuoda omia mielipiteitäni esiin, vaan myötäilen aina muita.
Jos on isompi porukka,en puhu mitään.
Välttelen tilanteita joissa voin joutua jonkun kanssa kahden,eli joutuisin väkisin puhumaan vieraan ihmisen kanssa.
Tää on todella rasittavaa, ja olen kovasti yrittänyt itseäni rohkaista, joskus siinä onnistun,mutta kuitenkin loppujen lopuksi vetäydyn aina kuoreeni.
Varmasti sanomattakin selvää, ettei minulla pahemmin ole kavereita.
Onneksi lapseni eivät ole perinyt tätä, vaan he tulevat hyvin juttuun erilaisten ihmisten kanssa ja heillä on paljon ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitä minäkin olen miettinyt, että on tosi hieno homma että äiti ylipäänsä tulee tuonne kerhoon, vaikka se on selvästi hänelle iso ponnistus olla siellä ihmisten keskellä. Meillä on onneksi kerhossa se henki, että jokainen saa olla omissakin oloissaan, ei tarvitse olla kovin sosiaalinen jos ei tunnu siltä.
Ja voihan olla, että lapsetkin vaan on niin arkoja. Vaikka mua häiritsee siinä lasten arkuudessa jokin ihan hirveästi. Oma esikioseni on myös hyvin arka, mut nuo lapset tuntuvat olevan hirveän huolissaan koko ajan, aina valmiina pyytämään anteeksi.
Pitää ajatella, että he vaan ovat tuollaisia, ja että kun perheessä on pieniä lapsia, voi äiti olla ihan tosi väsynytkin eikä siksi aivan voimissaan.
ap.
Arka pelkää, ujo on sellainen jolla on sellainen genetiikka joka pistää vetäytymään uudessa tilanteessa. Tämä on tietty ihmisen selviytymismekanismi ja ihan yhtä tarpeen kuin rohkeuskin. Nykyaikana ujoudesta ei vaan hirveästi ole valintahyötyä, kun ei ole juurikaan vaaran paikkoja :).
Mun lapsi on aika ääripäätä ujoudessa, mutta se ei tarkoita sitä että se olisi epäsosiaalinen tai ei tulis muiden kanssa toimeen. Eilen kun juteltiin parijonossa menemisestä se sanoi, että on rasittavaa kun eräs luokkakavereista aina rynnii päästäkseen hänen parikseen. Ja nää pojat ei ole edes kovin hyviä kavereita keskenään. Mun lapsi on vain tosi suosittu luokassaan, ujoudestaan huolimatta.
Tällaista ihmistä voi kannustaa olemaan rohkeampi. Kun hän sanoo jotain, kehu mielipidettä "hyvä pointti, tuo oli tärkeä huomio" tai jos olet eri mieltä "hyvä pointti ja mielenkiintoinen näkökohta, mutta itse näkisin....".
Jos käyttäydyt noin, toinen huomaa kyllä heti että häneen yritetään vaikuttaa; että häntä pidetään jotenkin avuntarpeessa olevana, ja että häneen suhtaudutaan pohjimmiltaan alentuvasti. Ujo ei ole yhtä kuin tyhmä!
Loukkaava käytös on loukkaavaa silloinki kun se on hyväätarkoittavaa.
Oli joku tutkimus, jossa oli tutkittu, että hyvin ujojen aivotoiminta (oliko se nyt mantelitumake) poikkesi keskimääräisestä. Eli synnynnäisiä eroja on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omista neljästä lapsestani yksi on ujo ja helposti huolestuva. Hän on kuitenkin iän myötä rohkaistunut ja on tutuissa ympyröissä rento. Varmasti kuitenkin uusissa ympyröissä tulee aina alkuun olemaan ujonpuoleinen ja jännittämään esim. vieraille puhumista. Tuo kuvaamasi tilanne tuntuu kyllä hiukan huolestuttavalta.
ihan luonnollisia ja periytyviä temperamenttipiirteitä tuollaiesssa on yleensä takana, eli ei välttämättä ole tällaisilla ihmisillä mitään sen enempää hätänä. Itsekin olen tuollainen, aina ollut. Viihdynkin parhaiten yksin omissa oloissani ja mahdollisimman vähin ärsykkein, koska melkein kaikki ärsykkeet jossain määrin stressaavat minua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kouluun mennessäni todella arka ja yhä olen aika varovainen ja helposti hermostuva. Esikoiseni on vähän samaa maata. Taustalla varmaankin temperamentti. Mutta ap:n kuvailemassa tilanteessa tulee väkisinkin mieleen jo jotain "traumoja". Jännä sinänsä, että tällainen äiti viitsii lähteä kerhoon, hieno homma. Lapset omaksuvat käyttäytymistapoja tehokkaasti vanhemmiltaan eli luulen näin kyökistä käsin, että ongelma on lähinnä äidillä ja lapset omaksuneet tämän toimintatavat.
eikä tarvitse olla mitään vialla.
Ihminen voi olla luonnostaan tosi arka, ja aikaisemmat kokemukset vahvistavat tai heikentävät sitä.
Tällaista ihmistä voi kannustaa olemaan rohkeampi. Kun hän sanoo jotain, kehu mielipidettä "hyvä pointti, tuo oli tärkeä huomio" tai jos olet eri mieltä "hyvä pointti ja mielenkiintoinen näkökohta, mutta itse näkisin....".