Lue keskustelun säännöt.
Muistan kun äiti puhui "kolmenkympin kriisistä" Onko nykyisin "neljänkympinkriisi" yleisempää?
02.04.2012 |
Olen hetken ihmetellyt sitä kun äitini aina puhui käyneensä kovan ikäkriisin läpi kolmikymppisenä. Hän tunsi itsensä tuolloin todella vanhaksi ja joutui miettimään, että mihin tämä elämä nyt oikein vie? Olen nyt itse 35 vuotias enkä kokenut kolmekymmentä täytettyäni mitään kriisiin viittaavaa. 30-vuotias on mielestäni vielä nuori. Itseasiassa 30 on todella hyvä ikä. Itsevarmuutta on ihan toisella lailla kuin 20-vuotiaana. Elämä on jotenkin selkeämpää ja seesteisempää.
Nyt olen huomannut, että useat neljääkymmentä lähenevät tai jo täyttäneet ovatkin kriisissä. On tuskastumista omaan elämän tilanteeseen, parisuhteeseen, työhön yms. En tiedä miten itseni käy kun alkaa neljäkymmentä tulemaan "iholle"?
Monet nelikymppiset ovat jotenkin kiukkuisia ja kyynisiä. Sanovat pahasti toisille ihan kun eivät jaksaisi enää käyttäytyä. Tarkoitan nyt tuntemiani nelikymppisiä. En siis halua yleistää.
Miten muut? Oletteko huomanneet samaa?
Kommentit (23)
Mulla tosin elämäntilanne oli varmaan vastaava kuin monella 10v myöhemmin.
30-vuotiaana mulla oli jo 9v ja 6v lapset, olin töissä ja päätin ettei enempää lapsia. Kaikki oli periaatteessa seesteistynyt: vakityö, sama hyvä mies kuin ennenkin, lapset kasvaa jne. Sitten se iski ajattelussa jokin...
Tuntui, että musta tuli lapsellisempi ja vastuuttomampi kuin olin esim. 20-vuotiaana. Paljon epäkypsempi. Yhtäkkiä mun vanhat arvot ei olleetkaan enää selviä, yhtäkkiä en enää tiennytkään mitä haluan elämältä, yhtäkkiä en enää tuntenut itseäni, en enää tykännytkään niistä jutuista mistä ennen jne.
Kyllä ihan kunnon kriisi oli. Nyt ikää 32v ja pikkuhiljaa jo parempaan päin. Kriisi taisi alkaa joskus 29v tienoilla ja kesti sen parisen vuotta! Nyt olen kuin uusi ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta neljäkymppisenä kauhea! Murehdin mm. ulkonäon muutoksista, siitä että vanhuus on kokoajan lähempänä ja siitä kuinka paljon yhteistä aikaa minulla on enää jäljellä pienen tyttäreni kanssa.
En ole saavuttanut mitään sitä, mitä halusin. En ole naimisissa, ei ole lapsia, ei omaa kotia eikä juuri varallisuutta.
AHDISTAA! Ja kaikilla muilla tuntuu näitä edellä mainittuja asioita olevan.
Miksi minä olen tällainen epäonnistuja? Olen ollut alakuloinen (ja katkeroitunut) jo monta kuukautta. Kaikki todella ikävätkin ajatukset pyörivät mielessä.
tulee vain ja ainoastaan siitä että joutuu tilille siitä onko elänyt sellaista elämää jota haluaa
jos on, ei kriisiä
jos ei, tiukka paikka, uskaltaako miettiä kuka on ja mitä oikeasti haluaa
jos miettii, tulee muutoksia
jos ei mieti, jatkaa samaa rataa, seuraavaa pahempaa kriisiä odotellessa...ne nimittäin pahenee kun se kuolo kolkuttaa ja alkaa se itselle valehtelemisen aika loppua...
mitekään kovasti. 40 ei tuntunut miltään. Kyllähän niitä kriisejä saa aikaiseksi, jos haluaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kolmekymppiä täyttäminen ei tuntunut miltään, siinä se hurahti äitiyslomilla. Mutta neljäkymmentä kolahtikin sitten kunnolla. Oikeasti alkaa tulla tunne, että tässäkö se sitten oli, ja miksi peilistä kurkistaa oma äiti.
tämä siitä, että nykyisten nelikymppisten äidit saivat lapsensa nuorempina. Lapset oli monella jo kolmikymppisenä tehty ja jo ehkä koululaisia. Nykyajan naiset saavat kolikymppisenä esikoisiaan tai ovat pienten lapsten äitejä. Siinä ei ehdi paljon kriiseillä. Kriisin aika on sitten myöhemmin. Tuleekohan sitten viidenkympin villitystä ollenkaan jos nykyän käydään neljänkympin kriisi läpi? Eihän kukaan jaksa sitä joka vuosikymmenellä. Vai onko meillä edessä kuudenkympin villitys ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse kriiseilin jo 25-vuotiaana. Kaverit olivat seurustelleet pitkään yms. Itse olin sinkkuuntunut ja tuntui etten ole saanut mitään aikaiseksi. No 30 meni ihan huomaamatta sitten ohi. Tunnen olevani nuori, elinvoimanen ja minulla on vielä paljon saavuetttavaa ja annettavaa elämälle.
Kolmekymppisenä mulla oli kriisi. Otin avioeron, vaihdoin työpaikkaa, muutin toiselle paikkakunnalle, menin uudestaan naimisiin, ostin talon, tulin raskaaksi. Kaikki tämä kolmekymmentävuotiaana.
Nyt yli nelikymppisenä elämä on ihanan seesteistä. Lapset jo isoja, rakastava aviomies, lainat maksettu, vakituinen työpaikka. Olen onnellinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
en kokenut kolmenkympin kriisiä. Olin elämäni kunnossa, vielä nuori, vielä todella kaunis. Eka imetys vei kilot ja olin laiha.
Yhden pienen lapsen äiti, valmistunut, työtilanne ok. Kaikki hienosti.
Neljänkympin kriisi on ollut paha. Piirteet roikkuvat jo pahasti ja kukaan ei todellakaan ole 5 vuoteen kyselly papereita (tai ei olisi kysellyt jos jossain olisin käynyt). Näytän vanhalta, tunnen itseni väsyneeksi. Lapsia 2.
Kolmekymppisenä mulla oli kriisi. Otin avioeron, vaihdoin työpaikkaa, muutin toiselle paikkakunnalle, menin uudestaan naimisiin, ostin talon, tulin raskaaksi. Kaikki tämä kolmekymmentävuotiaana. Nyt yli nelikymppisenä elämä on ihanan seesteistä. Lapset jo isoja, rakastava aviomies, lainat maksettu, vakituinen työpaikka. Olen onnellinen.
tapahtui paljon asioita kolmekymppisenä niin ei ihme, että kriisiä pukkaa ja nyt saat nauttia elämästä. Mietin tätä kun itselläni on juuri niinpäin, että kolmikymppisenä kaikki on ollut ja on vieläkin seesteistä ja mukavaa. Käykö minulle juuri niin kuin tuntemilleni ihmisille, että nelikymppisenä kolahtaa? No turha tietysti etukäteen murehtia. Olen vain pannut merkille, että yllättävän monella lähipiirissäni on juuri näin. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vakiintumiseen ja aloilleen asettumisen kriisit tulevat monilla myöhemmin kuin ennen, ihan siksi että ne tapahtuvat myöhemmin.
vakiintumiseen ja aloilleen asettumisen kriisit tulevat monilla myöhemmin kuin ennen, ihan siksi että ne tapahtuvat myöhemmin.
tulevan aviomiehen kanssa, oli ehtinyt siihen kolmeenkymppiin tapahtua paljon. Toisilla ehkä sitten myöhemmin.
Se kolmekymppisenä kriiseillyt aiemmin vastannut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen huomannut saman, että nykyään nelikymppiset on niitä elämäänsä kyllästyneen oloisia ja katkeria. Varmaankin niitä jotka ovat saaneet lapsensa vasta kolmikymppisinä.
Itse olen tehnyt lapset parikymppisenä, he ovat siis nyt jo koululaisia ja minä olen vasta kolmekymppinen. Ja kyllä, kriisiä pukkaa. Tuntuu että mitäs nyt, tässäkö tämä oli? Avioliitto rakoilee ja tuntuu että nyt pitäisi aloitta joku uusi vaihe.
ei ole kyl näkyvissä neljänkympin kriisiäkään. Ehkä johtuu Sinkkuelämästä yms. että nelikymppiset ei vaikuta ollenkaan vanhoilta ja itseään voi edelleen toteuttaa. Välillä tuntuu että nelikymppisenä on elämä parhaimmillaan :)!
Se tosiasia että täytän 30 vuotta ensi kesänä ei tunnu missään. MUTTA! Se, että sen jälkeen seuraavat pyöreät ovatkin 40 vuotta kauhistuttaa niin perkuleesti. Se tarkoittaa että minä olen vanha. Että vanhempani ovat vielä vanhempia. Että mieheni on jo 50 vuotta.
Eihän se elämä siihen lopu, mutta siltä tuntuu.
Edellinen kriisi oli silloin kun täytin 21 vuotta. Olin monet vuodet ollut sitä mieltä että kun täytän 21 vuotta, se on siinä. Että sitten on elämä eletty, en nähnyt tulevaisuutta sen jälkeen. Mutta tässä sitä vielä porskutetaan kaikesta huolimatta.
Mä lähestyn 40 ikävuotta jo aika hipoen. Tää on kyllä enemmän kriisin paikka kuin 30.
Muistan 20-vuotiaana, kuinka musta 40-vuotias oli jotenkin kaikkein säälittävin ikä, kun olivat olevinaan nuoria, eivätkä tajunneet minkä kuvan itsestään antoivat.. Tiedä häntä, nyt olen ite samassa jamassa, ja koitan ymmärtää mitä en ymmärrä itsessäni.
Mulla on myös joku kasvuprosessi menossa, uhmaan omaksumiani arvoja. En voi kestää jos joku pomottaa mua, tai että mun pitäisi olla jonkunlainen..
mutta luulen, että tulevaisuudessa toi 50v. voi olla jo kova paikka...se tuntuu vanhalta ;)
mutta luulen, että tulevaisuudessa toi 50v. voi olla jo kova paikka...se tuntuu vanhalta ;)
Musta taas tuntuu että 50v ei ole ongelma kuten 40v. sitä on jo muiden silmissä arvostusta tienannut kun on 50v.
mutta 40v ei olle vielä vanha mutta kauneus ja nuoruus on jo kaukana.
t. se kriisissä oleva 40v
neljänkympin lähestyminen tarkoittaa sitä, että terveydestä on ihan pakko alkaa pitämään eri lailla huolta kuin ennen. Ei oikein muita kriisin merkkejä ilmassa