Muita joilla stressi???
Tuntuu, että mulla on stressihormonit koko ajan päällä niin, ettei hetkeksikään saa hengähtää.
Mitä ihmettä tekisin, että saisin tätä lievennettyä?
Viikkoja tulee kasaan nyt 17. Esikoinen on hoidossa ja minä opiskelen. Sattui niin sopivasti, että tänä syksynä on pääasiassa tenttejä, joihin luen täällä kotona. Supistuksia on tullut viikolta 13 asti ja ne huolestuttavat. Lääkäri olisi passittanut saikulle, jos olisin töissä, mutta kun joudun reissaamaan vain kerran viikossa tenttiin tai luennolle, saan jatkaa toimintaani. Supistusten puolesta toi vähäinen reissaaminen on hyvä juttu, mutta arvatkaa halkeeko päänuppi täällä lukiessa? Päivisin supistelee luonnollisesti vähemmän ja sitten herkemmin illalla. Päivin täytyy lukea päivän kiintiö täyteen ja illalla, kun voisi joitain tehdä ei enää voikaan ja pystykään.
Yritän epätoivoisesti siivota, kaaos valtaa ja joudun sitä vielä päivisinkin tuijottamaan.
Mies yrittää parhaansa hoitaa esikoista, siivota ja rakentaa (jossa menee iltoja ja viikonloppuja) sillä seurauksella, että meillä ei ole YHTÄÄN kahdenkeskeistä aikaa ja tulos sen mukainen. Pari suhde ei ole koskaan ennen ollut näin päin mäntyä. Siihen sitten lisätään vielä tämä raskaus. Voin todella sanoa, että olo on todella yksinäinen.
Olen aiemmin kärsinyt unihäiriöstä, josta ei paljon tietoa ole alkuraskaudessa ollut, mutta elimistö on niin herkkä koodautumaan väärin ja nyt nukkuminen on taas työn takana. Siihen on lääkkeitä, mutta arvatkaapa tuntuuko kivalta joutua niitä nyt ottamaan (vaikka neuvolalääkäri vakuutti turvallisiksi). Tiedän, että tämä stressi ei auta yhtään, mutta en tajua mistä lähtisi purkamaan sitä. 2 tenttiä vielä jäljellä ja niitä en haluaisi jättää, koska mitä ihmettä sitten päivisin tekisin, tuntisin itseni ihan saamattomaksi ja menis se pienikin opintotuki. Supistukset rajoittavat toimintaa niin, että iltaisin ei enää päällä sitten hypitäkään. Ja perheen tosiaan näkee aina vain pimeänä aikana.
Kai auttaisi jotenkin, jos näkisi miestä enemmän. Saisi sitten siitä eväitä päiviin. Tiedätte kyllä miehet... ne ei paljon aloitetta asioiden parantamiseksi tee, vaikka tilanne olis kuinka huono. Mulla taas ei tässä tilassa ole yhtään energiaa siihen, ei paljon enää haluakaan, mutta ei tässä muukaan auttaisi. Mies on menossa taas rakentamaan huomenna (mikä sinänsä hyvä, koska senkin kesken jättäminen on stressaavaa) ja sitten sunnuntaina mun pitää lukea vielä tenttiin.
Enpä taida olla missään seesteisessä keskiraskaudessa. Näillä supistuksilla tästä raskaudesta ei paljon seesteista tulekaan. Tuntuu jotenkin vain, että on niin yksin näiden asioiden ja siis raskauden kanssa ja on ainoa ihminen, jota se oikeasti huolestuttaa.
Kommentit (5)
Olen hoitovapaalla ja opiskelen samaan aikaan.Tämä on tosin toinen tutkinto, jonka piti olla vain harrastus mutta aika totiselta tämä vaikuttaa...Papereiden saanti ei ole kuin muutamasta tentistä kiinni (+referaateista ja ryhmätöistä) ja tähän asti on mennyt tosi hyvin.Nyt olisi edessä vielä ne kaikkein tärkeimmät tentit ja olen jotenkin totaalisen poikki.Uhmaikäinen esikoinen kiukuttelee minkä kerkiää ja tuntuu etten millään jaksaisi opiskella.Mies on päivät töissä ja minä yritän opiskella esikoisen päiväunien aikaan+iltaisin ja viikonloppuisin.
Meillä on tässä samassa syssyssä ollut vielä muutto, autonosto-projekti, miehen työmatkat ulkomailla yms. pientä.Itselläni on alkanut tulla taas enemmässä määrin supistuksia mutta sairaslomalle ei voi jäädä kun ei ole mitään paikkaa minne esikoisen lykkäisin.Välillä itkettää kyllä koko tilanne ja välillä on taas parempia päiviä, mutta kyllä stressikerroin on aika korkea!Viikkojakin vasta 27...
Enkä kyllä voi tarjota mitään välitöntä apua..
Mutta:
Ensimmäisenä voit lohduttautua sillä, että VAIN kaksi tenttiä. Eli tiedät että tämä stressaava aika päättyy lähiaikoina (esimerkiksi työstressi tuntuu jatkuvan iäisyyksiin).
Toiseksi, unohda siivous, se ei ole niin tärkeä. Toki voit siivota jos tunnet pystyväsi, mutta jos et ehdi tai voi, niin muutamista pölypalloista on turha stressata. Onko mahdollista että äitisi, siskosi tai joku muu sukulaisesi/ystäväsi voisi tulla jonain päivänä auttamaan siivouksessa?
Samalla pystyisit myös keskustelemaan jonkun kanssa. Jos tälläisiä asioita kasaa sisälleen, ne kasvavat yli mittojensa. Aina kun voi keskustella jonkun kanssa, auttaa se vähän.
Ja vielä yksi juttu: Muista hengittää! Ei, tämä ei ole vitsi, vaan kun oikein stressaantuu, muuttuu hengitys katkonaiseksi ja pahentaa tilannetta entisestään. Eli jos huomaat stressin iskevän päälle, istu muutama minuutti rauhassa ja hengitä pari kertaa tietoisesti syvään ja rauhallisesti (pakottamatta), niin ainakin pikkuisen helpottaa.
Tsemppiä.
Tänään on parempi päivä niin voin kirjoitella... Eilen itketti ja ahdisti ja tuntui, että mieskään ei tajua mistään mitään ja mitä jos ero tulee, vaikka tämä vauva oli niin kovasti haluttu. Sitten olen kolmen lapsen kanssa yksin ja koulu kesken ja kaikki! Mulla on tuon koulun kans vielä niin, että tuntuu etten valmistu ikinä ja oon niin laiska senkin kans, että sekin ahdistaa, mutta mitään en saa sen eteen tehtyä.
No tänään sitten yhtäkkiä tuli vaan päähän sellainen ajatus, että on meillä ihana koti ja mulla on kaikki hyvin, kunhan vaan tämän vauvan saisin. Ja pari vaivannutta pikkujuttua vielä selvis vielä melkein heti herättyä niin jopa auttoi hyvän päivän alkuun. Ens viikon alussa on neuvolla niin pääsee kuunteleen pikkuisen sydänääniä niin sekin taas rauhoittaa, kun en liikkeistä ole vielä ihan varma.
Mies on töissä tosi pitkiä päiviä ja tuntuu, että aina on jotain ettei ehditä olla yhdessä rauhassa, mutta tänään taas tuntuu, että aika aikaansa kutakin. Sen omat menot saa joskus mut raivon partaalle, mutta eihän se oikeesti voi olla aina vaan töissä tai kotona. Itse olen huomannut, että pienikin ulkona kävely joskus helpottaa. Ehkä tää koulu ja sisällä oleminenkin ahdistaa näin raskaana normaalia enemmän?!
Kovasti voimia ja jaksamista sulle ja toivottavasti pian on edessä edes yks hyvä päivä. Se auttaa aina vähän, vaikka huomenna tuntuiskin sitte, että mistä minä oikein eilen iloitsin? ;-)
miikuko
Tiedän, että eletään aina vähän hektistä elämää eli on kaikenlaisia projekteja, itse ei ole edes valmistunut ja jotenkin on sellainen olo aina, että ollaan puolitiessä (vaikka perillähän meidän tässä elämässä pitäisi aina olla). Meillä on oikeastaan tällä hetkellä vielä tavallista enemmän työn alla ja sekin olisi paljon, mutta uskon, että tämä raskaus supistuksineen tuo tähän kakkuun ihan oman kerman päälle. Itsekin olen ajattelut, että ainansa kutakin, mutta jotenkin en saa kaikkia tähän ajatukseen mukaan. On vain sellainen olo, että ympäristö toimii aivan, kuten en olisi raskaana ja se tässä tekee kaikesta vaikeimman.
Laskettu aika on jouluna, mutta todennäköisesti olen menossa suunniteltuun sektioon jo ennen sitä. Keskiviikkona selviää (jos selviää).
Kuitenkin vielä ennen vauvan syntymistä minun pitäisi ehtiä tehdä kamalasti kouluhommia. kaksi 10-15sivun tehtävää, 10 sivun referaatti yhdestä kirjasta, yksi vähän pienempi tehtävä ja kaksi tenttiä. Lisäksi kotona on 1v ja 2v lapset (eivät siis ole muualla hoidossa).
Lisäksi alamahani on päivittäin tosi kipeä ja pelkään että kohtu repeää (takana kaksi sektiota). Mutta eiköhän sitä selvitä. Minua tosin lohduttaa se, että tämä kaikki on muutaman viikon päästä ohi ja tämä vauva syntyy sitten kun syntyy oli muut hommat missä vaiheessa tahaansa.
Ai niin. Meillä on kamalan sotkuista ja pyykkiä on iso läjä :) Tuoreesta pullasta ei ole kuin muisto.