Paljastuksia. Kaipaan vinkkejä elämän laadun parantamiseen rakkaat av-sisaret!

päin

pahinta on etten vaan pysty enkä jaksa mitään. Kaikki yritykset parantaa elämää tai keksiä jotain uutta kilpistyvät siihen että jämähdän vaan nettiin. En saa arkeani enkä työtäni hoidettua kunnialla. Ankeata. Ja valvon vielä kaikki yöt, jolloin elämä menee entistäkin huonommin.

juuri noin tunnen itsekin.

täällä yksi kohtalotoveri. Paitsi mulla muuten on moottoripyörä ;)

Samanlaisia ajatuksia oli itselläni silloin.

Et ole yksin ajatuksinesi. Olen äitiyslomalla, ja haluaisin jaksaa tehdä kaikkea: pitää kodin kauniina, huolehtia itsestäni, liikkua, harrastaa. Mutta jumitan vain netissä tai sohvalla. Menen liian myöhään nukkumaan ja sitten onkin pakko ottaa unet alkuillasta.



Mies ei kiinnosta, parisuhde ei kiinnosta, seksi ei kiinnosta. Vaikka olen sitä mieltä, että minulla on maailman paras mies, enkä haluaisi ketään muuta.



Mulle ei selvästi sovi tällainen kotielämä. Ennen lasta tein kauheasti töitä ja viikonloppuisin aina keksimme ohjelmaa. Ilmeisesti tarvitsen jonkun ulkopuolisen rytmittämään elämääni. Itsekuria siihen ei ole.



Kaiken aikaa huono omatunto. Asiat ovat päällisin puolin mainiosti, mutta ote elämästä puuttuu, enkä vaan osaa nauttia. Vaikka haluaisin!

Hyväntekeväisyystyö tuo myös varmasti hyvää mieltä.

Jos olet sisimmässäsi taiteilija, niin voisit mennä vaikka kansalaisopiston kurssille...

Kannattaa myös aina tarttua tilaisuuksiin: jos ystävä pyytää kahville tai teatteriin, niin lähdet, etkä jää kotiin nyhjäämään.

Kävele kauppaan tai töihin eri kautta, niin elämä näyttää taas hieman erilaiselta jne...

:)

kulutan av-palstalla järkyttävän paljon aikaa. En haluaisi. Haluaisin tehdä jotain muuta, mutta en jaksa. Mua ei huvittiais tehdä töitä, hoitaa lapsia, tehdä kotitöitä. Monesti mietin, mistä se elämänilo kumpuaa? Välillä kaipaan miestäni lähelleni. Mieheni on tavallaan lähelläni, mutta ei tarpeeksi lähellä. En keksi tulevaisuudesta mitään sellaista, mitä odottaisin innoissani ja minkä eteen haluaisin kovasti tehdä työtä. Tulevaisuudessa ei ole mitään. Köyhä elämä ja keskiluokkainen työ ei inspiroi. Kaipaan jännitystä tai jotain yllättävää elämään. Ehkä uusi rakastaja? Ei. Mieheni on liian hyvä minulle, enkä löytäsi niin hyvää miestä mistään. Tiedän myös, että hetkenhuuma on tosiaan vain hetken huuma. Ehkä moottoripyörä? Liian kallis. Kortinkin tarvitsisin. Onko elämäni todella tässä? Mitä olen saavuttanut? En ole monekaan silmissä yhtään mitään. Olen vain tavallinen keskiluokkainen ihminen. Minusta piti tulla suuri taiteilija! Mutta tässä istun av-plastalle vuodattaen. En kestä elämääni.

Itse aloin kuusikymppisena opiskella ihan uutta taiteenlaijia alusta asti. Itkua ja verista hikea mutta sehan siina parasta olikin ja se etta taiteessa ei ole koskaan valmis, aina on uutta saavutettavaa. Kokeile!